Moni talokauppa kaatuu oman rahan puutteeseen.
-Pientaloteollisuuden taantuma on syvimmillään. Osa sovituista kaupoista peruuntuu, koska pankit vaativat talonrakentajilta nyt 10-20 prosentin omarahoitusosuutta. Menekkiä on heikentänyt lisäksi yleinen taloustilanne.
Talomyynti romahti viime vuonna toissa vuoden luvuista. Talotehtaat ovat joutuneet lomauttamaan henkilökuntaa, ja esimerkiksi Teri-talojen yt-neuvotteluissa on nyt kokonaan uhattuna jopa puolet työpaikoista eli noin 40 työpaikkaa eli jopa puolet työpaikoista.
– Kyllä on ihan viikoittaisia tapauksia, että kauppa on muuten selvä ja olisi valmiutta edetä, mutta rahoitus ei kuitenkaan järjesty ja kauppoja peruuntuu, kertoo Suomen Pientaloteollisuus ry:n hallituksen jäsen Antti Hietaniemi:
Hietaniemen mukaan kaupan peruuntuminen rahoituksen takia olisi ollut 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä äärimmäisen poikkeuksellista.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Oxfordin yliopiston kansantaloustieteilijä David Stuckler ja Stanfordin yliopiston lääketieteen apulaisprofessori Sanjay Basu esittävät pian julkaistavassa kirjassaan, että tiukka talouslinja on lisännyt masennusta, itsemurhia ja tartuntatauteja sekä heikentänyt pääsyä terveydenhuoltoon.
Tutkijoiden mukaan itsemurhia on tehty yli 10 000 ja yli miljoona on masentunut taantuman aikana Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Heidän mukaansa lama ei aiheuta kurjuutta, vaan kurjuus on "poliittinen valinta".
Stuckler on aiemmin esittänyt, että huonot ajat ovat lisänneet itsemurhia muun muassa Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kuitenkin kritisoi, ettei taloustilannetta voi osoittaa itsemurhien syyksi.
Yhteiskunta on mennyt kovaksi, liian kovaksi, toiset pistetään työttömiksi ja toiset tapetaan työn ääreen.
Moni sairastuu, vain isotuloiset päättäjät korjaavat potin.
Työaikaa on lyhennettävä,.
Jepjep. Ennen vanhaan äijät rakensivat talon kuusipäiväisen työviikon ohessa, työpäivätkin olivat pitempiä. Eipä kuoltu työn määrään, ei kyllä mennyt aikaa rommin odotteluunkaan.
Ja mitä pankin vaatimuksiin tulee, ovat ne aivan oikeita. Suuri osa ok- rakentajista budjetoi hankkeen törkeästi alakanttiin, keskeneräinen talo ei käy vakuudeksi.
Jos laskettaa budjetin esim. vastaavalla mestarilla, saa pankista kyllä koko summaan lainan.
"Jepjep. Ennen vanhaan äijät rakensivat talon kuusipäiväisen työviikon ohessa, työpäivätkin olivat pitempiä."
Niinhän ne teki.
Tämä ilmiö taitaa olla seurausta siitä "mullekaikkiheti" -asenteesta kun nuoretparit rakentaa ensimmäiseksi omaksi okt:n?
Toisaalta, eihän omaa yksiötäkään sitten saa ilman omarahoitusta.
Tervehdyttää varmasti alaa kun pitää ensin säästää omarah.
"säästä ja odota vuosi tai pari tahi kolmeneljäkin" Tämähän se legendaarinen lause siis pätee :D