jälleen kysyisin pari kysymystä teiltä kaikilta.. eli mitä mieltä olette noin yleisesti islaminuskosta?
Kiehtooko uskonto sinua? ..jopa niin paljon että voisit kääntyä muslimiksi?
mikä uskonnossa hämmästyttää sinua eniten?
sana on melko vapaa... vastauksenne kuitenkin olisivat todella tärkeitä.. .tämä kysely nimittäin auttaisi tunninpidossa melkoisesti:)
(kertokaapa myös ikänne)
hyvää syksynjatkoa kaikille :)
Mitä mieltä olette
21
669
Vastaukset
- O.Mataju
Islamia käytetään pohjimmiltaan valtaeliitin tarkoituksiin,eli kansalaisten kyykyttämiseen ja yhteiskuntarauhan säilyttämiseen. Tiukat uskontosäännökset ehkäisevät kapinointia individualismia ja anarkiaa. Islamin alaiset maat eivät ole vielä riittävän sivistyneitä ja kykeneviä ottamaan vastuuta yksilötasolla.
Toisaalta Islam on jämähtänyt paikoilleen. Se osaltaan estää kehitystä näissä maissa. Ollaan pattitilanteessa. Vanhat parrat hallitsevat islamin avulla, eivätkä osaa ja uskalla joustaa ja sopeutua avoimempaan yhteiskuntajärjestykseen.
Islamin pahimpia ominaisuuksia on sen muuttumattomuus. Siinä on kirjoitetut säädökset ja määräykset pienimpiinkin elämäntilanteisiin, joten se pakottaa ihmiset "ohjekirjan" mukaiseen elämään ja naapurivalvonta pitää huolen lopusta.
Islam estää tai rajoittaa tieteitä, taiteita, filosofiaa, individualismia, yksilön vapautta, kansalaisoikeuksia, tasaarvoa, uskonvapautta, kansalaistoimintaa, kansainvälistä yhteistyötä, kouluttautumista, oikeutta oman kehon koskemattomuuteen, jne....
Suosittelen, että pidät esitelmäsi rehellisesti, etkä sorru ns. "meidän on ymmärrettävä ja hyväksyttävä eri uskonnot"-ilmiöön ilman tervettä kritiikkiä.
Olen 41 vuotias mies. - AHH
Lue islam -palstan keskustelut ja tutustu annettuihin linkkeihin, niin kyllä asia selviää.
Siis se, mitä mieltä noin yleisesti ollaan.
Iät ovat kyllä hämärän peitossa, mutta nokkela senkin pystyy arvioimaan ainakin kymmenen vuoden tarkuudella.
Omasta iästäni sen verran, että "parasta ennen" -päiväystä on vielä riittävästi jäljellä, mutta se on vain oma mielipiteeni.- Eihän?
>Omasta iästäni sen verran, että "parasta ennen" -päiväystä on vielä riittävästi jäljellä, mutta se on vain oma mielipiteeni.>
Olet siis vielä sinkkutyttö?
Tuo "parasta ennen"-päiväyshän on naisilla sama kuin se numerosarja sormuksen sisäpinnassa.. - AHH
Eihän? kirjoitti:
>Omasta iästäni sen verran, että "parasta ennen" -päiväystä on vielä riittävästi jäljellä, mutta se on vain oma mielipiteeni.>
Olet siis vielä sinkkutyttö?
Tuo "parasta ennen"-päiväyshän on naisilla sama kuin se numerosarja sormuksen sisäpinnassa..Minä taas olen käsittänyt sen siten, ettei ole ihan pystyyn hapantunut!
- Paavali
Noin yleisesti olen sitä mieltä islamista, että se on suoraan saatanasta. Miksikö olen sitä mieltä? No siksi, että myös Jumala on sitä mieltä!
Saatanallinen islam ei todellakaan kiehdo minua millään tavoin. Vain todella sairaat ihmiset voivat edes harkita kääntyvänsä muslimiksi.
Islamissa minua hämmästyttää eniten se, että muslimit räjäyttävät itsensä ja luulevat pääsevänsä "paratiisiin". Todellisuudessa he joutuvat helvetin alimpaan kerrokseen ja heitä kidutetaan siellä iät kaiket!
Ikäni on jatkuvasti menossa ylöspäin.
