Pillunsaanti loppui kun lapsi syntyi

Onnellinen isä

Meillä oli emäntä ennen kyltymätön nymfo ja olin suunnilleen miehenä kusessa sen kanssa, mutta lapsen syntymä muutti kaiken ja nyt on seksiä kerran kahdessa viikossa about.

Kaverilla taas muija oli estynyt pihtari ennen lasta. Ei kykene edes uimahalliin. Nyt synnytyksen jälkeen on ilmeisesti alkanut jopa vaatia munaa ja kaveri kertoi kuinka hän ei aina jaksa työviikon jälkeen vielä perjantaina antaa eukolle temmiä.
En sitten tiedä heidän seksielämänsä viriiliyttä -eikä määrä ole mittari tyydyttävyyteen- mutta virkustunut on heillä.

Minun on nyt helppo yhtyä siihen "kun akka ei anna", mutta ennen lasta olin ongelmissa. Emäntä eli puutteessa.
Silloin se imi munan kovaksi ja ratsasti sillä orkkuihin, mutta ei nykyisin.

Kyllä lapsi on minulle elämä, mutta paljon se muutti parisuhdetta.


Miten teillä niin niin kuin kusettamatta ja rehentelemättä rehellisesti kävi?

20

1004

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gsjglkgklsdls

      Parisuhde voi palata lähemmäs entistä tilaa, kunhan lapsi kasvaa... Unen ja ravinnon perustarve menee seksin edelle pienen lapsen äidille.

      • Onnellinen isä

        Näin olen ajatellut ja niin sen pitää mennä. Lapsi tarvitsee äitiään eniten ja äiti tekee ison osan lapsen tarpeille.


    • npoi

      Olipa typerä kirjoitus! Kypsymymätön ällöttävä äijä.

    • Vertaistukea.

      Kysymyksessä voi olla Raskausmasennus. Baby blues. Synnytyksen jälkeinen masennus. Synnytyksen jälkeinen psykoosi.

      Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry sivustolla löytyy tietoa ja apua useilla eri paikkakunnilla.

      http://www.aima.fi/vertaistukiryhmaumlt.html
      ----------------

    • fbhnhdfn

      "Olipa typerä kirjoitus! Kypsymymätön ällöttävä äijä. "

      Jos nyt ensin laihduttaisit ja hankkisit elämän ilon takaisin.

      Jos sitä on koskaan ollutkaan:(

    • kuu-isi

      Mikä vika kuuseksissä on? (1krt/kk) Lapsi menee miehen edelle ja kaipa se jokus onni kääntyy.

    • Eräänlainen näkökulm

      No ihan vaan naisen/äidin näkökannasta sanottakoon, että kyllä tässä on tullut niin monta muuta näännyttävää hommaa lapsen myötä päivärutiiniin, että ei siinä kovinkaan monesti ole seksi mielessä, kun viimein sänkyyn illalla pääsee.

      Silloin mielessä vain, että väsy on perkeleellinen ja kauankohan sitä saa taas nukkua, ennen kuin pitää herätä. Heräät huonosti nukutun yön jälkeen (jonka mies monesti kuorsaa vieressä täysin taju kankaalla mitään tietämättä siitä, että nainen on käytännössä valvonut puoli yötä herättyään kolmesti, syötettyään lapsen ja nukahdettuaan viimein uudestaan vain herätäkseen taas), siivoat, teet ruuat, stressaat muuttuneesta kropasta ja vaihdat vaippaa.. Syötät, passaat, siivoat, vaihdat vaippaa ja sama rumba koko päivän.

      Eli seksi ei todellakaan ole ihan ensimmäisenä mielitekona.. Omat top 3 mielitekoni ovat: Kunnon yöunet, saisi herätä kun itsestä siltä tuntuu ja koti siistisi itse itsensä. :)

    • Olisin aktiivinen jo

      minäkään en enää haluaisi rakastella jos miehen tyypillinen repliikki olisi saanko pillua tänä yönä?Siisti hyvä mies sanastoasi!

      • H.P.!

        Olisit käyttänyt kondomia niin ei tarttis nyt turhista rutista täällä!


    • nykyisin kortsu

      Kahden lapsen jälkeen seksi on ollut vähäistä. Ei vaan mahda mitään. Kerran viikossa on jo lottovoitto meillä. Välillä on ollut 1-2krt/kk. Minulle kelpaisi 3krt viikossa hyvin. En ole alkanut vonkaamaan nykyisin, kun tiedän, ettei se auta yhtään.

