Jos en väärin muista, niin joku vakuutteli, että jokaisella miehellä värähtää, kun näkee naisen. Siis vaikka seuratilanteessa.
Otetaan demonstraatio. Koolla on kaksituhatta ihmistä. Näistä luonnonjärjestyksen mukaan on tuhat maskuliinia. Näistä on melko varmasti sata niin nuorta, ettei ole vaikutusta. Sama määrä niin vanhoja, jotka ehkä toivoisivat, mutta ei.
Jäljelle jää kahdeksansataa asekuntoista miestä. Nainen, jos olet 15-75 vuotias, normaali Jumalan kuva ja astut rukoushuoneen ovesta sisään. Oletko imarreltu, jos tiedostat, että viisisataa viisaria värähtää ja loput sitten, kun tulet peremmälle.
Laitan tämän siksi, että jokainen miettisi, mitä merkitsee olla joka sekunti syntiä tekemässä.
Olisiko kuitenkin Jumalan tahto niin, että nähdessämme toisemme voimme ihastella Jumalan luomistyötä ja sitä Kristuksen kuvaa toisissamme sen uskonmäärän mukaan, joka meillä valveillolon asteen mukaan on.
Siis varmasti voi joitakin värähdyksiä olla, mutta Pyhä Henki auttakoon meitä kaikkia omaksumaan Kristuksen kaltaisuus, ettei synnin kiusaukset alkaisi elää omaa elämäänsä sisimmässämme.
Värähtävät viisarit.
7
101
Vastaukset
- montailoakin
No minä siinä iloitsisin kahdesta asiasta nyt aluksi.
toinen olisi se, että värähtää, koska JUmala on niin sunnitellut, muuten taitaisi koko suomifoorumikin kuihtua pois.
ja sitten vielä isompi ilo, etä JUmalan Hengessä saan asettaa kaiken kohdalleen eikä mikään ole viemässä elämääni sellaiseen jamaan jossa JumalanNimi tulee häväistyksi !
sitten vielä muita iloja mutta nää nyt enshätiin. - su***
vihne, taidat olla kun se entinen mies, jolla oli aina naisen tavara mielessä......mutta kerran se meni mielestä pois, kun putosi jäihin....siinä taitaisi mennä vihjeeltäkin raamatunlauseetkin sekaisin...
Sulle ei nyt ihan auennut tarkoitus, mutta en siitä moiti. Täällä tai jollain toisella palstalla on kirjoitellut uskovaksi itseään tituleeraava mies, joka väittää, että aina värähtää, kun naisen näkee. Ellen väärin muista niin väitti vielä, että jokainen valehtelee, jos muuta väittää.
Jos asia olisi niin, niin jokaisella lestadiolsiella vaimolla olisi oikeutettu syy ottaa avioero värähtelevästä miehestään.
- Harras vai "harras"
Täsä on edelleen tuo sama onneton bugi!!! Pinnallinen syntikäsitys, joka estää evankeliumin ymmärtämisen.
Kerrataan: Synti ei ole tekemistä, vaan geneettinen perimä jokaisessa ihmisessä. Siksi synti - on - ja se on kaikissa tasan 100% Ja vain Jeesus voi meidät pelastaa ikuisesta kuolemasta tuon synnin palkkana. Eikö sekään kerro mitään kun kadottava synti mainitaan aina yksikössä (synti), ei koskaan monikossa (synnit). Synnin tunnustaminen rarkoittaa tuon geneettisen perimän olemassaolon tunnustaminen. Ei siis "olla yhtä mieltä Jumalan kanssa". Omavanhurskaus tietenkin etsii aidan rakoa mistä pääsisi edes vähän pullistelemaan toisten edessä viattomuuttaan. Kaikkituollainen on kuitenkin pelkkää itsepetosta.
Viisarien värinät tai muunlaiset mahlavirrat (mielihyvää tuottavat hormonit), on kokonaan toinen juttu sitten. Luimme aikanaan erään naisen kertomuksen Ruukusta kun mies kouri hänen jalkoväliään eteisessä Helsingin tukoushuoneella,
ja meni teon tehtyään hartaan penkkiin istumaan. Naiselle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kun lähteä kotiin tuon tekopyhän kaksijalkaiset sian vuoksi.- Harras vai "harras"
Bugi edellisessä viestissä: Synnin tunnustaminen on suomeksi, "olla yhtä mieltä Jumalan kanssa".
Mitä' mieltä naiset ovat tästä, tässä on vasta miehinen näkökulma tullut esille.
- su***
Täällä on vain soimattu miehiä viisarin liian värähtelyn vuoksi. Mutta se on aivan luonnollista mies on mies uros, valloittaja, elämän alkuun"panija"
Mutta todellakin puhukaa nyt naisista. Ja te naiset, onhan teilläkin omat unelmanne, haaveenne, himonne ja tyydytyksen tarpeenne. Te pidätte ne vain niin ovelasti miehiltä salassa. On ollut ja on, aviopareja jossa mies väsyy viisarinsa värinään jos houkutuksen kohde sen haluaa jatkuvasti värähtävän.
Oliko se nyt tämä teun niin paljon mainostava Eeva joka oli mestari miehen heikkoukseen iskijä, omia halujaan tyydyttääkseen. Näitä Eevoja on paljon maaailmassa vieläkin....
Mutta ettei nyt menis keskustelut aivan panemiseksi, niin sopusointuinen parisuhde on tasapulisesti toistansa ymmärtävä ja kunnioittava. Näitäkin on toivon mukaan niin uskovissa kuin uskottomissakin vielä olemassa. Luonto kyllä pitää huolen viisarien värinänkin loppumisesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1207061Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1174830L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa634086TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a143404Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7052163Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2481546- 671405
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581388Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j561344Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä211069