Hyvää syksyn jatkoa ja Jeesuksen siunausta! - Epäilijä
Mielenkiintoinen uskonto. Selkeä ja johdonmukainen yksijumalaisuudessaan. Mutta vierastan shariaa yhtäältä siinä määrättyjen julmien rangaistusten ja toisaalta sen mielestäni liiallisen pikkutarkkuuden ja vanhanaikaisuuden vuoksi. Myös profeetan eräänlainen palvonta tuntuu vieraalta. Nämä seikat ovat myös eniten hämästyttäneet. Nykyään esiintyvän kiihkoilun taas näen lähinnä reaktioiksi vallitsevaan maailmantilanteeseen ja liian nopeisiin muutoksiin.
Tuskinpa kääntyisin muslimiksi sen paremmin kuin mihinkään muuhunkaan uskontoon.
Ikä: Keski-ikäinen- Epäilijä
Myös tällä palstalla esiintyvä islamin- ja muslimienvastainen kiihkoilu hämmästyttää minua. Mutta kaipa sekin on jonkinlaista reaktiota, vaikka tuntuukin suoraan sanoen aika pöljältä.
- Obsolete
http://www.islamopas.com/missupp2.html
Islamista on liikkeellä paljon väärää tietoa. Monet islamin vastustajat vetoavat lähinnä väärään tulkintaan ja jopa suoranaisiin valheisiin. Vain tietämätön muslimi palvoisi ketään muuta kuin Allahia. Profeettojen ja ihmisten palvonta on suurinta olemassaolevaa syntiä. Toivottavasti oheinen linkki selittää tähän liittyviä asioita. - Epäilijä
Obsolete kirjoitti:
http://www.islamopas.com/missupp2.html
Islamista on liikkeellä paljon väärää tietoa. Monet islamin vastustajat vetoavat lähinnä väärään tulkintaan ja jopa suoranaisiin valheisiin. Vain tietämätön muslimi palvoisi ketään muuta kuin Allahia. Profeettojen ja ihmisten palvonta on suurinta olemassaolevaa syntiä. Toivottavasti oheinen linkki selittää tähän liittyviä asioita.Ilmeisesti käytin aivan virheellistä ilmaisua. Pahoittelen. Erehtymällä oppii.
- Ahmed
Olen suomalainen mies ja olen kääntynyt Islamiin. Miksikö??? Se on oma ja perheeni asia.
Ikää on samoin kuin Rolls Roycessa tehoja: Riittävästi. :)- Jake.Waits
kunnes teet jotain ...laitonta?
"Olen suomalainen mies ja olen liittynyt Lapsen Kosto -järjestöön. Miksikö??? Se on oma ja perheeni asia." - Ahmed
Jake.Waits kirjoitti:
kunnes teet jotain ...laitonta?
"Olen suomalainen mies ja olen liittynyt Lapsen Kosto -järjestöön. Miksikö??? Se on oma ja perheeni asia."Olen siis kääntynyt Islamiin...en liittynyt terroristijärjestöön.
Suomessa terrorismia harjoittavat kansanedustajat jo tarpeeksi... minun ei tarvitse :))) - Jake.Waits
Ahmed kirjoitti:
Olen siis kääntynyt Islamiin...en liittynyt terroristijärjestöön.
Suomessa terrorismia harjoittavat kansanedustajat jo tarpeeksi... minun ei tarvitse :)))[3.151] We will cast TERROR into the hearts of those who disbelieve, because they set up with Allah that for which He has sent down no authority, and their abode is the fire, and evil is the abode of the unjust.
[8.12] When your Lord revealed to the angels: I am with you, therefore make firm those who believe. I will cast TERROR into the hearts of those who disbelieve. Therefore strike off their heads and strike off every fingertip of them.
[59.2] He it is Who caused those who disbelieved of the followers of the Book to go forth from their homes at the first banishment you did not think that they would go forth, while they were certain that their fortresses would defend them against Allah; but Allah came to them whence they did not expect, and cast TERROR into their hearts; they demolished their houses with their own hands and the hands of the believers; therefore take a lesson, O you who have eyes!
Kyllä tuo on terrorismin käsikirjasta.
Kommenttisi Suomen kansanedustajista... Outo. Vitsi varmaankin, mielestäsi. - Ahmed
Jake.Waits kirjoitti:
[3.151] We will cast TERROR into the hearts of those who disbelieve, because they set up with Allah that for which He has sent down no authority, and their abode is the fire, and evil is the abode of the unjust.
