Aurinkorannikon suomalainen koulu konkurssissa?

rahat loppu

Opetus- ja kulttuuriministeriölle on 23.4.2013 toimitettu sähköpostitse viesti,
jossa todetaan, että Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry:n
hallitus on kokouksessaan todennut yhdistyksen olevan maksukyvytön. Viestin
liitteenä on ote hallituksen kokouksen pöytäkirjasta, jossa todetaan, että
yhdistyksen hallitus toteaa yhdistyksen olevan maksukyvytön. Hallitus päättää
yhdistyksen saattamisesta selvitystilaan. Koulun lakimies valtuutetaan tarvittaviin
toimenpiteisiin.

248

6415

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • enookatkera

      Jaa. Tarkoittaako tämä että vesi kylmenee, aurinko menee pilveen vai mitä yrität kertoa?

    • hehhehehehhehe

      Sää oot tainnu alottaa vapun vähän liian aikaisin, nuppis jo sekoilee

    • Oh hoh.

      Tänään 30.4.2013 klo 12. eli juuri äsken ilmoitettiin henkilökunnalle, että palkanmaksut on keskeytetty. OPM on tietoinen tilanteesta. Vanha hallitus on viimekädessä henkilökohtaisessa vastuussa henkilökunnan saatavista, ja palkat pyritään maksamaan ajallaan. Lukuvuoden 2013-2014 lopun osalta tilanne auki. Tieto annettu ennakkotietona henkilökunnalle, ennen seuraavaan palkanmaksua.

      • Jekku?

        Onko tämä jekku jolla perustellaan ettei Helvelahdelle makseta irtisanomiskorvauksia?


    • joooopajoooo

      irtisanotun rehtorin irtisanomisajan palkka ja 24 kk:n irtisanomiskorvaus on lähes 74 500 euroa. Koulun Kannatusyhdistys vastaa velvoitteista, ja vastuiden syntymishetkellä vastuussa oleva hallitus on henkilökohtaisesti suoranaisessa vastuussa, ellei Kannatusyhdistyksen yhdistyskokous ole ko. asiassa myöntänyt hallitukselle tili- ja vastuuvapautta.

    • sinne meni koulu

      Antti Pekkarinen 9.3. "Hyvät Aurinkorannikon suomalaisen koulun vanhemmat, teillä ei ole mitään syytä huoleen. Koulua hoidetaan hyvin ja sen tulevaisuus on turvattu".

      Tosi uskottava tietolähde toi Fuengirola.fi!

      • naurettavaa3

        On, kun isi-Pekkarinen on hallituksen pj :D


      • beggin for money

    • Vendito

      kavallettuja varoja viimeisen 3 vuoden ajalta 421 000 euroa.

    • eero ...
    • Vanha

      Nyt Ylen mukaan koulun uusi hallitus kiistää maksukyvyttömyyden.

      • Säätiö

        Kuten tuossa ylemmällä spekuloitiin, rahattomuuden teeskentelyyn tai rahattomaksj heittäytymiseen on varmasti omat syynsä.


      • toimielimet

        Kertauksen vuoksi: kannatusyhdistyksen hallitus ja koulun hallitus ovat eri toimielimiä. Lisäksi on vielä vanhempainyhdistys.


      • Jäsen
        toimielimet kirjoitti:

        Kertauksen vuoksi: kannatusyhdistyksen hallitus ja koulun hallitus ovat eri toimielimiä. Lisäksi on vielä vanhempainyhdistys.

        HÖPÖ HÖPÖ, Kannatusyhdistyksen hallitus on samalla koulun ns. johtokunta, muuta ei ole, rehtori toimii Kannatusyhdistyksen hallituksen alaisena. Hallituksen taas valitsee yhdistys kevätkokouksessa.
        Vanhempainyhdistys on olemassa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä koulun hallinnon kanssa.
        Kertaappas itse tietojasi ennekuin kirjoittelet sopaskaa.


      • tiedon oikaisu

        Se tieto korjattiin. Uusi hallitus ei kiistä vaan yksi kannatusyhdistyksen rivijösen kiistää.


    • paha saa palkkansa

      Vihdoin totuus saadaan esiin, syyllisiá ovat olleet kaikki, jotka ovat yrittáneet saada totuutta esiin,eiká ne, jotka ovat tehneet laittomuuksia ja rikoksia. Ja mista erotetulle rehtorille maksettaisiin valtavat erorahat, siitá, ettá on erottanut laittomasti kaikki, joista ei tykánnyt tai jotkat valittivat hántá vastaan? Puhumattakaan tyñpaikkakiusaamisesta. NYT PITÁISI JO TOTUUDEN TULLA ESILLE. ja kaikki vastuuseen, jotka ovat vieneet koulun rahoja ja erottaneet henkilñkuntaa ja vieneet koulun rahoja.
      Eikñ támá kaikki jo ole tarpeeksi todisteeksi myñs opetusministeriñlle.

    • afsdfadf

      Kiitos taas hyvistä matkavinkeistä tollo.

    • joooooopajoo

      Vanhan hallituksen ilmoitus maksukyvyttömyydestä ei ole kevyin perustein julkituotu. Koulun maksuvalmius kassassa kiinteidenkulujen osalta 3 vkon ajalle. Kevään 2013 valtionapu, sekä lasten jo maksetut kevään 2013 koulumaksut syöty. Ilmoitus kassakriisistä, vanhan hallituksen älykäs ratkaisu. Nyt koulu "katuu" vanhan hallituksen aikana suomen valtion syliin ja asia käydään ja puidaan suomen valtion ja vanhan hallituksen jäsenien kanssa ja heidän välillä. Uusi kannatusyhdistyksen hallitus uusin jäsenin ei pääse asiaa vellomaan. ja "ovat pihalla kuin lumiukko" :-)
      Koulu jatkaa toimintaa suomen valtion ohjauksessa säätiö perusteisesti.

    • valittajat

      Jalat on kastunut ja monelta. Ón koetettu petrata omallaporukalla asioita kuntoon, onnistumatta siinä. Pahin Kannatusyhdistyksern riippakivi on Helvelahti. Hän pyöritti koulua miten tahtoi. Opetus-hallinto-varainhankinta-oppilashuolto. on pidettävä kaikki erillään ja eri ihmisillä. Kevään opettajavalinnat on joidenkin valintojen osalta laittomat , jos asiaa katsotaan suomen lainsäädännön näkökulmasta. Pätevämmät,ansioituneemmat ja koulutetummat syrjäytettiin ja tilalle otettiin sopiva ja hakuvaatimuksia hakuajan päättymisen jälkeen muutettiin, että välittu voidaan valita. Mikä on se instanssi minne oikaisupäätöksen voi toimittaa. Kannatusyhdistys vanha / uusi hallitus, OPM ??? Minkä maan lakia näissä nyt noudatetaan.,

    • kivastikivaa

      Eiköhän tämä ole ihan suunnitelmallinen juttu niin saadaan se säätlö sitten mukavasti käyntiin ihan puhtaalta pohjalta ja tää surullinen kannatusyhdistys sitte loppuu ihan näin.

    • näitä on...

      Tämä rehtori voi pitää opetusta yllä luokattomana yhdessä huoneessa niin kauan kuin saa palkkaakin. Ja jos ei hoida tehtäviään, niin rahojen jakelukin stop.

    • yäkyäk

      rahat loppu – liian vaativa homma näin ison koulun pyöritys aurinkolammikon väelle
      koulu loppu – penskat sitte espanjalaisiin huumekouluihin, kansainvälisiin kalliisin tai suomeen
      hommat loppu - opettajat ja muu henkilökunta haeskeleen uusia hommeleita
      lisää liksaa vaatimukset loppu - irtisanomiskorvauksia ei tartte maksella kun rahat loppu
      juorut loppu - tätähän on haluttu ja huudettu

    • onkelmia?

      Centro Finlandian työntekijät kertovat kaduilla ja toreilla, että siellä on palkat pystyssä.

    • Totuus esille

      "Centro Finlandian työntekijät kertovat kaduilla ja toreilla, että siellä on palkat pystyssä." : Paskapuhetta. Centro on kiinteistön markkinointinimi, jolla ei ole omia työntekijöitä. Centrossa toimii joukko itsenäisiä yrittäjiä, jotka itse vastaavat omista ja työntekijöiden palkoista. Älä jauha paskaa. onkelmia -nimimerkki.

      • Palkat ei tuu

        Palturia. Centrolla on respassa neuvontapiste jolla työntekijöitä. Palkat pystyssä. Samoin Fuengirola lehden toimitusväellä. Kertovat kaikille asiasta kiinnostuneille mielellään tilanteestaan.


    • lonkero99

      suomen valtio makssa tämän koulun kuluista huomattavan osan,kysymyksessä on todennäköisesti ns. puhallus johon suomalaiset veronmaksajat höynäytetään taas kerran.asiasta oli aikoinaan suomessakin kohu mutta nämä huijarit espanjassa ovat edelleen irti

    • Palkat ajallaan

      CENTROLLA ei ole työntekijöitä. Työ- ja palkkasuhde toiseen yritykseen, jolla ei ole palkkarästejä. Palkat ei ole rästissä, osa kannustuslisistä kylläkin, joiden maksusta kuitenkin jo sovittu. Mutta onko KW sanojensa takana ?

      • maksakaa siat

        "Palkat ei ole rästissä, osa kannustuslisistä kylläkin"

        Eli työntekijöille ollaan velkaa.

        Ei hyvin mene, kun tossa aletaan lipsumaan.


    • palkat pystyssä

      Centrolla on työntekijöitä, jotka tekevät laittomasti autónomona hommia Stella Polaris Media ja Fuengirolan Uutiset firmalle. Molemmilta fyrkkat loppu ja sotu- ja verovelkoja. Lähiaikoina julkisuudessa.

      Kaatuuko Centro samalla kuin koulu? Miksihän?

      • autonomo ilegal

        Joo näin on. Työsuhteen kuuluisi olla normaalin palkansaajan, ei toiminimi.

        Nyt palatte.


    • palkat

      Tämä ko. palkka- ja vero keskustelu on vanhan toistoa. Asiasta poristu jo kolme kuukautta sitten ja homma eikun porskuttaa. Hoitaneet varmaankin maksut, eli tällä teemalla ei kannata jatkaa.

      • Rahvaat

        Just tolle talolle ominaisella tavalla taas yritetään vaientaa. Omistajalta ei ainakaan pötsistä päätellen pekonia puutu. Työläisistä viis eikö!


      • kostodelsol

        Onko siellä enää kellään kivaa?


    • Hahahaha haa
    • Huomio

      Varausmaksun maksaminen
      Koulu haluaa muistuttaa koteja siitä, että ensi lukuvuodelle vahvistettujen koulupaikkojen varausmaksun eräpäivä on 28.2.2013. Varausmaksu 400 euroa/oppilas on maksettava täysimääräisenä kyseiseen päivämäärään mennessä. Mikäli varausmaksua ei ole maksettu eräpäivään mennessä, oppilas voi menettää koulupaikkansa."

      Hieman yli sadan lapsen varausmaksut lukuvuoden 2013-2014 osalta on maksettu em. tiedotteen mukaisesti ja pelottelemana. Miten käy näille rahoille, jos koulun hallintomalli muuttuu ???

      Ylen uuden tiedotteen mukaan, Jan:illa olisi jo perustettuna uusi yhdistys ja ovat hakuvalmuidessa opetusluvan osalta, jos nykyisen opetusluvan haltijan toiminta lakkaa.

      • takaisin luolaan

        Ei tarvitse olla huolissaan. Vanha jallitus ottaa matkan päätyttyä kaikki matkatavarat ja henkilökohtaiseksi katsomansa omaisuuden mukaansa. Ja sama ralli jatkuu, mutta ikkunattomasta luolasta.


    • unohtuiko

      Menot ei saa olla suuremmat kuin tulot tai hukka perii.
      Niin yksinkertaista se on.
      Unohtuiko?
      Varmaa on että mikään muu yhdistys ei koululupaa saa.

    • onhan touhua

      Olisikohan nyt aika kertoa suurelle yleisölle, miten raha vaihtoi omistajaa.

    • P. Itsa

      Koko koulu tulisi lakkauttaa. Tämän jälkeen tulisi tehdä erityistilintarkastus ja lyödä rosvot käpälälautaan! Ei muuta kuin koko koulu horsmaa kasvamaan ja työkyvyttömät alkoholistivanhemmat häiriintyneiden lastensa kanssa takaisin Suomeen vaikka väkisin!

    • Syynatty on jo

      "Koko koulu tulisi lakkauttaa. Tämän jälkeen tulisi tehdä erityistilintarkastus ja lyödä rosvot käpälälautaan! "
      Rakas P.Itsa, oletko huomannut että koulun paperit, hallinto ja tilit on syynätty jo ihan joka vuosi ammattitarkastajan toimesta ja huomautuksitta!
      Luepa täältä:

      http://kannatusyhdistys.suomalainenkoulu.net/tilintarkastuskertomus/

      Lisäsyynit tuskin tuovat esiin mitään uutta tai sitten ko. ammattitarkastaja on lain mukaan itse korvausvelvollinen. Että näin.

    • konkassa

      Ei sitten konkurssivaroitusta antanut tarkistusta tehdessään....

    • Ihana tunnelma
    • ksksks

      Onpas törkeä alkaa leimata lapsia ja vanhempia tässä...Itsekin ollaan haaveiltu tuonne muutosta, mutta eihän lasten koulunkäyntiä voi laittaa näin epäselvän tilanteen varaan...

    • kumm

      Tietysti jos keskustelupalstan mukaan suunnittelee tulevaisuuttaan, on perhetilanteenne hankala.

    • ei oppositiolle

      Kuten asia pitäisi nähdä, hyvä ja tunnelmallinen koulu, jossa tiivistyy välittömyys, ilo ja välittäminen. Nyt asia näytetään ja tuodaan esille mafia meininkinä, itsekkäänä vallan tavoitteluna ja politikointina. Katsokaas filminpätkän edessä olevaa pientä pellavatukkaista tyttöä ! Juuri hänen turvallista suomalaista koulunkäyntiä olette sekoittamassa ja tuhoamassa. Kuka näiden asioiden takana sitten lieneekään !

    • ksksks

      Niin, itsehän koulu on laittnut tiedotteen maksuvaikeuksistaan jne.. Ei voi muuttaa Espanjaan jos jonain vuonna on koulua, jonain toisena vuonna ei. Jonain vuonna saa opetusta, jonain toisena vuonna ei. Rahojen loppuminen näkyy aina ja siitä kärsii oppilaat viime kädessä joten ei kiitos.

    • ryssä tulloo

      Ootte aika pösilöitä siellä espanjassa. Tuhootte minkä ite ootte suana aikaseksi.
      Ryssät tulloo sinnekkiin ja kohta suatte sitten ruveta niitä syömään. Toisenna työ nyt jo kohta oottakiin näen tehneet. Es makua teille.

      http://www.youtube.com/watch?v=8Y4_2Qa0QQs

      mie jo sieluni sieraimin haestan ryssän nenässäni, joko työ ?

    • hämärähallinto

      Ei kait kukaan lapsia ja vanhempia leimaa. Aivan naurettavaa asian painopisteen muuttamisen yrittämistä. Ainoa ongelma, mikä tällä koululla on ollut koko sen historian läpi, on sen erittäin hämärä hallinto.

      Pitää ehdottomasti tutkia, mitkä koulun remontit on tehty samanaikaisesti Centron remontin ja koulun hallinnon puolestapuhuja-päätoimittajan himan remontin kanssa. Myös kaikkien hallituksen jäsenten kotien kunnostukset viimeisiltä vuosilta esiin. Heiltä on vaadittava laskut teetetyistä töistä ja osoitus siitä, että ne on maksettu heidän omilta pankkitileiltään.

    • sullemullesullemulle

      Hämärähallinto, tuo esiin factaa. Muutoin provosi ei pure. Ei taida olla helppoa löytää valaehtoisen lausunnonantajaa notaarin luokse.

    • faktoja esille

      Niin, toisko joku nyt vihdoin esiin jonkin laillomuuden.
      Faktaa ei ole koskaan näytetty mistään.

    • ei säätiölle

      Faktat eivät selviä ikinä jos säätiöinti toteutuu. Ja siihenhän tässä pyritään.

      Sinivaarajutut ovat vain sumuverhoa.

    • haloo????

      Tutkimusta varten on aivan tarpeeksi faktaa siinä, että koulu on konkurssissa, kun vain muutama kuukausi sitten sen talouden vakuutettiin olevan erinomaisessa jamassa.

    • hoh hoijaa

      haloo???? :lle. kerro yksi, siis yksi pieni ns. fakta. Olen kuulolla. Faktaa ei ole luulo tai arvelu tai etiäinen. Konkretiaa esiin, jolloin myös huuto loppuu.

    • faktaa sulle

      Pankki on laittanut koululta hanat kiinni. Koulu on ilmoittautunut maksukyvyttömäksi. Vanhemmat ovat maksaneet etukäteen ilmoittautumismaksuja ensi vuodelle, sekä lukukausimaksuja. Rahat kuitenkin ovat loppu. Eikö sitä faktaa tossa ole?

