Kostea opiskelijaelämä?

dissolve

Olenko jotenkin outo ilonpilaaja, koska minua ei voisi vähempää kiinnostaa opiskelijabileiden yletön viinan kanssa läträäminen? En ole uskovainen enkä absolutisti, viiniä juon ruuan kanssa ja saunakaljan saatan ottaa silloin tällöin. Silti minua suunnattomasti häiritsee, kun opiskelijabileistä puhuttaessa tutorit (tai muu järjestävä elin) muistavat aina muistuttaa kännäämisestä, esim. "tulkaa kaikki, tiedossa kosteat bileet!" Kun ihan mielenkiinnosta kysyin, onko mitään vaihtoehtoa ei-kännääjälle, sain osakseni vain räkäistä naurua. Mielestäni varsin törkeää.

Haluan tutustua kyllä opiskelijatovereihini, mutta en kyllä tajua miten baarissa kahden promillen humalassa pahimmillaan yläosattomissa riekuttaessa voidaan tutustua kehenkään tai mihinkään. Tulin opiskelemaan ja hankkimaan uusia ystäviä, en kännäämään aivosolujani ameeboiksi.

Ilmeisesti näin on joka paikassa, onko siis vika minussa? Kalkkiskaan tuskin vielä olen, ikää vasta 20 vuotta.

15

3932

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 24v

      Meille sanottiin kun korkeakoulussa aloitin että kannatta mennä mukaan noihin rientoihin, siis ihan rehtori sanoi sen. Reksi sanoi myös että tarjolla on jokaiselle jotakin ja ajattelin että se koskisi myös mua. Mutta eipä koskenutkaan! Ryyppyreissuja ja pillubaareja kyllä mainostetaan koko ajan koulun mainostauluilla, mutta minkäänlaista muunlaisesta toiminnasta ei ole puhettakaan. Absolutisti on näköjään väärässä paikassa, ei semmoisia mihinkään juhliin kaivata. Yhteiskunnassa on vikaa kun suositaan kännäämistä ja lihatiskejä, ei absolutisteissa ja muissa jotka eivät viinasta välitä.

      • JBA

        Eipä minua koskaan tullut häirinneeksi kostea biletys. En toki ole streittari, eli on kyllä tullut kerran jos toisen itsekin osallistuttua varsin kosteisiin läträjäisiin, mutta taloudellisena kohtuuihmisenä olen osallistunut moniin kosteisiin kekkereihin myös täysin tai lähes selvinpäin, ja aina on silti ollut hauskaa. Hauskanpito on omasta asenteesta, ei alkoholin määrästä kiinni. Eikä jokaisen illan tarvitse päättyä sammumiseen omaan oksennuslätäkköön, koska on olemassa sellainen yksinkertainen varokeino kuin juomisen rajoittaminen - useimmat tämän kyllä osaavat, ja läträäminen onkin parasta lopettaa silloin, kun meininki on parhaimmillaan. Ihme etteivät nipottajat tai toisaalta änkyräkänniääliöt koskaan huomioi tätä. Kyllä se bileiden hauskuus ja kosteus on ihan itsestä kiinni.


    • Sissi

      En ole itse koskaan välittänyt alkoholinkäytöstä enkä sen vuoksi ole lähtenyt mukaan opiskelijarientoihinkaan (kun aina niistä on juuri puhuttu ryyppäämisiltoina). Muutenkin samanikäiset opiskelijat tuntuvat usein todella erilaisilta. En oikein tahdo löytää samaa säveltä heidän kanssaan, sillä en juo (pari kertaa vuodessa saatan juoda jotakin, mutta vain hitusen) tai polta ja olen vegaani.Aikaisemmassa koulussani (vieläpä terveydenhoidon oppilaitos)kaikki luokkatoverini polttivat. Samoin työpaikoillani on myös ollut niin että tykätään ryypiskellä ja tupakoida. En itse näe sellaisessa touhussa mitään järkeä sillä pidän elämästäni näinkin, mutta toivoisin että voisin löytää samanlaista seuraa.

