Mulla oli varmaan Suomen pahin pakko-oireinen häiriö. Kärsin niin pahasta pakko-oireisesta häiriöstä, että en yhteen aikaan pystynyt edes kävelemään tai liikkumaan normaalisti. Laskin varmaan jokaisen askeleen, varmaan melkein jokaisen asian mitä tein, muistaakseen jopa hengityskertoja. Sain outoja ajatuksia, esim. ei saanut kävellä maton reunojen yli, koska jotenkin ne kuvasti äitini päätä..?? Koko ajan oli sääntöjä ja tosi outoja ajatuksia, ja laskemista ja pesemistä.. Saatoin esim. kotona kävellä jonkin kohdan kymmeniä, ellen satoja kertoja, koska pakkoajatus pakotti. pelkäsin hulluja ajatuksia, täysin yliluonnollisia.. Tein aivan hulluja asioita! Jep.. kaksi osastoreissua tuli tehtyä, nuorisopsykiatriselle ja psykiatriseen sairaalaan. Alko aika psykoottiseksi käydä jossain vaiheessa..
Pahin vaihe kesti ehkä 2-3 vuotta, välillä oli vaikeempaa, välillä helpompaa. Salasin oireeni kaikilta mahdollisilta ja häpeen kaikkea sitä vieläkin niin paljon. Se oli aika uskomatonta aikaa, ja ei voi kuin pudistella päätään kun miettii kaikkea sitä, mitä silloin tuli tehtyä ja mitä pelättyä.. nyt oon n. 95 % parantunut, vieläkin saattaa putkahdella outoja ajatuksia päähän, mutta pystyn torjumaan ne.
Kuka pistäisi paremmaksi?
Pahin vaihe kesti ehkä 2-3 vuotta, välillä oli vaikeempaa, välillä helpompaa. Salasin oireeni kaikilta mahdollisilta ja häpeen kaikkea sitä vieläkin niin paljon. Se oli aika uskomatonta aikaa, ja ei voi kuin pudistella päätään kun miettii kaikkea sitä, mitä silloin tuli tehtyä ja mitä pelättyä.. nyt oon n. 95 % parantunut, vieläkin saattaa putkahdella outoja ajatuksia päähän, mutta pystyn torjumaan ne.
Kuka pistäisi paremmaksi?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Paremmksi en pysty pistämään.Mutta minua ovat pakko-oireet vaivanneet jo noin kolmekymmentä vuotta,eikä lääkkeistäkään ole ollut paljon apua.
Hui, sullahan on kestänyt jo pitkään. Mulla tuo pahin vaihe on takana, joka alkoi jo mennä aika psykoottiseksi.. Toivottavasti ei enää koskaan toistu.
Kaikki oireet multa ei oo poissa, eikä varmaan koskaan poistukaan, mutta ne on hallinnassa, pystyn elää niiden kanssa melkein normaalisti. No, pieni likakammo minulla vielä kyllä on, ja joskus tuppaa noita yliluonnollisia ajatuksia pyrkimään mieleen, mutta sitten sanon vaan mielessäni, että "ei se oo totta" tai jotain ja yleensä ne menee sillä.
ootko muuten mitä lääkkeitä käyttänyt?
Mulla on ollut Seromex ja Seronil, Risperdal (psyykenlääke) ja nyt Zoloft. Ja sit pahimmassa vaiheessa rauhottavia ja nukahtamislääkkeitä tarvittaessa.
Olet varmaan sama kirjoittaja, jonka kanssa jokin kuukausi sitten keskustelin pakko-oireista. Nimimerkkisi on sama.
Sen keskustelun jälkeen jäin miettimään vaikutelmaa, joka sinusta jäi. Tunnuit minusta hämmästyttävän passiiviselta ja toivottamalta. Minulle jäi sellainen käsitys, että et oikeasti edes halunnut parantua.
Jos itse olisin sinun tilanteessasi, tekisin kaikkeni löytääkseni ulospääsyn kiduttavasta tilanteesta. En tyytyisi toteamaan, että "ei siitä ole ollut apua". Jos yksi keino ei auta, etsisin toisen. Sinussa en kuitenkaan havainnut motivaatiota etsiä apua.
Nimimerkille Ketjun aloittaja;Lääkkeinä käytän Optiparia,Doxalia ja lisäksi rauhoittavia lääkkeitä.
