Koulukeskustelu on vellonut kuumana, en ole ottanut osaa siihen,

mutta,

kun ihailemani mies on siitä oman kolllumnin kirjoittanut,
huomaan, että asiaa ei vain ymmärretä oikein.
Juuri näin itsekin olisin halunnut sanoa, en vain osannut.
Poikani tämän kolumnin minulle meilasi.

>> Jos lisätään vapautta, täytyy myös lisätä vastuuta. Nykysysteemissä, oli kyseessä sitten peruskoulu tai yliopisto, opiskelijalla ei ole oikeastaan mitään vastuuta mistään. Ja vailla vastuuta on hankala käyttäytyä vastuullisesti itseään tai muita kohtaan.

ISÄNI - (rehtori Letku) - EI OLISI lainkaan ymmärtänyt nykyistä systeemiä, jossa yksi häirikkö voi terrorisoida loputtomiin asti kaikkia muita. Ja alkaa naurattaa ajatuskin, että jotkut vanhemmat olisivat rohjenneet tulla Letkulle valittamaan heidän kullannuppunsa jälki-istunnosta.

On turha ihannoida vanhoja aikoja; nykykoulu on useimmilla mittapuilla paljon parempi kuin viidenkymmenen vuoden takainen. Mutta jokin on myös mennyt väärään suuntaan. Liian moni oppilas odottaa vain saavansa kaikkea ilman mitään vastinetta, ja omaavansa vapauden tehdä mitä tahansa ilman pienintäkään vastuuta tai edes pelkoa vastuuseen joutumisesta.

Lisää järjestystä, vähemmän kuria. Jos se on mahdollista yhteiskunnassa, sen täytyy olla mahdollista koulussakin.

6

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Korjaus:

      Ekan rivin sana p.o. kolumnin

      Jäi myös mainitsematta, että lainaus on vain osa kolumnia.

      • ...

        Letkun koulusta (Tammelassa) on tullut ihan kunnon kansalaisia, ja koulu toimii vieläkin, sillä Letkun kylälle on muuttanut paljon nuoria perheitä. Harvinaista pienelle kyläkoululle.


    • Ajatelmiani

      Kokemani asia on tässä sananlaskun muodossa.
      Mitä sinä ajattelet tästä?

      "Vahvat jaksaa seistä yksin,
      heikot sortuu - sylityksin."

      Tarkoittaa oikein isoa lapsilaumaa, joka on saatava lähtemään kotitilalta, koska siellä ei ole heille mitään, ei ruokaa, ei vaatetta, ei rahaa, työtä tietenkin aina ja edelleenkin olisi, mutta ilman palkkaa. Mutta kun tilaakaan ei ole yhä useamman tullessa toiselle kymmenelle, niin lähtö siinä eteen tulee.

      "Lähtö varana,
      niinkuin Sauna-paapan luteella!"

      Jos heikolla tavalla sortuu v a i n itsesääliin, niin menehtyy.

      Kaikki tietenkin säälivät itseään kylmään maailmaan jouduttuaan ilman rahaa, ilman tukea,
      mutta sutten ponnistavat kaikin voimin pysyäkseen hengissä.

      Vahvuutta on juuri se, ettei aina itke, vaan vain välillä, illalla myöhään.
      Ja kun saa työstään palkkaa ja jotain säästettyä kokoon, se alkaa rohkaista sitten eteenpäin: kyllä minä pärjään!.

      Ja kun saa sitten jo hiukan iloa silmään, voi sen sylinkin löytää,
      voi antaa rakkautta ja SAADA ITSEKIN RAKKAUTTA !

      S i t ä hän kaikki ensisijaisesti toivovat.

    • Kotoa kaikki lähtee

      Just näin. Oiskohan sillä mitään tekemistä aiheen kanssa, että "mitä isot edellä, sitä pienet perässä".

      Nykyajan immeiset, vanhemmat, näkevät, kuulevat ja kokevat, että yksikään tämän maan päättäjä, herrankekkula ja narrinnappula, ei ole vastuussa mistään - ei yhtään mistään. Siitä seuraa ja aiheutuu ikäänkuin ketjureaktio kansalaisissa; ei tarvitse olla vastuussa mistään. Ei edes omasta jälkikasvustaan ja elämän eväitten antamisesta heille.