    • Helmiä sioille

      "faktaa sulle" -nimimerkille. Pankki ei ole laittanut koulun hanoja kiinni, hanat voi laittaa kiinni vain vesi-ja viemärilaitos ;-) Koulu ei ole ilmoittautunut maksukyvyttömäksi. Tietääkö kukaan, onko koulu HAETTU tai itse HAKEUTUNUT konkurssiin ???, tietääkseni ei. Joten stop-tykkänään koko konkurssi sanan käyttö, kun ette käyttäjät ymmärrä sen merkitystä. Jos olisi konkurssissa, olisi myös pesänhoitaja !! Nykyinen hallitus ei olisi se taho, saati sitten "sinipiika" oppositio. Maksukyvyttömyys ja maksuvalmiuskriisi on eri asioita, joten näidenkin termien ymmärtämätön käyttö on epäasiallista. Maksuvalmiuskriisissä voidaan vielä hoitaa ja maksaa maksuja, termin käyttö on lähinnä ennakoivaa etukäteistiedottamista maksunsaajille yleisesti, että rahat voi vähän viipyä, mutta maksut maksetaan. Henkilökohtaisesti arvostan nykyhallituksen rohkeaa ja jämäkkää otetta kriisinhoitamiseksi.

      • Helmen syöjät

        Opetus- ja kulttuuriministeriölle on 23.4.2013 toimitettu sähköpostitse viesti, jossa todetaan, että Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry:n hallitus on kokouksessaan todennut yhdistyksen olevan maksukyvytön. Viestin liitteenä on ote hallituksen kokouksen pöytäkirjasta, jossa todetaan, että yhdistyksen hallitus toteaa yhdistyksen olevan maksukyvytön. Hallitus päättää yhdistyksen saattamisesta selvitystilaan. Koulun lakimies valtuutetaan tarvittaviin toimenpiteisiin.

        Että se siitä myöhäissyntyisestä pöytäkirjan muuttamisesta, mahtava hallitus ajaa koulua selvitystilaan! Asian paikkansapitävyyden voit tarkistaa OKM kirjaamosta helposti.

        Kummallista kyllä, samaan aikaan palkataan uutta rehtoria.
        Hallituksen suosikki on Karppinen ja hallintojohtajaksihan on jo kertaalleen valittukin vapaamuurariporukoiden kesken Janne Laakkonen. Tässä pelissä tuskin paljon painaa kasvatustieteiden tohtori Valon tai kenenkään muunkaan rehtori meriitit kun vastassa on vuoden kokemuksella VS rehtori Karppinen.
        Torstaina hallitus sitten varmaankin siunaa meidät tälläkin virallistuvalla tiedolla, koska OKM ei suostu säätiöittämiseen ja jollakin keinolla valta olisi säilytettävä nykyisillä hännystelijöillä. Eihän nyt Aurinkolammikon demokratiaan sovi, että vaaleilla valitut edustajat saisivat asioista päättää, kyllä sinne tarvitaan nämä hämmentäjät mukaan, että soppa sakenee.
        Tuskin kenenkään mieleen kuitenkaan juolahtaisi mainita rehtorin paikkaa hakeneille että koulu on selvitystilassa, montako kilpailijaa Karppiselle silloin jäisi...
        Koulu jatkuu ja rahoitus selviää, kunhan vanha hallitus kerää valheensa ja poistuu näyttämöltä helvetin kuuseen.
        Nämä pellet kuvittelee että sinivaara on ainut joka jotakin älyää, tuleepahan
        yllätys eteen silläkin saralla. Yhden mustamaalatun tilalle nousee aina kolme uutta, se on jo nähty edellisessä kokouksessakin.


      • Helmet ilman sikoja
        Helmen syöjät kirjoitti:

        Opetus- ja kulttuuriministeriölle on 23.4.2013 toimitettu sähköpostitse viesti, jossa todetaan, että Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry:n hallitus on kokouksessaan todennut yhdistyksen olevan maksukyvytön. Viestin liitteenä on ote hallituksen kokouksen pöytäkirjasta, jossa todetaan, että yhdistyksen hallitus toteaa yhdistyksen olevan maksukyvytön. Hallitus päättää yhdistyksen saattamisesta selvitystilaan. Koulun lakimies valtuutetaan tarvittaviin toimenpiteisiin.

        Että se siitä myöhäissyntyisestä pöytäkirjan muuttamisesta, mahtava hallitus ajaa koulua selvitystilaan! Asian paikkansapitävyyden voit tarkistaa OKM kirjaamosta helposti.

        Kummallista kyllä, samaan aikaan palkataan uutta rehtoria.
        Hallituksen suosikki on Karppinen ja hallintojohtajaksihan on jo kertaalleen valittukin vapaamuurariporukoiden kesken Janne Laakkonen. Tässä pelissä tuskin paljon painaa kasvatustieteiden tohtori Valon tai kenenkään muunkaan rehtori meriitit kun vastassa on vuoden kokemuksella VS rehtori Karppinen.
        Torstaina hallitus sitten varmaankin siunaa meidät tälläkin virallistuvalla tiedolla, koska OKM ei suostu säätiöittämiseen ja jollakin keinolla valta olisi säilytettävä nykyisillä hännystelijöillä. Eihän nyt Aurinkolammikon demokratiaan sovi, että vaaleilla valitut edustajat saisivat asioista päättää, kyllä sinne tarvitaan nämä hämmentäjät mukaan, että soppa sakenee.
        Tuskin kenenkään mieleen kuitenkaan juolahtaisi mainita rehtorin paikkaa hakeneille että koulu on selvitystilassa, montako kilpailijaa Karppiselle silloin jäisi...
        Koulu jatkuu ja rahoitus selviää, kunhan vanha hallitus kerää valheensa ja poistuu näyttämöltä helvetin kuuseen.
        Nämä pellet kuvittelee että sinivaara on ainut joka jotakin älyää, tuleepahan
        yllätys eteen silläkin saralla. Yhden mustamaalatun tilalle nousee aina kolme uutta, se on jo nähty edellisessä kokouksessakin.

        Liekkö Karppinen edes hakenut tehtävään, jos se onkin ex.reksi, jonka nimeä ei saanut julkaista.


      • helmiä sikalassa
        Helmet ilman sikoja kirjoitti:

        Liekkö Karppinen edes hakenut tehtävään, jos se onkin ex.reksi, jonka nimeä ei saanut julkaista.

        Voit olla varma että on oikein kutsuttu hakemaan ja tulee olemaan aurinkorannikon
        lyhytaikaisin rehtorin pesti. Samat Laakkoselle, josta tehdään edunvalvojaa tähän
        tunkioon kun säätiöittäminen meni toistaiseksi puihin ja vapaamuuraripapat miettii
        miten saadaan jatko hoidettua omaan totuttuun malliin sutkeilemalla.


      • Sikahelmestäjä

        Älä lässytä, nykyinen hallitus on laatinut pöytäkirjan selvitystilaan asettamisesta ja kun OKM ei moiseen laittomaan toimeen suostu - lausuntoja korjataan pikapikaa
        lievemmiksi. Paha vaan että pöytäkirja tuli jo toimitettua. Tavanomaista sössimistä.
        Sanamuotosi ja asenteesi kertoo sinun kuuluvan hallituksen sisäpiiriin, eikö yhtään hävetä?


      • lässytystä sioilta

        Älä lässytä! Mistään maksuvalmiuskriisistä ei ole ollut edes puhetta, tuli vaan kyrsittyä oikein pahasti tällä kertaa!!!! Hallitus ilmoitti yhdistyksen olevan MAKSUKYVYTÖN.


      • Lässyttäjä Helmi
        lässytystä sioilta kirjoitti:

        Älä lässytä! Mistään maksuvalmiuskriisistä ei ole ollut edes puhetta, tuli vaan kyrsittyä oikein pahasti tällä kertaa!!!! Hallitus ilmoitti yhdistyksen olevan MAKSUKYVYTÖN.

        Lueppa OKM vastaus ja oikaise juttusi, asiasta on viranomaiskanta;

        Opetus- ja kulttuuriministeriölle on 23.4.2013 toimitettu sähköpostitse viesti, jossa todetaan, että Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry:n hallitus on kokouksessaan todennut yhdistyksen olevan maksukyvytön. Viestin liitteenä on ote hallituksen kokouksen pöytäkirjasta, jossa todetaan, että yhdistyksen hallitus toteaa yhdistyksen olevan maksukyvytön. Hallitus päättää yhdistyksen saattamisesta selvitystilaan. Koulun lakimies valtuutetaan tarvittaviin toimenpiteisiin

        vai ei ole ollut edes puhetta...eipä kai mutta hallituksen pöytäkirja on OKMssä.
        hallitus ilmoitti yhdistyksen olevan maksukyvytön ja päätti hakea selvitystilaa -
        yli yleiskokokoukselta tarvittavan määräenemmistön päätöksen!

        Miksiköhän?


    • Huijattiinko taas ?

      Helmiä sioille, joo joo ja jepulis joo.
      Tässäpä lisää faktaa. Sioille Helmiä eli viimeisin laskelma irtisanotun rehtorin irtisanomisajan palkasta ja 24 kk:n irtisanomiskorvauksesta on 91 250 euroa. Korvausvaadelaskelma perustuu espanjan lainsäädäntöön vakituisen ja pitkäkestoisen työsuhteen irtisanomisesta. Jos työsuhde olisi purettu, ei irtisanotulla olisi oikeutta tai perustetta vaatia jättikorvauksia. Olisiko ollut perustetta työsuhteen purkuun ?? Mitkä on ne painavat syyt, joilla työsuhde päätettiin ja olisiko ne riittäneet työsuhteen purkamiseen. Olisiko sittenkin irtisanominen ollut palkinto !! verrattuna työsuhteen purkamiseen !! irtisanottu = saa korvaukset, purettu=ei saa korvauksia.

    • kuka omistaa

      Toivon asialliseen kysymykseen asiallisen vastauksen.

      KUKA OMISTAA KOULUKIINTEISTÖN ?

    • kannatusyhdistys

      Kannatusyhdistys. Vaikkakin kiinteistö on kiinnitetty Sakari Pekkarisen toimesta ja ilman yhdistyksen lupaa lainavakuudeksi.

      • sikana helmiä

        Jos kiinteistön omistaa koulua pyörittävä kannatusyhdistys, niin ..... ja entäpä sitten, jos se menee nurin. Ostaako uusi "hallintomalli" uudet tilat ja remontoi ne, rakennetaanko kokonaan uusi koulurakennus kaupungin jo kerran osoittamalle tontille ? ja kuka sen rakentamisen rahoittaa / toimii takaajana, ja jos rakennetaan, missä ollaan rakentamisaika ? Jos ostetaankin rahoittajan syliin joutunut nykyinen koulukiinteistö ja mihin hintaan ? Tässäpä hyvä sauma hyvään ja edulliseen kiinteistökauppaan, sillä näille tiloille ei ole aikuistenoikeasti kyllä ketään muutakaan ottajaa eli nyt olisi tässäkin tapauksessa ostajan markkinat. Jos ostaja onkin jokin ulkopuolinen "taho" eli sijoittaja ja uusi hallintomalli tekee "hyvän" vuokrasopimuksen uuden koulukiinteistön omistajatahon kanssa. Suomeksi sanottuna, nykyinen kannatusyhdistys ei voi mennä nurin :-) mukana olevien henkilökohtaisten vastuiden takia/johdosta, ellei vastuunalaiset itse lunasta koulukiinteistöä itselle pankilta ja saa uudelta hallintomallilta TOSIPITKÄAIKAISTA vuokrasopimusta, jolla voidaan kuolettaa n. 10 vuoden aikavälillä muutoin nyt nurinmenotilanteessa realisoituvat henkilökohtaiset tappiot ja vastuut.


    • paljon velkaa

      ...hmpf ostajan markkinat maksamalla ensin kaikki kiinnitykset pois...

      Ei kannatusyhdistystä saada konkurssiin kuin yhdistyksen jäsenten pyynnöstä. Tämänhetkisen hallituksen toiminta on pelkkää lavastusta.

      • ostajan helmestäjä

        ei ostaja maksa kiinnityksiä pois. Kiinteistö myydään pantinhaltijan toimesta ostajalle heidän keskenään sopimalla kauppahinnalla ja piste. Nykytilanteessa kauppahinta on huomattavan alhainen. On olemassa käytännössä vain yksi ostaja eli on ostajan markkinat. Nykyiselle omistajalle jää kaupan jälkeen loppuvelka, mitä ei myynnillä saada maksettua kauppahinnasta pois ja se sitten onkin vastuussa olevien kannatusyhdistyksen jäsenien ( hallitus / takaajat ) vastuilla, siis henkilökohtaisella vastuulla.

        ps. Ei Sakari Pekkarinen koulua ole kiinnittänyt kertomasi mukaisesti ilman lupaa. Pankki ei voi myöntää lainaa yhdistykselle tai yritykselle, ilman asianmukaista ja lainvoimaista yrityksen tai yhdistyksen kirjallista päätöstä. Muutoin kiinnitykseen liittyvät vastuut olisi riitautettavissa oikeudessa ja saattaisi syntyä tilanne, jossa pankilla olisi riski joutua tilanteeseen, jossa lainoitus on tapahtunut, mutta vakuusvastuut lainan saajalle päin purettavissa eli lainat ilman vakuutta. Ihan eri asia on sitten pankin ja Pekkarisen väliset vastuusuhteet. Jos ei voida esittää, että SP on toiminut väärin kiinnityksen haku vaiheessa, jäänee rahoitukseen liittyvät taloudelliset tappiot pankin itsensä kannettavaksi.


    • AP ja SP

      Ostajan helmestäjä lähtee liikkeelle sellaisesta skenaariosta, että pankki olisi jo takavarikoinut kiinteistön. Yleensä ennenkuin sellaiseen tilanteeseen mennään, sitä on omistajan toimesta yritetty myydä jo jonkin aikaa.

      Yhdistyksen yleiskokous valtuutti hallituksen TUTKIMAAN muita hallintomuotoja ja raportti (siis vain raportti) oli määrä julkistaa lokakuussa. Nyt hallitus on säätiöittämässä koulua jo, oma-aloitteista porukkaa kun ovat. Aivan samoin tapahtui lainan kanssa. Yhdistyksen yleiskokous valtuutti hallituksen anomaan lainaa, ei kiinnittämään mitään. Mutta minkäs teet.

      SP sai koulun nurin, AP on kyrsinyt oman firmansa asiat ja maineen oikein olan takaa. Isä ja poika. Ei ole omena pudonnut kauas ei.

    • 1 . 2 . - . 4 . 5

      Nyt on jo yksi rehtorin toimen hakijoista perunut hakemuksensa. Siis yksi tiedetyistä nimistä. Kuka jättäytyy pois leikistä seuraavaksi ?

    • paha vuoto

      Sinulla on paha vuoto. Tutkitaan.

    • "joku"

      Kyllä täällä on ihme porukkaa. Se vielä puuttuisi, että "joku" laittaisi näille haastatteluun kutsutuille sähköpostia, ja kertoisi mitä täällä koululla tapahtuu. Neljän nimet tiedossa ja jos tämä "joku" vielä varmuuden vuoksi lähettäisi nykyiselle ja irtisanotulle. Näin varmaankin kaikki ja varmasti tietäisi koulun tilanteen, mutta toivottavasti tämä "joku" ei sitä tee. Voidaan saada jopa "joku" ulkopuolinen valittua, muuten valittavaksi jää vain "joku" nykyinen toimenhaltija joko toimeen valittuna tai hallituksen päätöksellä hakijoiden vetäydyttyä vuodeksi eteenpäin määräaikaiseksi toimenhaltijaksi.
      ps. tämä "joku" ei ole niin fiksu, että osaisi nimien perusteella hakea nykyiset toimet ja sähköpostit. Onneksi.

    • Helmiä persiistä

      Ei tarvitse jonkun vaivautua koska Karppinen oli hallituksen ylivoimainen kandidaatti nr 1 ja tuli valituksi - näin tiedotettiin henkilökuntaa jo iltapäivällä.
      Mitäs täällä aikasemmin kirjoitettiinkaan;

      "Hallituksen suosikki on Karppinen ja hallintojohtajaksihan on jo kertaalleen valittukin vapaamuurariporukoiden kesken Janne Laakkonen. Tässä pelissä tuskin paljon painaa kasvatustieteiden tohtori Vallan tai kenenkään muunkaan rehtori meriitit kun vastassa on vuoden kokemuksella VS rehtori Karppinen.
      torstaina hallitus sitten varmaankin siunaa meidät tälläkin virallistuvalla tiedolla, koska OKM ei suostu säätiöittämiseen ja jollakin keinolla valta olisi säilytettävä nykyisillä hännystelijöillä. Eihän nyt Aurinkolammikon demokratiaan sovi, että vaaleilla valitut edustajat saisivat asioista päättää, kyllä sinne tarvitaan nämä hämmentäjät mukaan, että soppa sakenee.
      Tuskin kenenkään mieleen kuitenkaan juolahtaisi mainita rehtorin paikkaa hakeneille että koulu on selvitystilassa, montako kilpailijaa Karppiselle silloin jäisi.."

      Uskomaton hallitus koolla! Todennäköisesti valitus on jo lähtenyt espanjalaiseen tuomioistuimeen koko pelleilystä. Paitsi että Pekkarinen tuomitaan Helsingin käräjäoikeudessa, saavat vielä osansa paikallisestakin lainkäytöstä, heh heh.
      Olis varmaan kannattanut edes vilkasta mitä paikallinen normisto määrää rehtorinvalinnasta siinäkin tapauksessa että yhdistys on kotipaikaltaan Hesalainen...Jää Karppisen pesti lyhyeksi tällä haavaa, voi raukkaa.

    • Joku kohtuus

      Näiden valheellisten mustamaalausjuttujen alkuperäisen levittäjän henkilölllisyys on tiedossa. Todistajat oikeusjuttuun on valmiiksi sovittuna. Että antakaa vaan tulla sitä "faktaa"...

    • E.S.A.K.R
    • Katian maine

      Onko KW sanojensa mittainen. Aikaisempi ketju poistettiin ?? Miksi ??

