Corgin kutina kastumisen jälkeen

justus8

Ajattelin täällä kysellä olisiko jollakulla kokemusta tai tietoa koirien kutina-ongelmista, itse kun en juuri meidän koiramme oireisiin sopivaa tietoa onnistunut googlettamalla löytämään.

Meidän welsh corgi pembroke-koiramme, 8 vuotta, on ruvennut kutisemaan viimeisten kolmen vuoden aikana aina kun kastuu, eli kävipä uimassa tai suihkussa. Oireet alkoivat kolme vuotta sitten kesällä uimisen jälkeen tulleella hot spotilla, joka parantui lääkärin määräämillä lääkkeillä. Tämän jälkeen oireita oli seuraavan kerran seuraavana kesänä, kun koira kävi uimassa. Tällöin lääkäri määräsi Strongholdia, koska ihonäytteessä kuulemma näkyi jonkin loisen munia, mutta ei itse loisia. Stronghold auttoikin kutinaan. Viime kesänä koira kävi vain kerran uimassa, mutta heti tuli kutina, joka jatkui monta kuukautta. Lääkäri ei pitänyt uutta loistartuntaa mahdollisena, vaan määräsi vain antibioottia ja kortisonia. Saimme myös kehotuksen käyttää Dermoscent-öljyä, mutta sen käyttö pahensi kutinan aivan kamalaksi. Kortisonista ei ollut oikeastaan mitään apua, kutina jatkui kortisonin loputtuakin, mutta noin kuukauden päästä tästä, alkutalvesta, kutina loppui itsestään, kunnes nyt on taas alkanut kun rapakelien takia joudutaan tassuja ja mahaa vedellä putsimaan.

Iholla ei näy muuten mitään, mutta nyt viimeisen vajaan vuoden aikana iho on ainakin vatsasta muuttunut punaisemmaksi kuin ennen. Kutisevat kohdat ovat tassut, niska ja takajalkojen "nivuset". Näitä kohtia raaputetaan ja syödään niin kauan että iho menee rikki ja sittenhän alueet tulehtuvat. Hoidoksi on aiemmin kokeiltu myös allergiaruokaa, eli on tehty eliminaatiodieetti, josta ei ollut mitään apua. Noin puoli vuotta syötettiin eläinlääkärin määräämää allergiaruokaa, mutta mitään muutosta ei ilmennyt. Nyt olemme muutenkin vaihtaneet ruuan toiseen (senioriruokaan), mutta oireet ovat pysyneet samoina, eli ei ainakaan ruoka-allergiaa luulisi olevan.
Korvissa tai silmissä ei ole ollut muutoksia, tassut punoittavat vasta sitten kun iho on menossa rikki. Varpaanvälit ovat kuivat ja iho varpaiden välissä on ehjä. Kutina alkaa aina vain siitä kun turkki ja iho kastuvat. Googlessa monessa allergiaan ja kutinaan liittyvässä jutussa kehotetaan pesemään koiraa allergiashampoolla, mutta meillä kutina vain pahenee allergiashampoolla pesusta, eli ei hyvä tämäkään. Olemme myös kokeilleet erilaisia iholle suihkutettavia kosteuttavia suihkeita, mutta niistäkään ei ole apua, tuntuu enemmänkin että ne kirvelevät koiran iholla, koska koira rupeaa juoksemaan pitkin asuntoa ja yrittää hinkata itseään kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Ihosta irtoaa harjatessa paljon karvaa ja hilsettä (tosin vain selän alueelta, ei muualta), joten iho on varmaankin kuiva? Kokeilimme syksyllä antaa ruuan kanssa helokkiöljyä, mutta siitä koiran maha meni sekaisin, joten sen antaminen piti lopettaa.

Olisin erittäin kiitollinen jos jollakulla olisi antaa neuvoja asian suhteen, ikävää katsottavaa, kun koira-raasukka jo monena vuonna peräkkäin on kärsimässä kutinasta :(. Aiemmin kun koiramme on ollut vielä tosi innokas uimari kesäaikaan, niin ei ole kiva kun nyt joutuu tästä mielipuuhasta luopumaan.

