haaveilen sakemannista

Toinen vaihtoehto on näyttelylinjainen spk tai tervuere mikä ymmärtääkseni on pehmeämpi sakusta. Lähde rohkeasti kasvattitapaamisiin ja kasvattajien luo käymään niin osuu se oikea kierroksella kohdalle :)

Täällä on suht usein ollut näyttelylinjaisista pohjautuvia pentueita spk ja tervuere:
http://www.lemmikkipalstat.net/cgi-bin/apula/apula.pl?4
http://finbelge.fi/

Jatka haaveilua, jos vähänkään epäilyttää omat kyvyt ja jaksaminen, niin ota joku muu.

ps. varsinkaan jos ei ole aiempaa kokemusta koirista, ota joku muu.

Ja niin olisi varmasti myös pitänyt niiden siellä päin asuvienkin tehdä. Saksanpaimenkoira ei taida olla helpoin rotu, mutta silti suomen toisiksi yleisin rekisteröidyissä koirissa 2012. Ja varmasti noihin 1752 rekisteröityyn koiraan mahtuu niin hyviä kuin huonojakin koiria. Ja vielä enemmän hyviksi ja huonoiksi kasvatettuja koiria. Mutta harvoin näkee agressiivisia ja luonnevikaisia labradoreja, vaikka niitä vielä enemmän rekisteröidäänkin (1973kpl). Joten jos kyvyt ei riitä, älä ota.

Kyllä ok sakuja on myös. Itsellä ehkä kävi vähän tuuriakin, kun en loppujen lopuksi käynyt käpi monia kasvattajia vaan menin intuition mukaan nähdessäni vastuuntuntoiselta kuulostavan ilmon ja otin puhelimitse yhteyttä kasvattajaan, jonka kanssa juttu sujui ja terveystiedot olivat ok koirien osalta, sukusiitokset nollaa ja niin poispäin.

Painotin kasvattajalle että minulle olennaisinta koiran terveys ja hyvähermoisuus, hermojen oltava kunnossa ja etenkin kun kaupunkiolosuhteisiin. Mutta koiran lähtökohtien lisäksi olennaista se millainen olet koiraihmisenä. Sosiaalisella koiraihmisellä on helpommin sosiaalinen koirakin. Tämän kohdalla moni on ihmetellyt sen sosiaalisuutta ja yliystävällisyyttä. Kaikkeni olen tehnyt sosiaalisuuden eteen, on nähty lapset ja mummot, ratikat ja kaupat, puistot, pienet koirat ja isot koirat, känniläiaset julkisissa kulkuvälineissä, pyöräilijät, hiihtäjät ja joulukonsertissakin käyty.

Narrttu tai uros, no, ei välttämättä narttu helpompi mutta kovapäisempiä saattavat uroot olla, nartut kierompia taas. Toisaalta jos mieluummin haluaisit uroksen, niin en sinuna täysin tyrmäisi siitä ajatusta - kasvattajan kanssa neuvotellaan mikä sopisi itselle ja koiralle. Minä olin tottunut uroksiin, aina ollut hoidossa ja omana uros, plus olen kai itsekin eläimellinen sillein että hajuasia tärkeä, niin uroksilla lämmin "pappa"-haju josta pidän enemmän kuin narttujen kirpeämmästä tuoksusta.

Kun se kaveri sieltä tulee elämään, niin ei se ole mikä vain ikinä juttu vaan tärkeä asia, ja sillä mitä muut ihmiset jankkaavat esim. "ei urosta, otapa narttu vaan" ei ole olennaista merkitystä silloin, kun itse tiedät mitä teet ja on tuntuma että handlaat homman. Moni ihminenhän puhuu oman suhtautumisensa sanelemana sitä sun tätä, etenkin jos eivät sinua kaikin päin ihmisenä tiedä, esim. ensivaikutelman pohjalta "eipä näytä mörssäriltä, niin ei tuolle ainakaan urosta, luuleeko pärjäävänsä jos en minäkään urossakua ottaisi..."