      Katian lupaus julkistaa vuokravälittäjä ja Teatteritykkia asiassa nimet ja kuvat toukokuussa. Nyt on sen aika. Tänään ilmestyy SE LEHTI ja siinä niiden pitäisi olla KATIAN LUPAUKSEN MUKAISESTI. Lehden ilmestymisväli on näköjään 3 vkoa, eli tälle kuulle tämä on viimeinen lehti.

      ONKO KATIA SANOJENSA MITTAINEN ? JÄÄ NYT NÄHTÄVÄKSI.

      Voihan tietysti, olla että asia haudataan ja tämänkin ketju häviää täältä.

    • Aurinkolammikolta
    • Joku kohtuus

      Kiitos asiattoman kommentin poistamisesta.
      Lokaa on tassa yhteisossa heitetty aivan liikaa.

      Mikali rehtorista pitaa julkisella palstalla kirjoittaa, muistakaa, etta se on han kenelle huonosti kayttaytyvat oppilaat viedaan puhuteltavaksi. Rehtorin arvovallan tukeminen on meidan kaikkien tehtava, muuten karsijoina ovat arat, puolustuskyvyttomat oppilaat.

    • kohtuus todella

      Arvovalta on varmaan reksin itsensä ansaittava. Ei tule viran mukana. Kaupungilta ei kuulu hyviä.

    • reksi ei

      Totta, Jos haluaa arvostusta, niin on käyttäydyttävä sen mukaisesti.

    • Ymmärrämme Sinua.

      Starsky ja Hutch: hakeudu hoitoon, ei auta sinua yhtään ja pidä huolta lääkityksestä. Alkoholi ei sovi sinulle, usko neuvoani. Jos kerrot kuka olet, voimme auttaa. Muuten olet hukassa. Nuo juttusi ei kestä valoa ja persoonasi on näin kirjoituksiesi perusteella sekava. Vielä kerran, hakeudu hoitoon, tai jos olet, ota yhteys nopeasti lääräriisi ja tarkista lääkitys. Sori.

    • Sinisilmä

      Ehdotus: Toinen koulu alueelle. Alkuun kysely uuden koulun perustamisestä nykyisille oppilaiden vanhemmille uuden koulun kiinnostuksesta ja halukkuudesta lasten siirtämiseksi uuteen kouluun. Nopeasti hakeminen opetusluvasta, vai onko jossakin määritelty aurinkorannikon osalta yhden koulun kiintiö ? Siitä se lähtee, normaali kilpailu markkinatalouden sääntöjen mukaisesti. Eipä silloin tarvitsisi perustella uusia säätiöitä, ja yleensä näin aina palvelu paranee.

    • 6-0

      Jupiter baarissa tapahtuneessa sekavasta välikohtauksesta on huhuja kuulunut. Uskomattomilta vaikuttivat. Hieman hymyilytti alkuun, mutta jos ovat totta niin ei enää hymyilytä yhtään.

    • faktaa tulossa

      Välikohtauksesta on tehty Fuengirolan Juzgado de Guardiassa rikosilmoitus. Ihan totta se on.

    • J. Wilhelmi -75

      Eikö sillä lakimiesliitolla olekkin semmonen eettinen opas, mainitaankohan siinä mitään sekakäytöstä ja sekavasta käytöksestä, jos työskentelee lasten ja nuorten parissa? Onhan se toisaalta aikamoinen uusi aluevaltaus alkaa mättää sivullisia seniorikansalaisia kun on maineensa täällä niittänyt "ikäihmisten edunvalvojana".
      Tasapuolisuuden nimissä on kyllä sanottava että saivat kyllä muutkin oman osansa.

      No olihan siinä mukana kuitenkin spontaania rakkautta ja romantiikkaa, paha vaan että vastakaikua tuli niin vähänlaiseen että piti koventaa otteita, tälle pukarille ei pelkkä ei kiitos riitä vastaukseksi koskaan.
      Keväällä kosintamenot on aina kovimmillaan se on selvä mutta kun pyy ei pysynyt
      pidossa niin piti hakea revanssia Kuhmon metsästysseuran vahvistusten kera.
      Titityy - ei onnistunut sekään - pärähti rikosilmoitus.

      Ravintelin nurkille pystytetään passiketjua parasta aikaa, jatkossa salakaato yrityksetkin jää haaveeksi.

    • melkonen vonkamies

      Jos se määrätään lähestymiskieltoon niin eihän se voi olla koululla töissä kun kiellon hakeneen perheen lapsi käy koulua, vai miten tää Espanjassa menee? Hieno homma jos vanhemmat on kannatusyhdistyksen jäseniä, ei tunge enää kokouksiin asiantuntemaan.

    • Imagokysymys

      Onhan se kokoomuksen imago muutenkin laskussa.
      Muutenhan se näillä pelleillä onkin jo nollassa tai miinuksella.

    • Vaarallinen tapaus

      Olkaa varovaisia lasten vanhemmat , tälläisiä tapauksia liikkuu Los Pacos Torreblanca akselilla.

    • Anonyymi

      TERVETULOA
      AURINKORANNIKON ANONYYMIEN PAHANPUHUJIEN KERHOON

      Keskustelemme täällä ajankohtaisista ilmiöistä, liittyen pienen yhteisömme julkkisten vapaa-aikaan, harrastuksiin, vonkausyrityksiin ja pelottaviin kohtaamisiin tavisten kanssa. Mikään inhimillinen ei ole meille vierasta, kaikkea irtirevittävää materiaalia saa käyttää kuten huvittaa. Siksi rehtorikin juoksee huhujen mukaan Pacosissa öisin alasti. Uskokoon ken tahtoo. Keskustelukerhon tyyli on vapaa, totta ei tarvitse olla kuin liraus, loput voit löröttää niskaan pahimpien arvelujesi mukaan. Lisäpisteitä saa toisen mielenterveyttä koskevista lääkärimäisistä lähetteistä.

      Hio sanakäänteet salakavalan ilkeiksi tai nöyryyttävän hauskoiksi. Tuntuu niin kivalta, kun oikeisiin ihmisiin sattuu. Täällä voi nostattaa mukavasti omaa itsetuntoa, minkä täytyykin olla aika surkea, kun viettää aikaansa toisista pahan kirjoittamalla. Älä huoli, nyt olet kaltaistesi joukossa, vähän kuin 7-lehdessä. Ollaanhan tässä tavallaan kasvatusalalla, suurin osa meistä on koulun kannatusyhdistyksen jäseniä ja näyttämässä esimerkkiä oppilaille. Nuoret oppivat nopeasti ja pian on Face book täynnä roskaa koulukavereista.

      Aktiivisia keskustelukerhon jäseniä on ainakin kymmenen, he ovat valmiina kannustamaan toisiaan pusikoista yhä rohkeampiin iskuihin. Paras on se, joka saa eniten koulun mainetta pilattua ja näin nimimerkkinsä koulun henkilökunnan 10-vuotisen mollaushistorian kirjoihin. Sitä kelpaa eläkepäivinä esitellä, minäpä osallistuin koulun kaatamiseen. Uuden koulun pystyttäminen ei sitten ollutkaan yhtä helppoa - hups, miten kävikään.

      Kaikki rohkeasti mukaan yrittämään. Sana on kirosanoja vaille vapaa. Valitettavasti Suomi 24:n nipojen sääntöjen takia ne saa lisätä vasta jalkaisin toteutettavan ”Kaupungissa puhutaan” katuosuuteen aikana. ”Portilla pahan puhumisessa” kannattaa huomioida kuuluvuus juuri tänne muuttaneiden korviin. Eihän tässä enää ole mitään hävittävääkään, maine on jo keskenään riitelevältä suomiyhteisöltä mennyt, niin Aurinkorannikolla kuin Suomessa. Ei siis kuin hauskaa pitämään.

      Loppuun vielä varoituksen sana, se joka häpeää sanojaan,
      ei kauaa kestä kerhossa mukana.

      Viihdyttävää sanailua kaikille!

    • Otappa oppia

      Hei sinä Anonyymi nro 18.
      Tunnistin sinut tekstistä ja tekstin sisällön sävystä. Pidäppä huoli omasta pesästä, ei taida sielläkään kaikki olevan ihan mallillaan. Puolisosi seikkailee vähän liiankin kanssa, ja muutenkaan elämäsi ei taida olla mallillaan. Kouluasioihin Sinun ei kannata puuttua, ei ole varaa. Orkki olisi ympäristönä viehättävämpi paikka keskustella ja vaihtaa ajatuksia, mutta ei siellä voi enää. Aikaisemminkin taisi tieto vuotaa tietylle medialle, mutta entinen admin ei ollut osaamistasoltaa sellainen, joka olisi pystynyt kirjoittajia jälkittää, muuten kuin maantasolla. Nykyinen löytää kaikki.
      Ja turha leikkiä fiksumpaa mitä olet, arvelempa jopa Sinun olevan yksi näistä törkyviestien lähettäjistä. Ota vaari ja hyppää muutama tasajalka. Jos joku pyörii ja harjoittelee hörhöksi, sekä leikkii Mike Tason:ia, niin toki siitä saa ja pitää informoida. T. katson perääsi, mutta en perääsi.

      • Ota vaari? What is that?

        Ota vaari? Tiedän vain yhden henkilön lehtimaailmassa täällä Fuengirolassa joka ei osaa kunnolla suomenkieltä!


      • kielipuoli
        Ota vaari? What is that? kirjoitti:

        Ota vaari? Tiedän vain yhden henkilön lehtimaailmassa täällä Fuengirolassa joka ei osaa kunnolla suomenkieltä!

        Mitä muori tekee, kun hän ottaa tilaisuudesta vaarin? Hän käyttää
        tilaisuutta hyväkseen – jollei sitten ole kyse siitä latotansseihin
        menneestä muorista.

        Myös neuvosta voi ottaa vaarin, siis ottaa neuvon huomioon, noudattaa
        sitä. Kylmällä ilmalla kannattaa pitää vaarin eli huolta siitä, ettei vilustu. Näiden sanontojen ”vaarilla” ei ole
        mitään tekemistä isoisää tarkoittavan
        vaarin kanssa.

        Lähtökohta on ruotsin
        kielessä: pitää vaarin on samaa kuin hålla var, ja ottaa vaarin on samaa
        kuin ta vara. Ruotsin var tai vara tarkoittaa huomiota, huolenpitoa.
        Samaa alkuperää on varomista ja
        varoittamista tarkoittava saksan sana
        wahren.

        Sana vaarin on eräissä yhteyksissä tulkittavissa taipumattomaksi (”ei
        ottanut vaarin varoituksesta”). Sillä on kuitenkin myös muita muotoja: ”Pidä vaari (tai vaaria) itsestäsi.” Normaalia substantiivia ”vaari” muistuttaa sikäli,että se voi saada attribuutin: pitää taiottaa tarkka vaari.

        Murteissa ”vaari” esiintyy eräissä muissakin sijoissa. Laihialla neuvotaan ottamaan opiksi: ”Koitah ny ottaa vaarhin (= vaariin).” Hämeenkyrössä emäntä ”piti sen niin kovin vaarilla (= seurasi tarkasti)”, että piiat hoitivat työnsä. Pohjois-Suomen murteissa ”vaarista” on muodostettu myös teonsanoja: vaarittaa ja vaaritella tarkoittavat silmällä pitämistä, katseella seuraamista.

        Yhdyssana vaarinotto on hauska esimerkki kielen elämästä. Nykyisin puhutaan vaikkapa eri näkökohtien vaarinotosta. 1960-luvulla Arvo Lehtovaaran Sielutiede-nimisessä psykologian
        oppikirjassa käytettiin termiä itsevaarinotto. Se tarkoitti
        itsetarkkailua, itsensä havainnointia,
        sitä että tutkittava kertoo itse omista
        tuntemuksistaan.

        Lastensuojelun
        historiaa puolestaan ovat 1930-luvun vaarinottokodit, joihin lapsia sijoitettiin tarkkailtaviksi ja turvaan huonosta ympäristöstä.

        Vaarin ottamisella on pitkät perinteet. Jo Agricola on käyttänyt tätä ilmausta Uuden testamentin suomennoksessaan (1548): ”Jos
        iollain iocu Wirca ombi / Nin ottacan
        Wirghastans waarin” (Room. 12:7).


    • Yli käenpesän

      Rannikon anonyymissä kuningaskunnassa kuohuu, äkkinäiselle umpilänsisuomalaisellekin myytiin huonoa kamaa ja vintti pimeni pahemman kerran. Samoin lienee käynyt 18.toista jo aikasemmin.

      Uusin reikäritari, lakeija Lohjalta ehti jo kunnostautua hankkimalla viime viikolla porttikiellon paikalliseen ravintolaan ja sai kaupan päälle hakemuksen lähestymiskieltoon uhattuaan omistajaa raiskauksella. Ei siihen verrattuna alasti juoksemiset ole mitään!
      Sai siinä kyllä osansa muutkin asiakkaat, ihan tasapuolisesti ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kun muu ei tehonnut, lakastiin pojalla lattiaa oikein miesvoimin. Avartavaa varmaan saada luotua uusi perspektiivi katsontaansa noin lattianrajasta käsin.

      Kävi vielä jälkeenpäin uhkailemassa vaitioloon tunnettu pönäkkä pehtoori apunaan.
      Katsotaanpa kuka siitä uskaltaa uutisoida vai kiristävätkö Kieku ja Kaiku toimittajatkin hiljaisiksi.
      Kyllä näiden herrojen jäljiltä riittää uutisoitavaa ja toimissa ihmettelemistä myös koko kesäksi vaikka eduskuntavaalit on vielä kaukana ja metsäkanalinnuillakin pesintärauha.

      Anonyymit keskittyy tietysti oman pesän suojeluun vaikka selvästi käki on muninut siihen ja loppu on ennustettavissa.

    • Pohjois Karjala

      Vai on lellipojat käyneet vähät kylillä,taitaa olla äitimuori ja isot sedät vähän pahoillaan.
      Käytöksen puolesta laitoshoito tai erämaa.

    • just joo ja
      • perheessä kriisi

        Kandidaatti J.L:n puoliso itkee julkisesti maailmalla..

        Sain tekstin luettavaksi ja näin referoituna.

        " Ei voi olla totta taas! Mistä löytää enää sanoja kuvailemaan..."
        "..taas revitelty oikein kunnolla. Kannattaisiko edes.."
        "..Haluaisin kysyä, missä ..."
        "..Lohjan valtuutettujen tekemä päivätyö? Miksi lehti ei uutisoi toisten.."
        "..niihin liittyvistä ikävistä lieveilmiöistä, kuten tämänkin päivän jutussa..."
        "..kylähullun tehtailemista lukemattomista perättömistä rikosilmoituksista.."
        "..lienee itsestään selvää, että kun ammatti on lakimies, joutuu monesti olemaan keskellä.."
        "..Ja mistä alkaen Jannen ja meidän perheen henkilökohtaiset asiat ovat julkista riistaa?
        "..Mistä siis kiikastaa? Siitäkö, että hänellä sattuu olemaan.."
        "..Helpottaisiko se asioita tai olisiko jotenkin hyväksyttävämpää jos.."
        "..miksi emme saa lukea lehdistä muiden valtuutettujen.."
        "..on jo mennyt liian pitkälle ja eikä liene yllättävää mistä lehti "tietonsa" saa.
        "..Lehden vastaava päätoimittaja ja xxx pj kun ovat hyviä perheystäviä!!.."

        Tässäpä joitakin suoria lainauksia puolison kertomana.


      • sensuuria lammikolla

        Samaa sensuuria ja epämukavien turpien tukkimista koko porukan touhu. Pää-äänenkannattajana Fuengirola lehti, joka pyytää tai määrää lopettamaan milloin minkäkin keskustelun, yleensä kouluun liittyvän. Kun tuli puhe heidän maksamattomista palkoistaan, reaktio oli todella vikkelä "tästä asiasta ei kannata jatkaa".


    • LOL LOL LOLAILO
    • Julkaisija 3/2013

      Ei päivää ilman vitsiä: Julkaisija 3/2013, Antti Pekkarinen avautuu: "En halua puida kouluasiaa. Se ei kuulu medioille".

      HAHAHAHAHAHAHAHHAAHHAHAHAHAAHHA Näin puhuu suurin kouluasioiden kaunistelija, jonka kirjoitukset ovat todistetusti aivan täyttä potaskaa.

      • ja taas

        Niin, ei kuulu medioille. Pizza mies on kuitenkin viimeiset pari vuotta todenneet asian kuuluvan ainakin tälle ilmaislehdelle. Ehkä se sitten ei olekaan mediaa vaan jotain muuta


    • Kukas se on

      voisiko joku kertoa, kenestä on kyse tässä baarijupakassa. please. Jos nimeä ette uskalla, nimikirjaimet riittää.

      • mp2

        On kerrottu että rikosilmoituksessa lähestymiskieltoon lukee syytettynä Janne Laakkonen, voisiko joku paikalla olleista lukuisista ihmisistä vahvistaa asian tälle palstallekkin niin loppuu arvuuttelu.


    • Kaikuu vai kiekuu
    • pelissä 3-5

      Kandidaatti J.L:n puoliso pakannut kimpsut ja kampsut, palaa äkimmiten kotiin Lohjalle. heheheheeheheheh...... tuossa isotpojat kertoi peliä odotellessa. Eipä ollut kaverilla mahiksia, EI MAKSUTTOMIIN naisiin. hehehehheheeh.

    • Vauhtia1

      Paska alkaa putoo rattailta kun kovaa ajetahan.