      Uskovaiset koulutoverini ovat olleet mukavaa seuraa yleensä, heistä loistaa sellainen ihana positiivinen "aura", mutta itse buddhalaisena en oikein löydä silti heitä kovinkaan usein, koska emme tietenkään käy samoissa paikoissa ja nämä ihmiset ovat olleet eri kursseilla ja eri linjalla. Eniten seuraa olen löytänyt vanhimmista oppilaista (esim. entiset kotiäidit), mutta heidänkin maailmansa on niin erilainen että yhteentörmäyksiä tulee.

      Olen 22-vuotias, joten kovin vanha minäkään.

      • ....

        meillä on ehkä liikaakin sinun kaltaisiasi (ei pahalla :) ) ja ryyppäämistä yms katsotaan pahalla. Kaikki on vegaaneja, retropimuja, anarkisteja tms..joistain tekun ryyppäjäisistä tms puhutaan halveksuvaan sävyyn, kuten kaikista muistakin, jotka ei tykkää käydä "underground"-paikoissa vaan jopa sellaisissa rafloissa joissa voi olla jotain pintaliidon tynkää...

        Alkuperäiselle:
        Mene silti ihmeessä mukaan ja pidä mielesi avoinna. ei sitä tarttekaan ryypätä, juo vaikka seuraksi pari situkkaa jos sitäkään.

        Minä olen aika tavis tallaaja varmaan, en hullu bilettäjä mutten myöskään kovin selväpäinenkään (heh). Ei sitä silti sielujen sympatiaa kovin monen kanssa ole ollut. Niin iso ikävariaatio, kaikilla omat juttunsa jne...


      • Sissi
        .... kirjoitti:

        meillä on ehkä liikaakin sinun kaltaisiasi (ei pahalla :) ) ja ryyppäämistä yms katsotaan pahalla. Kaikki on vegaaneja, retropimuja, anarkisteja tms..joistain tekun ryyppäjäisistä tms puhutaan halveksuvaan sävyyn, kuten kaikista muistakin, jotka ei tykkää käydä "underground"-paikoissa vaan jopa sellaisissa rafloissa joissa voi olla jotain pintaliidon tynkää...

        Alkuperäiselle:
        Mene silti ihmeessä mukaan ja pidä mielesi avoinna. ei sitä tarttekaan ryypätä, juo vaikka seuraksi pari situkkaa jos sitäkään.

        Minä olen aika tavis tallaaja varmaan, en hullu bilettäjä mutten myöskään kovin selväpäinenkään (heh). Ei sitä silti sielujen sympatiaa kovin monen kanssa ole ollut. Niin iso ikävariaatio, kaikilla omat juttunsa jne...

        En ole kyllä yhtään samanlainen kuin useimmat tuntemani vegaanit ;-D En kannata anarkiaa enkä käy mielenosoituksissa, en muutenkaan juhlimassa jne vaikka useimmat jotka tunnen jotakin kautta ovat juuri sellaisia. Suomessa on vielä harvassa streittarivegaaneita enkä minäkään ole itse asiassa sellainen (en kuuntele punkkia tai hypi laudalla lökäpöksyhousut jaloissa) vaan tykkään enemmän klassisen musiikin konsertista tai vielä parempaa jos pääsee kunnon jazz-paikkaan tai kuuntelemaan oopperaa. :-)


    • ...

      Kaiken lisäksi nuo opiskelijabileet yleensä on jossain diskopaikoissa, joissa keskusteleminenkin on mahdotonta. Itse en ole mikään täysabsolutisti, mutta silti nuo opiskelijariennot ei vois vähempää napata. Kaipa minä sitten jonkin sortin kalkkis olen.

    • Tekn. yo

      Joo kannattaa etsiä laatutapahtumia. Itse ole tykännyt aika paljon sitseistä ja vuosijuhlista.

      Kyllähän niissäkin lopussa porukka alkaa olla turhankin kännissä mutta siinä vaiheessa voi lähtä snagarin kautta kotiin. En tiedä olen omituinen mutta musta on jotenkin kivaa käydä ostamassa grilliltä hampurilainen frakissa ;-)

      Lisäksi usein järjestetään myös yritys tai vastaavia vierailuja joissa ei samoin ryypätä kuin bileissä. Meillä kilta on myös järjestänyt muutaman kerran vuodessa vähän erillaisen hienusteneemman tapahtuman kuten viini ja juustoillan, teetä ja jatsia illan ja peli-illan jossa pelattiin seurapelejä ja saunottiin.