[8.12] When your Lord revealed to the angels: I am with you, therefore make firm those who believe. I will cast TERROR into the hearts of those who disbelieve. Therefore strike off their heads and strike off every fingertip of them.
[59.2] He it is Who caused those who disbelieved of the followers of the Book to go forth from their homes at the first banishment you did not think that they would go forth, while they were certain that their fortresses would defend them against Allah; but Allah came to them whence they did not expect, and cast TERROR into their hearts; they demolished their houses with their own hands and the hands of the believers; therefore take a lesson, O you who have eyes!
Kyllä tuo on terrorismin käsikirjasta.
Kommenttisi Suomen kansanedustajista... Outo. Vitsi varmaankin, mielestäsi.englanninkielistä Koraania. Sana TERROR voidaan kääntää myös PELKO.
Kansanedustajakommenttini: sarkasmia...mutta totta. Ja totuushan ei kaikkia naurata. - AHH
Omasta mielestäni islaminuskoon ja muslimiksi synnytään, koska se on kaiken arjen kattava uskonto puhtaimmillaan, että siihen tulee kasvaa lapsesta saakka.
En usko, että länsimaissa kasvanut ihminen pystyy koko sielullaan kääntymään islaminuskoiseksi.Sisimpään varmasti jää epäilyksiä jonkun rituaalin ja tavan merkityksestä.
Ja jos usko ei ole sataprosenttista, niin silloin ei voi enää puhua uskosta uskonnon vuoksi. Syy kääntymiseen on silloin jossain muualla. - Ahmed
AHH kirjoitti:
Omasta mielestäni islaminuskoon ja muslimiksi synnytään, koska se on kaiken arjen kattava uskonto puhtaimmillaan, että siihen tulee kasvaa lapsesta saakka.
En usko, että länsimaissa kasvanut ihminen pystyy koko sielullaan kääntymään islaminuskoiseksi.Sisimpään varmasti jää epäilyksiä jonkun rituaalin ja tavan merkityksestä.
Ja jos usko ei ole sataprosenttista, niin silloin ei voi enää puhua uskosta uskonnon vuoksi. Syy kääntymiseen on silloin jossain muualla.syntynyt suomessa mutta olen suurimman osan elämääni asunut muualla. Joten en ole kasvanut "länsimaassa".
- Jake.Waits
AHH kirjoitti:
Omasta mielestäni islaminuskoon ja muslimiksi synnytään, koska se on kaiken arjen kattava uskonto puhtaimmillaan, että siihen tulee kasvaa lapsesta saakka.
En usko, että länsimaissa kasvanut ihminen pystyy koko sielullaan kääntymään islaminuskoiseksi.Sisimpään varmasti jää epäilyksiä jonkun rituaalin ja tavan merkityksestä.
Ja jos usko ei ole sataprosenttista, niin silloin ei voi enää puhua uskosta uskonnon vuoksi. Syy kääntymiseen on silloin jossain muualla.>En usko, että länsimaissa kasvanut ihminen pystyy koko sielullaan kääntymään islaminuskoiseksi.Sisimpään varmasti jää epäilyksiä jonkun rituaalin ja tavan merkityksestä.
Ja paskat. Savolainen portsari Taha Islam on täysänkyrä muslimi.
"Onko demokratissa siviilejä, jos demokratia käyttää asevoimia ajamansa politiikan jatkeena?"
-Kirjoittanut: Taha Islam, 23.3.2004 klo 11.11 - AHH
Jake.Waits kirjoitti:
>En usko, että länsimaissa kasvanut ihminen pystyy koko sielullaan kääntymään islaminuskoiseksi.Sisimpään varmasti jää epäilyksiä jonkun rituaalin ja tavan merkityksestä.
Ja paskat. Savolainen portsari Taha Islam on täysänkyrä muslimi.
"Onko demokratissa siviilejä, jos demokratia käyttää asevoimia ajamansa politiikan jatkeena?"
-Kirjoittanut: Taha Islam, 23.3.2004 klo 11.11Mutta mielipiteessäni pysyn!
Jos uskonnon suhteen on pienintäkään epäilystä, niin se ei ole uskoa. - Jake.Waits
AHH kirjoitti:
Mutta mielipiteessäni pysyn!
