Runsas vuosi sitten valtuustolle jätetyssä kunnan tilintarkastuskertomuksessa peräänkuulutettiin mm. analyysia ja tietoja kunnan taloudellisista riskeistä. Se, kuten monta muutakin asiaa, on kunnassa 'unohdettu' ja jätetty tyylillä "mitä se hyvejää" voimakkaasti hupenevan kunnan veronmaksajajoukon huoleksi, vaikka mitään vastuuta ja realistista ohjelmaa selvitä mm. terveyskeskuksen kuntalaisille aiheuttamasta 10 miljoonan laskusta ei ole esitetty!
Sote-laskun ja Tk-laskun maksajina ovat muutamat sadat kunnan työlliset asukkaat. Suurin osa on muita: työttömiä, sairaita, vammaisia, vähän lapsiakin ja tietty eläkeläisiä. Puolangalla oli Tilastokeskuksen kuntaportaalin mukaan pelkästään eläkeläisiä jo vuoden 2011 lopussa yli 40 prosenttia (koko maassa vain vähän yli 20 pros.) - ja prosentti on tuon ajankohdan jälkeen vain kasvanut. Kovin ison taakan ovat kunnan virkamiehet ja muut päättäjät sälyttäneet vastuuttomasti kuntalaisten huoleksi. Saa nähdä kuinka kunnan ja kuntalaisten käy ja ketkä vastuulliset ryhtyvät jättämään uppoavaa laivaa, kun tuollaisesta puuhastelusta ei loppupeleissä olekaan - ehkä tarkoitushakuisista kuvitelmista huolimatta - saatavissa sulkia päättäjien hattuun tai käsilaukkuun!
Sote-laskun ja Tk-laskun maksajina ovat muutamat sadat kunnan työlliset asukkaat. Suurin osa on muita: työttömiä, sairaita, vammaisia, vähän lapsiakin ja tietty eläkeläisiä. Puolangalla oli Tilastokeskuksen kuntaportaalin mukaan pelkästään eläkeläisiä jo vuoden 2011 lopussa yli 40 prosenttia (koko maassa vain vähän yli 20 pros.) - ja prosentti on tuon ajankohdan jälkeen vain kasvanut. Kovin ison taakan ovat kunnan virkamiehet ja muut päättäjät sälyttäneet vastuuttomasti kuntalaisten huoleksi. Saa nähdä kuinka kunnan ja kuntalaisten käy ja ketkä vastuulliset ryhtyvät jättämään uppoavaa laivaa, kun tuollaisesta puuhastelusta ei loppupeleissä olekaan - ehkä tarkoitushakuisista kuvitelmista huolimatta - saatavissa sulkia päättäjien hattuun tai käsilaukkuun!
Vastaukset 8
Vanhimmat
joo, olisitta ottanu mallie noapureista ja sijottanu terveöskeskusrahathi uimahallii!
Puolangalle ee tuu enneä yhtää venäläestä rikasta turistie kun ne kaekki jeäpi matkalla Kuhumon, suomussalamen, sotkamon, kuusamon, kajjaanin, ... roppiikkeihi ja muihi vesialtaisii ... siellä ne ihhailloo vinkuintijasta kalliilla ostettuja taijeteoksie ja muita ajankuluvärkkie ja kylyväät eoroja jokapaekkaa, va ei pulapuolangalle!
Puolangalla menee hyvin. Hyrynsalmelta tulee terveyskeskuksen rakentajat kun Puolangalta ei yksikään tyotön eikä remonttivirma viitsinyt kysyä työtä pääurakoitsijalta.Mieluummin elävät työttömyyskorvauksilla. Velat maksaaPuolangan konkurssin jälkeenYlä Kainuun tai kainuun kunnat.Siihen asti kunta elää valtion avustuksella. Kunnanjohto riitelee kaikkien kanssa niin kuin euroopan omistaja.
Eikös se kunnan viime vuoden tilintarkastuskertomus sisältänyt laittomuuksia ja lain määräämien asioiden laiminlyöntejä oikein roppakaupalla? Puolangan kunta on "hyvä esimerkki" siitä, että sieltä saa oikein lypsämällä lypsää julkisiakin tietoja, vaikka ne kuuluuisivat itsestäänselvästi kuntalaisille. Esim. vieläkin kunnan sivuilta löytyy vain talousarvio vuodelta 2011, vaikka kohtahan siellä pitäisi olla jo vuoden 2014 talousarvio!
