Katsos kun minun pitää koittaa saada elämä raiteilleen. Haluan antaa turvallisen, viihtyisän vakaan pohjan. Voisin kutsua sinut syömään, koittaa kokata jotain herkullista pöperöä, yrittaa ainakin tai vaikka ensin tarjota kahvit ja toisella kertaa kokata taikka sitten jotain ihan muuta. Realiteetit on kuitenkin ihan toiset. Elän elämää missä ei ole paljoa onnea, koska tulevaisuus näyttää lohduttomalta- Ja joku viissas tähän tietysti tokaisee jotain viisasta. Tietämättä että tässä elämässä on myös yritetty, kuka niitä vastoisinkäymisiä loppuun asti jaksaa, jossain vaiheessa ne ei enää vahvista.
Tietysti itse itseni myös ajanut olen ahdinkooni, silti millään kaikki ei tietysti koskaan johdu pelkästään itsestä. Jossain vaiheessa koetellaan liikaa, vieläpä silloin kun koittaa pitää elämää hallinnassa. Rakkaus se on ihmeellinen asia, kun sitä ei ole tapahtunut usein, se tietyssä tilanteessa vetää maton jalkojen alta, se on myös todella herkkä tila kaikennäköiselle ilkkumiselle, vedätykselle, koettelemiselle.
Musta vaan tuntuu ettei tarvitse enää rakastua. Tunneihmiselle monet asiat on paljon haasteellisempia. Myös sellaiselle kasvaa joskus kuori mikä ei avaudu koskaan. Koita siinä jotain sitten tehdä, lukea jotain "avointalähdekoodia" ja tehdä sen perusteella ratkaisuja. Liikaa on elämässä kuljettu tyhjiä askelia, kuin päämäärä olisi.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mene vedättämään jotain toista.
Mikä tää jeppe oikein on.
Mee luleemaan jotain muuta.
Tiedän yhden joka osaa kirjoittaa noin. Elämässä ei aina kaikki mene niinkuin ajattelee. Tulee suuria muutoksia, pakko ajatella asiat uudelleen. Hyväksyä, ettei asiat mene rakkaudessakaan niinkuin ajattelee tai haluaisi. Mutta silti uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Ja jos jotain todella tarvitsee, elämä tuo sen kyllä eteen. Ei aina siinä muodossa kuin ajattelimme, mutta kuitenkin. Tyhjällä tilalla on taipumus täyttyä.
Täyttyy sitten aikanaan jos täyttyy. Ei jaksa murehtia täyttymisistä
Elämää on vaikea, miltei mahdoton hallita, vaikka kuinka niin yrittäisi. Kirjoittaminen voi helpottaa ja jos rohkenisi kertoilla asioitaan luottoystävälleen,se auttaa usein. Täällä ne muistuttavat elämän rosoisuudesta. On hyvä, että ne on kirjoitettu näkyväksi ja tietää, että ei ole ainut selvyyden etsijä. Voimia päiviisi.
Rakkaus, joka tuo paljon iloa elämään, saattaa myös hyvin ahtaalle. Etenkään jos aiemmin on ollut paljon murhetta ja surua. Omat arvot ja kaikki entinen joutuu suurennuslasin alle ja mietintään. Se ei ole aina helppoa.
Surun jälkeen tulee aurinkoa - liika aurinko polttaa, ja varjo on silloin paikallaan.
Ymmärrän sinua. Kovin olen minäkin yksinäinen, et varmasti edes uskoisi miten...
Haluaisin tietää enemmän noista sinun koettelemuksistasi, oikeasti. En ilkkuen vaan oikeasti mukana eläen.
Ei minua varten tarvitse olla kaikki valmiina jne. Haluan olla mukana rakentamassa tulevaisuutta. Yhdessä sinun kanssasi, jos vain ole se ketä uskon sinun olevan.
Anna minun tulla elämääsi, ole kiltti!
Oikein pelottaa nyt tuo lohduton tulevaisuutesi. Tule niin jutellaan oikeasti.