Nimimerkille Parantunut;Tälläinen toivoton luuseri minä olen.Ei ole voimia edes yrittää parantua.
Haluatko kertoa millaisia oireesi ovat?
En tiedä olisiko tästä sinulle apua, mutta mielestäni eräässä kirjassa oli ihan hyviä ohjeita. En muista kirjan tekijää, mutta sen nimi oli Kerrasta poikki. Ja se siis kertoo OCD:stä ja paranemisesta.
Mulle psykiatrian ylilääkäri sano jotenkin näin kun aloin käymään hoidossa : "sanon sinulle nyt ihan suoraan, etteivät lääkkeet yksin tule lopettamaan oireeitasi". Tai siis, että lääkkeet ovat toki tärkeitä ja kuitenkin hyvä apu, mutta mahdollisimman hyvän tuloksen aikaan saamiseksi olisi myös käytävä terapiassa. Eli että molemmat ovat tärkeitä.
Käytkö tällä hetkellä terapiassa?
Se on hassua, miten tuo sairaus loihtii kaikenlaisia ajatuksia ja pakotteita päähämme,
kun taas jotkut on ihan "normaaleja". Joskus tuntuu, että noita hulluja ajatuksia vaan tippuu päähän jostain "ilmasta"..
Ja joihinkin oireisiin vaan jotenkin "kasvaa" ja niistä tulee automaattisia. Itse en vieläkään osaa oikein ajatella esim. että mikä on niin likaista, että se täytyy pestä kunnolla. Mulla on vieläkin jokin pienehkö "näkymättömän" lian kammo, enkä osaa aina pestä käsiä tarpeeksi vähän.. Huomaan sen siitä, koska käteni ovat niin kuivat.
Myös humoristinen suhtautuminen omiin ajatuksiin voi auttaa, jos siihen suinkin kykenee. Mie esim. usein ajattelen vähän huvittuneena kun joku hullu ajatus tipahtaa päähän että "aha, että mulla on nyt tämmöstä" tai että "vai että tämmöstä ne oireet taas sanoo/käskee".
Pakko-oireeni ovat paljon samantapaisia,joista sinäkin kerroit.Oireeni ovat pääasiassa pakkotoimintoja,pakkoajatuksia on vähemmän.
Olen lukenut pakko-oireista kertovia kirjoja,mutta ei kirjojen lukeminen poista ahdistusta.
Kyllä psykiatrini kertoi minulle,että lääkkeet vaan lievittävät oireita.Terapiastakin oli puhetta,mutta ajatuskin siitä jo ahdisti minua,eikä psykiatrikaan pitänyt kovin todennäköisenä,että se parantaisi oloani merkittävästi.
Olemme kyllä mieheni kanssa nauraneetkin toisinaan näille minun touhuilleni.Mutta raskasta tämä on ollut hänellekin.Kärsin lisäksi myös sosiaalisten tilanteiden pelosta.Joten mieheni joutuu hoitamaan puolestani paljon asioita ja olemaan tukeani esim.käydessäni mielenterveystoimissa.
Hei, mita noihin maton reunoihin tulee, niin sulla taitaa olla jonkin asteen "aiti-syndrooma"...tuli vain mieleeni.
Ehka "vyyhdin purkaminen" kannattaisi aloittaa tuosta paasta?
Niin, mulla ei siis enää oo tuota "matonreuna" -juttua. onneksi, sillä välillä käveleminen saattoi mennä aika hankalaksi. Etenkin kun piti oireita piilotella ihan kaikilta. Mulla on vuosien terapia, lääkkeet ja pari reissua psykistrisille osastoille aika hyvin tehonnu..
Vyyhti siis on jo n. 95 % purkautunut.. :)
Siis ainakin toistaseks..
Juu, OCD:ksihän tätä sanotaan. Eli "Obsessive Compulsive Disorder".
Tosin mulla on tapana sanoo tätä joskus "Obsessive Compulsive Disasteriksi"..
Jotenkin aika osuva..
Televisiossa tuli dokumentti tällaisesta. OCD-taudiksi sitä kutsuivat.
Mulla on vähän samanlaisia oireita. En saa kävellä tietyista kohdista. Riippuu lattian värityksestä. Ja kaikkee muutakin..