Kerron alkuun oman tarinani kiusattuna olemisesta.
2-6.luokilla mua syrjittiin lähinnä ulkonäköni takia. Se oli porukan ulkopuolelle jättämistä, seläntakana puhumumista ym. mitä julmat lapset tekee. 7-8.luokilla kiusaaminen paheni. Aikaisemmasta kiusaamisesta olin saanut paniikkihäiriön ja hiljentyny radikaalisti aikasempaan verrattuna, koska ennen uskalsin sanoa kiusaajille vastaan, enää en. Kiusaaminen oli nälvimistä, haukkumista, syrjintää jne. Ja koska kiusaajat oli koulun suosittuja oppilaita he saivat lähinnä koko koulun käännettyä mua vastaan, koska olin hiljainen. Kavereita mulla oli tosin koulun ulkopuolelta.
8.luokan lopulla ja 9.lk:n alussa aloin olemaan ystävällinen kiusaajia kohtaan, rukoilin heidän puolestaan. Ja tämä ei tarvinut muuta kuin asenne muutoksen. Kiusaaminen loppui kuin seinään 9.luokan syksyllä. Tämä ei vaatinut väkivaltaa, ei takaisin nälvimistä, ei kostoa.
Kiusaajilla on aina jokin ongelma. Minun kiusaajani olivat rikkinäisestä perheestä, huono itsetuntoisia jne. He ovat yhtä paskassa jamassa kuin kaikki muutkin nuoret, he vain päättivät purkaa tämän pahoinvoinnin eritavalla, omalle luonteelleen paremmin sopivalla. Toiset hiljenevät ja toiset nostavat metelin. Se ei kuitenkaan oikeuta kohdistaa näitä huonoja tunteita kehenkään yksilöön. Ei kiusaajaa eikä kiusattua.
Jos siis kiusattuna kostat kiusaajalle, vaikkapa kiusaamalla takaisin, käyttämällä väkivaltaa, mitä vaan, omaat kiusaajan mentaliteetin ja ajatusmaailman. Se tekee sinusta sen mitä itse vihaat. Jos ihminen elää itsensä kanssa ristiriidassa se lisää pahoinvointia, eikä ihmiskunta ja yhteiskunta pääse ikinä ylös itse kaivamastaan kuopasta jos vähä-älyiset eivät kykene ymmärtämään näin yksinkertaista logiikkaa.
2-6.luokilla mua syrjittiin lähinnä ulkonäköni takia. Se oli porukan ulkopuolelle jättämistä, seläntakana puhumumista ym. mitä julmat lapset tekee. 7-8.luokilla kiusaaminen paheni. Aikaisemmasta kiusaamisesta olin saanut paniikkihäiriön ja hiljentyny radikaalisti aikasempaan verrattuna, koska ennen uskalsin sanoa kiusaajille vastaan, enää en. Kiusaaminen oli nälvimistä, haukkumista, syrjintää jne. Ja koska kiusaajat oli koulun suosittuja oppilaita he saivat lähinnä koko koulun käännettyä mua vastaan, koska olin hiljainen. Kavereita mulla oli tosin koulun ulkopuolelta.
8.luokan lopulla ja 9.lk:n alussa aloin olemaan ystävällinen kiusaajia kohtaan, rukoilin heidän puolestaan. Ja tämä ei tarvinut muuta kuin asenne muutoksen. Kiusaaminen loppui kuin seinään 9.luokan syksyllä. Tämä ei vaatinut väkivaltaa, ei takaisin nälvimistä, ei kostoa.
Kiusaajilla on aina jokin ongelma. Minun kiusaajani olivat rikkinäisestä perheestä, huono itsetuntoisia jne. He ovat yhtä paskassa jamassa kuin kaikki muutkin nuoret, he vain päättivät purkaa tämän pahoinvoinnin eritavalla, omalle luonteelleen paremmin sopivalla. Toiset hiljenevät ja toiset nostavat metelin. Se ei kuitenkaan oikeuta kohdistaa näitä huonoja tunteita kehenkään yksilöön. Ei kiusaajaa eikä kiusattua.
Jos siis kiusattuna kostat kiusaajalle, vaikkapa kiusaamalla takaisin, käyttämällä väkivaltaa, mitä vaan, omaat kiusaajan mentaliteetin ja ajatusmaailman. Se tekee sinusta sen mitä itse vihaat. Jos ihminen elää itsensä kanssa ristiriidassa se lisää pahoinvointia, eikä ihmiskunta ja yhteiskunta pääse ikinä ylös itse kaivamastaan kuopasta jos vähä-älyiset eivät kykene ymmärtämään näin yksinkertaista logiikkaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.