      • lonkero5

        on hullua mennään espanjaan siellä lsten pitää saada opetus suomenkielellä hoh hoijaa kun matkustatte sinne espanjaan opetelkaa ihmeessä espanjankieli,muuten jäätte suomi seuran koukkuun ettekä pärjää ilman tulkkia tämän olen huomannut asuessani siellä voi kiesus,ja vielä että suomalaiset kynivät suomalisia


    • Vähän kohtuutta

      Laakkonen kertoo Fuengirola lehdessä eroavansa koska koululla ei ole tässä taloudellisessa tilanteessa varaa pitää lähes kokopäiväistä lakimiestä!!! NO EI TOSIAANKAAN OLE - eikä ole tarvetta. Kuka sen oli tehnyt ja kenen valtuuksin,
      kokouksissa ei ole puhutta halaistua sanaa.

      Seuraavaksi artikkeli mainitsee kassakriisin olevan todellinen - no tietysti se on todella sellaiseksi tehty ja näyttää siltä. Kuka hassasi rahat laittomiin irtisanomiskorvauksiin kuten tammikuussa ja järjettömiin rekrytointikuluihin kun ei ollut aikomustakaan palkata nykyisen rehtorin tilalle ketään ja rakennuskonsultointi maksoi päärakennuksen loppuvaiheeseen aivan tähtitieteellisen summan, Helvelahden päätön irtisanominen tulee maksamaan taas lisää maltaita!? KUKA sen talouden ajoi kuralle - varmaan oppositio nekin päätökset teki.

      Tuliko mieleen selvitystilaa tai konkurssia suunnitellessa mitä siitä lapsille ja nuorille seuraa? Todellista vastuunkantoa Pekkarisen hallitukselta.
      Ja syyt saa niskaansa ne jotka eivät ole päätöksiin osallisia mitenkään, tietysti se on kätevää ja syyt pois omilta harteilta, hallitus teki kaikkensa ja nyt vaan kävi näin.
      Älkää hyvät ihmiset uskoko sanaakaan näiden jauhannasta.
      Jos koulu kaatuu, tämä hallitus lähtee sata varmasti asiasta oikeuteen vastaamaan, laadin kanteen itse ellei pystyvämpiä löydy, nämä tunarit saa kyllä maistaa omaa ylimielistä lääkettään.


      Ei kuule tule onnistumaan, vielä tämä keissi tulee päivänvaloon ja julkiseksi.

    • kootut ja valitut

      Nauran katketakseni. Tänne pitäisi varmaan perustaa ketju Pekkarisen kootuista. Tämä vika uutinen Laakkosen lopettamisesta on ihan paras. Vai on hän ihan itse päättänyt, että koululla ei ole varaa lakimieheen. Puuttumatta sen enempää Laakkosen lähdön syihin (niiden joukossa saattaa olla haastemies), tämä sai minut tikahtumaan: "koulun väliaikainen kassakriisi on akuutti ja todellinen". Sana "väliaikainen" on tässä se ydin.

      Ymmärrättekö?

      Ja vielä: "uudisrakentaminen on vaatinut viimeisen parin vuoden aikana runsaasti varoja". NO JUST JOO! Entäs hyödyttömät, pieleen menneet remontit, uudisrakennukset, jotka on joudutut purkamaan ja aloittamaan alusta? Entäs tuuletuskanavien puute, lattioiden asentaminen märälle betonille jne? NEHÄN TÄSSÄ ON KOULUN VAROJA SYÖNEET! Niihin syypäät on saatava vastuuseen, kuinka kauan sitä on oikein odotettava?

      Ja minä kun luulin, että Pekkarinen juuri Julkaisija-lehdessä sanoi, ettei halua käsitellä kouluasiaa - että sitä ei pitäisi medioissa edes käsitellä.

    • varma on varmaa

      Ilman hämmentäjiä ja rakennus- ja talousasioiden huolellisella hoidolla koulu olsi mitä mainioimmassa kunnossa ilman kassakriisin häivääkään.

      Koulu on jo niin iso että mikää "kannatusyhdistys" ei sitä pysty riidoiltaan hoitamaan. Vain säätiö kykenee siihen.
      Ellei se ole jo liian myöhäistä.
      Jos tämä menee niin uutta opetuslupaa ei rannikolle tule, se on varma.
      Nykyistenkin saaminen on tiettävästi ollut kovien ponnistelujen takana ja vaatinut erinomaisia suhteita päättäjiin.

      Kiitos hämmentäjille.

      • En tajua

        Miksi pitäisi uskoa, että samat tyypit, jotka ovat munineet koulun remontit ja kassavarat, nyt onnistuisivat hommassa säätiö-nimikkeen ansiosta?


      • okm2

        Uusi opetuslupa tulee satavarmasti,niille kellä on resurssit siihen.
        Miettiessäs tätä laske lompsas lyöntikyky ja pedagogiset taitosi,apina.säätiön voit työntää hanuriis.


    • huh huh

      Halloo, eihän Suomalaisten veromaksajien rahoilla voi tehdä säätiötä. Nyt OPM herätkää tehkää jotain. sulkekaa koulu.

    • holotna1

      Kyllä voi tehdä, kysyppä Karppisen Ipeltä tai lue aikasemmat haastattelut maan mahtavasta Fuge lehdestä.

      • kylymää jo

        Holotna on ihan ilomantsilainen sana... jäljet johtavat sylttytehtaalle!


      • Vappu Laakkonen
        kylymää jo kirjoitti:

        Holotna on ihan ilomantsilainen sana... jäljet johtavat sylttytehtaalle!

        Eiku se on venättä, sano.


    • terpp1

      Ja tässä sitten syy hallintojohtajan lähtöön.


      http://blogit.iltalehti.fi/eeva-liisa-sjoholm/

      Voi, voi poijat. Keskittykää olennaiseen. Jos ei Suomessa politiikassa pärjään, niin ei kannata hakea kannuksi etelästä jos ei nuppi kestä

    • !!!!!!

      Kännikalat yöllä kirjoittelee, k u s e t ja p a s k a t housussa.

      • Sensuurisantra

        MItä, mihin kirjotukseen viittaat, ei tässä näy enää Kappisen kirjotusta, se varmaan poistettiin, harmillista.


    • vastuuta

      Antti Pekkarinen peräänkuuluttaa, että pahaa aikaiseksi saaneet pitää saada siitä vastuuseen.

      Ei ilmeisesti tajua, että isä Sakari Pekkarinen on tässä asiassa listaykkönen. Hallituksen puheenjohtajana hän on vastuussa niistä päätöksistä, jotka ovat johtaneet koulun konkurssiin. Listan kakkosena on Antti Pekkarinen, joka lehdessään on väsymättömästi valehdellut ja kieltänyt tosiasiat. Hän valehteli jopa oman firmansa velat, joita on edelleen. Yhtään en luota tuollaiseen lehteen.

      • Ei-tvkasvo Pulkkinen

        Kaikki ne hallituksen jäsenet jotka ajavat koulun konkurssia ovat syypäitä ja on saatava oikeuteen eli ykkösestä akaen Sakari Pekkarinen, Raija Sandqvist, Heikki Pulkkinen, Anna Rydman, Tuija Haalahti, Timo Oksa sekä hallituksen juoksupoika Ismo Karppinen ja asiantuntija Janne Laakkonen lisäksi.
        Maksukyvyttömyys on seurausta vastuuttomasta jatketusta koulun varojen väärinkäytöstä esimerkkeinä kiinteistönhoitajan laiton irtisanominen tammikuussa josta maksettiin 24000 €, Helvelahden laiton irtisanominen joka tulee maksamaan
        kymmeniä tuhansia, jatkuvaan "korjataan remonttia" päätökset kun rakentamisesta ei ole ollut hajuakaan ja taas viime kuukausina on tullut koko ajan "yllätyksiä" jotka jouduttiin maksamaan,
        Käpyselle Iberhaka maksetaan 350000 euron kokonaisurakasta konsulttipalkkioina 40000,- kuka senkin on hyväksynyt - oppositio vai, varmaan Sinivuoren juoni sekin pilata Pekkarisen maine!
        Pilanpäiten pannaan pystyyn rekrytointi rehtorin paikasta vaikka ei ole aikomustakaan valita ketään muuta kuin Karppinen, näilläkin matkakustannuksilla olisi maksettu muutama avoimeksi jäänyt lasku varmasti.
        Hallitus keskittyy kaikin keinoin vallassa pysymiseen ja maksaa siitä juristeille kuten Laakkonen- kuukausipalkkaa. Tässä muutama esimerkki siitä kuka on syyllinen koulun konkurssiuhkaan. Haasteet kaikille pahaa aikaansaaneille, se on ainoa oikea toimi. Antti poikahan saakin kuulemma haasteen paikalliseen tuomioistuimeen joten se on mielenkiintoista nähdä miten lompsa pojalla kestää kun firma ei ole kovin häppönen.


      • hurraa3
        Ei-tvkasvo Pulkkinen kirjoitti:

        Kaikki ne hallituksen jäsenet jotka ajavat koulun konkurssia ovat syypäitä ja on saatava oikeuteen eli ykkösestä akaen Sakari Pekkarinen, Raija Sandqvist, Heikki Pulkkinen, Anna Rydman, Tuija Haalahti, Timo Oksa sekä hallituksen juoksupoika Ismo Karppinen ja asiantuntija Janne Laakkonen lisäksi.
        Maksukyvyttömyys on seurausta vastuuttomasta jatketusta koulun varojen väärinkäytöstä esimerkkeinä kiinteistönhoitajan laiton irtisanominen tammikuussa josta maksettiin 24000 €, Helvelahden laiton irtisanominen joka tulee maksamaan
        kymmeniä tuhansia, jatkuvaan "korjataan remonttia" päätökset kun rakentamisesta ei ole ollut hajuakaan ja taas viime kuukausina on tullut koko ajan "yllätyksiä" jotka jouduttiin maksamaan,
        Käpyselle Iberhaka maksetaan 350000 euron kokonaisurakasta konsulttipalkkioina 40000,- kuka senkin on hyväksynyt - oppositio vai, varmaan Sinivuoren juoni sekin pilata Pekkarisen maine!
        Pilanpäiten pannaan pystyyn rekrytointi rehtorin paikasta vaikka ei ole aikomustakaan valita ketään muuta kuin Karppinen, näilläkin matkakustannuksilla olisi maksettu muutama avoimeksi jäänyt lasku varmasti.
        Hallitus keskittyy kaikin keinoin vallassa pysymiseen ja maksaa siitä juristeille kuten Laakkonen- kuukausipalkkaa. Tässä muutama esimerkki siitä kuka on syyllinen koulun konkurssiuhkaan. Haasteet kaikille pahaa aikaansaaneille, se on ainoa oikea toimi. Antti poikahan saakin kuulemma haasteen paikalliseen tuomioistuimeen joten se on mielenkiintoista nähdä miten lompsa pojalla kestää kun firma ei ole kovin häppönen.

        Yksi hallituksen jäsen on unohtunut,onko puhtaampi kuin muutkaan?


    • tietotoimisto1

      Yksi on kaiken aikaa jättänyt eriävän mielipiteen ja vaikka onkin aivan mulkku, niin näyttää olevan rehellinen mulkku, toinen varajäsen ei ole osallistunut hämmentämiseen.

      • Rapparit linnaan

        Ihan yksimielinen hämmentäjä ja konkurssiasiamies se Ritva Pekkanenkin on ollut
        kuten noi muutkin. Kaikki oikeuteen ja äkkiä ulos kaatamasta meidän koulua.

        Käsittämätöntä ettei kukaan lyttää noita idiootteja vaikka ne tekee kaikkensa kaataakseen koulun konkurssiin. Siihen ei voi olla syynä muu kuin aikaisempien
        väärinkäytösten peittely. Luulevat että sillä siitä selviää kun Laakkonen kavereineen on selvitysmiehinä ja opetus siirtyyy uudelle säätiölle tai yhdistykselle jonka nämä samat pekkarinen-oksa-pulkkinen-karppinen-pekkala-rydman-haalahti perustavat.
        Ei selviä.

        Vanhempien on syytä alkaa vaatia varausmaksujaan takasin nyt heti, ei niitä konkurssipesätä saa!!!!!!!! 400,- on paljon rahaa.

        PERINTÄ KÄYNTIIN JA PUHELIMET SOIMAAN KANSLIAAN!


      • varausmaksu
        Rapparit linnaan kirjoitti:

        Ihan yksimielinen hämmentäjä ja konkurssiasiamies se Ritva Pekkanenkin on ollut
        kuten noi muutkin. Kaikki oikeuteen ja äkkiä ulos kaatamasta meidän koulua.

        Käsittämätöntä ettei kukaan lyttää noita idiootteja vaikka ne tekee kaikkensa kaataakseen koulun konkurssiin. Siihen ei voi olla syynä muu kuin aikaisempien
        väärinkäytösten peittely. Luulevat että sillä siitä selviää kun Laakkonen kavereineen on selvitysmiehinä ja opetus siirtyyy uudelle säätiölle tai yhdistykselle jonka nämä samat pekkarinen-oksa-pulkkinen-karppinen-pekkala-rydman-haalahti perustavat.
        Ei selviä.

        Vanhempien on syytä alkaa vaatia varausmaksujaan takasin nyt heti, ei niitä konkurssipesätä saa!!!!!!!! 400,- on paljon rahaa.

        PERINTÄ KÄYNTIIN JA PUHELIMET SOIMAAN KANSLIAAN!

        Pyysin varausmaksua takaisin kun kuulin maksuvaikeuksista. Vastaus oli, että NO HÄTÄ, opetus jatkuu joten varausmaksun palautukseen ei ole aihetta.

        Mikä v***n konkurssi tämä sitten on? Keksitty?

        Vakuuttivat koulun jatkuvan.

        Miksi sitten támä pelottelu?


      • vakuutus1
        varausmaksu kirjoitti:

        Pyysin varausmaksua takaisin kun kuulin maksuvaikeuksista. Vastaus oli, että NO HÄTÄ, opetus jatkuu joten varausmaksun palautukseen ei ole aihetta.

        Mikä v***n konkurssi tämä sitten on? Keksitty?

        Vakuuttivat koulun jatkuvan.

        Miksi sitten támä pelottelu?

        Kuka vakuutti?


      • LAIN MUKAAN.
        vakuutus1 kirjoitti:

        Kuka vakuutti?

        Nämä on justiinsa näitä juttuja. ..."opetus jatkuu joten varausmaksun palautukseen ei ole aihetta.." Lainmukaan, velat ja saatavat jää entiselle ja nurin menevälle kannatusyhdistykselle ja ensisijassa hallituksen vastuulle. Varausmaksuja EI PALAUTETA, JA UUDEN OPETUSLUVAN HALTIA EI MAKSA NIITÄ TAI HYVITÄ NIITÄ MAKSUN TEHNEILLE PERHEILLE !!!!!


    • tap6

      Mihis listalta jäi ex-rahastonhoitaja, joka toissakesänä valvoi remppaa SUomesta käsin ? Niitä virheitähän on korjattu jo pitkään ? Kai sai hyvät korvaukset, kun viime kesän isolla veneellä cruisaili Hesassa. Eikös hänetkin pitäisi saada vastuuseen ? Eihän tämä olisi ensimmäinen kerta, kun hän joutuu vastaavista rakennussotkuista keskustelemaan oikeudessa.

    • Vappuna Jupiterissa

      Näinhän se menee, että tyhmät menevät virittämiinsä ansoihin:

      Fuengirola-lehdessä 17.5. Vappu Laakkonen vetoaa, ettei koulun ole tässä taloudellisessa tilanteessa varaa pitää lähes kokopäiväistä lakimiestä.
      Hän ja hallitus ovat kiistäneet Laakkosen olevan koulun palkkalistoilla. Nyt hän puhuu "lähes kokopäiväisestä lakimiehestä" ja uutisessa sanotaan hänen "tehneen lakimiehen palveluja konsulttisopimuksella." Siis lähes kokopäiväinen, konsulttisopimuksellinen lakimies. Lauseen alkuosa paljastaa juuri sen totuuden, jota he ovat peitelleet ja nyt sitten he vetoavat, ettei ole varaa siihen mitä ovat peitelleet. Menivät omaan ansaansa ja paljastivatkin vielä sen. Tyhmyyden huippu. Tyhmän ei kannattaisi antaa haastatteluja. Tyhmä kun suunsa vaientaa, hän hiljaista viisasta muistuttaa…sanotaan.
      Yhtä ja samaa skeidaa alusta loppuun…

      • a.p3

        Ei kukaan mitään haastatteluita ole antanut, A.P. Kirjoitti mitä isäpappa käski,v- ituiksi meni sekin kun ei järki riitä.


    • onko toivoa

      Onneksi en ole enään koululla töissä säälittää opettajaystäviä jotka joutuvat tekemään töitä tässä hullunmyllyssä.

      • Provo, ilman toivoa.

        yllättävän hyvin kommunikoit espanjalaiseksi huoltomieheksi ja selvällä suomen kielellä. Ei google kääntäjä tekstiisi pysty. Olisit vaihtanut palaneet lamput ajoissa, ei olisi tarvinnut lempata pellolle. Tai tuo "onko toivoa" nimimerkki on provo, lievässä nousuhumalassa. :-)


    • I.K numero uno

      Tottakai lapset häviää, mutta pakkohan jonkun kirjoittaa että epäsopivat viranhaltijat siivottaisiin pois. Tarkoitan siis opettajia ,vaikka olisivat superpedagogeja,niin tarkeinta on olla kieli ruskeana hallinnon suuntaan,siitä sitä kannuksia tulee,ei opettamisesta. Henkilökohtaisesti en ainakaan sietäisi yhtään vastaväitettä omiin valheella kyllästettyihin mielipiteisiini.Se on pelin henki ,ettäs tiedätte. Koulu konkurssiin ,väärien vanhempien kakarat ulos koulusta ja suljettu säätiö tilalle ,siinä määränpää.Pum pum.

      • Häpeä

        Tässä tilanteessa ollaan, koska koulua on hoidettu huonosti.


