En nyt tiedä pitäiskö tämä kirjootus omistaa tänne, ahdistus, vai yleistä mielenteyveydestä osastolle.
Tarina on pitkä...
Kun ihmistä koetellaan, niin sitä koetellaan. Mutta se että miten ihminen suhtautuu koettelemuksiin on eri juttu.
Tarina alkaa vaikka nyt sitten siitä kun tätini kuoli. Meni junan alle omasta tahdosta. Mitä kaikki ihmettelee syvästi koska ei ollut ainakaan suunniteltu juttu. Ei tuntunut missään. siinäpä kuoli.
Sitten kuoli mummoni. Oli aina minulle tärkeä ja läheinen ja rakas. muistan että lapsena joskus viikonlopun jälkeen itkin kun minua pois haettiin, etten tahdo mennä kouluun kun minulla ei ole siellä kavereita (koulukiusattu). Ja yhtä tärkeä paikka mummola oli myös teini-iässä.
No, kun mummo kuoli.. en edes itkenyt. Hautajaisissa itkin jonkun muun surun takia, en omani. (huomio. tirauttelen siis kyyneltä elokuvan takia vaan en muuten).
Veljeni on sairas. Oletettu elinikä 30v. ja jos jatkaa näin, niin varma lähtö. Ja aiheuttaa siis paljon muutakin surua perheelle. Jatkuva pelko ja hätä päällänsä..
Äitini oli kuolla kasvaimiin jotka todettiin liian myöhään. Kriisi sekin..
Oma synnytyksen jälkeinen "masennus". Olisin halunnut lapseni kuolevan. Noh, nyt lapsi kohta kaksi ja kuolisin itse hänen takiaan
Tarina on pitkä...
Kun ihmistä koetellaan, niin sitä koetellaan. Mutta se että miten ihminen suhtautuu koettelemuksiin on eri juttu.
Tarina alkaa vaikka nyt sitten siitä kun tätini kuoli. Meni junan alle omasta tahdosta. Mitä kaikki ihmettelee syvästi koska ei ollut ainakaan suunniteltu juttu. Ei tuntunut missään. siinäpä kuoli.
Sitten kuoli mummoni. Oli aina minulle tärkeä ja läheinen ja rakas. muistan että lapsena joskus viikonlopun jälkeen itkin kun minua pois haettiin, etten tahdo mennä kouluun kun minulla ei ole siellä kavereita (koulukiusattu). Ja yhtä tärkeä paikka mummola oli myös teini-iässä.
No, kun mummo kuoli.. en edes itkenyt. Hautajaisissa itkin jonkun muun surun takia, en omani. (huomio. tirauttelen siis kyyneltä elokuvan takia vaan en muuten).
Veljeni on sairas. Oletettu elinikä 30v. ja jos jatkaa näin, niin varma lähtö. Ja aiheuttaa siis paljon muutakin surua perheelle. Jatkuva pelko ja hätä päällänsä..
Äitini oli kuolla kasvaimiin jotka todettiin liian myöhään. Kriisi sekin..
Oma synnytyksen jälkeinen "masennus". Olisin halunnut lapseni kuolevan. Noh, nyt lapsi kohta kaksi ja kuolisin itse hänen takiaan
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minusta tuntuu että tämä elämä mitä minä elän, pakottaa minut olemaan KYLMÄ ja kestävä
Onkohan niin, että olet joutunut elämään lapsena ja nuorena, niin että tunteita ei ole näytetty. Tarkoitan, että teillä kotona et ole nänhyt kenenkään itkevän ja reagoivan kun on sattunut jotain ikävää tai sinua ei ainkaan ole kannustettu näyttämään tunnetilojasi. Tunteet on opittu vain sullomaan kuin pakastimeen. Et sinä ole mikään kylmä ja tunteeton ihminen.
En osaa tunnistaa edes ahdistusta ja puhumatta ilamsita ja tunnsitaa empatiaa, mutta kuitenkin sinulla on paha olla.
Sinulla on paljon lukkiutuneita tunteita. On myös paljon käsittelemätöntä surua ja menetystä. Kukaan ei jaksa olla vain kova ja vahva loputtomiin!
Jos et osaa työstää ja käsitellä pahaa oloa niin niin kannttaisi varmaan hakutua terapiaan. Onko sinulla itselläsi varaa siihen?
Keskustelu ja asioista kirjoittaminen on hyvä alku alkaa avamaan sielun lukkoja.
Kun ajattelet ja ihmettelet omaa reagointia niin olet kypsä muutokseen.
Vois tehdä hyvää kunnon keskustelut(ehkä terapia?) joissa saisit tuulettaa ajatuksiasi ja pahaa kerääntynyttä oloasi.Sekin jo hyvä että kirjoitit tänne,jatka ihmeessä.
En myöskään usko,että olisit kylmä ja tunteeton,siis sielusi syvyyksissä.Jokaisella oma tapa käsitellä surua ja menetyksiä.Joskus kun niitä kasautuu liikaa,ne voi ikään kuin muodostua valtavaksi tulpaksi kaikelle luontevalle tunteiden näyttämiselle.Ehkä näin ei ole kohdallasi käynyt,mutta olen vastaavaa nähnyt toisaalla.
olisi varmasti hyvä jos voisit vapautuneesti keskustella kumppanisi kanssa ...mutta jos se ei luontevaa tai ette samalla aaltopituudella,niin ulkopuolinen puolueeton kuuntelija paikallaan.