Muista...

et ole yksin
26751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Ei ollut sitten tuo minulle, kun totuus on tämä: Olen nyt yksin, olen aina ollut yksin ja aina tulen olemaan yksin.

Lapsena aina yksin, koulussa aina yksin, armeijassa yksin, töissä yksin. Lisäksi aina minut on jätetty porukoiden ulkopuolelle. En tiedä miksi.

Olen hiljainen ja mukava, mielestäni ihan tavallinen. Rauhallinen tarkkailija, en ollenkaan väkivaltainen. Mutta silti aina ja kaikkialla yksin.

Joskus se riipaisi todella syvältä ja vieläkin toisinaan, mutta nyt olen jo hyväksynyt sen...

Äänestä
  • Mulla myös samoin. Aina olen yksin ollut ja tulen aina olemaan yksin. Jostain syystä en muitten seuraan kelvannut, aina jätettiin porukoista ulkopuoliseksi. Pentuna luin paljon kirjoja, ne olivat mun ystäviä, niiden avulla pääsin mielikuvitusmaailmaan jossa mullekin löytyi paikka. Vasta aikuisena, vanhemmalla iällä tajusin, ett mulla ei oikeastaan ikinä ollut ketään oikeata ystävää, kirjoilla täytin ne hetket joilloin olin yksin. Onneks oli lemmikeitä, ne hyväksyivät mut ehdoitta, ilman lemmikeitä olisin ollut pirun yksin. Nyt kun ei ole edes lemmikkiä, niin huomaan kuinka yksin olen. Yksinäisyys riipaisee, miettii vaan miksi olen tällänen joka ei kenellekään edes ystäväksi kelpaa, miksi mut aina pistetään syrjään, kun tuttava löytää jonkun jonka kanssa kehtaa ihmisten ilmoilla liikkua ilman että tarvitsee hävetä hänen ulkonäköään. Jos mussa ei mitään vikaa olis, niin kai mullakin olis ystäviä. Ehkä mussa on liian paljon vikoja jonka takia en kelpaa eli olin sekundakappale, viallinen tekele jota kukaan ei halua.

    Äänestä

  • ikuisesti yksin kirjoitti:

    Mulla myös samoin. Aina olen yksin ollut ja tulen aina olemaan yksin. Jostain syystä en muitten seuraan kelvannut, aina jätettiin porukoista ulkopuoliseksi. Pentuna luin paljon kirjoja, ne olivat mun ystäviä, niiden avulla pääsin mielikuvitusmaailmaan jossa mullekin löytyi paikka. Vasta aikuisena, vanhemmalla iällä tajusin, ett mulla ei oikeastaan ikinä ollut ketään oikeata ystävää, kirjoilla täytin ne hetket joilloin olin yksin. Onneks oli lemmikeitä, ne hyväksyivät mut ehdoitta, ilman lemmikeitä olisin ollut pirun yksin. Nyt kun ei ole edes lemmikkiä, niin huomaan kuinka yksin olen. Yksinäisyys riipaisee, miettii vaan miksi olen tällänen joka ei kenellekään edes ystäväksi kelpaa, miksi mut aina pistetään syrjään, kun tuttava löytää jonkun jonka kanssa kehtaa ihmisten ilmoilla liikkua ilman että tarvitsee hävetä hänen ulkonäköään. Jos mussa ei mitään vikaa olis, niin kai mullakin olis ystäviä. Ehkä mussa on liian paljon vikoja jonka takia en kelpaa eli olin sekundakappale, viallinen tekele jota kukaan ei halua.

    Kirjat unohdin, koska ne ovat aina olleet minulle hyvin tärkeitä ja lähellä minua, aina siitä lähtien kun opin lukemaan paljon ennen koulua. Tietysti yksin.

    Lemmikeitä oli lapsuuskodissa, mutta en kokenut niitäkään ystävikseni.

    Ulkonäöstä ei ole tapauksessani kysymys, koska minua on jopa sanottu komeaksi.

    En vain osaa ystävystyä. En edes ole varma, haluankokaan, ainakaan olla jatkuvasti tekemisissä kenenkään kanssa...

    Koulusta muistan sen, että jännitin yläasteelta lähtien valtavasti kaikenlaisia kontakteja luokkalaisiin. Opettelin tosin pitämään kovan pokerinaaman, mutta juuri sanaakaan en sanonut koko yläasteaikana missään yhteydessä koulussa.

    Äänestä

  • Aina yksin kirjoitti:

    Mulla peruskoulussa tapahtunut koulukiusaaminen aiheutti sen, että lukiossa olin hiljanen, en halunnut joutua uudestaan kokemaan kiusaamista. Inhosin esitelmien pitoa, koska pelkäsin ett muut huomaisivat puhevikani, josta mua oli kiusattu vuosia peruskouluaikana. Jäin ulkopuoliseksi, ei yhtäkään ystävää lukioaikana ollut tai roikuin mä yhdessä yläastekaverissa, kun en ihan yksin halunnut olla. Hän ei mun seurasta pahemmin piitannut, yks kerta vaan lopetin yhteydenpidon, eipä se koskaan perään kysellyt. Mä jännitin myös kouluaikoina, kun satun olemaan pirun ujo ja arka luonteeltani, nuokin oli syitä miks kiusattiin. Muutamat tuttavat sitten opettivat mulle, ettei mun enää kannata edes yrittää ystävystyä kenenkään kanssa, mut aina jätettiin ulkopuoliseksi, en yltänyt kenenkään ystävätasolle vaan olin jossain varasijalla, paremman puutteessa kelpaava. Jotkut tuttavat vaan pelkästä säälistä olivat joskus mun kans tekemisissä, ajattelivat, ett reppanan kans pitää käydä edes joskus kahvilla, muuhun sitten eivät mua kelpuuttaneet. Nyt sitten ei ole yhtäkään tuttavaa, kun eniten olisin tarvinnut. Mä olen vaan liian tylsä ja typerä, ei mun seurassa kukaan jaksa kovin pitkään olla. Enää en tosiaan usko ystävyyteen, se oli niitä asioita mitä ei mun elämään ikinä tullut ja ei siinä sen kummempaa. Pakko se on yksinäisyyteen tottua, mun on turha muitten seuraan itseäni enää tunkea.

    Äänestä

  • ikuisesti........... kirjoitti:

    Paljolti olen kokenut samoin asioita kuin sinäkin.

    Oli minulla kylläkin yksi vaihe elämässäni, jolloin tutustuin naiseen, joka oli myös lähes yhtä yksinäinen kuin minä. Perustettiin sitten perhe ja saatiin lapsiakin.

    Mutta kuinkas sitten kävikään: olin liitossanikin yksinäinen ja nyt olen sitä taas ihan konkreettisesti kun ero tuli. Asun taas yksin.

    Huomasin että pelkkä yksinäisyys ei ole hyvä yhdistävä tekijä, jos kumppanin haluaa.

    Tosin edelleen toivon löytäväni jonkun naisen, joka saa olla yksinäinen, mutta pitää olla muutama muukin yhdistävä tekijä, niin sitten uskoisin sen onnistuvan
    .
    Minulla on unelma, että juuri yksinäisyys poistuisi maailmasta. Ja jos edes jonkun ihmisen yksinäisyyden saisin poistettua, niin sen mielelläni tekisin!

    Toivotan sulle onnea kumppanin löytämiseen. Itse en ketään koskaan löytänyt ja nykyään koen olevani jo liian vanha kelvatakseni edes kellekään, enhän mä aikaisemminkaan ketään kiinnostanut. Tuha mun on enää turhia haikailla, en vaan kelvannut parisuhdemarkkinoilla ja se siitä. Tuskin yksinäisyys tulee maailmasta ikinä häviämään, maailma on liian täynnä henkisesti satutettuja ihmisiä, joitten on vaikea luottaa toisiin ihmisiin saatika ystävystyä kenenkään kanssa. Sulla on kuitenkin perhe ollut ja lapsia eli et nyt niin yksinäinen ole ollut ja ehkä joskus saat jopa hoitaa vaarin tehtäviä lastenlapsilles, jotka eivät anna vaarin surra yksinäisyyttään vaan täyttävät sun elämän naurulla ja ilolla. Mulle ei omaa perhettä, ei lapsia ikinä tullut, paljosta jäänyt paitsi, mutt minkäs teen, elämä antaa jos antaa ja omaan osaansa on ihmisen tyytyminen. Mutt sulle toivotan onnea kaikessa mitä ikinä teetkin

    Äänestä

  • ikuisesti........... kirjoitti:

    Mulla peruskoulussa tapahtunut koulukiusaaminen aiheutti sen, että lukiossa olin hiljanen, en halunnut joutua uudestaan kokemaan kiusaamista. Inhosin esitelmien pitoa, koska pelkäsin ett muut huomaisivat puhevikani, josta mua oli kiusattu vuosia peruskouluaikana. Jäin ulkopuoliseksi, ei yhtäkään ystävää lukioaikana ollut tai roikuin mä yhdessä yläastekaverissa, kun en ihan yksin halunnut olla. Hän ei mun seurasta pahemmin piitannut, yks kerta vaan lopetin yhteydenpidon, eipä se koskaan perään kysellyt. Mä jännitin myös kouluaikoina, kun satun olemaan pirun ujo ja arka luonteeltani, nuokin oli syitä miks kiusattiin. Muutamat tuttavat sitten opettivat mulle, ettei mun enää kannata edes yrittää ystävystyä kenenkään kanssa, mut aina jätettiin ulkopuoliseksi, en yltänyt kenenkään ystävätasolle vaan olin jossain varasijalla, paremman puutteessa kelpaava. Jotkut tuttavat vaan pelkästä säälistä olivat joskus mun kans tekemisissä, ajattelivat, ett reppanan kans pitää käydä edes joskus kahvilla, muuhun sitten eivät mua kelpuuttaneet. Nyt sitten ei ole yhtäkään tuttavaa, kun eniten olisin tarvinnut. Mä olen vaan liian tylsä ja typerä, ei mun seurassa kukaan jaksa kovin pitkään olla. Enää en tosiaan usko ystävyyteen, se oli niitä asioita mitä ei mun elämään ikinä tullut ja ei siinä sen kummempaa. Pakko se on yksinäisyyteen tottua, mun on turha muitten seuraan itseäni enää tunkea.

    Hyvää yötä sinulle.

    Vaikka saatat vielä vastata edelliseen viestiini, joudun nyt menemään nukkumaan. Väsyttää jo ihan mahdottomasti, koska heräsin jo aamuseitsemän jälkeen eilen.

    Kiva oli vaihtaa kanssasi ajatuksia ja toivoisinkin, että voisimme jatkaa.

    Avaan aamulla tämän ketjun ja katson, onko aihetta tai syytä kirjoittaa vielä jotakin...

    Äänestä

  • ikuisesti........... kirjoitti:

    Toivotan sulle onnea kumppanin löytämiseen. Itse en ketään koskaan löytänyt ja nykyään koen olevani jo liian vanha kelvatakseni edes kellekään, enhän mä aikaisemminkaan ketään kiinnostanut. Tuha mun on enää turhia haikailla, en vaan kelvannut parisuhdemarkkinoilla ja se siitä. Tuskin yksinäisyys tulee maailmasta ikinä häviämään, maailma on liian täynnä henkisesti satutettuja ihmisiä, joitten on vaikea luottaa toisiin ihmisiin saatika ystävystyä kenenkään kanssa. Sulla on kuitenkin perhe ollut ja lapsia eli et nyt niin yksinäinen ole ollut ja ehkä joskus saat jopa hoitaa vaarin tehtäviä lastenlapsilles, jotka eivät anna vaarin surra yksinäisyyttään vaan täyttävät sun elämän naurulla ja ilolla. Mulle ei omaa perhettä, ei lapsia ikinä tullut, paljosta jäänyt paitsi, mutt minkäs teen, elämä antaa jos antaa ja omaan osaansa on ihmisen tyytyminen. Mutt sulle toivotan onnea kaikessa mitä ikinä teetkin

    Kiitos toivotuksistasi. Minä toivon sinulle parasta mahdollista elämää niissä puitteissa, jotka ovat ympärilläsi ja todellisina.

    Varmasti elämässäsi ja sinussa (kuten kaikissa ihmisissä) on paljon myös lupaavia mahdollisuuksia ja toivottavasti saat kokea onnistumisen hetkiä pyrinnöissäsi. Toivon myös iloisia yllätyksiä, joita elämä ja kohtalo silloin tällöin saattaa järjestää kenelle tahansa. Itsekin sain nauttia yhdestä sellaisesta vuosia sitten!

    Tärkeintä olisi kuitenkin elämänhalun ja -uskon säilyttäminen kaikesta huolimatta. Että kokisi itsensä arvokkaaksi ja muiden veroiseksi ihmiseksi vaikka arki on joskus toivotonta ja mikään ei tunnu onnistuvan.

    Hyvää kevättä sinulle!

    Äänestä

Kun kohtaat ihmisen joka tuntuu omalta

Älä mieti miten voisit muuttaa itseäsi jotta tekisit hyvän vaikutuksen. Ole vain oma itsesi, sillä kukaan ei voi pitää roolia yllä kovin kauan. Ennemmin tai myöhemmin (yleensä ennemmin) ihmisen oikea luonto paljastuu. Jos tapaamasi henkilö ei hyväksy sinua NYT hän tuskin hyväksyy milloinkaan. Älä missään tapauksessa ajattele olevasi epäkelpo hylkiö jonka maailma on hylännyt, mantrasta voi tulla itseään toteuttava ilmiö! Kaikki on arvokkaita jollekin ja jollakin tavalla, jokaisen syntymällä on syynsä. Okei, sait ehkä kuvainnollisesti kuonoosi aiemmassa suhteessa, mutta jossain vaiheessa on kyettävä jatkamaan eteenpäinkin. Kun siis huomaat ihastuvasi uudelleen, älä jarruttele vaan nauti tunteesta. Kohtaa tämäkin uusi kiehtova ihminen ainutlaatuisena vahvana olentona, kuin mitä sinä varmasti olet.

