Olen 32 vuotias mies. En ole koskaan seurustellut enkä harrastanut seksiä. Lapsuuttani varjosti erittäin paljon koulukiusaaminen ja se jätti arvet jotka eivät ole vielä tänäkään päivänä hellittäneet, ei ole kauaa kun kohtasin entisen koulukiusaajani ja koska mukana oli alkoholi niin tappeluksihan se meni. Mitään suurempaa vahinkoa ei tapahtunut koska paikalla oli muita estämässä. Koko nuoruus ja vielä aikuisuus minia on vaivannut tunne siitä että olen huonompi kuin muut, tietynlaiset tilanteet jännittävät ja käytökseni saa ympärillä olevat ihmiset ihmettelemään mistä oikein on kyse, kaverien kanssa on tullut paljon erimielisyyksiä ja moni onkin hylännyt minut koska kokee ettei ymmärrä minua. Toki olen tulkinnut tilanteita väärin ja sen vuoksi loukannutkin kavereita. Tiivistettynä voisi sanoa että ihmiset jotka ovat "puolellani" ovat alkaneet hiljalleen kadota enkä osaa hankkia uusia ystäviä joten koen olevani tiellä täydelliseen yksinäisyyteen. Parhaat ystäväni ovat veljeni ja vanhemmat, meitä sitoo veri. Nuo ihmiset ovat minulle rakkaita ja minä heille ja vaikka olen loukannut heitä useasti he eivät ole hyljänneet minua. Valitettavasti muun maailman kanssa näin vahvaa sidettä ei ole.
Syy miksi kirjoitin tämän tänään tänne on se että huomasin juuri miten huono tilanteeni on. Menneisyydessä läheinen ystäväni jonka kanssa emme enää ole tekemisissä, sai juuri lapsen. Sen sijaan että olisin onnellinen hänen puolestaan ja onnittelisin, mieleni valtaa katkeruus ja suru siitä etten koskaan tule saavuttamaan tuota tilannetta jossa hän on. Sitä että vierellä on joku jota rakastaa ja jonka kanssa voi perustaa perheen. Se että hänestä on nyt tullut isä merkitsee sitä että olemme nyt siirtyneet jälleen yhden askeleen eri tasolle ja koska emme pitkään aikaan ole kuin harvakseltaan olleet yhteydessä tiedän että nyt emme ole varmasti ollenkaan. Katkeruuteni varmistaa sen että hän loukkaantuu käytölsestäni ja siitä etten pysty onnittelemaan häntä näin tärkeänä päivänä.
Koska tilanteeni on nyt tällainen etten koe omaavani tulevaisuutta, sitä ei voi olla jos luonne on kehittynyt tällaiseksi, sisälläni asuu katkeruus ja viha kaikkia niitä ihmisiä kohtaan jotka ovat edesauttaneet sitä että minusta on kasvanut juuri tällainen, itseensä uskomaton, muiden onnesta masentuva ja vihaa kumpuava ihmishylkiö. Olen jo niin vanha ettei minusta enää saa yhteiskuntakelpoista, olen jäänyt niin paljosta paitsi ja sieluni on niin rikki etten oikein tiedä mitä tehdä. Joskus mielessäni on ajatus minua satuttaneiden elämän pilaamisesta, joskus mietin oman elämäni lopettamista.
Syy miksi kirjoitin tämän tänään tänne on se että huomasin juuri miten huono tilanteeni on. Menneisyydessä läheinen ystäväni jonka kanssa emme enää ole tekemisissä, sai juuri lapsen. Sen sijaan että olisin onnellinen hänen puolestaan ja onnittelisin, mieleni valtaa katkeruus ja suru siitä etten koskaan tule saavuttamaan tuota tilannetta jossa hän on. Sitä että vierellä on joku jota rakastaa ja jonka kanssa voi perustaa perheen. Se että hänestä on nyt tullut isä merkitsee sitä että olemme nyt siirtyneet jälleen yhden askeleen eri tasolle ja koska emme pitkään aikaan ole kuin harvakseltaan olleet yhteydessä tiedän että nyt emme ole varmasti ollenkaan. Katkeruuteni varmistaa sen että hän loukkaantuu käytölsestäni ja siitä etten pysty onnittelemaan häntä näin tärkeänä päivänä.
Koska tilanteeni on nyt tällainen etten koe omaavani tulevaisuutta, sitä ei voi olla jos luonne on kehittynyt tällaiseksi, sisälläni asuu katkeruus ja viha kaikkia niitä ihmisiä kohtaan jotka ovat edesauttaneet sitä että minusta on kasvanut juuri tällainen, itseensä uskomaton, muiden onnesta masentuva ja vihaa kumpuava ihmishylkiö. Olen jo niin vanha ettei minusta enää saa yhteiskuntakelpoista, olen jäänyt niin paljosta paitsi ja sieluni on niin rikki etten oikein tiedä mitä tehdä. Joskus mielessäni on ajatus minua satuttaneiden elämän pilaamisesta, joskus mietin oman elämäni lopettamista.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei kannata alkaa kostamaan ja miettiä itsemurhaa. Jos sinulla on tuollaiset negatiiviset asenteet ja et halau sanoutua niistä irti niin elämäsi ei muutu. Voi kun pystyisit antamaan menneiden olla, voisit antaa anteeksi noille typerille ihmisille . Itsetuntoa voi kohentaa aikuisenakin. Älä uskottele itsellesi, että olet menneisyyden vanki.
Mulla on aika täsmälleen samanlaiset tuntemukset, vaikkakin historia varmasti hyvin erilainen. Tuntuu että elämätön elämä on taakka joka ei harteilta tipu. Sama homma ettei seurustelusta tai seksistä ole tietoakaan ja elämää takana lähes yhtä paljon.
