Kaikki on naisten syytä

Misogyny

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion nuorilla miehillä on jotain pahasti pielessä.

Jos Auvinen, Saari tai Breivik olisivat saaneet vähän seksiä ja edes välillä jonkun tyttöystäväkseen, kenestäkään heistä ei olisi tullut joukkomurhaajaa.

Seksi, tai seksin puute on keskeinen nuorta miestä eteen päin ajava voima. Jos seksistä jää paitsi, mieli alkaa täyttyä liian helposti pakkomielteillä oman surkeutensa laajentamisesta koko ympäröivään yhteiskuntaan.

Yksinäiselle ihmiselle hyvinvointiyhteiskunta on kolkko, antiyhteisöllinen tila, jota on liian helppo alkaa vihata, ja vertaistukea joka ainoaan vihan lajiin löytyy netistä. Tähän kylmyyteen ei auta mikään muu kuin toisen ihmisen fyysinen läheisyys, seksi ja rakkaus.

*

Ilmastonmuutoksen syy on maailman ylikansoitus. Kun miehet eivät synnytä, syy on naisten.

*

Naiset lihovat el naisista on tullut rumia, koska tekevät nykyään liian vähän kotitöitä.

*

Perhesurmia on tapahtunut paljon. Onko suomalainen nainen maamme suurin turvallisuusuhka? Ajavatko itseään täynnä olevat narsistiset naiset perheensä tuhoon? - Nainen vaietkoon perheessä,mies on pää.Tämä ei päde enää ja kun naisen äly on pienempi kuin miehen,asiat ei enää luista.

*

Naiset ajattelevat tunteiden kautta ja he ajattelevat yleensä minäminäminä -asenteella. Naiset eivät kykene loogiseen ajatteluun, eivätkä siksi kykene ratkaisemaan ongelmia. NAISET ovat SYYPÄÄ ongelmiin! Naiset aiheuttavat ongelmia!

*

Naiset ovat itserakkaita. He eivät kykene ottamaan vastuuta itsestään ja muista. Heille on tärkeää, että kaikki tulevat hopeatarjottimella "valkean prinssin" johdolla. Naiset ovat yksinäisiä vain nirsoutensa takia. Eli oikeasti siis ei ole olemassakaan yksinäistä naista.

*

Vihaan naisia.

24

650

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos kerran vihaat naisia miksi haikailet sitten seksin perään?

      • kuopijosta

        noku mulukku käsköö


      • ---

        Missä kirjoittaja sanoi että haikailee seksin perään?


    • ennemmin

      syy piilee miehissä, joilla ei pyöri päässä muuta kuin seksi / porno. Miehet on tunnekylmiä eivätkä omaa empatiaa. Esim. omaa naista haukutaan läskiksi jne. eikä oteta huomioon henkisiä vastoinkäymisiä. Naisten tulisi olla nättejä ja seksikkäitä, sängyssä sähäköitä nukkeja miehille, joilla ei SAA olla aivoja tai lahjoja vaan naisen tulisi passata miestä ja lapsia kotona!!!! Ei ihme että naiset on miehiin pettyneitä!

      • ---

        "Miehet on tunnekylmiä eivätkä omaa empatiaa."

        Puhdas projektio sinun osaltasi. Ja loppu olikin sitten ihan typerää katkeraa sontaa.


    • PenttiPeräkammari

      Tässä esimerkki pääkaupunkiseudun keskiverto naisesta.

      "Moni saattaa katsoo ulkokuorta ja stekkaa et “okei toi muija on pintaliitäjä” ,mutta sori ajatuksesi meni harhaan:) mä jos joku, mulla on jalat tukevasti maassa!!

      Vaikka missi kisoja kiertänykki, nii se ei välttämättä hei meinaa sitä, että haluan vain täydellistä itelleni. Minut hurmaa mies joka on fiksu, romanttinen, suorasananen, rehti kaikinpuolin, positiivinen, ulospäinsuuntautunut, huumorintajuinen ja välittäis ulkonäöstäänkin ja hänellä pitäis olla asiat tärkeys järjestyksessä! "

      https://twitter.com/JanitaRepo

      https://www.youtube.com/watch?v=u-xF1eIwISo

    • Invisible boy

      Auvisesta ja Saarisesta en tiedä, mutta eikös Breivikillä ollut vientiä aina, kun kävi iltoja viettämässä? Hänen kohdallaan ei läheisyys ollut avainsana.

      Naiset ovat todellakin itserakkaita.

    • Katse peiliin nyt

      Tuollaisella asennevammalla jäät varmasti ilman sitä kaipaamaasi rakkautta, seksiä ja läheisyyttä.

      • ....................

        Aivan sama katsooko sinne peiliin vai ei niin jokatapauksessa pieleen menee.


    • kaikki miehet samoja

      Oikeasti naiset ovat ihmisiä siinä missä miehetkin. Jos vihaat naisia, vihaat ihmisiä.

      Ihmisiä on hyvin monenlaisia sekä ulkoiselta olemukseltaan että luonteeltaan, asenteiltaan, arvoiltaan, osaamiseltaan, tiedoiltaan ja taidoiltaan. Iloisia, optimisteja, masentuneita ja pessimistejä.

      MInä en jaksa pelata roolipelejä, eli vältän naisihmisten kanssa puhumista. Hoidan asiat, ja se on siinä. Muu olisi ajanhukkaa.

    • vittuuntunut yksilö

      Mä vihaan teitä kaikkia, miehiä ja naisia.

