Paljonko etelä-suomessa työskentelevät vartijat tienaa, VEROJEN JÄLKEEN?
Piirivartija, perus kaupan väijy, JLJV. Jos jollakin tietoa niin voiko informoida?
Kun pitäisi sinne etelä-suomeen päin muuttaa jossain elämän vaiheessa, kiinnostaisi vaan palkkaus taso tietää.
Vissiin se nousee vuokrien mukana.
Vartijan palkkaus
18
1282
Vastaukset
- __...__
No ei se vastaus nyt ihan helppo ole heittää näin yksinkertaisesti.
Siihen paljonko jää käteen riippuu aika monesta asiasta ihan verotuksesi kannalta sekä sitten toki myös se että minkälaisia vuoroja pituudeltaan tekee lähinnä lisiä ajatellen. Toki vartijoiden peruspalkoissa voi olla muutaman sadan tai isommankin summan heittoja, mutta on aika vaikeaa sanoa että paljonko joku vartija tienaa noin keskimäärin. Alalla tehdään myös jonkin verran paljon ylitöitä, joten sekin kyllä sitten vaikuttaa tuloihin paljonkin.
PAM:n palkkatauloista saa suuntaa-antavaa informaatiota siitä paljonko eri palkkaluokkien kuukausi- ja tuntipalkat ovat PK-seudulla ja sitten sen ulkopuolella, joiksi katsotaan "muu Suomi" hiukan alemmilla palkkauksilla kuin PK-seudulla.
Lyhyesti sanottuna esimerkiksi piirivartiointi ajoittuu usein yötunneille ja vuorot ovat pitkiä, joten yölisiä ja iltalisiä viikonloppujen ohella satelee palkan päälle. Kaupan puolella vuorot ovat myös usein pitkiä ja iltapainotteisia viikonlopun ohella. Sekin tarkoittaa lisiä palkkaan.
JLJV on myös lisien osalta hyvä valinta, sillä juuri esimerkiksi kauppakeskuksissa tai sitten liikenneasemien toimeksiannoissa iltoja, viikonloppuja ja jopa öitä on tarjolla peruspalkkaa nostattamaan. - -----
Googlaa vartiointialan TES niin saat tietää perustuntipalkan kustakin hommasta, kukaan ei voi tietää paljonko SINÄ maksat veroja.
"Vissiin se nousee vuokrien mukana."
Niin mikä nousee? PK-seudun vuokrat ovat pilvissä ja nousevat koko ajan mutta palkat eivät nouse. Jos yksin meinasit muuttaa etkä saa suhteilla kohtuuhintaista kämppää niin vartijan liksalla on "kiva" maksella kalliita vuokria. Mikäli sinulla ei ole velkaa ja olet perheetön niin saatat juuri ja juuri pärjätä vartijan liksalla. - fffssa
itse ajelen kohtuu pitkiä työmatkoja ja säästän n 450e /kk
- Munkan manne
Katsot palkkataulukot, miten mikin vartijantyö on luokiteltu ja paljonko liksaa helähtää tulemaan. Sitten lisäät mahdollisen koulutuslisän, niin saat bruttopalkan kokolailla tarkkaan kasaan. Ja jos teet yötöitä, niin sitten huomioi maksettavat yölisät.
Sen jälkeen mietit oman perhetilanteen, paljonko on mitäkin vähennyksiä ja miten maksat veroa, niin saatkin sitten jo kokolailla oikean arvion käteen losahtavasta summasta. Helppoa kuin heinän teko !
Se onkin sitten eri juttu, että pärjääkö käteen jäävällä summalla pääkaupunkiseudulla...riippuu ihan siitä, miten olet asumisen onnistunut järjestämään.
Tervetuloa etelään hommiin ! - paskaa hommaa
tonni kuussa käteen. tunteja niin vähän.
- näin on
"tonni kuussa käteen. tunteja niin vähän. "
Tämä on kyllä alan syöpä kun palkataan liikaa osa-aikaisia jolloin tunnit ei riitä kaikiille, itsekin aikanaan jouduin kitkuttelemaan pienillä tunneilla ja otin aina kaikki tilaus keikat yms. jotta sain listan täyteen, loppujenlopuksi onneksi pääsin kk palkkalaiseksi.