      • Nii in
        Häpeä kirjoitti:

        Tässä tilanteessa ollaan, koska koulua on hoidettu huonosti.

        Sanopas se Pekkariselle ja hänen ruskean reiän ritareilleen.


      • Kenen vika?
        Häpeä kirjoitti:

        Tässä tilanteessa ollaan, koska koulua on hoidettu huonosti.

        Ainoat henkilöt jotka ovat hoitaneet koulun asioita ovat hallituksen jäsenet. Heidän vastuullaan ovat olleet remontit, talous, oppilaaksi otto, koulumaksut ja valtionavun käyttö. Nyt koulu on konkurssissa. Kenen vika????


      • Kumia
        Kenen vika? kirjoitti:

        Ainoat henkilöt jotka ovat hoitaneet koulun asioita ovat hallituksen jäsenet. Heidän vastuullaan ovat olleet remontit, talous, oppilaaksi otto, koulumaksut ja valtionavun käyttö. Nyt koulu on konkurssissa. Kenen vika????

        Rehtorin vika ,hallitushan on vain kumileimasin jota rehtori käyttää hyväkseen omissa tavoitteissaan. Muistakaa ensin oli kalifi ja suurvisiiri joka halusi kalifiksi kalifin paikalle.Sai kalifin paikan koska hallitus leimasi kumipäillään nimityksen.
        Meno sen kun paranee,rehtori painaa ja hallitus lomailee aurinko paistaa ,ainakin kalifin mielestä


      • Ei reksi, hallitus
        Kumia kirjoitti:

        Rehtorin vika ,hallitushan on vain kumileimasin jota rehtori käyttää hyväkseen omissa tavoitteissaan. Muistakaa ensin oli kalifi ja suurvisiiri joka halusi kalifiksi kalifin paikalle.Sai kalifin paikan koska hallitus leimasi kumipäillään nimityksen.
        Meno sen kun paranee,rehtori painaa ja hallitus lomailee aurinko paistaa ,ainakin kalifin mielestä

        Hallitus valitsee rehtorin. Rehtori on hallituksen alainen.


      • Kumia1
        Ei reksi, hallitus kirjoitti:

        Hallitus valitsee rehtorin. Rehtori on hallituksen alainen.

        Ei tässä koulussa ja tällä kokoonpanolla!


    • lll

      Vieläkään ei ole tullut selväksi mitä koulun lakimies Laakkonen puuhaili koulun hyväksi ja sai aikaiseksi, koska palkkaa hänelle ilmeisesti maksettiin. Miksi pesti loppui näin lyhyeen ?

      Nyt en tarkoita näitä hänen hörhöilyjä baareissa, joista juttua tässäkin ketjussa on kerrottu.

    • Myös kulttuuria on

      Euroviisu huumassa järjestettiin paikallinen €-viisu hyväntekeväisyys gaala Fuengirolassa. Korkeahkosta sisäänpääsymaksusta 20,- huolimatta paikalle oli saapunut huomattava yleisömäärä seuraamaan paikallisten tähtien esityksiä. Tunnelma oli rento ja leppoisa kaikissa ympäristön muissa ravintoloissa joihin nämä esitykset eivät kuuluneet.

      Vappu Lakkonen esitti Nirvanan: Teen spirit ja vetäs encoreksi vaikkei pyydetty Beatlesin: LDS -ehti vielä aloittaa Raitasen: Pettäjän tien , ennen kuin mikrofoni saatiin irti kädestä
      Kilpailija uhkasi juryä protestilla ja korkeimmalla oikeudella ennen poistumistaan paikallispoliisin saattelemana odottavaan partioautoon.

      Riehakkaaksi heittäytynyt Vapun tyttöystävä esitti Juliet Jonesin Sydämen: Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?

      Viitasaaren Napoleon esitti Lohjan mieskuoron säestyksellä Elviksen: Suspicious minds – taustatanssijat muistuttivat erehdyttävästi tunnettuja kouluvaikuttajia Los Pacosista.
      Encoreksi Napo esitti jotakin yksinlausuntaa josta kukaan ei ymmärtänyt mitään.
      Kaikki taputtivat tomerasti.

      Konkurssi K.Arpinen esitti Eppujen: Tahdon olla juovuksissa aina sekä maanaintaina, kunto ei kestänyt encorea. Lopun iltaa Arpinen soperteli tahtovansa Vapun kaa messiin.

      Ei-TVkasvo Pulukkinen hyräili Pikku Kakkosen tunnussävelen ja pamautti loppuun Mikko Alatalon:Kyllä rikoo on riskillä ruma ja poistui estraadilta kirosanoja mutisten. Kukaan ei taputtanut.

      Ääntenlaskenta sekosi jo alkuillasta ja hallituksen jury päätti lukea tuloksen seuraavan päivän lehdestä, jotta kaikenlaisista vaalivilppi epäilyistä vältytään.

      Paikallisen Uusilehden mukaan Napoleon voitti kisan ylivoimaisesti saaden 1330 ääntä annetuista 700:sta. Äänestystulos oli yksimielinen, kukaan muu osallistuja ei saanut osakseen ääntäkään. Tapahtuman tuotto käytetään lyhentämättömänä perheen hyvinvointiin, kommentoi voittosummaa kanniskellut Tyhjän Toimittaja. Saamiemme tietojen mukaan levytyssopimuksen solmiminen on vain ajan kysymys.

    • Demok Ratia

      Tehtiinhän siitä videotaltiointi koulun käyttöön. Tarpeen vaatiessa voidaan välttyä ilkeämielisiltä spekulaatioilta.

    • Uusi koulu
    • rantatollo

      Joo kiitos, ei ollut tiedossa. Matkustan seuraavan kerran Alicanteen.

      Alkaa jo etomaan nää kirjoitukset.

    • Pertt

      UUsi Koulu jäi varmaankin huomaamatta, että parisen viikko jo täyttettiin kymmenkunta paikkaa. Nämä ovat jämät, mitä on jäljellä.

    • Ihan oikeesti!

      On se vaan hyvä, että rannikolla pitkään touhunneen tiedotusvälineen urakka koulun kaatamiseksi vihdoinkin alkaa tuottaa tulosta! Ovat olleet koulun kimpussa jo sen perustamisesta lähtien milloin milläkin verukkeella. Oppivathan sitten suomalaislapset espanjalaiskouluissa hyviksi tulkeiksi vanhemmilleen. Ellei heitä sitten laiteta englantilaiseen kouluun niinkuin koulun kaatajatkin ovat piltttinsä laittaneet.

      • Helkkari soikoon

        Ei kukaa ole koulua kaatamassa, kyse on näiden Sinipiika-Pelho akselin omasta vallan- ja vaikuttamiseahalusta ja henkilökemioiden yhteentörmäyksesta. Koulu on viaton asiaan. Sinipiian vaikuttimet ovat ihan muualla ja pellehermanni Pelho on muuten häiriintynyt. Alueella vaikuttavien vanhempien ongelma on parisuhteessa ja alkoholissa, joiden kautta energia ja huomio suunnataan kouluun, joka monesti heidän ainut ja konkreettinen kontakti laajempipohjaiseen Aurinkorannikon suomalaiseen siirtolaisyhteiskuntaa. Ja riippuvuus suomaisyhteisöstä perustuu suurimmaksi osaksi kielitaidottomuuteen, ja kansaivälisen kanssakäymisen osaamattomuuteen, unohtamatta heidän täällä olemisensa lyhytaikaisuuteen. lähdetään ongelmia karkuun kotimaasta, sekä sotketaan oma ja muiden elämä . Tervetulo, mutta täytyy osata sopeutua kulloinkin vallitsevaan ympäristöön ja olosuhteisiin. Jos kyseellä olisi espanjalainen koulu, pulinaa ei olisi.


      • Just näin
        Helkkari soikoon kirjoitti:

        Ei kukaa ole koulua kaatamassa, kyse on näiden Sinipiika-Pelho akselin omasta vallan- ja vaikuttamiseahalusta ja henkilökemioiden yhteentörmäyksesta. Koulu on viaton asiaan. Sinipiian vaikuttimet ovat ihan muualla ja pellehermanni Pelho on muuten häiriintynyt. Alueella vaikuttavien vanhempien ongelma on parisuhteessa ja alkoholissa, joiden kautta energia ja huomio suunnataan kouluun, joka monesti heidän ainut ja konkreettinen kontakti laajempipohjaiseen Aurinkorannikon suomalaiseen siirtolaisyhteiskuntaa. Ja riippuvuus suomaisyhteisöstä perustuu suurimmaksi osaksi kielitaidottomuuteen, ja kansaivälisen kanssakäymisen osaamattomuuteen, unohtamatta heidän täällä olemisensa lyhytaikaisuuteen. lähdetään ongelmia karkuun kotimaasta, sekä sotketaan oma ja muiden elämä . Tervetulo, mutta täytyy osata sopeutua kulloinkin vallitsevaan ympäristöön ja olosuhteisiin. Jos kyseellä olisi espanjalainen koulu, pulinaa ei olisi.

        Viittaat tekstissäsi erittäin hyvin kiekun ja kaikun touhuihin,taidat olla kavereita.Näinhän se heillä juuri menee.


      • Kuhmon tyhmin
        Helkkari soikoon kirjoitti:

        Ei kukaa ole koulua kaatamassa, kyse on näiden Sinipiika-Pelho akselin omasta vallan- ja vaikuttamiseahalusta ja henkilökemioiden yhteentörmäyksesta. Koulu on viaton asiaan. Sinipiian vaikuttimet ovat ihan muualla ja pellehermanni Pelho on muuten häiriintynyt. Alueella vaikuttavien vanhempien ongelma on parisuhteessa ja alkoholissa, joiden kautta energia ja huomio suunnataan kouluun, joka monesti heidän ainut ja konkreettinen kontakti laajempipohjaiseen Aurinkorannikon suomalaiseen siirtolaisyhteiskuntaa. Ja riippuvuus suomaisyhteisöstä perustuu suurimmaksi osaksi kielitaidottomuuteen, ja kansaivälisen kanssakäymisen osaamattomuuteen, unohtamatta heidän täällä olemisensa lyhytaikaisuuteen. lähdetään ongelmia karkuun kotimaasta, sekä sotketaan oma ja muiden elämä . Tervetulo, mutta täytyy osata sopeutua kulloinkin vallitsevaan ympäristöön ja olosuhteisiin. Jos kyseellä olisi espanjalainen koulu, pulinaa ei olisi.

        Kylläpäs rehtori-pehtoorilla on perusteluja. Laakkonen sopeutti ittensä takas Suomeen, sopeuttakaa tekin molemmat niin rannikon väestön älykkyysosamäärän taso nousee heti useita prosenttiyksiköitä.Häiriintyneitä löytyy kyllä hallituksesta ja sen ympärillä hännystelevistä vapaamuurareista ja muista hämärähemmoista kuten lohjalaisista.

        Kyllä negatiivisen huomion suuntaaminen kouluun oli Laakkosen ominta alaa, hankkimalla lähestymiskielto oppilaan äitiä raiskauksella uhkaamisella on yliveto keino, siitä olen samaa mieltä. Sitten yritettiin yhtä p-maisesti vaientaa yksissä tuumin rehtorin kanssa - voi voi kun ei onnistunut.

        Älä yritä vesittää asian ydintä:

        Mihin KOULUN RAHAT KATOSIVAT?
        Viitasaaren Napoleonin taskuunko?


      • Samalla luokallakin

        Erehdyt - Pekkarisen jälkikasvu on ihan tässä samassa suomalaisessa koulussa!


      • Samalla luokallakin

        Erehdyt - Pekkarisen jälkikasvu on ihan tässä samassa suomalaisessa koulussa!


      • ei jälkikasvua
        Samalla luokallakin kirjoitti:

        Erehdyt - Pekkarisen jälkikasvu on ihan tässä samassa suomalaisessa koulussa!

        Pekkarisella ei ole jälkikasvua. Mutta vaimon poika on ilmaisoppilas.

        Pekkarisella on isukki, joka on koulun kannatusyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja. Ja lehti, joka selittelee isukin tekemiset.

        Ja koulu on konkurssissa.


    • missä rahat?

      On se vaan hyvä, että joku lehti tällä rannikolla uskaltaa sanoa tosiasiat ja vaatia vastuullisten päät vadille. Oikeiden vastuullisten. Niiden, jotka tämän koulun ovat saaneet konkurssiin.

      Missä rahat ovat?

    • lakimies koululle
    • Rakennustarkastaja
      • Kaiken korjaa

      • riisto1

    • waletta

      Ei koulu missään konkurssissa ole pieni tilapäinen rahapula vain, kohta hallitus on nommannut lisää fyrkkaa.

    • Kuhmosta kajahtaa

      Niin mihin ne fyrkat meni kun lisää pitää hommata?
      Jättivät kuitenkin ministeriöön konkurssiuhkauksen.
      No oikeastihan oli tarkoitus saada opetuslupa siirrettyä "omille" kun hallitukseen pesiytyi epämieluisia - siis rehellisiä ja suoraselkäisiä - uusia jäseniä!

      Järjettömyys huipussaan

    • Armoton mettästäjä

      Ponteva pehtoori on se joka sisukkaimmin tai olisko susikkaimmin ajaa koululle konkurssia mutta minkähän takia - jää sisäpiirin tiedoksi. Ei kuitenkaan onnistu koska
      rannikolla on rehellisiä, oikeita koulun puolustajia ja vieläpä uudessa hallituksessakin.

      Ovat todella maineensa veroisia vekkuleita nämä rannikon ikiomat Starsky ja Hutch kuten joku heidät varsin osuvasti jo nimesi,
      turpaan tulee kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta kun sille päälle sattuvat.
      Lopunaikaa uhkailevat ja kiristävät ravintoloitsijoita vaikenemaan hörhöilyistään.
      Saa kuulemma toinenkin nyt sitten syytteen, jo oli aikakin. On työkavereilla naurussa pitelemistä kun tuokin juttu valkaistaan putipuhtaaksi ja opposition p-jauhannaksi.
      Latelevat niin paksua tekstiä milloin mihinkin suuntaan, että voisi kerätä niistä kokonaisen romaanin; juoppohullun sairaspäiväkirja.

      • Kuhmon Keisari

        Äläs nyt - täytyyhän Viitasaaren Napoleonilla olla oma tutkapari pitämässä järjestystä yllä. Täällähän voi muuten käydä niin huonosti että opposition penskat saa jatkaa koulussa ensi vuonnakin. Pientä rajaa hei!


    • Kiekujakaiku1

      "Janne on puolisona huolehtiva ja kannustava. Hänen kaikkein paras puolensa on kuitenkin loistava huumorintaju...

      Tietenkin syksyn tullen toivoisin näkeväni puolisoa enemmän kotona. Kuitenkin olen ylpeä siitä, kuinka vakavasti ja tarmolla Janne suhtautuu työhönsä, luottamustoimiinsa ja yleensä kaikkeen mihin ryhtyy."
      - Sini, Jannen puoliso

    • Toinen versio

      Niin, Jannehan huumattiin siellä Jupiterissa. Kävi yhdellä kaljalla, eikä muista sen jälkeen enää yhtään mitään. Ei voi suositella huvittelupaikaksi.

    • Tarkkaileva ++

      Kaikille Teille tuulenhuuhtomille tyhjätaskuille; koulun jatkorahoitus on varmistunut. Koulu jatkaa entiseen malliin ja koulun tekemät sopimukset ja sitoumat pidetään. Remontti ja lisätilan rakentaminen etenee sovitusti ja aikataulun mukaisesti, henkilökuntaan liittyvät muutkin sitoumat hoidetaan ja jatketaan iloisin ja valoisin mielin.
      T. Positiivari
      ps. kriisissä ystävät punnitaan, ja heikot on pakko karsia pois.

      • Rahhaa on

        Siiten kun laina on maksettu vot pullistella.


    • bluffia olan takaa

      Rahoitus oli varma koko ajan. Kyseessä oli pelkkä yritys näytellä yhdistyksen konkurssia ja tehdä äkkiä säätiö hoitamaan likaiset asiat pois alta.

    • yesyeshola

      Koulu still going strong . Yes

      • Popullari

        Joo taa Janne parka hoiti homman.


      • jijijijijijijiji
        Popullari kirjoitti:

        Joo taa Janne parka hoiti homman.

        Mitä on Laakkonen tehnyt rehellisesti ja missä? Tietääkö joku lohjalainen? Kaikkialla on esillä ja mitään ei tule kunnollista tulosta?

        Eikö kokoomuksella olisi rehellisempää miestä tarjolla?


    • Martti Pelho

      Suomalaisen koulun vt. rehtori Ismo Karppinen ilmoitti yhdistyksen jäsen Martti Pelholle sähköpostitse 12.9.2012 - jälkikäteen - Pelho erotetun suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry:n henkilöjäsenyydestä 10.09.2012 alkaen.

      Ns. “virallisina erottamisperusteina" oli väitetty olleen Pelhon mielipiteet sekä Pelhon koulun vuotuisen 3 miljoonan euron päärahoittajille eli eduskunnan tarkastusvaliokunnalle ja opetusministeriölle sekä keskusrikospoliisille tekemä rikosilmoitus valtionavustusten käytöstä koululla.

      Pelhon rikosilmoituksessa todetaan koulun johdon väärinkäyttäneen 4 miljoonan euroa lasten perusopetusvarojen koulun johdon itsensä “urakoimiin ja valvomiin koulun remontteihin”.

      Ilmoituksen mukaan koulun johto on järjestänyt lisäksi salassa kesäisin 15 vuoden ajan koulun majoituksella ja muonituksessa helluntaiseurakuntien lasten ja heidän ohjaajiensa rippileirejä yhteensä 8400 leirivuorokauden verran, josta koululle oli aiheutunut noin 80.000 euron tarpeettomat kulut koulun saamasta euroakaan (0) tuloja rippileireistä.