      Kannattaa siis etsiä oikean tyyppiset taphatumat johin menee. Valitettavasti tosiaa nuo haalaribileet on se yleisin tapahtumatyyppi.

    • peppi.

      no sit vaan järkkäämään ite menoa ja meininkiä!! ite kyl pitäydyn näis perinteisis.. :)

    • evvk

      oikeassa olet. itse aloittelen nyt ekaa vuotta kansanopistossa ja olen järkyttynyt että meininki on täälläkin ihan samanlaista kuin kuvailemanne yo- ja amk-biletyselämä.
      alan jo menettää toivoni sen suhteen, että täältä löytyisi kaltaisiani. uuden elämän aloittaminen on terpeeksi vaikeaa ilman "kenellä on paras krapula" -vertailujakin.
      läträäminen on vain heikkoutta. on säälittävää, että jotkut eivät voi/osaa tehdä aloitetta ilman kännejä.
      kun meillä useimmilla on joskus perheet, meininki ei tod.näk. ole enää samanlaista. aika tekee kyllä lopulta tehtävänsä. tsemiä!

      todellakin: häiritsee ihan oikeasti että koulun henkilökuntakin suosittelee bileitä.

    • saijatar

      Kyllähän tuo ongelma on olemassa. Olisiko kaveripiirini liian suppea, mutta olen kaikkien näiden vuosien aikana tavannut yhden(!) opiskelijan, joka ei koskaan ole lätrännyt mitään alkoholimyrkkyä kurkusta alas.

      Olen väärä ihminen moralisoimaan mitään tai ketään, mutta sen sijaan ajattelin muistuttaa, että tuota holtitonta ryyppäjäismeininkiä harrastaa ainoastaan marginaalinen osa opiskelijoista. He vain tuppaavat olemaan varsin äänekästä joukkoa ja siksi hiljaisemmille kavereille ja tavallisille kaupunkilaisille tulee helposti omituinen kuva haalariväestä. Suurin osa opiskelijoista osaa huolehtia itsestään ja viettää kohtuuelämää alkoholinkin suhteen. Ne fanaattiset siideri- ja kaljapullobilemannekiinit ovat loppujen lopuksi (melkein) yhtä harvinaisia kuin täysraittiit...

    • satua

      Toi johtuu vaan siitä, että opiskelijapiirit on täynnä nörttejä. Tää on suurimmalle osalle heistä ensimmäinen kerta, kun he saavat maistaa vähän vapautta. Joten, nyt ne ovat siinä pisteessä, että ryyppäämisestä puhuminen on niistä jotenkin hienoa. Eihän tollasta ryyppäämistä käytännössä edes tapahdu, se tarkottaa niillä sitä, että ne juovat ehkä yhden tai kaksi olutta ja sen jälkeen ollaan niin perseet olalla kun olla voi. Onhan siellä tietysti niitä, jotka juovat ihan oikeastikin paljon, mutta ne ei höpötä tosta, ne vaan juo!

    • headholder

      vanha olen minäkin näin nuoreksi. Ainakaan teekkarien haalarihassuttelut eivät paljoa ole naurattaneet. Moni perustelee pelleilyn rankan työn vastapainoksi. Itse kyllä rentoudun mieluummin muilla tavoin. Vanhojen kaverien kanssa on kyllä hauska juoda ja käydä baareissa, ja lähinnä viikon loppuisin. Opiskelijapippalot ovat usein keskellä viikkoa ja ne sisältävät usein vanhan formaatin mukaiset tempaukset, jonka jälkeen voi kännätä ja käyttäytyä vapaasti.

    • alkkis

      Ne vasta ovatkin hauskoja bileitä, missä on ehkä 5 ihmistä kännissä ja 50 selvinpäin. Ne 50 sitten valittaa yhteen ääneen kun painostetaan juomaan ja nauraa keskenään "kännääville idiooteille". Yritä siinä sitten pitää hauskaa takakireiden nörttien keskellä.

