Masennuksen välissä normaaleja kausia?

Eräs tuntemani rouva oli yli kymmenen vuotta yhtäjaksoisesti masentunut, mutta nyt on jälleen elämässä kiinni. Muistan päivän kun hän oli mielenterveyskuntoutujille järjestetyllä bussimatkalla toisessa kaupungissa ja hän kertoi olleensa koko tuon päivän täysin vapaa kaikesta tuskasta ja masennuksesta. Helpotus ei liittyne mitenkään siihen että kotona ja tutussa ympäristössä olisi ollut syy pahaan oloon, koska hän oli käynyt aikasemminkin ja tuon jälkeen vastaavailla rekillä.
Oliko se sitten jo ensimmäinen merkki ja muistutus, että elämä voi normalisoitua ja kokemus siitä ettei masenna.
Tämä henkilö toipui sitten pikku hiljaa. Eräs hekilö toi hänelle villalankoja ja pyysi kutomaan muutaman sukkaparin. Siitä hän innostui kutomaan ja askareesta tuli melkein pakkomielle. Sukkapareja syntyi kymmeniä. Tuskin hän ihan pahimmassa montussa oleena olisi jaksanut kutoa, mutta siitä alkoi hänen toipumisensa.

.minäkin haluaisin tietää

kyl on ollut toimeliaanpiakin vaiheita.millon osasi jaksoi purkaa sitä katkeruutta ym pois.oli nuorempi,osasi käsitellä asioita.näki toivonpilkahduksia.jaksaisip tänäänkin.kokea iloa,onnea.älä vaivu epätoivoon.niska hartiaotetta vaan.totuus on,ei muu auta.vaikkei masentuneelle ei sais nin sanoa.

Se on kaksisuuntaista silloin.