      • Tiedän mistä puhun

        Se on helppo valittaa kun ei saa. Sullekin kun lyödään pillua pöytään, niin et pane kolmesti viikossa.


      • mek
        Tiedän mistä puhun kirjoitti:

        Se on helppo valittaa kun ei saa. Sullekin kun lyödään pillua pöytään, niin et pane kolmesti viikossa.

        VAikka olen jo yli 50v mies niin voisin nasieni kanssa harrataa seksiä ennen töihin lähtöä ja toden jälkeenkin mutta naiseni ei ole niin innokas mutta e-5 kertaa viikossa on hyvä määrä ja nuorempana alle 40v pantiin 4.kertaa päivässä ja kivaa oli. ennätys on 6 tunnissa 6 kertaa nuoruuden tyttöystävän kanssa ja kyllä' teki hyvää. En muista miehistä tiedä mutta itse olen kokikäni ollut seksuaalisesti aktiivinen ja koskaan ei ole saanut tarpeekseen.


      • mama from hell
        mek kirjoitti:

        VAikka olen jo yli 50v mies niin voisin nasieni kanssa harrataa seksiä ennen töihin lähtöä ja toden jälkeenkin mutta naiseni ei ole niin innokas mutta e-5 kertaa viikossa on hyvä määrä ja nuorempana alle 40v pantiin 4.kertaa päivässä ja kivaa oli. ennätys on 6 tunnissa 6 kertaa nuoruuden tyttöystävän kanssa ja kyllä' teki hyvää. En muista miehistä tiedä mutta itse olen kokikäni ollut seksuaalisesti aktiivinen ja koskaan ei ole saanut tarpeekseen.

        Kuka teidän lapset hoiti kun naiskentelitte kuin kiimaiset kanit? Nynfo ja seksiaddikti osuivat pariskunnaksi?Mites lapset asian kokeneet-onko pokkaa kysyä?


    • Menkat ja aivot.
    • pakastaja n

      Onpa kumma kun vaimos on sulle pillu, hyi helvetti että oksettaa tollanen. Jäihin tollaset sietäs laittaa.

    • ffrttfyguhijlk

      Jos mies käyttää samaa sanastoa kuin aloittaja jää kyllä lapset telemättä kuten kaikki muu kontakti. Kuka nainen tuollaisen miehen lapsiensa isäksi valitsee? Yök, yök!!

    • kumma kyllä.

      2 tenavaa okso vaihtelee noi päivät niin hitosti ettei voi moittia liikaa mutta pettymyksiähän se nykysin teettää kyl, kyllä ns. nautiskelu on jäänyt. se on vähän pakkoantamista

    • mek

      Olette te saamattomia miehiä kun itsellä ikää yli 50v ja vielkin seksiä tarvitsen naiseltani 2-5 kertaa viikossa ja mies ei ole koskaan niin väsynyt ettei naida jaksaisi kun seisovalla vehkeellä on paha nukkua. Itse olen jos lapsen kasvatuksessa voiton puolella kun tytär taytti viimevuonna 18v että silleen. Naiset eivät aina niin aktiivisiä ole mutta nuoremapan olisin voinut harastaa seksiä ennen töihin lähtöä ja sen jäkeeen vaikka joka päivä ja mikä sen kivempaa kun ottaa ennen toihin lähtöä kiireellä aaminainti niin työtkin sujuu leikiten. Kuntoilua peliin niin jaksaa vaikka mitä.

    • Onnellinen isi

      Kerran viikossa jos ihan sitäkään. Välillä pitää vähän vongatakin ettei tule liian pitkiä välejä. Ennen lasta n.3 kertaa / viikko. Välillä on vähän puutetta.. Täytynee myöntää.

      Kyllähän lapsi muuttaa kaiken. Sellaista se elämä on.

      • mek

        Ei se lapsi mitään muuta vaan puolisoiden ajattelutapa seksista muttuu ja kun tarpeeksi montavuotta jompi kumpi pihtaa niin sitten olla erotilanteessa kun ei ajoissa ymmäärettävä että seksin takihan siinä parisuhteessa olleen niin hyvä tulee.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      250
      4526
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      124
      2961
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2722
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1700
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1543
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      17
      1437
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      52
      1285
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      202
      1067
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1055
    Aihe