Siitä vaan jos rahkeet riittävät eikä rahkeisiinkaan tarvita muuta kuin peruskoiraosaaminen ja maalaisjärjen käyttöä.

Vinkkinä jopa sanoisin että tiukkanaamaisen linjan sijaan iloinen, oppimiseen ja kasvamiseen, yhdessäoloon ja myönteiseen sosiaalisuuteen tähtäävä asenne on parempi. Jämptiys kyllä mutta muistaa sen, että koiralle iloinen meneminen on myönteistä ka kasvattaa myönteiseen sosiaalisuuteen. (Tämä tuli mieleen kun katselin muutamaa koirakkoa jotka aina vain tekevät tiukkaa "tottislenkkiä", samaa päivästä toiseen). Jos etukäteen rankkaa koiransa epäsosiaaliseksi eikä anna sen tutustua muihin ok koiriin, siihen muottiin koira sitten kasvaa. Äsken pellolla juuri pyörittiin tutun koiran kanssa ja oli hajuja ja palloja, juoksentelua ja veden jiontia, oli iloa pinnassa, joten nyt nukkuukin kuin tukki takavasemmalla. )

Myönteisyys on yksi "ase" äreyttä vastaan. Kokonaisvaltainen asia johon liittyy oma asennoituminen, psykologiset jutut (äänenpainot, hihnakireydet jne) ja yhdessäolot koiran ja ympäristön kanssa.

Minä ostan sitten näyttelylinjaisen sakemannin kunhan ne alkaa näyttää koirilta!
Siihen asti pysytään terveen, sekä koiran näköisissä koirissa.

Kaikki kiitos siitä kauniista näyttelylinjan spk:sta kuuluu ulkomuototuomareille ja kasvattajille!!

Vieläkö nää sakemannit on suosiossa? Ihme ja kumma. Ovat kuitenkin aika ruman näkösiä laahuavien perseiden kanssa ja tuota heikkohermoisuutta esiintyy aika paljon. Mulla oli kauan kauan sitten sakemanni, joka oli normaalin näköinen ja täyspäinen koira. Nykyään niiden terveydentila on huono ja esiintyy vaikka mitä vikaa luonteessa. Kantsii tosi tarkkaan kahtoa mistä koiransa hommaa.

on jo muutamia vanhan mallisten sakemannien kasvattajia, että on niitä jo muitakin, kun niitä köyry selkiä.

Tämä jolppi on vanhan mallinen saku, ihan Rin Tin Tin. Mutta arvatkaas mitä, eivät kaikki ihmiset olekaan sitä vasten tunnistaneet (!) jolppia saksanpaimenkoiraksi, kun on totuttu mieltämään saksanpaimenkoira epäterveen jalostushomman näköiseksi kookkaaksi, "näyttäväksi" ja epäterveimmillään huonosti liikkuvaksi/laahaavaksi koiraksi.

Itseä tunnistamattomuus ei ole haitannut, joskus hyötyäkin siitä. Ratikassakin nainen paijaili innoissaan jolppia ja sitten kysyisi mitä rotuja sekarotuisessa onkaan, ja kuultuaan että sakulihan se, stoppasi paijailu hetkeksi shokkipysähdykseen, kunnes mumersi "näin iloista saksanpaimenkoiraa en ole nähnyt, onpa ystävällinen." Oli edelleen hämmennyksen tilassa, poju taas vaan nautti huomiosta. "Mie vaan oon ja mie vaan että hehhe!" - tassupräntillä.

Pistäkäähän listaa niistä wanhan hyvän ajan näköisiä sakemanneja kasvattavista kasvattajista.

Tervetullutta sellaiset, tottakai sellaiset luiskapaskojen kasvattajat alkaa vinkumaan, mutta heille kommentoin, että eläinrääkkäystä te teette, että mitään muuta!

