Oletko koskaan kokenut mitään vastaavaa? Siis kun tapasin erään miehen ehkä vuosi sitten.Ensimmäisen kerran kun näin hänet niin tiesin että haluan hänet. Ja kun halasin häntä niin tiesin etten enää ikinä haluaisi halata ketään muuta. Kerkesimme tutustua hieman eikä juttu edennyt halauksia pidemmälle. Hänen kanssaan kaikki oli vaan niin oikein, ja niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin niin hänen katseestaan näki että tässä on jotain aitoa.Se oli oikeasti rakkautta ensisilmäyksellä. Mutta asumme eri paikkakunnilla. Meidän välillä on 600 kilometriä ja molemmat opiskelevat. Emme siis lähteneet toteuttamaan sellaista kaukosuhdella kun kummalaan ei ole juuri rahaa..On typerää että raha voi sitten olla loppujen lopuksi se asia mikä erottaa kaksi ihmistä.Minulla on ollut monia lyhyitä suhteita hänen jälkeensä ja vaikka näiden miesten kanssa olen tutustunut paremmin ja tehnyt enemmän kuin Hänen kanssaan niin en ikinä olisi voinut kokea mitaan vastaavaa kuin silloin vuosi sitten..Vuodenkin jälkeen rakastan edelleen..Mietin vaan että onko hän minulle oikeasti Se Oikea? Tunnetta ei voi selittää, mutta mietin että onkohan täällä ketään kuka olisi kokenut jotain vastaavaa? Siis ei vain sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta vaan oikeasti sellaista tunnetta että millään muulla ei ole mitään merkitystä kuin sillä että saa olla Hänen kanssaan! Eikä kenenkään muun kanssa sitten sen takia voi olla..
Tosirakkaus??
7
1671
Vastaukset
- selvittää
sun on otettava selvää ja edes yritettävä suhdetta sen miehen kanssa tai muuten saatat loppuelämäsi katua ja jossitella. Sillä saattaahan olla niin että huomaat hänen olevan sinulle täysin väärä henkilö mutta jos et tätä ole selvittänyt elät harhan vallassa eikä kukaan muu mies voi ikinä ottaa hänen paikkaansa minkä lyhyet suhteetkin jo kertoo..
- vain...
Ajatellaan että tapaat jonkun tosi mukavan miehen. Mies rakastuu sinuun ja hellii ja on oikein mukava mies. Hän on paikalla lohtunasi ja tukenasi. Hän on lihaa ja verta ja omistautuu sinulle.
Mutta mitä hän saa puolestaan? Hetken tuttavuuden perään haikailevan naisen, joka ei voi keskittyä mieheen - koska vuoden takaisen halailun kohde on jossain 600 km päässä. Mies, joka hyvällä todennäköisyydellä voi olla minkälainen idiootti hyvänsä.
HERÄTYS!!
Joko menet miehen perään tai unohdat kunnolla. Turha haihatella loputtomiin. - ........
Hän voi olla sinun "kaksosesi". Eli samankaltainen sielu kuin sinä ja olet ehkä matkannut hänen kanssaan jo edellisissä elämissäkin.
- HuppuLuuranko
Tosirakkaudesta muutama sananen....perustuen tosin vain omiin kokemuksiini....mutta..*pitää pitkän tauon, huokaisee ja jatkaa* Ensimmäinen Oikea opetti minulle asioita joita kukaan ei voi koskaan minulle enää opettaa...hän opetti että on mahdollisuus rakastua näkemättä toista kahteen vuoteen lainkaan...ja kun lopulta tapaa...ei millään ulkoisilla seikoilla ole vaikutusta lopputulokseen...hän antoi pitkään syyn herätä katsomaan uutta auringonnousua....ja ennen kaikkea hän opetti minulle ettei pidä sanoa mitä ei tarkoita...*elää hetken muistoissaan ja ilme muuttuu synkemmäksi...ja kaavussa vivahtaa violetti sävy* Toinen Oikea opetti minulle että jokaisella ruusulla on piikkinsä ja että ne myös sattuvat....hän ilmestyi elämääni sen synkimmillä hetkillä...antoi hetkeksi toivoa että joku saattoi yhä rakastaa olentoa, jota elämä on potkinut kerta kerran jälkeen maahan...hän opetti minulle että pohjalta voi nousta jos viitsii ja jaksaa....mutta niin hän myös opetti että maailma on kirouksia täynnä...hän käänsi minulle selkänsä minulle hetkenä jolloin ehkä eniten olisin tarvinnut häntä...hetkenä jona sain päälleni kirouksen joka vei minulta kaiken....menetin uskoni rakkauteen...ja niihin typeriin ruokakuutioihin joita tunteiksi kutsutaan...*Sulkee silmänsä hetkeksi ja puristaa kätensä nyrkkiin...kaapu muuttuu jälleen mustaksi ja viha ja katkeruus ovat poissa tämän mielestä* Mutta tulee vielä yksi, joka toivottavasti palauttaa minulle toivon siitä etten ole kärsinyt turhaan...että minullakin on oikeus onneen...ehkä jonain päivänä...*hymähtää itsekseen* mutta se siitä lyhyestä valistuksesta....tarinan opetus on tarkoitus olla se että universumin toimintaan ei voi vaikuttaa....jos hän on sinulle se Oikea....niin te kyllä törmäätte uudelleen...paremmissa olosuhteissa....ja pakko sanoa...teitä ei erottanut raha....se oli vain väliaikainen este....te itse teitte valinnan kun päätitte: "ei tästä mitään tuu" ....toivottavasti löydätte joskus vielä toisenne...
- tiikeri
uskon siihen ja sellaista olen kohdannut yhden miehen kohdalla.aina kun näin hänet,tunsin kuin olisin tuntenut hänet aina.se hetki tuntui pysähtyvän.harmi että hän on eksäni tuttava niin en mitään asialle tee.(moraalia..?)
se tuntui niin oikealta että hirvittää.
- kenties...
oonko mä kenties kirjoittanut tuon tekstin??mulla on kans justiin sama ongelma! kolahti heti kertaheitolla vuosi sitten, eikä saa sitä jätkää mielestä, ei sit millään!!emmekä mekään edenneet halauksia pidemmälle..nekin tapahtui pienissä tuitereissa :)
muuten ihan sama juttu,mutta meillä ei ole välimatkaa kuin vaivaiset 3km..mutta "eromme"syy oli yksi toinen asia.hyvää kannattaaa odottaa..niinhän sitä aina sanotaan.mä oon ainaki valmis odottamaan vaikka maailman ääriin asti kunhan vielä joskus saan hänet omakseni- rakastunut
Olen vajaa vuosi sitten mennyt naimisiin ,ja yllättäen tajusin, että lähelläni on ihminen, joka on SE OIKEA, aika kliseistä, mutta totta. Ei siis oma mies...
Hänkin on naimisissa, mutta ihan uskomaton tunne. Tässä on niin paljon kyseessä eikä voi yhteen juttuun kirjoittaa koko tarinaa enkä edes sitä haluais tämmöisellä palstalla kertoa. Mutta sanomani on se, että kun sen oikean tapaa, niin tietää sen kyllä!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399