    • odjw2

      Lapsena kaverit oli kivoja. Ihmisten seksuaalisuuden puhjetessa murrosiässä kaikista muuttui ääliöitä, jotka kilpailee, ei nää toisiaan yksilöinä. :( Niistä tulee tylsiä.... Lapsenmielisyys tulisi säilyttää.

    • Naurupirkko

      Päiväni naurut. :D

    • rrrrrrrrrrrrrrrrrrrr

      Ja taas kopiointi aamulehden tekstistä parin vuoden takaa.

    • Totuus

      Miten tämä liittyy yksinäisyyteen?

    • yksinäinen harakka

      Mielenkiintoinen kirjoitus kerrassaan.. Miten lihominen, rumuus ja kotitöiden tekeminen liittyvät toisiinsa?!. Se olisi todellakin mukavaa tietää. Eipä ihmisellä paljoa muita kotitöitä ole päivän mittaan kuin tiskien siivoaminen, ruoanlaitto ja imuroiminen kerran viikossa. Se ei paljoa aikaa vie, joten ei siinä kaloreita pala/laihdu. Olet varmaan elänyt hyvin bakteerikammoisessa ympäristössä, jos kuvittelet kotitöillä ja lihavuudella olevan jotain yhteyttä toisiinsa. Ilmeisesti siivoat kämppääsi tuntikausia päivittäin ja omaat siitä syystä rantaleijonan vartalon tai kuvittelet omaavasi.

      Todennäköisesti nämä säälimäsi joukkomurhaajat ovat olleet päästään niin kieroja ja tylsiä tapauksia, ettei kukaan nainen ole heitä sietänyt. Kuka nyt katselisi kieroutunutta psykopaattia, joka vain laukoo ihmiskuntaa vihaavia kommenttejaan ja kehuskelee omaa erinomaisuuttaan.

      Hyvässä parisuhteessa kumpikin osapuoli tekee kotitöitä tasapuolisesti, nykyään mieskin voi tarttua siihen imuriin ja tehdä ruokaa perheelle.

      Miehet eivät synnytä, mutta naisetko itse panevat itsensä paksuksi? Etkö ole lukenut biologian kirjoista, että lapsen hankintaan tarvitaan myös niitä miehiä.. Suurin osa naisista syö e-pillereitä, ehkäistäkseen raskaaksi tulon. Noita pillereitä ei miehille ole. Tästä syystä ei toivotuista raskauksista voidaan syyttää vain ja ainoastaan miehiä, sillä naiset voivat kontrolloida elimistöään ehkäistäkseen raskauden synnyn, mutta miehet eivät. Tuli myös mieleen ettei arabimaissa naisilla on tuskinpa paljoa sananvaltaa siihen, että tahtovatko he synnyttää lapsen vai ei..

      Vai naisen äly on pienempi kuin miehen? Ehkä näin on sinun seksistisessä/sovinistisessa maailmankatsomuksessasi. Miesten seksinpuute ja älykkyys ovatkin juuri ne tätä maailmaa pyörittävät voimat.. Sain kyllä viikon naurut tästä aloituksestasi, pakko tuon viestin olla provoilijan kirjoittama..

      Naiset aiheuttavat ongelmia vain ja ainoastaan sinun "eteen ottamuksessasi"!

    • hndrjtrjömö

      Typerin viestin aloitus vähään aikaan.

    • Tämä on totuus

      joukkomurhat on SSRI lääkityksen syytä.

    • mhdmhgf

      Tämä postaus ei ole edes lukemisen arvoinen...

    • EIHELE1

      VEDÄ KÄTEEN TAI MEE HUORIIN!!!!!!

    • yksinäinen.

      En ole saanut pil.lua aikoihin eikä minusta ole tullut mitään kriminaalia. Eikä tule koska en halua vankilaan vuosikausiksi. Oma elämä ja vapaus on sen verran arvokasta että en tee rikoksia.

    • 7+15

      "Tähän kylmyyteen ei auta mikään muu kuin toisen ihmisen fyysinen läheisyys, seksi ja rakkaus."

      Jos mies on tunnekylmä lahna, niin tuskinpa sellaiselle kenenkään tekee mieli tarjota fyysistä läheisyyttä tai rakkautta... Ja miten helvetissä jokin niinkin triviaali seikka kuin seksi voi ajaa miehen massamurhaajaksi?

      Jos SEKSIN PUUTE tekee tyypistä psykopaatin, niin siinä on sitten TODELLA heikko yksilö. Jumaliste, ihmiskunnasta löytyy ihmisiä jotka ovat selvinneet raiskauksista, kidutuksista ja vankileireiltä - siinä ei jonkun itkuiikan panetus paina hyttysen p*skan vertaa.

    • rakastan miehiä

      Darling, relaa vähän!
      Mikäli kaikki yhteiskunnan ongelmat olisivat naisten aiheuttamia, jokin sinun logiikassasi pätkii. Oletko ajatellut?

      • ....................

        Mä vihaan koko yhteiskuntaa ja suurinta osaa ihmisistä. Johtuu suurelta osalta seksin saamattomuudesta mutta myös muista seikoista. Suuri osa ihmisistä nyt vain sattuu olemaan täysin aivottomia idiootteja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      87
      3492
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      4
      1654
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      5
      1432
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      26
      1256
    5. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      49
      888
    6. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      70
      862
    7. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      35
      842
    8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      47
      800
    9. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      764
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      757
    Aihe