    • Alppilan Yhteiskoulu

      Ennen Alppilan Yhteiskoulu oli loistava, mutta se johtui siitä, että sinne haettiin ympäri Helsinkiä, ja joka kansakoulusta ja peruskoulustakin vielä sinne otettiin paras ja toiseksi paras.
      Oppilas''aines'' oli siis valikoitua, ja vanhempien kokoontumisia pidettiin paljon, ja sinne todella osallistuttiin!
      Ne olivat ihania aikoja!
      ooo

      NYT:
      "Ruokalasta poistamisessa oli kyse on siis siitä, että maahanmuuttajataustainen - hyvävelikerhoon kuuluvien vanhempien poika - sai saman kohtelun häiriköinnistä kuin kuka tahansa muu, riippumatta häiriökäyttäytymisen inhimillisesti erittäin ymmärrettävistä syistä. Opettaja Korhosen irtisanominen tuli siis siksi että hyvävelikerhoon kuuluvan monikulttuurimatkasaarnaajan mamu-taustaisen lapsen "töniminen" sai aikaan rasismi-syytösten pelossa raivokkaan ketjureaktion Helsingin opetustoimessa, jota johtaa arkkimokuttaja Ritva Viljanen. Olihan sentään menty "tönimään" merkittävän monikulttuuri-politrukin poikaa. Ja kaiken lisäksi kyseessä oli vielä rehtorin henkilökohtaisen tuttavan - niin politiikasta kuin lionseistakin - poika. Eihän sellaista saa tehdä.

      Tämän lastensa hyväksikäyttöä sivusta katselleen mokuttajatädin ja miehensä nimi on ollut käräjäoikeuden tuomiolauselman julkaisusta alkaen aivan julkista tavaraa, siis oikeudenkäynnistä saakka. Sen "levittäminen" ei ole mitenkään rikollista tai luvatonta. En silti laita heidän nimiään, enkä linkkejä tähän blogiin. Jokainen voi käyttää googlea.

      Rehtori varmasti tiesi, tai ainakin hänen olisi pitänyt ymmärtää, että opettaja Korhosen potkiminen pois virastaan johtaisi tapauksen kaikkien iljettävien taustojen kaivelemiseen esiin. Sekä äidin että rehtorin olisi pitänyt pojan ja hänen sisarustensa kärsimyksen lisäämisen välttämiseksi edes harkita sitä nykyisen nettimaailman todellisuudessa erittäin todennäköistä mahdollisuutta, että perheen historia tulee esiin jos he aloittavat eromenettelyn ja ajojahdin poikaa "töninyttä" opettajaa vastaan.

      On luultavaa, että sekä rehtori että pojan äiti kyllä tiesivät, että perheen tausta ja isän rikokset olisivat tulleet esille aivan taatusti, kunhan pelasivat pojalla omia pelejään. Lisäksi olisi pitänyt olla selvää, että äidin ja rehtorin rooli sekä toiminta tapauksen taustaa vasten joutuisi netin kriitikkojen ruodittavaksi. On kuitenkin luultavaa, että rehtorille riitti kuitenkin syyksi se, että Korhonen oli aiemmin tehnyt hänestä valituksen. Siksikö rehtori hyväksikäytti hyväksikäytettyä lasta oman kostonsa välikappaleena? Rehtorin lisäksi myös äiti on tässä mukana, aivan varmasti. Ilman hänen suhteitaan ja vaikutusvaltaansa ei koko koneisto olisi toiminut noin nopeasti ja rajusti opettaja Korhosta vastaan." (Osa tuosta linkistä)

      http://turjalainen.blogspot.fi/2013/04/alppilan-koulukohun-matapaise-puhkeaa.html

    • Palkittiin, oikein o

      >>Torniolaisen Samu Halosen, 11, neuvokas ja päättäväinen toiminta pelasti samanikäisen kaverinsa hengen, kun katolta putosi puolitoista metriä lunta heidän päälleen.
      Sankarin viitta on tuonut huomiota nuoren miehen elämään. Lapin pelastuslaitos palkitsi Samun kunniakirjalla ja pelastuslaitoksen vaakunalla Tornion Hannulan koulun kevätjuhlassa. Kaverukset saivat vapaaliput seuraavan päivän sirkusesitykseen.

      Miltä tuntuu pelastaa ystävän henki?

      - Jotenkin sen vain tiesi, miten pitää toimia. Koulussa opettelimme hätänumeron ja tiesin, mistä voi soittaa apua, Samu kertoo nyt IS:lle.

      Vaaratilanne sattui huhtikuussa, kun 11-vuotiaat kaverukset olivat seikkailemassa Tornion keskustan lähellä liikehuoneiston takapihalla...

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5199
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3420
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      298
      2802
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      55
      2608
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      169
      2294
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2109
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1871
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1835
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1381
    Aihe