Kun aivan keskeisetkin dokumentit pimitetään, niin ei sitä tavallinen kuntalainen pääse edes arvioimaan mihin kaikkeen ja miten veronmaksajien rahoja kunnassa on tarkoitus käyttää (esim. hallintojohtajan miehen työnantajalle Attendolle..)
ai paula karsi-ruokolainen vai??
Tämä pikkurouva hallintojohtaja hääri kunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden kilpailutuksessa aina lehtien palstoja myöden hyvin näkyvästi. Eikö liene kuullut sellaisesta hallintoasiasta kuin itsensä jäävääminen tai esteellisyys mitään?
Varmasti moni kuntalainen on kummastellut miksi attendo voitti kilpailutuksen. Ei tarvitse ihmetellä miksi Puolankaa kummastellaan muualla Kainuussa ja kauempanakin (Pohjois-Pohjanmaan sh-piirin Leskinen esimerkiksi ja monta muuta).
Selväksihän tuo alkaa käymään vähitellen monelle, että kunnan johtavat virkamiehet ja HP ovat sössineet kuntalaisten tulevaisuuden. Sen vähän mitä siitä olisi ollut jäljellä ilman älytöntä terveyskeskusinvestointia. Tuota 10 miljoonan "investointia" en edes nimittäisi sellaiseksi. Se on suomeksi sanottuna vain suuri ja mahtava rahareikä. Esim. Mycofoodin tukemisen on sentään voinut nähdä alkuvaiheessaan jonkunmoisena investointihankkeen tukemisena - tosin ei enää sitäkään. Taloudellisten riskien väärinarvioinniksi meni sekin kuntajohdolta.
Sellaista se on kun kunnan johdosta puuttuu täysin taloudellinen osaaminen ja asiantuntemus. Miten kukaan täysjärkinen voi edes vilkkaalla mielikuvituksella kuvitella, että noin runsaan yhdeksänsadan työllisellä työvoimalla maksellaan 10 miljoonan terveyskeskuksia ja satojen tuhansien eurojen kannattamattomia yritystukia, kun muistaa että Puolangan työllisten joukosta on kohta 20 prosenttia työttämänä ja monet ovat pienipalkkaisia. Järkyttävää miten vastuutonta toimintaa ja päätöksentekoa pienen kunnan päättäjiltä kuntalaisten kustannuksella.
Keskipalkka näillä kunnassa olevilla 900 työssäolevalla on 18 000 E vuodessa. Kun julkisella puolella on loppuun 200 virkailijalla palkka 3000-4000 E kuussa, ei loppujen palkka kovin hääppönen ole. Virkamiehet on kehuneet ,että pystyttiin maksamaan kymmenen miljoonan kouluvelka aikoinaan. Silloin oli veronmaksajia loppuun 3000 ja valtionosuuksilla se maksettiin lopulta. Valtionosuuksilla olisi pitänyt järjestää sairaanhoitoa ja vanhuspalveluja.Vuoden 2011 lopussa julkaistiin tilasto ikäihmisten elinoloista, ja Puolanka oli sijalla 319 . Ainoastaan Polvijärvi oli huonompi sijalla 320. Ilmankos tänä tänä vuonna kuoleisuus on huuhtikuun lopulla jo lähes kolmekymmentä kun koko viimmevuonna oli 41.
On todella vastuutonta kunnan viranhaltijajohdon taholta liputtaa vihreää valoa Puolangan kunnan kantokykyyn nähden täysin epärealistisen terveyskeskushankkeen puolesta. Tuollainen toimintahan on myös huonoa asioiden valmistelua ja perehtymättömyyttä yksinkertaisiin totuuksiin kunnan taloudellisesta kantokyvystä. On selvää, että virkavastuun pitäisi kolahtaa tuollaisten viranhaltijoiden nilkkaan sitten jos ja kun kunta joutuu liemeen näiden "tuottavien investointiensa" kanssa.