Olen myös katkera kaikesta paskasta mitä lähinnä mutsi on mulle aiheuttanut. Ja tosiaan, ne jotka ennen tunsin, ovat nyt isiä, paremmissa töissä ja vaikka mitä. Uskon että mullakin olis ollut mahdollisuus kaikkeen hyvään jos asiat olisi menneet toisin.
En vaan näe ulospääsyä surkeasta tilanteestani. Joku voi sanoa että turha rypeä, niin ei ainakaan mikään muutu, mutta helppoahan se on sanoa jos itsellä on asiat paremmin. Ratkaisumalleja vaan tuskin on kenelläkään tarjota, enkä sellaista itsekään varmaan koskaan löydä.
Näihin samoihin tuntoihin sanoitusta lähes 30 vuoden takaa.
You tube - Bruce Springsteen dancing in the dark.
Saatta googlata ihan itte.
Mä olin noissa syövereissä jo silloin ja olen edelleenkin.
http://naurunappula.com/788083/two-certain-things.jpg
Syy miksi kirjoitin tämän tänään tänne on se että huomasin juuri miten huono tilanteeni on.
Mulla on aika täsmälleen samanlaiset tuntemukset, vaikkakin historia varmasti hyvin erilainen
Mä olin noissa syövereissä jo silloin ja olen edelleenkin.Näihin samoihin tuntoihin sanoitusta lähes 30 vuoden takaa.Itsetuntoa voi kohentaa aikuisenakin. Älä uskottele itsellesi, että olet menneisyyden vanki.
Tiedän tunteen. Aina on helppoa sanoa ihmiselle, että piristy, hymyile ja mene ulos niin mitä tahansa voi tapahtua, mutta jos elämä on harvoin hymyillyt takaisin niin ei sitä tahdo oikein enää jaksaa itsekkään yrittää. Pikkuhiljaa sitä huomaa olevansa se mies joka laahustaa tihkusateesa valintatalon kassi kädessä kohti kotia. Samalla kun katselee itseään nuorempien pariskuntia pakkaamassa lapsiaan ja ostoksiaan autoihinsa ei voi oikein olla miettimättä sitä, että kotona odottaa se tyhjä asunto jossa ei odota kukaan. Kukaan ei tarvitse, eikä kukaan kaipaa. Tyhjää ilmaa vailla tarkoitusta.
Kun pääsisi eroon kaikesta siitä katkeruudesta ja väsymyksestä niin olisihan se helpotus. Mutta kun ihmisellä on pienet unelmat omasta elämästään ja silti ne eivät toteudu. Eivät edes vihjaa siitä, että olisivat saavutettavissa, vaan pysyvät aina yhtä etäisinä. Enemmän kuin mitään haluaisin perheen ja sitä kautta elämälleni edes jotain tarkoitusta ja merkitystä, mutta eipä se taida tässä elämässä toteutua. Sellaiset miehet saavat lapsia jotka niitä eivät edes halua. Maailma on kummallinen paikka.
Tuo elämäntilanne kuulostaa kyllä tällä hetkellä niin tutulta. Koulukiusaus pilasi minunkin elämäni totaalisesti ja käytökseni on ihmisistä outoa usein. Itsetunto on paska, koen olevani hullu, kun suutun herkästi ja rajusti ärsytettynä vaikka harvoin olen väkivaltainen. Näen useimmat ihmiset tyhminä, ärsyttävinä ja pahantahtoisina ja useimiten he sitä minulle ovatkin. Joskus on ihan kiva räjähtää tuntemattomille esim. netissä vaikka jälkikäteen on paha olo. Joskus ajatukset junnaa samaa rataa ilman että edes huomaa. Koko ikäni olen ollut lähestulkoon yksin, jopa seurassa.
Olen tosin näytellyt rooleja, joilla olen pitänyt edes jonkinlaista yhteyttä muihin ihmisiin kunnes väsyn ja en enää jaksa. Jokin erimielisyys aina rikkoo ystävyyssuhteet jotka ovatkin yllättäen hyvin hataria. En mieti sitä usein,, vaan masentuneena, ajattelen että se kai on yleistä. Rooleista on tullut osa itseäni. Minulla on vaikea erottaa omaa todellisuutta muiden ahdistavista ajatuksista ja mielipiteistä. Ainoat ihmiset joihin todella voin luottaa on syntymäperheeni. Kestävät suhteet on mahdottomuus.
Olen ollut lähes koko ikäni helvetillisen masentunut, jota on piristänyt todellisuuspako ja mielikuvituselämä. Kun välillä miettii mikä elämässäni oikein on todellista, niin hyvin vähän. Suurimmat tunteeni ovat olleet elämässäni kuvitelmaa. Suhteeni yksipuolisia. Tuntuu ettei kukaan minua koskaan opi tuntemaan vaikka teen kaikkeni mielestäni sen eteen. Tuntuu että minussa on monta minää, enkä mahdu itse näin pieneen elämään. Olen kameleontti joka vaihtaa kuorta kuin kenkää ja joka on jokapaikassa outolintu.
Tuntuu että en edes osaa ilmaista itseäni enää, koska tunnen itseni niin ulkopuoliseksi kaikesta. Tämä on vaan masentava totuus. Pinnalla on iloisempi, vaikkakin nykyään umpiväsynyt kuori. Olen ajat sitten luovuttanut ja tyytynyt elämän tasapaksuun tyhjäkäyntiin mikä on itseasiassa helpottanut rajuinta masennusta ja itsetuhoajatuksia. Olen hyväksynyt etten mitään saavuta elämässäni ja yhteiskunnan ja enemmistön silmissä täysi mitättömyys ja nolla. Itse olen täti ja joskus minut valtaa ahdistus ja suru, että itsellä ei ole lapsia.