UNI-EGG

Olen saanut kerran yksittäisen kouristuskohtauksen (epilepsia-kohtauksen kriteerit täyttyivät). Nyt sain hiljattain tajunnanhämärryskohtauksen. Magneettikuvassa ei näkynyt mitään, eikä normaali EGG:ssä. Kävin nyt UNI EGG:ssä ja nukahdin siinä. Säpsähdin yhtäkkiä kesken kaiken ja hoitaja kysyi miksi. En osannut vastata. Olen käynyt myös keskittymistesteissä. Testaaja huolestui tuloksista sillä en jaksa keskittyä ja huolehtikin ettei minulla vaan ole aivokasvainta tai vuotoa aivoissa. Onneksi se oli magneettikuvauksessa pois suljettu. Suvussani serkuilla on epilepsiaa. Jokseenkin tuntuu että epilepsia diagnoosi on tiukassa ja epäilen että uni-egg:n säpsähdyskään ei merkitse mitään. Olen myös aamuisin tuntenut ihmeellisen ruuan tuoksun, makkarakastikkeen tms =D. Mutta ällöttävä haju kestää vähän aikaa herättyäni. Mitäs mieltä?
11637
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kaikki uni-EEG:n kokeneet tietävät sanomattakin, että edeltävänä yönä ei saa nukkua, jotta kuvauksessa nukkuisi. Sinun kohdallasi saattaisi olla tapaus, että unettomuus oli puhkaissut petit mal-kohtauksen tai dejavu-kohtauksen. Ei vaikuttaisi grand mal-kohtaukselta kuvaamasi mukaan. Unen puute on yksi kohtauksia lisäävä tekijä, tietenkin yksilöllisin eroin.

AVH, AVV ja kasvain löytyvät MRI:ssä.

Veikkaan, että uni-EEG ei kerro kohdallasi totuutta. Video-EEG (vähintään viikon) antaisi todellisemman käsityksen. Aikanaan minulle tarvittiin S-EEG.

Äänestä

Kuinka monta ns. epäselvää kouristus/ tajunnanhämärryskohtausta sitten ´täytyy´ olla että Video-EEG tehdään. Jos tämän nro.2 kohtauksen jälkeen ja uni-EEG sanoo että ei missään mitään niin voinko olla ns. huoletta että TÄMÄ ei ole epilepsiaa. Pöljä kysymys mutta suvussani on epilepsiaa. Sukulainen sai epilepsialääkityksen ekasta kohtauksesta sillä ensiapu kerkesi paikalle kohtauksen aikana. Missään kuvauksissa ei näkynyt mitään eikä näy edelleenkään. Toisella sukulaisella näkyy. Entä jos uni-egg:ssä näkyisi poikkeavaa, soitettaisiinko neurologiselta minulle viivana vai onko tulosten ns. odottelu jo hyvä asia..että postitse luvattu epikriisi tuskin tuo huonoa tulosta?

Äänestä
  • Minulle tuli kohtauksia viikottain, 2-3 päivää kerrallaan ennen video-EEG:tä. Kuvauksen ajan olin tarkoituksellisesti ilman lääkkeitä. Video-EEG:ssä selvisi, että on väärä lääkitys häiriöpesäkkeen sijaintiin verrattuna. Tuolloin Deprakine vaihtui Rivatriliin.

    Jos uni-EEG:ssäsi olisi poikkeavaa, olisit saanut joko lähetteen vastaanotolle tai soittoajan. En ole koskaan saanut epikriisiä postitse julkisen sektorin vastaanotoista, joten en osaa sanoa tuohon asiaan mitään.

    Yksi vaihtoehto on, että lääkärisi valehtelee. Omalla kohdallani oli tositapahtuma vuonna -09, että Porissa "neurologiaan erikoistumassa oleva" valehteli minulla olevan vaikea epilepsia, vaikka MRI:ssä ja CT:ssä ei löytynyt mitään poikkeavaa. En ole saanut yhtään kohtausta sen jälkeen. Myöhemmin yksityisvastaanotoillaan neurologian huippuosaajat sanoivat, että ei ole epilepsiaa.

    Äänestä

  • Kokemuksia kirjoitti:

    Minulle tuli kohtauksia viikottain, 2-3 päivää kerrallaan ennen video-EEG:tä. Kuvauksen ajan olin tarkoituksellisesti ilman lääkkeitä. Video-EEG:ssä selvisi, että on väärä lääkitys häiriöpesäkkeen sijaintiin verrattuna. Tuolloin Deprakine vaihtui Rivatriliin.

    Jos uni-EEG:ssäsi olisi poikkeavaa, olisit saanut joko lähetteen vastaanotolle tai soittoajan. En ole koskaan saanut epikriisiä postitse julkisen sektorin vastaanotoista, joten en osaa sanoa tuohon asiaan mitään.

    Yksi vaihtoehto on, että lääkärisi valehtelee. Omalla kohdallani oli tositapahtuma vuonna -09, että Porissa "neurologiaan erikoistumassa oleva" valehteli minulla olevan vaikea epilepsia, vaikka MRI:ssä ja CT:ssä ei löytynyt mitään poikkeavaa. En ole saanut yhtään kohtausta sen jälkeen. Myöhemmin yksityisvastaanotoillaan neurologian huippuosaajat sanoivat, että ei ole epilepsiaa.

    Kokemuksia: Eli mikä pesäke sulta löytyi ja lääkittiin video-eeg.n perusteella, kun myöhemmin kerrot että huippujen mukaan ei epilepsiaa?