Äänestä
  • Tämä on yhä neuvo.

    Äänestä

  • Tämän olen jo ymmärtänyt. Siksi itseni likoon jo laittanut. En ole täydellinen millään muotoa, mutta uskon ja tiedän ansaitsevani tulla onnelliseksi.

    Olemalla oma itseni joka paikassa, olen aiheuttanut itselleni vain yksinäisyyden muurin, jonka sisältä on vaikea ulos murtautua. Olen se outo tapaus kaikkien mielestä....Sinunkin.

    En vain halua olla mitään muuta......
    Tiedän kyllä millainen "pitäisi" olla..

    Äänestä

  • Tunteet minullakin kirjoitti:

    Tämän olen jo ymmärtänyt. Siksi itseni likoon jo laittanut. En ole täydellinen millään muotoa, mutta uskon ja tiedän ansaitsevani tulla onnelliseksi.

    Ihmisten väliset suhteet eivät etene ilman konkreettista kanssakäymistä, kasvoista kasvoihin. Olit miten omituinen tahansa, niin tämä pätee myös sinuun. Toisen huomioonottaminen suhteen luomisessa on ensimmäinen asia, joka pitää ottaa huomioon. Olen ottanut huomioon hänen omituisuutensa jo viisi vuotta ja nyt on hänen vuoronsa tai sitten minun on aika ajatella omaa hyvinvointiani. Ja olen sen jo tehnytkin.

    Äänestä

  • Tunteet minullakin kirjoitti:

    Tämän olen jo ymmärtänyt. Siksi itseni likoon jo laittanut. En ole täydellinen millään muotoa, mutta uskon ja tiedän ansaitsevani tulla onnelliseksi.

    Olemalla oma itseni joka paikassa, olen aiheuttanut itselleni vain yksinäisyyden muurin, jonka sisältä on vaikea ulos murtautua. Olen se outo tapaus kaikkien mielestä....Sinunkin.

    En vain halua olla mitään muuta......
    Tiedän kyllä millainen "pitäisi" olla..

    miten? kirjottamalla netissä puutaheinää?

    Äänestä

Että anonyymi, kohdentamaton viesti täällä ei poista kenenkään yksinäisyyttä eikä kerro yhtään mistään.

Äänestä
  • Olen tuossa eri mieltä kanssasi.

    Anonyymikin viesti VOI saada aikaan ajatuksia, joista voi tulla tekoja ja sitä kautta yksinäisyys voi ainakin lievittyä, jos nyt ei kokonaan poistua.

    Ja jokainen viesti kertoo JOSTAKIN. Ainakin voi kokea samaistumista ja tunteen, ettei kukaan ole ainutlaatuinen tapaus omine ongelmineen, vaan on paljon muitakin samankaltaisissa olosuhteissa elämässään rimpuilevia!

    Äänestä

  • Poistaa kirjoittajan yksinäisyyttä...?

    Äänestä

  • Aina yksin kirjoitti:

    Olen tuossa eri mieltä kanssasi.

    Anonyymikin viesti VOI saada aikaan ajatuksia, joista voi tulla tekoja ja sitä kautta yksinäisyys voi ainakin lievittyä, jos nyt ei kokonaan poistua.

    Ja jokainen viesti kertoo JOSTAKIN. Ainakin voi kokea samaistumista ja tunteen, ettei kukaan ole ainutlaatuinen tapaus omine ongelmineen, vaan on paljon muitakin samankaltaisissa olosuhteissa elämässään rimpuilevia!

    Totta!

    Äänestä

Mitä se tieto täällä ketään lohduttaa?

Äänestä

Ainakin sellaisen henkilön taholta joka laittaa viestinsä tänne.

Vasta kun tuo viesti laitetaan hänelle itselleen kohdentaen, aloitus todentuu, ei ennen.

Äänestä
  • Tuo on kyllä täysin totta.

    Äänestä

Luuli ikävöivänsä jotain tiettyä henkilöä, pelkäsikin yksinäisyyttä. Hyväksynkö rinnalleni kenet hyvänsä kunhan vaan ei tarvitse olla yksin loppuelämääni......en kommentoi ketjua enempää

Äänestä

huijakko itteenne elekääkä sitä toista senkää vertaa.

Äänestä
  • kymppi plus.

    Äänestä

miten osoitat sen ettei hän ole yksin muuten kuin nimettömällä viestillä?

Äänestä

Oon jos haluan. Vaikka keskellä kirkon toria yksin.
Taikka sitten en, jos en halua.
Oo siinä tai sitten ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sinulle kirjoitti:

et ole yksin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu