Olen ollut yksinäinen, siis niin että kavereita on tasan 0, nyt puolisen vuotta. Nuoruudessa olin myös yksinäinen, silloin ei ollut nettiä, mutta silloin keksi jotenkin tekemistä kun oli vielä jotain koettavaa mitä ei aikaisemmin ollut tehnyt.
Nyt asiat ovat toisin. Yksin on hyvin vähän mitään kivaa tekemistä, ainoa asia mitä teen, on se että roikun netissä. Aina kun olen kotona, olen netissä. Luen foorumeita ja katson videoita. Eihän tämä kivaa ole, mutta huonoista vaihtoehdoista vähiten huono. Vaihtaisin netin välittämästi yhteen kaveriin. Netti on siinä mielessä pelastus, että saan edes jotain ihmiskontaktia tämän kautta.
Yksi päivä oli sähkökatkos ja olin kotona enkä päässyt nettiin. Olo oli hirveä. Siis aivan kamala, ei mitään tekemistä. Vaikka sitä kesti vain noin 20min, olin täysin valmis vetämään valtimot auki.
Yksinäisyys ei ole kuitenkaan uusi asia, joten aloin ajatella miten kamalaa elämä yksinäisellä on ollut vaikka 90-luvulla kun netti ei ollut vielä niin yleinen. Puhumattakaan ajasta sitä ennen.
Onko joku ollut yksinäinen ennen vanhaan? Mitä helkuttia te teitte silloin? Sen on täytynyt olla aivan hirveää elämää, miten ette tappanut itseänne? Tai ehkä tapoittekin ja ette ole nyt täällä vastaamassa. Ehkä telkkaria on illalla voinut katsoa tai lukea tylsää kirjaa. Ei tuollaista voi kestää kovin pitkään.
Vai onko niin, että ennen nettiä ihmiset olivat sosiaalisempia toisilleen? Puhuttiinko vieraille enemmän vaikka kaupassa?
Nyt asiat ovat toisin. Yksin on hyvin vähän mitään kivaa tekemistä, ainoa asia mitä teen, on se että roikun netissä. Aina kun olen kotona, olen netissä. Luen foorumeita ja katson videoita. Eihän tämä kivaa ole, mutta huonoista vaihtoehdoista vähiten huono. Vaihtaisin netin välittämästi yhteen kaveriin. Netti on siinä mielessä pelastus, että saan edes jotain ihmiskontaktia tämän kautta.
Yksi päivä oli sähkökatkos ja olin kotona enkä päässyt nettiin. Olo oli hirveä. Siis aivan kamala, ei mitään tekemistä. Vaikka sitä kesti vain noin 20min, olin täysin valmis vetämään valtimot auki.
Yksinäisyys ei ole kuitenkaan uusi asia, joten aloin ajatella miten kamalaa elämä yksinäisellä on ollut vaikka 90-luvulla kun netti ei ollut vielä niin yleinen. Puhumattakaan ajasta sitä ennen.
Onko joku ollut yksinäinen ennen vanhaan? Mitä helkuttia te teitte silloin? Sen on täytynyt olla aivan hirveää elämää, miten ette tappanut itseänne? Tai ehkä tapoittekin ja ette ole nyt täällä vastaamassa. Ehkä telkkaria on illalla voinut katsoa tai lukea tylsää kirjaa. Ei tuollaista voi kestää kovin pitkään.
Vai onko niin, että ennen nettiä ihmiset olivat sosiaalisempia toisilleen? Puhuttiinko vieraille enemmän vaikka kaupassa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen syntynyt 50-luvun puolivälissä. Eipä silloin osattu edes unelmoida netistä. Kyläkaupassa oli yksi puhelin ja televisiokin tuli kotiini 60-luvun lopulla. Kyllä silloin ihmiset olivat sosiaalisempia. Maalla naapurit tulivat iltaisin kylään ilman kutsua. Kun ei ollut kodintekniikkaa niin paljon aikaa kului tavallisissa kodin askareissa, karjan hoidossa, lämitettiin puulla, pyykkiä pestiin käsin.
On silloinkin ollut varmaan yskinäisyyttä.
Olen alkanut käytää nettiä vasta nyt keski-ikäisenä. Kotona netti on ollut vasta muutaman kuukaden. Pitkään viivytin sen hankkimista, koska pelkäsin että vie liikaa aikaa.
Vie kyllä paljon aikaa, mutta kyllä aikaa jää sinkkuna myös sosiaalisiin kontakteihin. Ei minulle netti ole henki ja elämä: yksi lisä kaiken muun lisäksi. Kun hankin tämän kotiin, niin lukeminen jää vähemmälle.
Asun pienellä paikkakunnalla ja kyllä täällä riittää porinakaveretia ja hyvän päivän tuttuja.
Nuoremmaksi nimimerkin ja osittain myös kommentiesi perusteella.
Eiköhän ennenkin ollut yksinäisyyttä kuten nykyisinkin mutta silloin ihmiset olivat enemmän oman onnensa nojassa. Sosiaalisuuttakin on ollut kyllä paljon enemmän kuin nykyisin mutta ei sekään kaikkia ole koskettanut.
Netti tarjoaa tietynlaisen mahdollisuuden "itsensä toteuttamiseen" vaikka sitä seuraa ei olisikaan. Ei se tietenkään vastaa oikeaa seuraa mutta toimii sen korvikkeena.
Huono puoli netissä onkin siinä että se antaa myös helpoimman tien olemiseen vaikka toisaalta se myös on tehokas masennuksen poistaja ja ehkäisijä.
Eivät kirjat ole millään lailla tylsiä (jos kyseessä on hyvä kirja). Sosiaalisuuden puute vain ehdollistaa ihmisen sellaiselle tarpeelle että se sosiaalisuus saadaan sitten vaikkapa netin tai television kautta jne.
Ihminen tosin olisi onnellisimmillaan silloin jos pääsisi tästä pakkososiaalisuuden tarpeesta eroon. Silloin koska voisi keskittyä tekemään muitakin asioita.
Monille ihmisille vain muut ihmiset ovat tylyjä syystä tai toisesta joten netti tarjoaa turvallisenkin väylän tietynlaiseen pakopaikkaan pahoilta ihmisiltä. Vaikein homma onkin löytää niitä "hyviä ihmisiä".
Vaikeeta löytää mukavia ihmisiä, jotka ei heti yritä hyppiä niskan päälle. Eniten raivostuttaa määräilijät ja "juoksijat", joiden seurassa ei todellakaan pysty rentoutumaan.