Ostin muutama vuosi siten pyörän nuoruusvuosien jälkeen ja odotukset olivat korkealla ja tulihan sitä ajeltuakin....
Mutta mutta jotain siitä hommasta uupui, en tiedä onko sitä tullut vanhaksi vai onko se tuo sosiaalinen puoli muuttunut niin paljon, samaa tunnetta ei enää valitettavasti löytynyt kuin silloin nuorempana. Varmaan se oli se vapaus kun pääsi liikkumaan vapaasti ja tapasi kavereita.
Nyt myin pyörän pois, mutta eihän sitä koskaan tiedä, vieläkään se saattaa kipinä iskeä joskus.
Onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia ja mitä mietitte tästä "keissistä"?
Mutta mutta jotain siitä hommasta uupui, en tiedä onko sitä tullut vanhaksi vai onko se tuo sosiaalinen puoli muuttunut niin paljon, samaa tunnetta ei enää valitettavasti löytynyt kuin silloin nuorempana. Varmaan se oli se vapaus kun pääsi liikkumaan vapaasti ja tapasi kavereita.
Nyt myin pyörän pois, mutta eihän sitä koskaan tiedä, vieläkään se saattaa kipinä iskeä joskus.
Onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia ja mitä mietitte tästä "keissistä"?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olihan se nuorempana kova juttu. Mimmit tykkäs prätkistä ja niitä ajavista miehenaluista. Sillä pääsi joka paikkaan silloin kun itse sitä halusi. Muutenhan sitä olisi pitänyt fillarilla vääntää. Myöhemminkin etu oli, että ei tarvinnut autoa lainailla kun omat ajot pääsi kesäisin pyörällä.
Nyt on auto, muija, mukulat ja muut pakolliset menot. Kylmä ja sateessa ajaminenkaan ei enää maistu. Mutta silti kun keväällä tiet alkaa sulamaan, niin ajohalut taas herää. Kiva huoltaa ja putsata pyörä ajokuntoon. Kun pääsee ensimmäisiä ajoja ajelemaan niin fiilikset on samat kuin silloin 16-18 vuotiaana. On se vaan niin hemmetin hienoa hommaa!!!
Olisko se ollut silloin aikoinaan senkin takia hyvä juttu tuo moottoripyöräily kun pyöriä oli huomattavasti vähemmän, yhteenkuuluvuuden tunnetta oli hieman enemmän, muunmuassa vastaan tulevaa pyörää moikattiin aina. Nykyään ei kaikki näköjään moikkaa, aika useat onneksi kumminkin.
Vaikka niinhän se tietysti on että " ei se enää tuo ruisleipäkään maistu enää samalta jne" :-)
Jos sosiaalista puolta etsit, on ompelukerho parempi vaihtoehto. En ymmärrä, miten moikkaamiset ja yhteenkuuluvuuden henki ratkaisee kiinnostaako prätkällä ajo, vai ei. Prätkällä kun ajat, olet aina yksin ja vain yhtä pyörän kanssa, se on siinä parasta, ei kaiken tarvitse olla niin perkeleen sosiaalista aina.
Yleisin syy kiinnostuksen hiipumiseen on heikko rahatilanne, sitä ei ääneen kerrota. Pitää pystyä hankkimaan sellainen pyörä johon on täysin tyytyväinen ja ylpeä siitä. Silloin ajo maistuu.
Joo pitää paikkansa, talous täytyy olla kunnossa, itsellä on.
Pyörä, Honda tottakai, oli nuoruuden haaveen mukainen ja riittävän iso, fiilis vaan jotenkin jäi vajaaksi.
Toivotan hyvää ajokautta ja turvallisia kilometrejä tie päällä!
Itse aloitin pyöräilyn -70 luvun puolessa, alussa mopo sitten kevari ja siitä koko ajan ylöspäin lisää tehoja viimeinen pyörä oli 1800 wingi sitten tuli kyllästyminen
oli helpompi hypätä autoon ja ajaa sillä.
Sitten 2011 keväällä myin kaiken pyöräilyyn liittyvän pois ja täyty myöntää eipä tuo mitenkään rinnasta kirvaissut ja täytyi kyllä myöntää että oli sitä romua vuosien varrella kerääntynytkin.
Sitten kesällä 2012 oltiin emännän kanssa kaupungissa ja huvikseni tuli käytyä alanliikkeessä ja piruuttani koeajoin kawasaki ER-6N ja olin siitä hetkestä myyty
kotiapäin mentiin emäntä autolla ja itse kawalla ja täyty sanoa että pyöräilymaistui kuin nuorena.
Sitten iltasella saunakaljan äärellä tultiin siihen tulokseen että ei ne kuutiot ja tehot aina siitä moottoripyöräilystä parempaa tee.
Tunnen useampiakin tapauksia, kun aikuisella iällä on ostettu pyörä, joka sitten on vähin äänin myyty pois kesän tai kahden jälkeen. Ehkä heitäkin olisi ikuisesti harmittanut, ellei olisi tullut kuitenkin kokeiltua.
Enemmän tunnen kuitenkin meitä ikimotoristeja, jotka ajavat niin kauan kuin ajokykyä riittää.
hommasin pikkuisen Hondan viime kesäksi vaimon pyynnöstä. se kun halusi ajaa mp-kortin itelleen ja lupasin etsiä sopivan helpon pyörän sille. Ensinhän se meinasi moposkootteria mutta niillä kun on jatkuvasti ohiteltavana niin pidän niitä oikeaa pyörää vaarallisempina. Koeajoin 250cc pyörän, ja ostin pois. siinä se sitten meni kun pikkusormen annoin, koko käsi tähän touhuun. nyt on itellä pikkuista pikkuisen isompi Honda ja meno kyllä maittaa. Onhan tää kai sitä nuoruuden haaveitten toteuttamista, kun ei silloin ollut mahdollista.
En vaan oikein tajua tuota ympyrän ajamista. Lähteä kotiovelta ja ajella rinkiä ja tulla kotiovelle takaisin? ei nappaa, pitää olla menossa jonnekin. siinä on sitä fiilistä, jo pelkät työmatkat tuo iloa siinä määrin että työtkin maistuu paremmin.
Niin joo, aikaisemmin olin ajellut Tunturi super sportilla vuonna -85...