Koiran kuuluu näyttää koiralle ja omata terve fysiikka.

Pahinta kastia on sellaisten kasvattajat ja ulkomuototuomarit, hehän tämän yhdessä ovat aiheuttaneet, niissä koirissa ei ole mitään kaunista, ainoastaan pilattu terveys.

Sakemanni on yksi parhaista koiraroduista, ja aivan helpoimmasta päästä kouluttaa. Perustuu siihen, että sakemanni on tosi miellyttämishaluinen.
Lisäksi rotu on erittäin älykäs. Olen eri mieltä siitä, että rotu olisi jotenkin "vaikea" tai "haastava".

Erilaisia näkemyksiä....

En sanoisi saksanpaimenkoiraa "helpoksi" vaan ennemmin haastavaksi ja asia liittyy muuhunkin kuin rodun kuuluisaan "helppoon ohjattavuuteen". Haastavaksi rodun tekee sen aktiivius ja fyysinen vahvuus yhdistettynä rodunomaiseen, etenkin urosten kohdalla, kovapäisyyteen. Tunnettu seikka myös ns. koulutuskenttä/koirakoulusyndrooma elikä se että vetelee piruetteja kentillä mallioppilaana mutta käytännön arjessa onkin sitten käytökset työstössä.

Jos esim. vertaisin kumpi vaikeampi (yleistyksenä) borderterrieri vai saksanpaimenkoira, niin jälkimmäinen. Olen ollut tekemisissä myös borderien kanssa ja hoidossakin ollut, niillä oikein terrieriluonnetta mutta silti jäävät haastavuudessa sakulle. Se on jo se koko siinä.

Aina YKSILÖtasolla on eroja mutta rodunomainen saksanpaimenkoira ei ole helpoimmasta päästä. Nähnyt näitä yksilöeroja ja luonnollisesti vaikuttaa ihmisen käsitykseen rodusta se, mistä kokemusta. Jos on sattunut helppoja ja vässykkää kohdalle, niin sitten on.

Toisaalta rodun julistaminen hirveän hankalaksi on liioittelua ja ehkä koetin aiemmalla peruskoiraosaamisen ja rahkeiden riittämisellä viitata siihen; että ei tässä ydinfysiikkakaan tarvita.

Siis, ei ole hirveän hankala rotuna mutta ei helppokaan. Haastava mutta ei mahdottoman haastava.

Kunhan ei liian helpolla oteta sakuja, no ehkei hyvä muitakaan koiria "liian" helpolla... Tääkin saku jokun pilipali- "ois kiva joku koira jee"-käsissä, miten lie olisi sosiaalistunut ja kehittynyt etenkin jos otteet pojan raisuihin koetuksiin oisvat olleet ties mitä, liian kovia tai palkitsevia matsailusta tai epäjohdonmukaisia jne. Sitten kirjoitetaan suomi24:een kun "10 viikkoinen pentu puree ja hyökkää ja olen nyt koko ajan alistanut sitä mutta nyt pentu välttelee minua, mitä teen?" ja luullaan että koiran kanssa ollaan kuin pieni talo preerialla-sarjan hengessä ja jollei, niin alistetaan ja alistetaan.... Tämä sakun kohdalla ja koira on arvaamaton prosessin tuloksena. Ei jokapojan/tytön koira. Saa olla poikamaista meininkiä itsessäkin että normisakun kanssa menee kivasti. Urheilullisuus on löydyttävä. Saku tekee atleetiksi, hehe!

Toisin sanoen mielen tarvitsee myös olla tarpeeksi kypsä ja kärsivällinen tajuamaan, ohjaamaan pentua iloiseen ja ok käytöksisieen meininkiin. Jos säikkyy helposti asioita, on turha hommata sakua. Ainakaan kovapäistä. Kun niidenkin kohdalla ei latistaminen ole se homman nimi vaan yhteistyön ja yhteisen sävelen polkaisu käyntiin ok.