Ei tämä nyt kuitenkaan niin paskaa hommaa ole, ala vain on tällainen nykypäivänä että työnantajat pyörittävät tuntipalkkalaisia kun heillä saadaan sitä "säästöä" firmalle. - __...__
Itse olin myös aloittaessani tuntityöläisenä hieman alle vuoden, jolloin tosiaankin kaikki lisäkeikat tulivat tarpeeseen ja palkka seilasi kyllä sitten hyvin rankasti.
Lopulta sain kuukausisopimuksen kun tarpeeksi väänsin ja käänsin, mutta monelle perheelliselle tämä tällainen tuskin on vaihtoehto tai ylipäätään ihmiselle joka kuvittelee tulevansa toimeen näillä tämän alan palkkauksilla.
Muistaakseni TES sanoo että mikäli tekee jonkun tietyn tuntimäärän viikkoihin mitattuna, niin pitäisi siirtää tämä työntekijä sitten kuukausiliksoille. Näinhän ei kuitenkaan aina käytännössä tapahdu, vaan ihmistä saatetaan pyörittää aika pitkäänkin osa-aikaisena.
Kannattaa seilata läpi eri firmoja mikäli meinaa vakinaiseksi ryhtyä näihin hommiin, sillä toisilta voi irrota kuukausisoppari helpommalla kuin toisilta. - väijytääänn
200 e kuussa tulkaa ihmeessä
- jvsfad
noh toisaalta esimerkiks hussilla,putkalla ja vanginvartijana voi päästä helpostikkin pienillä ylitöillä lähemmäs 40 000 vuoteen ... tosin joutuu tekee paljon viikonloppuu ja yötä ...
- Susbox
Muutama vkl kuussa, ja vuodessa ilman ihmeempiä ylitöitä n 30 000, ei ihmeellinen palkka.
- lkjdg
Ei ylitöitä, joka toinen kk viikonlopputöitä, 10 vuotta alalla vajaa 28k€ / vuosi. Veroja maksan sen 20%, jolla varmistan veronpalautukset...
- Guard 2.
1400 euroa tuli verojen jälkeen kuukaudessa, päivä ja iltavuoroa ja
kahdeksan tunnin päivät.( ei viikonloppua)
Normaali ruohonjuuri tason palkka.
- __...__
Jep, itselläni jää käteen myös pääasiassa päivävuoroilla noin 1400-1500 € verojen jälkeen. Minulla on 2 v. ikälisä sekä koulutuslisä päälle. Palkkataso on III.
Silloin kun tein iltaa sekä puolet kuukauden viikonlopuista oli töitä, niin ansiot taisivat olla sen noin 1600-1700€, eli lisät kyllä nostivat palkkaa ihan mukavasti verrattuna nykyiseen tilanteeseen. - vartijapäivisin
Itä-Suomessa pelkkää päivätyötä 1650e käteen kuussa.
- Kuilu
Ai niinkö. Minulla on tuo sinun netto brutto. Missähän mättää.
- Vanha Väijy
About 2300 - 2500 €/kk .. riippu ihan onko pyhiä tai yövuoroja.. Netto..
Muistan ajan jolloin se oli 5500 mk/kk :D - Esteevee
Riippuu ihan sopparista, eli paljonko tunteja, mikä palkkaluokka 2-3 yleisimpiä. Lisät tekee tillin aika paljon, etenkin sunnuntailisät. Kokoaikainen piirivartija tavallisimmillaan tienaa n. 30000e vuodessa. Myymälävaksi ehkä n.25000e vuodessa. Itse sain 37800e V. tason palkalla viimevuonna, yövuoroa pääasiassa ja vkl aika paljon.
- fadafwadggwf
Jos vedän ihan kaavalla KTA -(verot ja muut pakolliset ay-maksu), niin käteen jäi viimevuonna tuolloin 9.5€/h. Tosiaan myymälää, PKS, sunnuntaivuoroista ei tietokaan. 4/5 tunneista iltalisän piirissä, joka toinen lauantai töitä.
Tunteja kolmiviikkojaksossa 40-60, osa-aikainen työsuhde vaikuttaa tietysti veroprosenttiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa732015- 1021883
- 1421773
- 971421
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo351389MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil3171265- 601229
Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1301112Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa2761066Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta
Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa446963