    Äänestä

  • yksijoukossa kirjoitti:

    Kokemuksia: Eli mikä pesäke sulta löytyi ja lääkittiin video-eeg.n perusteella, kun myöhemmin kerrot että huippujen mukaan ei epilepsiaa?

    Ne ovat eri tapauksia, sillä video-EEG tehtiin jo -80-luvulla Kuopion asiantuntijatiloissa. Toiseksi Suomi24 on julkinen paikka, joten opettele yksityisyydensuojan noudattaminen (perustuslain toinen luku).

    Äänestä

  • yksityisyydensuoja kirjoitti:

    Ne ovat eri tapauksia, sillä video-EEG tehtiin jo -80-luvulla Kuopion asiantuntijatiloissa. Toiseksi Suomi24 on julkinen paikka, joten opettele yksityisyydensuojan noudattaminen (perustuslain toinen luku).

    Siis mihin ihmeeseen tuolla viittasit "yksityisyydensuoja"????????

    Äänestä


Löytyi kanssa vasta video-eeg.ssä. Kohtauksia ja tutkimuksia sitä ennen paljon, kauan ja jatkuvasti.
Porista hyvät kokemukset, ylilääkäri hoitava.
Kohtauksiini liittyi myös haju, niihin jotka muistan ja jotka yleensä edelsivät pahempaa.
Pesäke ohimolohkossa, eli paikallisalkuinen ohimolohkoepilepsia.

Äänestä
  • Itse olen kohta täysikäinen ja minulla on ollut migreeni aivan pienestä lapsesta lähtien (käytän täsmälääkettä). Sain eilen oudon kohtauksen, löin kyynärpään hermon ovenpieleen. Ei siinä mitään, oon telonut itteeni ennenki. :D Kävelin vessaa ja katoin peilikuvaani, ja yhtäkkii kipu alkoi sumentaa silmiä ja näin kuinka värit alkoivat "kirkastua" & muuttua violetiksi. Kaaduin pystyasennosta wc'n lattialle , kaatumista en muista mutta muistan kuinka makasin selälläni, sätkin ja tärisin ja raajat heiluivat. Tilanne oli hyvin epätodellisen tuntuinen, kuin unessa ois ollu. Yritin nykiä itteni ylös ja kohtaus kesti ehkä 10-20 s ? Olikohan tämä epileptinen kohtaus? Mitään tuollaista ei ennen ole ollut. Laukaisiko kipu kohtauksen? Pitäisköhä nyt passittaa ittensä neurologille? :/

    Äänestä

  • Epäiilevääää kirjoitti:

    Itse olen kohta täysikäinen ja minulla on ollut migreeni aivan pienestä lapsesta lähtien (käytän täsmälääkettä). Sain eilen oudon kohtauksen, löin kyynärpään hermon ovenpieleen. Ei siinä mitään, oon telonut itteeni ennenki. :D Kävelin vessaa ja katoin peilikuvaani, ja yhtäkkii kipu alkoi sumentaa silmiä ja näin kuinka värit alkoivat "kirkastua" & muuttua violetiksi. Kaaduin pystyasennosta wc'n lattialle , kaatumista en muista mutta muistan kuinka makasin selälläni, sätkin ja tärisin ja raajat heiluivat. Tilanne oli hyvin epätodellisen tuntuinen, kuin unessa ois ollu. Yritin nykiä itteni ylös ja kohtaus kesti ehkä 10-20 s ? Olikohan tämä epileptinen kohtaus? Mitään tuollaista ei ennen ole ollut. Laukaisiko kipu kohtauksen? Pitäisköhä nyt passittaa ittensä neurologille? :/

    Myös joissakin migreenikohtauksissa on tärinää, ei ainoastaan epilepsiakohtauksissa. Joka tapauksessa neurologi osaa sanoa varmemmin kuin yksikään täällä.

    Äänestä

  • Mee neurolle kirjoitti:

    Myös joissakin migreenikohtauksissa on tärinää, ei ainoastaan epilepsiakohtauksissa. Joka tapauksessa neurologi osaa sanoa varmemmin kuin yksikään täällä.

    Joo mul ei siis ollu mitää migreenin oireita ton tapahtuman aikana. Eikä muutekaa ikin oo tapahtunu mitää tollasta.Ja juu varaan ajan heti ens vkolla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tä,hä, niin? kirjoitti:

Olen saanut kerran yksittäisen kouristuskohtauksen (epilepsia-kohtauksen kriteerit täyttyivät). Nyt sain hiljattain tajunnanhämärryskohtauksen. Magneettikuvassa ei näkynyt mitään, eikä normaali EGG:ssä. Kävin nyt UNI EGG:ssä ja nukahdin siinä. Säpsähdin yhtäkkiä kesken kaiken ja hoitaja kysyi miksi. En osannut vastata. Olen käynyt myös keskittymistesteissä. Testaaja huolestui tuloksista sillä en jaksa keskittyä ja huolehtikin ettei minulla vaan ole aivokasvainta tai vuotoa aivoissa. Onneksi se oli magneettikuvauksessa pois suljettu. Suvussani serkuilla on epilepsiaa. Jokseenkin tuntuu että epilepsia diagnoosi on tiukassa ja epäilen että uni-egg:n säpsähdyskään ei merkitse mitään. Olen myös aamuisin tuntenut ihmeellisen ruuan tuoksun, makkarakastikkeen tms =D. Mutta ällöttävä haju kestää vähän aikaa herättyäni. Mitäs mieltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu