Svenssson

Okei, yritän nyt selittää kaiken mahdollisimman selkeästi, vaikka se onkin vaikeaa enkä ole siinä onnistunut vuosiin.

Tänä aamuna taas heräsin miettien että minun pitäisi ottaa rooli päälle..

Hetkinen mikä rooli? Eli siis minusta erillinen henkilö, joka pystyy puolustamaan itseään kiusaajia vastaan, joka ei ole suosittu naisten silmissä, joka hoitaa kaikki asiat niinkuin robotti. Käytännössä tuota ihmistä kuvaa jatkuva aggressiivinen tunne, levottomuus, alakuloisuus, negatiivisuus ja tunteettomuus. Lisäksi hahmoa kuvaa kaikkien asioiden plörinäksi heittäminen, kaikessa epäonnistuminen (tahallaan) ja luovuuden puute. Ja huono itsetunto. Ja tahalleen itsensä huonoksi ja rumaksi tekevä (mm. kulkemalla hartiat kyyryssä selkä vinossa ja jättämällä hiukset likaiseksi, ostamalla vain tavallisia mustia vaatteita. Opiskelemalla tylsiä aineita.

Käytännössä loin tuon hahmon jo pienenä, suojellani itseäni kiusaamistilanteissa.

Oikeasti olen: suosittu naisten silmissä, luova, herkkä, hiljainen, positiivinen, hyvä kaikessa, hyvän itsetunnon omaava, sosiaalinen, hyvä esikuva, hyvin pukeutuva, kaikki mahdollista jne.

Aikaisemmin pystyin aina vaihtamaan hahmoa, esim kiusaamistilanteen sattuessa otin roolin päälle ja välillä taas olin oma itseni. Mutta nyt en pysty, vaan olen juuttunut siihen esittämääni hahmoon.. Vaikka olen vuosia yrittänyt olla oma itseni.. Silti aina se rooli tulee päälle

Nämä 2 eri persoonaa vaihtelevat minussa päivittäin, joskus joku pieni asia saa minut taas omaksi itsekseni, mutta suurimmaksi osaksi en halua olla oma itseni.

Välillä haluan kostaa kiusaajilleni, koska he pakottivat minut tämmöiseksi. Välillä olen katkera naisille, koska edes yksi nainen joka olisi rakastanut minua omana itsenä ja sanonut minulle "ole oma itsesi" olisi lopettanut tämän roolin esittämisen ja olisin ollut oma itseni, ennenkuin roolista tuli täysin hallitsematon. välillä olen vihainen isälleni, koska hän kehoitti minua esittämään aina kiusaajien läsnäollessa, ja luulin sen olevan normaalia mitä kaikki ihmiset tekee. Helvetti sana kuvaa elämääni täydellisesti. Ikuista loputonta kärsimystä.

Harmittaa niin perkeleesti kun en voi enää saada tyttöystävää, kun en voi olla oma itseni. Tiedän että olisin omana itsenä saanut kenet tahansa.

Toivottavasti tämä selventää sinkku ihmisten asioita ja he tajuavat syynsä yksinäisyyteeen ja naisettomuuteen. Roolin vetäminen,, ei se että olisi oma itsensä. Minä en enää pysty olemaan oma itseni, mutta sinulle se on vielä mahdollista.
081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Svenssson kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu