Turhautunut ja katkera Anette-ressukka

entinen Anette-fani

Anette on kuukauden vanhan terveen lapsen äiti, ja hänen pitäisi olla onnensa kukkuloilla. Eipä siltä vaikuta Anetten blogin perusteella. Viimeksi 24.4.13 Anette kertoo blogikommentissa, että hänen eronsa Nightwishista johtui hänen raskaudestaan. Tämän seurauksena blogiin tietenkin tulee lukijoiden kommentteja, missä Nightwish saa huutia katalasta tempusta, kun erottivat raskaana olevan naisen. Anette ei vastaa näille kommentoijille mitään, eli hän vihjaa blogiinsa kommentteja kirjoittavien henkilöiden avulla, ettei hän eronnutkaan Nightwishista vapaaehtoisesti vaan että hänet erotettiin.
En usko, että Anette erotettiin. Uskon virallista lehdistötiedotetta, minkä mukaan molemmat osapuolet päätyivät eroon yhteensovittamattomien näkemyserojen vuoksi. Bändi ja Anette eivät varmaankaan päässeet yksimielisyyteen siitä, miten hoitaa kiertue Anetten äitiysloman aikana: pitääkö kiertue kokonaan perua tai kenet saa tai ketä ei saa kutsua tuuraajaksi. Flooria Anette ei varmaankaan halunnut sijaisekseen. Sitten Anette vielä joutui jäämään sairauslomalle, ja Floor kutsuttiin paikalle etuajassa.
Anette on itse blogissaan toistuvasti kertonut, miten hän ei viihtynyt pitkillä kiertueilla, ei tule koskaan enää soololaulajanakaan lähtemään pitkille kiertueille, hänellä oli kiertueilla ikävä kotiväkeään ja kiertueet olivat vielä ikävystyttäviäkin. Lisäksi Nightwishissa vaadittu laulutapa, kun usein tarvitsi laulaa korkealta ja kovaa belttaamalla, ei ollut Anetten mieleen. Anette oli vielä huomattavan usein sairaana Imaginaerum-kiertueen aikana. Anette on kertonut, miten stressaavaa elämää Nightwish-aika hänelle oli. Nyt hänen pitäsi olla hyvillään, kun pääsi eroon bändistä. Vaan ei ole onni täydellistä nytkään: ei tule rahaa, ei fanien suosionosoituksia hyvin menneen konsertin jälkeen.
Saapa nähdä, tyssääkö Anetten laulajan uran Nightwishista lähtöön. Hän on varmaankin turhautunut tällä hetkellä siihen, ettei ole onnistunut saamaan itselleen levy-yhtiötä ja ettei hyviä kappaleita synny noin vain hänen sävellystaidoillaan. Anette julkinen kuva tällä hetkellä on se, että hän on laulamista harrastava kotirouva ja pienten lasten äiti. Sellainen imago ei varmaankaan ole kaikkein houkuttelevin levy-yhtiön kannalta.

18

353

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuopponen2013

      Tolla turhalla akalla ei ole eikä ole koskaan ollutkaan mitään laulajan uraa. Tuoppi halusi just mahdollisimman surkean Tarja vastakohdan nostattaakseen omaa ekoaan ja itseasiassa taisi jopa onnistua siinä

      • TÄH

        Ja sullako on? Tuoppi nostettavana tai laulajan ura


      • tuopponen 2013
        TÄH kirjoitti:

        Ja sullako on? Tuoppi nostettavana tai laulajan ura

        heheheh.

        Katsos kun täällä voi kommentoida vaikka ei ole laulajan uraa.

        Kasva jo aikuiseksi. Samaa voisi sanoa Ruotsin mummosta.


      • TÄH
        tuopponen 2013 kirjoitti:

        heheheh.

        Katsos kun täällä voi kommentoida vaikka ei ole laulajan uraa.

        Kasva jo aikuiseksi. Samaa voisi sanoa Ruotsin mummosta.

        No nousiko sun ekos tolla trollilla??