5

4598

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • justus8

      Niin, unohtui tuossa mainita, että koira on oireiden aikaan ihan pirteä ja syö ja juo ja ulkoilee ihan normaalisti, eli kutina ei vaikuta yleistilaan mitenkään huonontavasti, muuten kuin tietysti niin että kutisevia kohtia pitää yrittää raapia/pureksia/nuolla monia kertoja päivässä. Nyt viimeisen kuukauden verran on koiralla ollut käytössä kauluri, joka estää kutisevien kohtien pureskelun ja nuolemisen silloin kun koira on vahtimatta. Silloin kun mieheni ja/tai minä olemme paikalla saa koira olla ilman kauluria siihen asti että rupeaa taas nuolemaan tai pureksimaan itseään. Kutinat tuntuvat tulevan aina "kohtauksittain", eli kun jotakin kohtaa rupeaa kutittamaan, sitä raaputetaan sitten vähän väliä jonkin aikaa, kunnes kutina rauhoittuu.

    • koiranomistaja2

      Meillä on sama ongelma ilmaantunut. Ei olla kokeilut ruokien vaihtoa, tämän takia, mutta ruokia ollaan vaihdettu muuten vain, eikä se ole tehnyt muutoksia kutinaan. Mökkireissujen jälkeen koiralla kauhea kutina ja karvat pöllyävät ympäriinsä, kun niitä niin innokkaasti raaputellaan. Viimekesänä koiran kutina oli aivan kauheaa, lääkärille mentiin ja saatiin korvatippoja ruhjeiden puhdistamiseen ja suihketta (jonka nimeä en muista, käytetään hotspottiin) kutiaviin kohtiin, joissa iho ei ollut vielä rikki. Tämä lievitti ajan ja monien monien ihonhoitokertojen jälkeen. Päivittäin siis putsattiin ihoa. Tänä kesänä on sama vaiva tullut takaisin ja se on suoraan verrannollinen kastumiseen. Ajattelimme kokeilla ajaa koiran karvat lyhyemmäksi, mikä tekee muutenkin hyvää näillä helteillä.

      Olisin myös kiinnostunut onko jollain apuja tähän ongelmaan. Koira on niin innokas uimari, että olisi sääli kieltää veteen meneminen.

    • pare myöhään kuin ei

      Nappulat pois ja raaka-/liharuokinnalle. Nappuloissa varastopunkkeja aina ja monia allergisoivia aineita.

    • Anonyymi

      Meillä täsmälleen sama ongelma ja samat hoitokokeilut. Raakaruokintaan siirryimme viime kesän alusta eläinlääkärin suosituksesta ja sitä on jatkettu mutta ei vaikutusta kutinaan. Mietin juuri eläinlääkärille menoa taas. Auttaisiko kortisonipiikki?

    • Anonyymi

      Meillä on tämä tismalleen sama ongelma, ollut jo vuosia. Siitepölyvesi aiheuttaa meillä selkeästi pahimmat syyhyt, mutta iho kutisee myös puhtaassa vedessä uimisen jälkeen. Mitä useammin esim. viikonlopun mökkireissun aikana ui, sitä enemmän kutisee. On kokeiltu huuhdella, pestä ja kuivata uinnin jälkeen, mutta ei auta.

      Aiemmin sai Pure Naturalin Grain free ruokaa, mutta vaihdettiin se eläinlääkärin suosituksesta ihoruokaan. Sekä Hill's Derm Defense että Purinan DRM Dermatosis sapuskat ovat auttaneet pahimpaan kutinaan, mutta eivät ole poistaneet sitä kokonaan (en ole huomannut eroa sen suhteen, että jompi kumpi ruoka olisi parempi). Saa myös Nutrolinin iho&turkki öljyä ruuan kanssa, mutta en tiedä sen vaikutusta tähän ongelmaan kun on sitä saanut aina.

      Malaseb shampoo on kokeiltu, ei auta mitään. Viimeisimpänä haettiin Cytopoint pistos, mutta sekään ei auta mitään. Mahdollisesti kokeillaan vielä Apoquel tabletit, mutta en jotenkin usko senkään auttavan kun ei Cytopointkaan auttanut.

      Summa summarum: Ei ole saatu kutinaa kokonaan pois, mutta ihosapuskoilla kutinan määrä on selkeästi vähentynyt ja ei tarvitse enää yhden uintikerran jälkeen miettiä mihin kokovartalo kondomiin tuon otuksen laittaa ettei raavi ja kahnuta itseään täysin ruvelle. Edelleen pitää kuitenkin rajoittaa uimista ja valvoa koiran itsensä kahnutusta ja kaapimista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      179
      14674
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      118
      10402
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      106
      9269
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      27
      8729
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      55
      8497
    6. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      49
      6857
    7. 179
      6445
    8. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      30
      5383
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      148
      5312
    10. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      41
      2215
    Aihe