    • zuza

      Eipä sitä meikäläistäkään kiinnosta kosteat opiskelijahippalot. Viime vuonna, kun yliopiston aloitin kummastelin varsinkin sitä, että tutorini ei muusta kertonutkaan kun bileistä yms. Varsinaiset opiskeluun liittyvät asiat ovat varmaan sitten sivuseikka. Sain uudelta paikkakunnalta ystäviä, mutta melko pian kyllästyin heidänkin menoonsa. Keskellä viikkoa baariin ja sieltä jatkopippaloihin, vaikka aamulla kasilta piti tulla luennolle. Niin mutta, eiväthän ne luennot välttämättömiä ole. Pyydetään jaetut paperit muilta jos pyydetään. Tärkeintä on opiskelijaelämä pippaloineen. Luulin ekana, että olen jonkinlainen outo lintu ja tylsä ihminen, kun ei yksinkertaisesti tuollaiset jutut kiinnosta. En ole uskovainen, absolutisti kylläkin ja henkilökohtaisista syistä. Ihmetellä täytyy miksi alkoholista ja kännäämisestä tehdään niin normaali ja hyväksytty ilmiö. Millään muulla tavoin ei voi olla hauskaa.

      Kavereita minulla on, mutta vain muutama tosiystävä. Ne muut ystävät sitten todistetusti ovat minua "haukkuneet" selän takana nörtiksi, tylsimykseksi jne. Eivät varmaan ymmärrä, että on olemassa muutakin elämää. Haluan kuitenkin opiskella, elää ja olla onnellinen. Tuntuu vaan niin hullulta tämä koko opiskelutouhu...ja ikää minulla vasta 20 vuotta.

    • Adastra

      Ei sinussa mitään vikaa ole. Minusta maailma on mennyt ihan päälaelleen, jos/kun alkoholittomia yksilöitä pidetään opiskelumaailmassa outoina ja pulloon tarttuvia rentoina tyyppeinä.

      Itse olen 20-vuotias diabeetikko ja sen verran vähän on tullut alkoholia otettua, että jo puoli pullollista janojuomana tai ruoan kanssa otettua siideriä tms. pistää kroppaan nykyään oudon olon. Alkoholia siitä määrästä ei paljoa voi tulla, mutta kun ei ole tottunut, niin ei keho kestä.

      Diabetes on toiminut aina hyvänä tekosyynä juomattomuudelleni, vaikken ole koskaan salaillutkaan sitä, että inhoan kännäämistä ja örveltämistä. En vain käsitä, miksi hauskaa ei voisi pitää ihan limulinjallakin. Olen kysynyt monilta, miksi ei voi pitää hauskaa ilman alkoholia, mutten ole koskaan saanut hyvää vastausta, joten en ole itsekään päätynyt kokeilemaan suurten määrien kiskomista.

      Pitkäaikainen ystäväni kokeili yläasteikäisenä alkoholia teinidiskoissa, mutta jäipä hänelle ainakin niistä niin paha maku suuhun, ettei pistä alkomahoolia nassuunsa enää lainkaan... on tiukempi varmaan kuin minä. Sinänsä en halua nimittäin moralisoida alkoholin käyttöä, koska kohtuudella käytettynä se on ihan ok. Joku voi pitää viinistä ruoan kanssa tms. mutta humalahakuisuutta en vain käsitä.

      Itselleni on käynyt kuitenkin niin onnellisesti, että ystäviä ja kavereita on riittänyt, vaikken ole koskaan viinanhuuruisiin pippaloihin lähtenytkään. Jos olen juomattomuuteni takia jonkun mielestä tylsä, niin siitä vain. Minulla onneksi on ystäviä, jotka osaavat arvostaa valintaani ja viihtyvät osa itsekin täysin kuivin suin. Ja aika outo pitää olla, jos pitää nörttinä diabeetikkoa vain siksi, ettei tämä juo. Tiedän toki, että osa diabeetikoista on viikonloppuisin ja viikollakin yhtä lailla laitamyötäisessä kuin muutkin, mutta itseäni ei kiinnosta elämälläni leikkiminen. Olen niin hauska tyyppi, että naurattaa ihan ilman viinaakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9179
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7980
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5709
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2364
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2097
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1746
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1692
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1439
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1370
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1327
    Aihe