      Koulun hallituksen pöytäkirjat tai toimintakertomkset eivät tunne näitä rippileirejä. Minne leirilaisten vanhempien maksamat majoitus- ja muonitusrahat, yhteensa noin 240.000 euroa katosivat, on toistaiseksi tuntematonta.

      Kannatusyhdistyksen hallitus ei kuitenkaan koskaan pitänyt Karppisen viestissä 12.9.2012 väitettyä kokousta saati käsitellyt tai ratkaissut Pelhon erottamisasiaa
      .
      Karppinen antoi erottamisasiasta SE-lehden toimittajalle SE-lehdessäkin julkaistun lausunnon ettei hallitus kokoontunut erottamisasiassa (kuten Pelho oli oikein todennut) kokousta vaan “erottamisasia hoidettiin sähköpostineuvotteluna”!!!

      Hallituksen nimiin kirjoitetun erottamisilmoituksen allekirjoittivat Sakari Pekkarinen ja Ismo Karppinen. Karppinen ei ole edes kannatusyhdistyksen hallituksen jäsen.

      Jäsenen erottamisen valmistelutoimet kouluviranomaisyhdistyksessä ja asianosaisen erottamisuhanalaisen jäsenen kuuleminen ennen ratkaisua sekä itse erottamispäätöksen tekeminen laillisesti ovat aina poikkeuksellisia, vaativia virkatoimia.

      On riidatta selvää, että Pekkarinen ja Karppinen ovat olleet Pelhoa koskevan ”erottamisasian” valmistelussa ja siitä ”päättäessään” kouluviranomaisina pakottavien esteellisyyssäädösten perusteella esteellisiä. Näin ollen heidän Pelhon erottamista koskeva tahdonilmaisunsa kannatusyhdistyksen hallituksen lukuun tai nimissä on oikeudelliset mitätön ja oikeustoimikelvoton.

      Korostettakoon, että tahallinen esteellisyyssäädösten tai muun virkavelvollisuuden rikkominen kouluvirkatoimissa on virallisen syyttäjän toimivaltaan kuuluva virkarikos.

      Jo Antiikin Kreikassa sovellettiin yhteiskunnassa ja kylän vanhimman johdolla toimineilla käräjillä oikeusperiaatetta, että jopa orjilla (joita oli kolmeneljännestä väestöstä) oli oikeus tulla kuulluksi ennen kuin heitä rangaistiin heidän syyksi luetuista teoista.

      Tämä Antiikin Kreikan (maan oikea nimi on muuten Hellas, josta EU:n jäsenvaltio Hellaksen tasavalta) kuulemisperinne on edelleen olennainen osa oikeutta kaikissa länsimaissa, joihin Suomen tasavaltakin joidenkin mukaan luetaan.

      Martti Pelho
      Kannatusyhdistyksen jäsen (kaikesta huolimatta)

      • A.P.

        Kirjoitus on feikki. Ei ole puhelinnroa tai emailia ilmestynyt julkisuuteen kirjoituksiensa vakuudeksi.

        Vahvistuu kirjoittajan sekava mielentila. Saksassakin 30-40 -lukujen aikana, esiintuodut asiat valehdeltiin ja mitä härskimmin ja uskomattomin lauseni, sen varmemmin esitetyt asiat kansa hyväksy.

        Tässäkin toisen sairaan henkilön nimen käyttö, on Martti Pelhon sairauden ja hänen jaksamisen kannalta arveluttavaa, sekä tekstin sisältöön liitettyjä mielikuvituksellisa väittämiä, hieman totuudella höystettynä antaa kuvan, että asian esilletuoja olisi jotenkin myös asiantuntijan asiassa.

        Sinä kirjoittaja, anna Martti Pelhon olla rauhassa sairauksineen ja vastasuudessa esiinny itsenäsi, vaikka olisi Martti Pelhon alter ego. Hänen jakaantunut persoonallisuutensa ei vahvista tai tue jatkossa hänen uskottavuuttaan minkään väittämän esittäjänä.

        Hän ja hänen alter egonsa on kirjoitetellut ja esiintynyt täällä ja suomessa kymmenissä eri teemoissa ja asioissa esiintyen kaikkien alojen asiantuntijana ja ammattivalittajana. Ja vastaavalle lääkärille vinkkinä, koeta rajoittaa Martti Pelhon tietokoneen käyttöä, se vahingoittaa Hänen terveyttään.

        Yksittäisenä väitteenä ylösnostettuna ns. helluntaiseurakunta. Siellä on ihmisiä, jotka rukoilee sinunkin sielusi puolesta ja jaksaa uskoa sinun parantumiseen sielullisesta vammasta ja riivaajasta.

        A.P.


    • A.P.

      Nyt viimestään pitää Martin tarkastaa lääkitys, ja keskustella hoitavan lääkärin kanssa hoitosuunnitelman tarkastamisesta. Nyt näyttää viiraavan ja pahasti.
      Ystävällinen neuvo ja ilmaiseksi.

      A.P.

    • - ei feikki

      Feikki mikä feikki. Eipä taida olla aito Martti Pelho. Laitappa Martti oma puhelinnro tai oikea email, jos olet oikea Pelho. Soitan / meilaan sinulle. Tiedän, että keskustelustamme tulee ikimuistonen ja molemminpuolin hedelmällinen ja asiaa eteenpäin vievä.

      - jäsen myös

      • popullaari

        kuka sa oot. feikki vai joku pullukka-pojan agenntti


      • populaarilaattori
        popullaari kirjoitti:

        kuka sa oot. feikki vai joku pullukka-pojan agenntti

        Potilasko itse, vai apuhoiitaja täällä agentteja näkee. Tai liekkä ne "pikku-ukkoja" olkapäillä.


    • Martti Pelho

      Fuengirola-lehti julkaisi sivustollaan torstaina 30.5. sähkoisenä seuraavan päivänä perjantaina 31.5. ilmestyvän lehden.

      Lehden paperiversiota ei kuitenkaan julkaistu 31.5.

      Se oli jaossa vasta 7.6. Hiljaisen pullakaupan kassalla olikin pitkäpäivä selitellä harvoille asiakkailleen, miksi 31.5. päivätty lehti oli peräati viikon myöhässä?

      Kassan minulle kertoman mukaan lehden kirjapainossa oli ollut laiterikko!!!

      Fuengirola-lehti kertoi vuosi sitten kesäkuussa opetus- ja kulttuuriministeriön edustajien suomalaisen koulun hallintoon ja lasten perusopetusavustusten jatkettuun väärinkäyttöön suorittaman tarkastuksen raportti tullaan julkaisemaan elokuussa 2012. Raporttia ei julkaistu elokuussa 2012.

      Nyt (30.5. tai 7.6.) Fuengirola-lehti kertoo samaisesta raportista meille uuden totuuden:

      “Kannatusyhdistyksen hallitus (Sakari Pekkarinen) on odottanut jo yli vuoden opetus-ja kultturiministerion viime keväänä suoritetun tarkastuksen raportin valmistumista lausuntokierrokselle pikaisesti.”

      Aurinkorannikon suomalaisen koulun lasten perusopetusavustusten käytön hallinnollisessa selvittelyssä on kysymys siitä, että pukki yrittää itse olla kaalimaansa vartijana!

      Kun valvova viranomainen eli opetusministeriön tarkastusosasto on suorittanut valtionavustusten valvonta- ja seurantaa koskevat virkavelvollisuutensa tai jättänyt ne suorittamatta, opetus- ja kulttuuriministeriö on luonnollisesti esteellinen arvioimaan omien valvontavirkatoimiensa tasoa ja puutteita sekä niiden seurauksia Aurinkorannikon suomalaisella koululla.

      Kun opetusministeri Jukka Gustafsson ja tämän valtiosihteeri-politrukki Tapio Kosunen olivat haluttomia toteamaan selvää esteellisyyttä ja esteellisyydestä johtuvaa velvollisuutta siirtää ministerin virkapäätöksellä Aurinkorannikon suomalaisen koulun valtionavustusten käytön valvonnan ja seurannan selviä 10 vuotta jatkuneita ministeriön laiminlyöntejä toimivaltaisen ulkopuolisen viranomaisen eli tässä asiassa valtiontalouden tarkastusviraston virkatoimiksi, jolle kuuluu lain mukaan opetusministeriön valtionavustusten käytön valvonta, tein opetusministeriön tarkastusosaston kovapalkkaisten byrokraattien virkatoimien laiminlyönneistä perustellun virkarikosilmoituksen keskusrikospoliisille.

      Martti Pelho
      suuhygienisti, suomalaisen koulun kannatusyhdistyksen jäsen
      Fuengirola
      Andalusia

      • Tiedät kyllä kuka

        Martti Pelho, Et ole terve, hakeudu hoitoon. Jos olet jo, tarkistakaa lääkitys hoitavan lääkärin kanssa. Olet vainoharhainen ja psyykkisesti sairas ihminen.
        -jäsen myös


    • Martti Pelho

      Hesari julkaisi 6.6. varsin yksipuolisen, parin lääketeollisuuden kaikkivoimaisuudesta vakuuttuneen erikoislääkärin lausunnoilla höystetyn kokosivun jutun, jonka mukaan lähes tuhat iäkästä potilasta kuolee vuodessa Suomen sairaaloissa ja terveyskeskuksissa ripuliin, jota ei osata asianmukaisesti hoitaa.

      Hesari julkaisi asiassa seuraavan kommenttini:

      “Hesarin uutisointi väittää clostridium difficilen (cd) olevan sairaalabakteerin tai jotenkin liittyvän yksinomaan sairaalan hygieniaan.

      Uutinen on karkeasti virheellinen ja harhaanjohtava.

      Clostritium difficile on kaikkien nisäkkäiden, myös ihmislajin, oma suolistobakteeri. Bakteeria on lisäksi kaikissa pallomme maanosissa vapaasti luonnossa.

      Suoliston mikrobiston tasapaino järkkyy aina antibiottikuureissa, joiden tunnettuna haittana on myös tarpeellisten suolistobakteerien tuhoutuminen.

      Nimensä mukaisesti clostritium difficile aiheuttaa vaikea suolistotulehdusta.
      Sen ylivoimaisesti tehokkain ja paras hoito on sairastuneen lähiomaisen ulosteesta valmistettu lius, joka sairaalassa tai terveyskeskuksessa annostellaan potilalle peräaukosta peräsuoleen. Ulosteliuos ja hoito voidaan tehdä hyvin ja turvallisesti myös kotona.

      Hesari julkaisi muutama vuosi sitten ulostehoitoa koskevan suomalaisen tutkimuksen tuloksen. Sen mukaan peräti 94% cd-tulehdusta potevista potilaista paranee, jopa parin tunnin sisällä, ensimmäisestä ulostehoidosta.

      Cd-tulehduksen yleisimpinä hoitoina Suomessakin käytetään edelleen - turhaan ja kallisti- lääketeollisuuden tuottamia erittäin tekokkaita - ja tappavia – antibiotteja.

      Näiden myrkkyjen haittavaikutuksina tapetaan vuosittain länsimaissa satojatuhansia sairaala- ja terveyskeskuspotilaita – potilaiden ja heidän omaisten kannalta täysin turhaan.

      Lääketeollisuus kalastaa pelkästään Euroopassa näillä kymmenillä miljoonilla cd-tulehduksen hoidoiksi suunnitelluille kalliille lääkkeille kymmeniä miljoonia tarpeettomia lääkemääräyksiä ja nettoaa niistä vuosittain satojen miljoonien tai peräti miljardien eurojen voitot.

      Osansa näistä voitoista saavat luonnollisesti sadattuhannet sairaalalääkärit, apteekkarit ja lääkebisnestä lumevalvovat viranomaiset.”

      Martti Pelho
      suuhygienisti
      Fuengirola
      Andalusia

      • Mää kyl ihmettelen

        Ymmärsinkö Hra Martti Pelhoa oikein. Paras hoito on, kun esim. velipoika vääntää tortun ja sairastunut tunkee sen velipojan tortun omaan peräänsä ? Ettei vaan kyseessä ole sun oma "päiväuni" -fantasia. Martti, oletko pervo


    • Totuusfakta

      "Fuengirola-lehti kertoi vuosi sitten kesäkuussa opetus- ja kulttuuriministeriön edustajien suomalaisen koulun hallintoon ja lasten perusopetusavustusten jatkettuun väärinkäyttöön suorittaman tarkastuksen raportti tullaan julkaisemaan ..."

      Tarkastus ei kohdistunut "koulun hallintoon ja lasten perusopetusavustusten jatkettuun väärinkäyttöön"

      vaan

      Koulun hallintoon ja talouteen.
      Mistään väärinkäytöksistä ei ole toistaisekis raportoitu.

    • Pelho itse
      • -2liestoyou

        Martti Pelho ja päiväuni

        -2youbaby


      • Pelhonperän pelle

      • johtajatar3

    • Susijahti alkamassa

      Hei - teillä kaikilla lähtee PappaTunturi lapasesta, tämä ketju on tarkoitettu Viitasaaren Napoleonin ja hänen ruskean reiän ritariensa toimien tutkailemiseen ei
      muuhun peräsuolihuuhteluun vaikka molemmissa tapauksissa haju ja tavara on samaa. Palataanpa siihen moodiin.

    • Susijahti alkamassa

      Hei - teillä kaikilla lähtee PappaTunturi lapasesta, tämä ketju on tarkoitettu Viitasaaren Napoleonin ja hänen ruskean reiän ritariensa toimien tutkailemiseen ei
      muuhun peräsuolihuuhteluun vaikka molemmissa tapauksissa haju ja tavara on samaa. Palataanpa siihen moodiin.

    • Onx tää

      Centron saunan toimilupahakemuksessa tilan sekundääri käyttötarkoitus on lähialueen perusterveydenhuollon hoitopiste. Käytännössä ukot paskoo ja sitten survovat paskomaansa paskoo toisen peräluukusta sisään. Ja tietenkiin lääkinnällisessä tarkoituksessa.
      Susijahti: onx tää nyt aiheen mukainen tutkailemista ?

    • Martti Pelho

      Tämän keskustelun kirjoittajilla ei näytä olevan selvillä, mitä hallinnollinen selvittely tarkoittaa ja mitä taasen on esitutkintaviranomaisen (poliisi ja syyttäjä) suorittama virkarikosepäilyjä koskeva esitutkinta.

      Hallinnollisessa selvittelyssä ei ole mahdollista tarkistaa ja selvittää, miten suomalaisen koulun 3 miljoonan euron “remontin” valvojat eli Raija tai Timo hoitivat samanaikaisesti kesällä 2011 omien talojensa remonttien materiaaliostot ja työmiestensä palkkojen ja sosiaalivakuutusten maksut mutta virkarikosesitutkinnassa voidaan.

      Martti Pelho
      suuhygienisti
      Suomalaisen koulun kannatusyhdistyksen jäsen
      Fuengirola
      Andalusia

      • Martti Pelho

        Valtionavustuslaki (27.7.2001/682) 5 luvun (valtionavustuksen palauttaminen ja takaisinperintä) 21 § :n ministeriön virkavelvollisuus valtionavustuksen takaisinperintään takautuvasti 10 vuodelta:

        Valtionapuviranomaisen on päätöksellään määrättävä valtionavustuksen maksaminen lopetettavaksi sekä jo maksettu valtionavustus takaisin perittäväksi, jos valtionavustuksen saaja on:

        1) jättänyt palauttamatta sellaisen valtionavustuksen tai sen osan, joka 20 §:n mukaan on palautettava;

        2) käyttänyt valtionavustuksen olennaisesti muuhun tarkoitukseen kuin se on myönnetty;

        3) antanut valtionapuviranomaiselle väärän tai harhaanjohtavan tiedon seikasta, joka on ollut omiaan olennaisesti vaikuttamaan valtionavustuksen saantiin, määrään tai ehtoihin, taikka salannut sellaisen seikan; taikka

        4) muutoin 1–3 kohtaan verrattavalla tavalla olennaisesti rikkonut valtionavustuksen käyttämistä koskevia säännöksiä tai valtionavustuspäätökseen otettuja ehtoja.

        Edellä 20 §:ssä säädetty velvollisuus palauttaa valtionavustus tai sen osa raukeaa, kun kymmenen vuotta on kulunut valtionavustuksen tai sen viimeisen erän maksamisesta.

        Jos 8 §:n nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa tai valtionavustuspäätöksessä asetetaan määräaika valtionavustuksen tai sillä tuetun omaisuuden käyttämiselle 13 §:ssä säädetyllä tavalla, palautusvelvollisuus raukeaa, kun kymmenen vuotta on kulunut asetetun määräajan päättymisestä.

        Koulun rakentaminen ja "remontointi" omana kuutamourkointina valtion perusopetusavustuksilla on muuten virkarikos.

        Keskustelun otsikko saa tästä vahvaa tukea,

        Martti Pelho
        suuhygienisti
        Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatysyhdistys ry:n jäsen


    • Martti Pelho

      Euroopan perustuslaillisessa sopimuksessa ja myös Suomen kansallisessa perustuslaissa on turvattu kaikille lapsille perusoikeutena maksuton perusopetus koulun koosta ja sijainnista riippumatta.

      Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry saa hakemuksesta 8.000 euroa/lapsi (43 euroa/koulupäivä) perusopetusavustuksia lukuvuodessa eduskunnan vahvistamasta valtion budjetista opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
      Nämä avustukset kattavat hyvin kaikki koulun opetuksen, palkkojen, kiinteistöjen ja hallinnon välttämättömät kulut.

