Heippa kaikille!
Olen 27-vuotias ykköstyypin bipo, kaksi selkeää maniaa (johtivat sairaalahoitoon) ja kaksi niiden jälkeistä masennusjaksoa kokenut. Nyt olen kuitenkin voinut jo useamman vuoden tasaisesti sopivan lääkityksen ansiosta. Ihmissuhteeni ovat tasapainossa ja käyn "normaalisti" töissä jne.
Kuitenkin eräs asia vaivaa minua. Nimittäin se, että pohdin ja ihmettelen joka päivä kaikkea ns. syvällistä, usein olemassaoloon liittyvää. Ja joskus aika "typeriäkin" kysymyksiä, tyyliin "Miten on mahdollista, että ihminen oppii tuntemaan reitit isossa kaupungissa?" Ja pohdinnat saavat minut aika ahdistuneeksi, koska kysymykset ovat usein sellaisia, joihin ei ole olemassa vastauksia. Usein yritän työntää kysymykset pois mielestäni, mutta ne palaavat harva se päivä ainakin kerran tai pari kertaa päivässä.
Onko teitä muita ihmettelijöitä ja pohdiskelijoita? Voikohan moinen liittyä bipo-sairauteen, vai onkohan se vaan ns. luonteenpiirre tai iän mukanaan tuoma asia? En muista juuri pohdiskelleeni moisia ennen sairastumistani (23 vuoden ikää). Ja koen elämäni ihan mielekkääksi, joten tuo ei mielestäni ole merkki masennuksestakaan. Outoa se silti on, vaikka kai jokainen joskus ihmettelee ainakin kuoleman jälkeistä elämää - siis sitä, onko sitä.
Olen 27-vuotias ykköstyypin bipo, kaksi selkeää maniaa (johtivat sairaalahoitoon) ja kaksi niiden jälkeistä masennusjaksoa kokenut. Nyt olen kuitenkin voinut jo useamman vuoden tasaisesti sopivan lääkityksen ansiosta. Ihmissuhteeni ovat tasapainossa ja käyn "normaalisti" töissä jne.
Kuitenkin eräs asia vaivaa minua. Nimittäin se, että pohdin ja ihmettelen joka päivä kaikkea ns. syvällistä, usein olemassaoloon liittyvää. Ja joskus aika "typeriäkin" kysymyksiä, tyyliin "Miten on mahdollista, että ihminen oppii tuntemaan reitit isossa kaupungissa?" Ja pohdinnat saavat minut aika ahdistuneeksi, koska kysymykset ovat usein sellaisia, joihin ei ole olemassa vastauksia. Usein yritän työntää kysymykset pois mielestäni, mutta ne palaavat harva se päivä ainakin kerran tai pari kertaa päivässä.
Onko teitä muita ihmettelijöitä ja pohdiskelijoita? Voikohan moinen liittyä bipo-sairauteen, vai onkohan se vaan ns. luonteenpiirre tai iän mukanaan tuoma asia? En muista juuri pohdiskelleeni moisia ennen sairastumistani (23 vuoden ikää). Ja koen elämäni ihan mielekkääksi, joten tuo ei mielestäni ole merkki masennuksestakaan. Outoa se silti on, vaikka kai jokainen joskus ihmettelee ainakin kuoleman jälkeistä elämää - siis sitä, onko sitä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Samansuuntaisia ajatuksia olen myös kokenut. Asioita on tullut mietittyä kovin syvällisesti. Liekö syynä neljänkympin kriisi, burnout vai sairauteen liittyvä. Sairauden syövereissä pohdin myös syvällisesti ihmisen olemassaoloa, luonnetta ja henkistä puolta. Toivuttuani ajatukset ovat olleet pinnallisempia ja vähemmän kuormittavia.
