Kertokaa minulle te jotka rakastatte syntisiä ja samalla hylkäätte synnistä parannuksen saanutta? Syntini oli kun lähdin auttamaan toista ja en ymmärtänyt että hän johdatti minut synnin tielle ja syntini paljastui lähimmäiseni huomavaisuudesta, helpotus oli suuri... mutta nyt tunnen itseni niin hyljätyksi että lähestyn päätepistettä vaikka en halua jättää lapsuudenuskoani mutta yksin taistella on vaikeata. Soitan ystävälle ja hän ei vastaa ja myös jättäessäni soitto pyyntöjä niin on kuin kuolleelle puhuu. Onko varaa hyljätä toista tehtyjen syntieni tähden? Kysy vain?
Alkaa häämöttää...
nituP rimidalV
365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei sinulle!
Ne jotka ovat olleet vanhoillislestadiolaisia 1970- tai 1980 -luvulla ainakin tietävät, mistä puhut. Silloinkaan ei saanut tukea hoitokokouksessa syytettyä. Syntejä ei saanut siunata kukaan anteeksi, ennenkuin hoitoveljet antoivat luvan tai siunasivat ensin. Moni hoidettava itkusta täristen, kyynelsilmin etsi yleisön joukosta omaisiaan ja rakkaitaan ja anoivat, etkö sinä tai sinä voisi edes siunata minua. Kaikki käänsivät katseensa maahan. Tai ei ihan kaikki. Oli tapauksia, jossa joku siunasi. Hän oli seuraava hoidettava.
Ihminen, jolle ei siunattu syntejä anteeksi, usein vanha ihminen, jolla ei ollut omaa autoa, sai kyllä autokyydin kotiin. Usein joku hoitoveljistä määräsi, kuka vie. Nk luottohenkilö vei ja kukaan ei saanut keskustella hoidettavan kanssa näistä asioista ennen seuraavaa hoitokertaa. Ihminen eristettiin julmalla tavalla.
Mutta monelle valkeni, että eivät nämä ihmiset Jumalaan usko, vaan yhteisöön. Pelko oli se, joka ihmisiä kahlitsi. Ei Jumalanpelko, vaan yhteisöstä erottamisen pelko. kuuliaisuutta haettiin sillä tavalla. Sanan "rakkaus" käyttäminen tuossa yhteydessä oli vähintään irvokasta.
Mutta täällä "maailmassa", ympäristössä, josta seuroissa jaksettiin varoittaa ja sitä parjata, Täällä on löytynyt todellista lähimmäisenrakkautta, joka ei ole ehdollista tai kukaan sitä kieltäisi.
Aloittajalle lohdutukseksi: on sinulla ystäviä ja tukijoita. Varmasti on. Etsit sitä vain väärästä paikasta. Usko ei tarvtse jäsenkirjaa.
Et ole syyllinen vaan uhri!
Sekavaa on juttusi, mutta ilmeisimmin olet keksinyt yleisen vanhoillislestadiolaisen periaatteen: muita tulee syrjiä.
Ei päätä ei häntää :-S