Jos uskonnon suhteen on pienintäkään epäilystä, niin se ei ole uskoa.Älä loukkaa Ahmed-parkaa. Vai joustatko sen verran Ahmedin tapauksessa, että hän on asunut suurimman osan elämästään "muualla"?
Noh, otetaan sitten seuraava hlö eli Karim (Haluatko kuulla lisää myös seuraavista henkilöistä kuten että Nashida on oikeasti "länsimaalainen" synt.suomalainen kuten myös Muslimah, Talib?)
Islamin ihanuudet #1 – Karim
Islam ja fanaatikko?
Huono yhdistelmä.
Eräs luonnon julmimmista vitseistä on rovaniemeläinen Kai (musliminimeltään Karim). Hän näyttää pelmahtaneen kesälaitumille tähtäilemään suomalaisia alkuasukkaita tai sitten hän on saanut opiskelupaikan Saudi-Arabiasta kuten hän uhkasi. Kolmas vaihtoehto on, että hän on toteuttamassa uhkaustaan pörhältää moottoriveneellä Kanarialle ja räjäyttää lataus "sopivassa" railossa, jolloin koko USAn itärannikko huuhtoutuu tsunamilla merenpojaan…
Tällaisia helmiä asuu meidän kotimaassamme. Ei ihme, jos välillä vähän hermostun.
Päätin tehdä kokoelman näistä ihmiskarrikatyyreistä, joita tällä palstalla on esiintynyt.
Sarjamme ensimmäinen on KARIM "the puolikuu" ex-narkkari.
Olkaa hyvät!
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
"Kaikki Islamissa ja Koraanissa on virheetöntä, ja upeaa."
"…joten pikaistuksissani todennäköisemmin juurikaan ehtimättä ajattella käteni olisi jo ehtinyt vilahtaa taskullani ja kaulasi olisi viilletty auki kuin sialta..."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000002837314
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
"Jeesuskin sanoi että Jumala kyllä pelastaa jokaisen jonka haluaa, joten mitään syytä estää Islamia kristityillä ei ollut!"
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000003334310
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
"Toisekseen te kristityt näette piruja kaikkialla siellä missä niitä ei varmasti ole"
"No kerrotaan sitten sinulle asia joka saa sinut varmaan paskomaan housuusi. Nimittäin 11.9.2001 edeltävänä iltana ja yönä (ja valvottuani sen myöskin sen päivän aamulla) kokeilin elämäni ensimmäisen (ja viimeisen) kerran amfetamiinia eli "spiidiä" (nokkaan otettuna, ikinä en piikittäisi, viimeiseksi se kerta jäi onneksi koska päivällä säikähdin kun en voinut olla varma että olenko psykoosissa vai oliko WTC-tornit todella jyrätty)! Pelottaako? BUUHAHAA, kummitukset tulee, varo tai ota koppi!"
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000003522201
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
"Azul,OLET VITSI!!! Koraani hadithit.."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000003570525
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
"MIKÄ (TÄYS)APINA TÄÄLLÄ MÖLISEE???"
"Ei Islam edellytä univormuja, vaan vihollisen tappamista (monet näistä Saddamin sotilaista nyt taistelevat siellä Islamin puolesta)!"
"jokainen siellä nyt kuoleva Irakilainen menee marttyyrinä suoraan paratiisiin."
Kivitys on ennaltaehkäisevä pelote:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000003764360
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
"esimerkkejä teidän yhteiskuntaanne kasvatetuista idiooteista on jo riittävästi, ainakin 90% niistä pitäisi pyyhkäistä maan päältä pois..."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000003846600
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
"WTC-iskut Jumalan tahto."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000001402668
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
"Ratkaisu: TAPETAAN KAIKKI..."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000003691255
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
"jos minä en uskoisi joutuvani Allahin eteen, jenkit olisivat jo kuolleena joka ikistä ipanaakin myöten"
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000003660107
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
"Jeesus tulee tänne IHMISENÄ (jolla on ALLAH takanaan ja tällä kertaa hän EI epäile pyytää Allahilta legioonaa enkeleitä vaikkapa jenkkien kuritukseen, kiskomaan heiltä elävinä suolet pihalle..."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000003659922
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
"Ihan jo tulevaisuutta ajatellen, nimittäin kun Jeesus ilmaantuu maailmalle uudelleen, saattaapi ollakin ettei teille jätetä vaihtoehtoja kuin kääntyä tai kuolla..."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000003659870
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
"Suomelle palveluksen tähdäten paikallisiin alkuasukkaisiin"
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000003639620
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
"...en itsekään hyväksy väkivaltaa naisten kohdalla, mutta jos saan yhdenkään (teko)syyn TEURASTAA kaltaisesi idiootin (muslimin päälle käymisestä), en epäile käyttää sitä. TERVETULOA ROVANIEMELLE TÄNÄ KESÄNÄ IDIOOTTI!"