Minä olen kyllä pohtinut asioita koko ikäni. 12-vuotiaana aloin lukea psykologiaa, kasvatustieteitä, historiaa,filosofiaa, sosiaalipolitiikkaa ym. Vasta nyt 35 vuotiaana olen päässyt enimmistä ihmettelyistä. Vaikka tuli tuossa eilen pohdittua nykyhetken mennyttä aikamuotoa. Että eletäänkö me todella nyt vai ennen tätä hetkeä ja miten on mahdollista samalla elää tulevaisuudessa ainakin osittain
Joka päivä tulee ajateltua liikaa ja pohdittua syvällisiä. Alkaa sekin olemaan ahdistavaa. Tieto lisää tuskaa. Monet mt-ongelmaiset on melko syvällisiä ihmisiä. Ei yksin bipot.
Minä olin ennen sairastumistaníkin jo tosi pohdiskelevainen, siis ihan liiankin. Ja murehtija myöskin.
ite oon kanssa aina ajatellu kokoajan kaikkee syvällistä enkä vaan pysty lopettaan ajattelua..
Pahin ahdistus tulee miettiessä, mihin avaruus loppuu. On totaalisen vaikeaa käsittää, että joku ei loppuisi johonkin.
Jos avaruus loppuisi. Mikä siitä sitten alkaisi ;-)
Ja mitä sen jälkeen sitten taas löytyisi? joo tuttuja ajatuksia
Minun ajatusmaailmani oli tuollainen, kun söin neuroleptejä. Syvälliset ajatukset katosivat, kun lopetin lääkkeet.
Elämäni ahdistavinta aikaa..
itse olen miettinyt myös kokoelämäni kaikkea ja syvällisesti. Koen myös ajattelevani asioita aivan liikaa ja päässäni on aina liikaa ajatuksia, mutta useimmiten pystyn hallita niitä vaikkakin aika ajoin tuntuu että pää meinaa niistä räjähtää (jos kyseessä on itselle vaivalloisia asioita... esim eron miettiminen ymv vakeammin käsiteltäviä asioita) juuri aloitettuani antipsykoottiset lääkkeet ovat nämä ajatukset alkaneet hieman vaimeta.. ja vaikeammin käsiteltävät ajatukset muuttuneet neutraaleimmiksi käsitellä vaikka tiedän päässäni että normaalisti nämä ajatukset aiheuttaisivat vähintäänkin adrenaliinipuuskan, joten koen pystyväni käsitellä asioita, jotka on jääneet käsittelemättä, paremmin lääkkeen vaikutuksen alaisuudessa. Mutta epäilen myös VAHVASTI itselläni olevan 2suuntainen ehkä pari muutakin vikaisuutta.. joten ehkä se on jonkin sortin luonteen piirre ihmisillä, jotka ovat taipuvaisia kaksisuuntaiseen..? Mutta eniten tässä minua hämää se yhteensattuma.. että todella usein kun joku on kysynyt minulta "mitäs sinä oikein mietit?" olen vain sen enempää ajattelematta melkeimpä kuin huumorilla murjaissut, että: "syntyjä syviä" jonka isoäitini pienenä minulle tokaisi useaan otteeseen, sen enempää sen merkityksestä tietämättäni.. nyt huvikseni kirjotin googleen "syntyjä syviä" varmistuakseni, ettei lause ole "syntejä syviä" :D (taas on ajatukset virranneet :D) ja ei jumalauta.. tämä viestiketju oli kolmantena haussani.. JUURI kun olen hakenut hoitoa 2suuntaiseen..... elämäni on muutenkin täynnä todella outoja yhteensattumia, jotka monelta ihmiseltä menee täysin yli hilseen, myös välillä itseltänikin...
Itse sairastuin jo 13- vuotiaana. Olen aina pohtinut syntyjä syviä. Kuolemaan ja avaruuteen jne. liittyviä asioita. Yli päätään kaikkea, mihin ei vastauksia löydy.
pakkoajatuksia
Kyllä pohdin, varsinkin jos on tullut vähän hamppua polteltua maniassa.