      • tuopponen 2013
        TÄH kirjoitti:

        No nousiko sun ekos tolla trollilla??

        Anette oli vain Tuopin kosto Tarjalle, ei mitään muuta. Pakko sanoa että Tuoppi onnistui siinä ainakin suomalaisen median myötävaikutuksella.


    • Nightwish 4ever

      Menestys on Anette omissa käsissä. Naisen pitää tehdä määrätietoisesti töitä ja hankkia itselleen sopivaa materiaalia levylleen. Nimenomaan tämä pitkäjänteisyys ja määrätietoisuus on se mikä tämän ladyn toimista on puuttunut. Anetella on riittävästi lahjoja, joita tukee aika Nightwishissa hänen on vain osattava hyödyntää nämä. Holopaisen johtama Nightwish on niin kova poppoo, että se tekee tähden melkein kenestä tahansa. Jos tämä henkilö haluaa pärjätä omillaan ilman Nightwishia siihen on todella tehtävä töitä. Tarja Turunen on kohtuullisesti soolourallaan onnistunut, mutta sekään eilman työtä olisi mahdollista.
      Anetten on turha sälyttää ongelmiaan Nightwishista johtuviksi. Kun solisti hankkiutui raskaaksi kesken kiertueen ja hänellä muutenkin terveys horjui, bändi teki sen mitä tuossa tilanteessa oli tehtävissä. Täytyy muistaa, että ongelma ei tullut vain bändille vaan tuhansille faneille jotka odottivat kiertuetta. Bändi ja manageriporras teki loistovedon palkkaamalla Floor Jansenin, tämä nosti Nightwishin osakkeita roimasti, kerrankin asiat menivät oikeinpäin.

      • Happamia sano

        Mulle tuli kyllä enemmän ongelmaa Floorista, tylsä ja täysin ylihypetetty laulaja. Mutta jos nuoriso-osastolle kelpaa, niin hyvä tietysti Nightwishin kannalta. Toivon kuitenkin, että joku muu otetaan vakilaulajaksi, tai että Nightwish lopettaa. Holopaisen sooloprojektihan se on täysin joka tapauksessa.


      • No nimenomaan
        Happamia sano kirjoitti:

        Mulle tuli kyllä enemmän ongelmaa Floorista, tylsä ja täysin ylihypetetty laulaja. Mutta jos nuoriso-osastolle kelpaa, niin hyvä tietysti Nightwishin kannalta. Toivon kuitenkin, että joku muu otetaan vakilaulajaksi, tai että Nightwish lopettaa. Holopaisen sooloprojektihan se on täysin joka tapauksessa.

        Anette pop-äänellään luulisi kelpaavan nuorisolle, kun taas ooppeera-aarioitakin vetävä Floor luulisi olevan enemmän aikuiseen makuun.


      • Happamia sano kirjoitti:

        Mulle tuli kyllä enemmän ongelmaa Floorista, tylsä ja täysin ylihypetetty laulaja. Mutta jos nuoriso-osastolle kelpaa, niin hyvä tietysti Nightwishin kannalta. Toivon kuitenkin, että joku muu otetaan vakilaulajaksi, tai että Nightwish lopettaa. Holopaisen sooloprojektihan se on täysin joka tapauksessa.

        Minä kun muistelen nähneeni muidenkin bändiläisten nimiä biisien tekijöitä listattaessa.


    • Katjeria akkoja

      riittää.

      Se edellinenkin diiva on niin katkera, niin katkera että, vaikka oli itse ilmoittanut lähtevänsä 1,5 sisällä.

      • Korjataan nyt

        kuitenkin eli siis katkeria...


    • Murmeli20

      No kai se nyt oli kaikille selvää että Anette lähti Nightwishista raskauden takia. Joko vapaaehtoisesti tai sitten hänelle ei jätetty vaihtoehtoja. Kai sellainen ärsyttää, tuskin hän itse näkee lapsen saamisessa mitään ongelmaa. Vai eikö kukaan muu tunne äitejä, varsinkin vasta äidiksi tulleita?
      Ja katsotaan sitten mitä tapahtuu jos Floor haluaa perheen...

      • Työsopimuslaki

        kieltää irtisanomisen raskauden johdosta. Jos Anettea ei ole kohdeltu laillisesti, niin hänen pitää haastaa NW oikeuteen. Tokkopa haastaa...


      • Työsopimuslaki kirjoitti:

        kieltää irtisanomisen raskauden johdosta. Jos Anettea ei ole kohdeltu laillisesti, niin hänen pitää haastaa NW oikeuteen. Tokkopa haastaa...

        Jos mitään irtisanomista ei ole tapahtunut, niin eipä kenenkään kannata oikeushaasteitakaan heitellä.


    • Nightwish 4ever

      Nightwishin solistit myyvät palvelujaan omalla yhtiöllään, joten kyseessä ei ole työsuhde.

      • liike-elämän lait

        Nightwish 4ever puhuu asiaa. Nightwishin yhtiö Scene Nation osti laulamisen Anetten yhtiöltä nimeltään Momma Anka. Kun Anetten yhtiö ei pystynyt toimittamaan ko. palvelua sairauden ja raskauden takia, silloin Scene Nation hankkii laulupalvelun muualta. Näin se menee liike-elämässä.


    • Ero vai erottaminen

      Nimimerkki IoanaG. tosiaan kysyi näin: "Was your Nw departure connected with the fact that you were pregnant? This would be probably more horrible than absolutely any other scenario we could imagine... and so sick and unfair."

      Anette vastasi vain näin: "Iona: Hi! Yes, it was due to me getting pregnant. Take care now;=) "

      Eli raskaudella oli tekemistä bändistä lähtemisen kanssa. Ei muuta selitystä... Voisiko tuon hymiön tulkita niin, että Anette itse oli päätynyt pitämään raskautta tärkeämpänä kuin pestin jatkamista? Olisi kyllä vähintäänkin reilua kertoa totuus ihan selkokielellä.

    • Nimus45

      Kertoo Anette varmaan sen aikanaan, kirjassaan. MInusta taas on parempi ettei Anette ole mennyt kaiken maailman Iltikselle huutelemaan lähdöstään, blogissaan kirjoittelee sitten mitä huvittaa ja ne jättää lukematta joita ei kiinnosta.
      En käsitä että miksi tästä pitää yrittää vääntää ystävällistä eroa kun se ei sitä selkeästi ole, Anette ei varmaan olisi halunnut lähteä Nightwishista, mutta hänelle ei jäänyt vaihtoehtoja kun lapsi oli tulossa. Anettea harmittaa ja se on tietenkin ikävää, mutta kaikkea ei voi saada, hänelle perhe oli nyt tärkeämpi ja Nightwish taas halusi jatkaa keikkailua jne. kuten normaalisti, joten tällaiseen ratkaisuun päädyttiin sitten.
      Itse aina ajattelin siten että Anette valittiin koska hän oli 37-vuotias jo eikä tod. näk. hankkimassa lisää perhettä. Se lienee oli alussa Anetten oma käsitys myös, sitten elämä heitti ja löytyi uusi mies ja lapsiakin alkoi tulla. Sellaista se elämä välillä on, suolaista ja makeaa. Jokaisellahan on omat mielipiteensä siitä että pitääkö työelämän joustaa perhetilanteen mukaan, normaalissa työelämässä näin on tapana, mutta bändityö ei kai ihan normaali työpaikka ole. En ala Anettea ristiinnaulitsemaan siitä että hän halusi vielä tulla äidiksi ja mielestäni hän saa olla niin pahoillaan kuin huvittaa siitä, ettei voinut yhdistää äitiyttä ja Nightwishia. Itse kuitenkin olen enemmän Nightwishin puolella tässä asiassa ja jos malttavat olla kommentoimatta eroa niin pisteet tästä erosta menee kyllä Nightiwishille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1631
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1051
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      922
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      916
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      810
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      268
      795
    8. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      745
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      61
      732
    10. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      342
      721
    Aihe