      Mutta miten on mahdolllista, että riittävän ja turvatun perusrahoituksen lisäksi koulun kannatusyhdistys perii huikeita lukukausimaksuja ja ilmoittautumismaksuja (400e) lasten vanhemmilta ja huoltajilta?

      Heinäkuussa 2011 koulun kansliahenkilöstön vuosilomatkaan eivät estäneet kun vanhemmille laskutettiin eri tileille muutaman päivän varokilla tulevan lukuvuoden lukukausimaksut, puolimiljoonaa euroa.

      Fuengirolassa toimivan pankin konttorinjohtaja saattoi äskettäin Suomen opetusministeriön johdon tietoon pankissaan suoritetussa sisäisessä korruptiotarkastuksessa ilmi tulleen oudoksuttavan seikan, jonka mukaan Aurinkorannikon suomalaisen koulun nimissä on pankinjohtajan konttorissa viime vuosina avattu, tyhjennetty ja sitten suljettu useita lyhytaikaisia pankkitilejä.

      Mitä kyseiset pankkitilit ovat, kuka ne on avannut, mitä tai kenen varoja niille on ohjattu ja kuka/ketkä tilit ovat sitten tyhjentäneet ja sulkeneet???, on toistaiseksi tuntematonta.

      Opetusministeriö on antanut lukukausimaksuasiassa laittoman ohjeistuksen Suomen perusopetusjärjestelmän mukaisesti toisissa maissa toimiville peruskouluilla ja niitä ylläpitäville yhdistyksille ja säätiölle. Oheissa ei mainita ilmoittautumismaksuista mitään.

      Tilanne rinnastuu käytettyjen tuontiautojen Suomen laittomaan verotukseen. Suomen valtiohan oikeudellisesti varasti autojen tuojilta satoja miljoonia euroja laittomilla veroilla kun Suomen verohallinto oli tietoinen verotuskäytäntönsä laittomuudesta. Nyt samainen tullihallitus on veroviranomaisena palauttanut jo 57000 tuontiauton omistajalle laittomasti perimiään veroja korkoineen.

      Opetusministeriön laittoman ohjeistuksen mukaan lasten vanhemmilta voidaan periä "kohtuullisia lukukausimaksuja".

      Ministeriö ei ole tietenkään voinut perustaa lukukausimaksujen perimisoikeutta tai maksujen suuruutta viittaamalla johonkin kansalliseen säädökseen, joka sallisi lukukausimaksujen perimisen perusopetusta antavassa - perustuslain mukaan kaikille maksuttomassa - koulussa.

      Suomen kouluissa ei voi olla perustuslaissa kaikille lapsille turvatun maksuttoman perusopetusoikeuden kanssa ristiriitaista säädöstä lukukausimaksujen perimisoikeudesta kun perustuslain mukaan "perusopetus on kaikille maksutonta".

      Ministeriö vaikenee luonnollisesti ohjeistuksensa perusteista. Siksi, että ministeriön ohjeet ovat laittomat.

      Ministeriö ei myöskään ole ohjeistanut sitä, miten lapsen perusopetusoikeuden käy Fuengirolassa tilanteissa, joissa lapsen vanhemmalle tai huoltajalle tulee yllättäen laillinen lukukausimaksuja koskeva maksuvaranpuute esimerkiksi äkillisen vakavan sairauden, firman konkurssin, lomautuksen tai irtisanomisen seurauksena?

      Opetusministeriö ja suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry joutunevat nyt palauttamaan lasten vanhemmille itseoikaisuna 10 vuodelta laittomasti lasten maksuttomasta perusopetuksesta perityt lukukausimaksut ja ilmoittautumismaksut viivästyskorvauksineen.

      Martti Pelho
      suuhygienisti
      Fuengirola
      Andalusia

      • jäseneksi ei päässyt

        vastaa asiallisti. Mistä luulet noin isoja mistään löytyvän, jos maksuja pitäisi palauttaa.


      • Tasottaja

        Onhan koulussa vapaa oppilas paikkoja. Aina on ollut. Niita voi rehtorilta tiedustella.


      • Martti Pelho
        jäseneksi ei päässyt kirjoitti:

        vastaa asiallisti. Mistä luulet noin isoja mistään löytyvän, jos maksuja pitäisi palauttaa.

        Eikös ne olleetkin Suomen tasavallan erehtymätön ja aina kaikessa oikeassa oleva hallitus ja eduskunta, jotka just takasivat – ilman vakuuksia – kuuden kreikkalaisen pankin arvottomia roskaluottoja 3.900.000.000 eurolla.

        Vuonna USAsta 1992 hankittujen F-16 Hornet-hävittäjien ja niiden asejärjestelmien uusimiseen me olemme salassa jo varanneet vuosille 2017-2022 hulppeat 25.000.000.000 euroa.

        Aurinkorannikon suomalaisella koululla laittomasti perityt lasten lukukausimaksut lienevät takautuvasti 10 vuodelta vain noin 7 miljoonaa euroa.

        Teknisesti asia tullaan hoitamaan niin, että eduskunta hyväksyy valtionbudjetisssa opetus- ja kulttuuriministeriölle ylimääräisen määrärahan, jolla valtion virheen seurauksena laittomasti lasten vanhemmilta ja huoltajilta perityt lukukausimaksut palautetaan maksajille viivästyskorvauksin 10 vuodelta.

        Nykyistä Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry:tä lukukausimaksujen palautukset eivät enää koske: yhdistys on silloin jo siunattu, kuopattu ja poistettu elävien kirjoista.

        Martti Pelho
        suuhygienisti
        Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry:n jäsen
        Fuengirola
        Andalusia


      • EU-tarkastaja
        Tasottaja kirjoitti:

        Onhan koulussa vapaa oppilas paikkoja. Aina on ollut. Niita voi rehtorilta tiedustella.

        Siis kenelta niita voi tassa tapauksessa tiedustella?Rehtori ei ole paikalla ,
        missa lie.


      • Tiedoksi, hallitus
        EU-tarkastaja kirjoitti:

        Siis kenelta niita voi tassa tapauksessa tiedustella?Rehtori ei ole paikalla ,
        missa lie.

        Vapaaopiskelija paikoista päättää kannatusyhdistyksen hallitus, tarveharkinnan ja sosiaalisinperustein. Rehtori toimii esittelijänä.

        Kysyä saa hallituksen puheenjohtajalta Sakari Pekkariselta.

        Koulun kautta yhteydet: [email protected]
        (em. email. ei kesäkuu-elokuu 2013 käytössä)

        parheiten tavoittaa suoraan Sakari Pekkarinen
        p. 618 811 969 tai 952 465 261
        email: [email protected]

        Ystävällisin terveisin


      • Ent.oppilas
        Tiedoksi, hallitus kirjoitti:

        Vapaaopiskelija paikoista päättää kannatusyhdistyksen hallitus, tarveharkinnan ja sosiaalisinperustein. Rehtori toimii esittelijänä.

        Kysyä saa hallituksen puheenjohtajalta Sakari Pekkariselta.

        Koulun kautta yhteydet: [email protected]
        (em. email. ei kesäkuu-elokuu 2013 käytössä)

        parheiten tavoittaa suoraan Sakari Pekkarinen
        p. 618 811 969 tai 952 465 261
        email: [email protected]

        Ystävällisin terveisin

        Montako paikkaa on myonnetty vimesten kymmenen vuoden aikana sosiaaliten syiden peristeella?


      • A.I.K
        Ent.oppilas kirjoitti:

        Montako paikkaa on myonnetty vimesten kymmenen vuoden aikana sosiaaliten syiden peristeella?

        Sosiaalisin perustein,!!?? Tuskin yhtaan.. Ei rahaa, ei koulupaikkaa.


      • helluntaisrk
        A.I.K kirjoitti:

        Sosiaalisin perustein,!!?? Tuskin yhtaan.. Ei rahaa, ei koulupaikkaa.

        Ainakin Antti Pekkarisen papittaren (lue: Vestan papitar ) jälkikasvu on saanut ilmaisen koulutuksen. Samoin on saanut ilmaisen koulutuksen ex. rehtorin ja nykyisen nykyiseen työhönsä epäpätevän opettajan tehtävissä toimivan henkilön yhteiset (luultavasti) lapset. Samoin on saanut viimeisen kymmenen vuoden aikana joitakin kymmeniä (30-40) lasta veloituksettoman opetuksen, jotka on tulleet tänne opiskelemaan ja suositukset (lue: oltu kotiseurakunnasta etukäteen yhteydessä) helluntaisrk:sta tukeneet harkintaperusteista valintaa.


      • repa porthan
        helluntaisrk kirjoitti:

        Ainakin Antti Pekkarisen papittaren (lue: Vestan papitar ) jälkikasvu on saanut ilmaisen koulutuksen. Samoin on saanut ilmaisen koulutuksen ex. rehtorin ja nykyisen nykyiseen työhönsä epäpätevän opettajan tehtävissä toimivan henkilön yhteiset (luultavasti) lapset. Samoin on saanut viimeisen kymmenen vuoden aikana joitakin kymmeniä (30-40) lasta veloituksettoman opetuksen, jotka on tulleet tänne opiskelemaan ja suositukset (lue: oltu kotiseurakunnasta etukäteen yhteydessä) helluntaisrk:sta tukeneet harkintaperusteista valintaa.

        Onko naa pikkaraiset sosiaali tapauksia???


      • säälittävää

        Sen kun pistätte mukulanne espanjalaiseen kouluun. Jos asuu Espanjassa, ei ole mikään itsestäänselvyys saada suomenkielistä opetusta.

        Tais mennä pikkasen puurot ja vellit sekaisin.


    • kuka valaisis

      Kertokaapa tälle tietämättömälle yksi asia: jos Pelho on kerran niin pimahtanut ja sen kaikki jutut on vaan herjaa niin miksi kukaan hallituksen jäsenistä ei haasta sitä oikeuteen? Miehellä on kuitenkin pokkaa kirjoittaa faktaa ja vielä omalla nimellään, eikä kukaan ole kumonnut asioita!!!!!!!!

      • Pelho on F

        Ei narsistisen ja maanis-depressiiviseksi diagnosoitua ihmisen maanisen vaiheen kirjoittelua voi ruokkia ja tukea, vastaamalla tai reagoimalla hänen kirjoituksiin ja kananottoihin.

        Jos niihin vastaisi, kumoaisi tai muuten reagoisi, se toimisi vain polttoaineena ja vahvistavat hänen tunnetta kaikkivoipaisuudesta ja oikeudesta ottaa kantaa mielikuvitukseen pohjautuvalla minä- ja ympäristökuvalla.

        Hänellä, sairaalla ihmisellä on aikaa ja motivaatiota sairaudesta johtuen pitää asiaa yllä ja vielä asia / syytös / käräjät ns. loppuun asti ja niin ylös oikeusportaissa kun se on mahdollista valittamalla ja valittamalla ja kirjelmöimällä.

        On viisasta olla vastaamatta, sillä kukaan Meistä ns. normaaleista ei kestäisi sitä oikeusrumpaa, jonka kesto voi pahimmillaan olla jopa viisi vuotta. Mitä hyötyä on voittaa taiselu sairaan sairautta vastaan oikeudessa, kun oma maine, terveys, työ, perhe ei sitä matkanvarrella kestä.

        Ja jos lopullisen tuomion jälkeen ns. oikaisu on yhden palstan ja 30 pmm kokoinen. Kun vuosien mittaan lehdet ovat kirjoitelleet kymmenien sivujen verran aiheesta.

        Pelholla on F-luokitus.


      • Faktaa on
        Pelho on F kirjoitti:

        Ei narsistisen ja maanis-depressiiviseksi diagnosoitua ihmisen maanisen vaiheen kirjoittelua voi ruokkia ja tukea, vastaamalla tai reagoimalla hänen kirjoituksiin ja kananottoihin.

        Jos niihin vastaisi, kumoaisi tai muuten reagoisi, se toimisi vain polttoaineena ja vahvistavat hänen tunnetta kaikkivoipaisuudesta ja oikeudesta ottaa kantaa mielikuvitukseen pohjautuvalla minä- ja ympäristökuvalla.

        Hänellä, sairaalla ihmisellä on aikaa ja motivaatiota sairaudesta johtuen pitää asiaa yllä ja vielä asia / syytös / käräjät ns. loppuun asti ja niin ylös oikeusportaissa kun se on mahdollista valittamalla ja valittamalla ja kirjelmöimällä.

        On viisasta olla vastaamatta, sillä kukaan Meistä ns. normaaleista ei kestäisi sitä oikeusrumpaa, jonka kesto voi pahimmillaan olla jopa viisi vuotta. Mitä hyötyä on voittaa taiselu sairaan sairautta vastaan oikeudessa, kun oma maine, terveys, työ, perhe ei sitä matkanvarrella kestä.

        Ja jos lopullisen tuomion jälkeen ns. oikaisu on yhden palstan ja 30 pmm kokoinen. Kun vuosien mittaan lehdet ovat kirjoitelleet kymmenien sivujen verran aiheesta.

        Pelholla on F-luokitus.

        Kyllä Pelholla tuntuu faktaa olevan ihan riittämiin.


    • oikeus esiin

      Hyvä Pelho kun kirjoitat niin kuin asiat ovat...

    • Martti Tapio Pelho

      Jo vuonna 2000 koulun kannatusyhdistykselle oli koulutilojen kartoituksen yhteydessä jopa tarjottu Fuengirolan kaupungin puolelta liikenneturvallisestikin sopivaa uutta tonttia uutta koulukompleksia varten.

      Vielä elokuussa 2011 Fuengirolan kaupungin arkitehtiosasto ehdotti uudelleen kaupungin vuokratonttia koulun tila- ja liikenneturvallisuusongelmien pysyväksi ratkaisuksi. Koulun johtokolmikko (Salmen, Helvelahti ja Landgren) kuitenkin kieltäytyi neuvottelemasta ja sopimasta kaupungin perustellusta vuokratonttitarjouksesta.

      Nykyinen Fuengirolan suomalainen koulu sijaitsee koululle, lapsille, henkilökunnalle ja opetukselle täysin sopimattomassa paikassa vilkkaasti liikennöidyn ja ahtaan kadun varrella.

      Koulun päärakennus on vanha, homevaurioinen, asbestisementillä ja savella kymmenilla remonteilla tälkitty korttelikapakka.

      Koulun kannatusyhdistyksen toimihenkilöä (Salmen, Helvelahti ja Landgren) päättivät ostetun ylihintaisen uuden tontin perusteella käynnistää koululla laajan remontin kesällä 2011.

      Koulun remontin ja rakentamisen piirustukset tilattiin paikalliselta arkitehtitoimistolta ilman tarjouskilpailua.

      Remonttia ja koulun lisärakentaminen toteutettiin kesällä 2011 kannatusyhdistyksen hallituksen nimissä ilman tarjouskilpailua, ilman urakoitsijaa, ilman valvojaa, ilman vakuutuksia ja ilman asianmukaista rahoitusta ja ilman budjettia.

      Remontin toimeenpanijat eli Salmen, Hervelahti ja Landgren rahoittivat omavaltaisesti tarpeettoman hankkeensa Suomen valtion lasten peruskoulutukseen kannatusyhdistykselle maksamista perusopetusavustuksista.

      Vuonna 2011 käynnistyneeseen ja yhä jatkuvaan ns. koulun remonttiin on nyt palanut jo 3 miljoonaa euroa lasten vanhempien ja veronmaksajien rahaa.

      Martti Pelho
      suuhygienisti
      Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry:n jäsen
      Fuengirola
      Andalusia

      • -iknow

        Terveppä terve, Santiago.

        -iknow


      • Togni
        -iknow kirjoitti:

        Terveppä terve, Santiago.

        -iknow

        Pelho kirjoittaa kylla asiasta. Han unohtaa taman johto kaksikon (Helvelahti Landgren) sahlayksen remontti asiassa.


      • ;-)
        -iknow kirjoitti:

        Terveppä terve, Santiago.

        -iknow

        Eipas, Martti on Don Bavarotti.


    • Martti Pelho

      Vuosina 1991-2012 koululla on tehty huikeat 14 “remonttia”!

      Nain kertoo meille koulun 20-vuotishistoriikkikirja.

      Suomalaisen koulun tuoreessa 20-vuotishistoriikkikirjassa on mielenkiintoinen esittely.

      Koulun kannatusyhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja, helluntaiseurakunnan kalliita mersuja palvova pappi, Pertti Salmen, kehuu kirjassa surutta itseään.

      Salmeen ilmoittaa kirjassa kutsuneensa vaimonsa helluntaiseurakunnasta koulun terveydenhoitajaksi.

      Koulun historiikista puuttuu sattuvasti kirjan painopaikka. Erehdys vai harkittu virhe?

      Siitä ilmenisi onko koulun kirjankin painaja ilman tarjouskilpailua helluntalaisten omistama kirjapaino vai Kokkolan helluntaiseurakunta?

      Luonnollisesti Salmeen oli ja on hallituksen puheenjohtajan virkastatuksensa takia esteellinen maallisen lain mukaan kutsumaan helluntaiseurakunnasta omaa vaimoaan poikkeuksellisen suurella palkalla johtamansa koulun vakituiseksi palkolliseksi.

      Herra otti, herra antoi, kiitetty olkoon herran nimi!

      Martti Pelho
      suuhygienisti
      Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdisty ry:n jasen
      Fuengirola
      Andalusia

      • Ei muuta

        Herra PElho kirjoitteloo: " Aurinkorannikon suomalaisella koululla laittomasti perityt lasten lukukausimaksut lienevät takautuvasti 10 vuodelta vain noin 7 miljoonaa euroa"

        Mutta hyvänen aika, nämä maksuthan perustuvat Opetusministeriön päätökseen jonka se on antanut juuri näistä maksuista tälle koululle.