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000003612467
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * - AHH
Jake.Waits kirjoitti:
Älä loukkaa Ahmed-parkaa. Vai joustatko sen verran Ahmedin tapauksessa, että hän on asunut suurimman osan elämästään "muualla"?

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *Minä en puhunut psykopaateista.
Mielipiteessäni edelleen pysyn.
Jos nuo edellämainitut kahjut unohdetaan vaan puhutaan suht mieleltään terveistä yksilöistä, niin mihin tahansa uskontoon kuuluminen tai kääntyminen edellyttää kaiken sen opin hyväksymistä karvoineen nahkoineen. Uskonnosta ei voi poimia joitakin itselle sopivia namupaloja ja jättää muu huomiotta. Tai päinvastoin: noukkia uskonnosta jotkut uhojutut ja käyttää niitä peniksenjatkeena.
Kiitos vain tarjouksestasi kertoa näistä nimimerkillä mainitsemistasi henkilöistä, mutta uskon omaavani jonkun verran arvostelukykyä itsekin, jotta erotan uhoilevan typeryksen maltillisesta ja viisaasta.
Ja mielipiteet henkilöistä ja heidän ajatuksistaan saattavat tietysti muuttuakin jos vai viitsii kyyhöttää koneen vieressä. Sinuakin minä pidin ensialkuun täysiverisenä kusipäänä, mutta... jaa ... olkoon . En kehtaa kertoakaan.
- Jake.Waits
>Kiehtooko uskonto sinua? ..jopa niin paljon että voisit kääntyä muslimiksi?
Kiehtovat minua kauhuelokuvatkin, mutta en ole ajatellut ryhtyä Jack Torranceksi. Get it?
>mikä uskonnossa hämmästyttää sinua eniten?
Uskonnossa noin ylipäänsä hämmästyttää sellainen uppiniskaisuus, jonka uskonto uskovaisessa saa aikaan. Kun yrittää selittää, että tieteen mukaan
ihminen on yli 6 000 vuotta vanha, niin fundamentalisti-kristitty kieltäytyy faktoista kuten pikku lapsi puurolusikallisesta. Tyypillinen muslimi-reaktio on ensin vihamielinen tyyliin "no niinhän raaaaamaaatussaaakiiin!!!".
Sen jälkeen..."simpukka".
Niin, islamissa ehkäpä eniten hämmästyttää se, että kuinka muslimit rakastavat Muhammadia. Luettuani Jaakko Hämeen-Anttilan suomentaman "Profeetta Muhammadin elämäkerran" mieleni tekisi oksentaa aina, kun kuulen tämän ukkelin nimen mainittavan.
Muhammad muun muassa:
-Junaili eräälle Medinan juutalaisheimolle päät poikki -diilin
-Naiskenteli 8-9-vuotiasta tytönderiä. Hyi olkoon!
-Ryösteli muiden karavaaneja minkä kerkisi
-Salamurhautti ihmisiä mm. puolustuskyvyttömiä naisia, äitejä, vanhoja miehiä...
Ei tässä ehdi eikä jaksa kaikkea kirjoittaa.
Tässä muutama linkki kirjoituksiini:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000003256172
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000004104126
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000004151299
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000004326751
-Islam on fasistinen oppi-
Filosofian maisterin jajh:n kirjoitus
"Mitä Koraani todella sanoo"
http://www.geocities.com/joukoheyno/kysymyksia_koraani.html
(Monet ovat luulleet, että minä olen jajh.
Haluan nyt tässä sanoa, että en ole, vaikkakin olen otettu tästä kunniasta.)
Lisää löytyy ja rutkasti.
>(kertokaapa myös ikänne)
36 v.
>hyvää syksynjatkoa kaikille :)
Samoin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327