        Kaikenlaisia höyrypäitä täällä kirjoittelee.


      • Hoh-hoh-hoijaa.
        Ei muuta kirjoitti:

        Herra PElho kirjoitteloo: " Aurinkorannikon suomalaisella koululla laittomasti perityt lasten lukukausimaksut lienevät takautuvasti 10 vuodelta vain noin 7 miljoonaa euroa"

        Mutta hyvänen aika, nämä maksuthan perustuvat Opetusministeriön päätökseen jonka se on antanut juuri näistä maksuista tälle koululle.

        Kaikenlaisia höyrypäitä täällä kirjoittelee.

        Joo. Näin on Pelhon tarinat on täyttä potaskaa.

        http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2001/20011323


      • eeeee11
        Ei muuta kirjoitti:

        Herra PElho kirjoitteloo: " Aurinkorannikon suomalaisella koululla laittomasti perityt lasten lukukausimaksut lienevät takautuvasti 10 vuodelta vain noin 7 miljoonaa euroa"

        Mutta hyvänen aika, nämä maksuthan perustuvat Opetusministeriön päätökseen jonka se on antanut juuri näistä maksuista tälle koululle.

        Kaikenlaisia höyrypäitä täällä kirjoittelee.

        Ei Pelhio ole höyrypää, Martilla on diagnoosi F31.7 sekä F22.
        Paras on olla täysin reagoimatta häneen.

        Martilla hänen sivupersoona voi olla myös pitkiä aikoja poissa näkyvästä elämästä, tai esiintyä vaisummin, jolloin Martin on tasaisempaa ja ns. ulkoisesti normaalimpaa.

        Hänen sivupersoonan esillä olo, tai esille tulo riippuu paljolti uhkan, pelkotilojen ja turvattomuuden lisääntymisestä, tai vastaavasti riittävän turvallisesta ympäristöstä, jossa ne voivat ilmestyä luottavaisesti ympärillä oleviin ihmisiin.

        Martti ja hänen sivupersoona kommunikoi parhaiten henkilöiden kanssa, joihin myös Martilla itse on syntynyt luottamussuhde, se voi ilmetä myös häntä tukevana nettikirjoitteluna.

        Martin ja hänen sivupersoonan kanssa kommunikointiin kannattaa suhtautua varovaisen harkiten sähköpostilla, kasvokkain tai vaikkapa puhelimessa, jos se luo riskiä vaaratilanteisiin, koska Martti on vaaroille alttiimpi, ja yksin ollessaan ulkoiset ärsykkeet voivat tuottaa hänen turvallisuudelle arvaamattomia seurauksia.

        Kommunikointi kasvotusten on hyödyllistä, mikäli se on mahdollista, eli mikäli Martti itse suostuu kommunkointiin.


      • jäsen myös

        Martti, kirjan kustantamo/painopaikka on Aika Oy, tai nykyisin jatkaa yrityksenä nimellä, Aikamedia Oy. Tiedot löytyy yrityksen referenssiluettelosta, yhtenä monien julkiyhteistöllisten yhteisöjen ja yrityksien joukosta.

        Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdisty ry:n jäsen


      • hänen tekstinSÄ
        eeeee11 kirjoitti:

        Ei Pelhio ole höyrypää, Martilla on diagnoosi F31.7 sekä F22.
        Paras on olla täysin reagoimatta häneen.

        Martilla hänen sivupersoona voi olla myös pitkiä aikoja poissa näkyvästä elämästä, tai esiintyä vaisummin, jolloin Martin on tasaisempaa ja ns. ulkoisesti normaalimpaa.

        Hänen sivupersoonan esillä olo, tai esille tulo riippuu paljolti uhkan, pelkotilojen ja turvattomuuden lisääntymisestä, tai vastaavasti riittävän turvallisesta ympäristöstä, jossa ne voivat ilmestyä luottavaisesti ympärillä oleviin ihmisiin.

        Martti ja hänen sivupersoona kommunikoi parhaiten henkilöiden kanssa, joihin myös Martilla itse on syntynyt luottamussuhde, se voi ilmetä myös häntä tukevana nettikirjoitteluna.

        Martin ja hänen sivupersoonan kanssa kommunikointiin kannattaa suhtautua varovaisen harkiten sähköpostilla, kasvokkain tai vaikkapa puhelimessa, jos se luo riskiä vaaratilanteisiin, koska Martti on vaaroille alttiimpi, ja yksin ollessaan ulkoiset ärsykkeet voivat tuottaa hänen turvallisuudelle arvaamattomia seurauksia.

        Kommunikointi kasvotusten on hyödyllistä, mikäli se on mahdollista, eli mikäli Martti itse suostuu kommunkointiin.

        Opettele kirjoittamaan! Mieluummin luen vaikka taruolennon tekstiä, kuin tuollaisen vähä-älyisen. Suomi on helppoa, kun sen osaa.


      • - Vartti Pölhö
        hänen tekstinSÄ kirjoitti:

        Opettele kirjoittamaan! Mieluummin luen vaikka taruolennon tekstiä, kuin tuollaisen vähä-älyisen. Suomi on helppoa, kun sen osaa.

        Martin alter ego:ko sieltä pilkistää em. kirjoittajan tekstistä ? Kumpiko lienee kirjoittaja, itse itse vai itse toinen ? kun toista eli itsensä alter egoa vähä-älyiseksi moittii. Sairauden kuvaasi liittyy voimakkaasti, myös nuo mainitsemasi taruolennot.
        - Vartti Pölhö


    • ale18

      Hm taitaapi olla joku muu joka lukee omaa diagnosiaan. Matti puhuu totta .....

    • Martti Pelho

      SAARNAMIEHEN VIIMEINEN SAARNA

      Kristinuskon jumalan valitsema helluntaiherätyksen Marokon mission ja Aurinkorannikon suomalaisen koulun johtaja (1998-2012), autokauppias ja kiinteistökeinottelija, Pertti Salmeen, oli saarnamiehenä toukokuussa 2013 Fuengirolassa herätysliikkeensä väen seuroissa.

      Salmenin saarna omalle väelleen oli tuttua itsekehua ja saavutuksillaan rehvastelua:

      helluntaiherätyksen Fuengirolan lauantaikirppiksen miljoonatuotoilla (???) on mukamas rakennettu ja remontoitu jo kymmeniä rukoushuoneita pitkin Marokon rannikkoa ja jaettu siellä miljoonia St. Michelin kirjapainossa Mikkelissä ja Valko-Venäjän Minskissä painettuja arabian- ja espanjankielisiä raamattuja ja valituskirjoja.

      Puolet marokkolaisista on jo kääntynyt helluntailaisiksi ja loputkin tuota pikaa. Salmenin mukaan hän on johtajana palkannut Aurinkorannikon suomalaiselle koululle runsaasti helluntalaisia työntekijöiksi, opettajiksi ja lukuisiin koulun remonteihin. Koulun palkolliset ovatkin maksaneet kiitettävästi palkkojensa viidennekset Marokon mission hyväksi, josta suurkiitos heille!

      Perinteen mukaisesti saarnan jälkeen väki käy kiittelemässä ja kehumassa saarnamies Salmenia tähän tapaan:

      (Kaksi keski-ikäistä naista): olipa komia saarna ja saarnamies!

      (Salmen punastellen): mmm… kiitos, kiitoksia kovasti!

      (Vanhempi mies): kauanko sinä siellä koululla olit johtajana?

      (Salmen): siinä taisi vierähtää 13 vuotta.

      (Vanhempi mies): paljonko sinä varastit rahaa sieltä koululta, montako miljoona?

      (Salmen): mm…mm…mm…voi vi…

      (Vanhempi mies): sano nyt paljonko äläkä änkytä?!

      Mykistynyt Salmeen lähtee pakoon ja juoksee ruhoushuoneesta pois uudelle komealle autolleen.

      (Vanhempi nainen): miksei se saarnamies vastannut sulle? Tais olla saarnamiehen viimeinen saarna. Minne sille tuli niin kiire?

      (Vanhempi mies): LINNAAN!

      Tämä tarina on tosi!

      Martti Pelho
      suuhygienisti
      Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry:n jäsen
      Fuengirola
      Andalusia

      • Attendis

        Koulun logo on plagiointi espanjalaisesta Attendis-kouluketjun logosta.


      • rahat pois
        Attendis kirjoitti:

        Koulun logo on plagiointi espanjalaisesta Attendis-kouluketjun logosta.

        Kyllä on lähes identtiset.

        T. somistaja


      • Hyvä Martti.
        Attendis kirjoitti:

        Koulun logo on plagiointi espanjalaisesta Attendis-kouluketjun logosta.

        ohoh... miksi tästä ei ole aikaisemmin keskusteltu. Uskomatonta ! Tuohan on ihan samaa luokkaa oleva väärennös tai kopio kuin juuri keskustelun alla oleva Marimekon tapaus. Marimekko on kuitenkin suora, ja myönsi heti asian ja lähti sopimaan hyvitystä kuvan oikeudenomistajalle.
        Tässä kyllä putoaa tai on jo pudonnut "kärryiltä" koko koulujupakassa.
        Oikeasti; EI TÄT VOI TAPAHTUA JA TÄMÄ EI VOI OLLA TOTTA JA JONKUN VIRANOMAISEN PITÄÄ TÄHÄN PUUTTUA JA ASIA TUTKIA KOKONAISUUDESSAAN VUOSIKYMMENTEN TAKAA. YHTEISKUNNAN USKOTTAVUUS JA SEN JÄSENTEN OIKEUSTAJU ON NYT ROMUTTUNUT.

        Tätä keskustelua on käyty tällä Suomi24 palstalla nyt jonkin aikaa, mutta onko täällä kovinkaan paljon asian seuraajia ? Miksi asiaa ei käsitellä enää ollenkaan orkissa ? Ei kyseessä voi olla admin:in vaihtuminen, koska OIKEASTI HÄN EI VOI ip-osoitetta jäljittää siviilihenkilönä muuhun kuin palvelintarjoajan palvelimelle.


      • Orkille
        Hyvä Martti. kirjoitti:

        ohoh... miksi tästä ei ole aikaisemmin keskusteltu. Uskomatonta ! Tuohan on ihan samaa luokkaa oleva väärennös tai kopio kuin juuri keskustelun alla oleva Marimekon tapaus. Marimekko on kuitenkin suora, ja myönsi heti asian ja lähti sopimaan hyvitystä kuvan oikeudenomistajalle.
        Tässä kyllä putoaa tai on jo pudonnut "kärryiltä" koko koulujupakassa.
        Oikeasti; EI TÄT VOI TAPAHTUA JA TÄMÄ EI VOI OLLA TOTTA JA JONKUN VIRANOMAISEN PITÄÄ TÄHÄN PUUTTUA JA ASIA TUTKIA KOKONAISUUDESSAAN VUOSIKYMMENTEN TAKAA. YHTEISKUNNAN USKOTTAVUUS JA SEN JÄSENTEN OIKEUSTAJU ON NYT ROMUTTUNUT.

        Tätä keskustelua on käyty tällä Suomi24 palstalla nyt jonkin aikaa, mutta onko täällä kovinkaan paljon asian seuraajia ? Miksi asiaa ei käsitellä enää ollenkaan orkissa ? Ei kyseessä voi olla admin:in vaihtuminen, koska OIKEASTI HÄN EI VOI ip-osoitetta jäljittää siviilihenkilönä muuhun kuin palvelintarjoajan palvelimelle.

        lisäksi em. kirjoitukseen.
        - Voihan olla, että sinne orkkiin joku kirjoittaakin, mutta ne poistetaan samantien !
        Avoin kysymys täältä kautta orkin adminille tai omistajataholle.
        -Onko orkki neutraalikanava ? ja onko orkki tieto- ja lähdesuojattu ? vaikkakin kirjoittajat on nimimerkin ja mahdollisesti keksittyjen email -osoitteiden takana.


      • -fugejuu M.P.

    • alioli

      Nyt sitten uusi oikeudenkäynti logostakin????????

      Matti please tee kirja......Kiitos kun kirjoitat....

    • Attendis

      http://www.attendis.com/Attendis/


      Todetkaa itse. Logo yläpalkissa. Attendis-ryhmä perustettiin joskus vuonna 2000 tai 2001, koulut olivat olemassa jo sitä ennen. Koska Suomalaisen koulun logo tehtiin?

    • Laakkonen, kokoomus

      JANNE LAAKKONEN on erotettu Lohjan kokoomuksesta
      (Lähteet: Länsi-Uudenmaa, Ykkös Lohja lehdet sekä Lohjan Kokoomus).

      Syyt ovat luottamuspula, luottamushenkilön toimintaa liittyvät ja ilmitulleet väärinkäytökset, julkinen epäsopiva käyttäytyminen, puolueen maineen tahraaminen ja mahdolliset rikosoikeudellinen vastaajan asema Espanjalaisessa oikeusistuimessa.

      Tästä se lähtee....

      • 2341

        olet perskärpänen, jätä ihmiset rauhaan. Nuo mainitsemat lähteet on yksipuolisia ja epäluotettavia.


      • Saturnus, Mars

      • muutos on alkanut

        Laitahan linkkiä, olisi mukavaa lukea.


      • Lohja rules
        muutos on alkanut kirjoitti:

        Laitahan linkkiä, olisi mukavaa lukea.

        paina linkkiä "olen täysi-ikäinen, näytä sisältö" näyttää löytyvän sieltä.


      • Reittäpitkin

        Näköjään ihan sama missä kaveri suhmuroi, aina kaikki menee reisille....


    • Martti Pelho

      Näille koulumme puliveivareilla rahanahneuksissaan ei liene tullut mieleen, että he ovat toimineet - ja osa toimii yhä - kouluviranomaisena koulullamme.

      Kyseessä ei siis ole Porsanmäen Ruikonperän 4H-kerho tai marttayhdistys.

      Sillä seikalla ei ole kovin paljon oikeudellista merkitys tai näyttöarvoa, kun nämä puliveivarit selittelevät nyt eri yhteyksissä eri viranomaisille etteivat he tienneet miten toimia oikein kannatusyhdistyksen hallituksessa lakien ja virkavelvollisuuksien mukaisesti.

      Tahallinen perusvirkavelvollisuuksiin kuuluvien esteellisyyssäännösten (tässä tapauksessa vieläpä jatkettu) laiminlyönti on jo yksistään viralliselle syyttäjälle kuuluva virkarikosjuttu.

      Martti Pelho
      suuhygienisti
      Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry:n jäsen
      Fuengirola
      Andalusia

    • olee1

      Kyllä ihmisiä on loukattu syvästi ja tehty elämä vaikeaksi. Uhkailtu ja tuomittu...Miten voidaan esintyä hyvänä ihmisenä, tämmöisen jälkeen.

    • Susi

      Missäs se Kuhmon pelle luuraa,onko Paennut Kuhmon korpiin ja tajunnut jättää asiat kyvykkäille ihmisille hoidettavaksi.

      • Terveiset nyt täältä

        Tulin tänne kotiseudulle, sain lähetteen nimeltä mainitsemattoomaan mielisairaalan suljetulle osastolla. Istun yksin pienessä kopissa, itkisin jos voisin.

        Olen loppu, yksinkertaisesti ihan loppu. Tulin tänne muutama viikko sitten, ja silloin jo minulle kerrottiin että hoito on lyhyt ja pääsen palaamaan Aurinkorannikolle ja vastaamaan minua kohtaan nostettuihin syytteisiin.

        Ymmärrän, eihän kukaan halua hoidon olevan pitkä, mutta samaa sanottiin minulle tänään. minulle, jolla on hyvin selkeää itse tuhoisuutta, monta sekavaa ja ympäristöä tuhoavaa yritystä takana, ja monen monta diagnoosia, ja traumaattisia tapahtumia. Palaan itsekseni noihin kaikkiin tapahtumiin, en elä tätä päivää, enkä edes tätä vuottakaan. Kukaan täällä ei ole edes yrittänyt Aurinkorannikolla kiskaista minua tähän hetkeen. Kerroin lääkärille kokemuksistani ja teoistani, saamatta kommentteja.

        Sanottiin vain että katsotaan nyt muutama viikko. Jollain tasolla tahtoisin korjata tilanteeni, saada elämäni parempaan suuntaan. Mutta jos minut ulos kirjoitetaan ilman tuloksia - niin en tiedä. Resursseja kotikaupungissani Mijaksella ei ole, esim mielenterveyskeskuksessa käynteihin. ainoastaan tarkkailukäyntejä. Joskin Local Policia on tarjonnut apua ensikriisitilanteissa, majoittamalle asemallaan.

        En halua kirjoituksellani sääliä, en todellakaan. Tahtoisin vain vinkkejä, neuvoja, mitä vaan. Kertokaa mitä täytyisi lääkärille tai hoitajille sanoa että he ymmärtäisivät tilanteeni, käsitteet tosin suomenkielessä ja espanjankielessä on erilaiset.

        En usko saavan kunnon apua osastolta, se on säilytyspaikka, jossa ei edes saa puhua ymmärtävälle ihmiselle. Onko sinulla ystävää, perhettä usein kysytään? Myös saan ohjeita, että esim, helluntai seurakunnalla on ihmisiä, joille voin Aurinkorannikolla puhua huolistaan. Eikä tarvitse olla hihhuli-uskovainen sinne mennäkseni.

        Olen ajatellut hakeutuvani sairaslomalla, kokeilla jotain harrastusta - vaikka ihan itsekseenkin. Tiedän sen olevan aluksi vaikeaa, mutta alun jälkeen helpottaa, sanovat.

        Valokuvaus on minulle terapeuttinen ja voimaa antava harrastus, usein olen ottanut kuvan jos toisenkin julkaisemaan lehteeni. .Ja auttaa näkemään sen kauniita naisia rannalla ja vähäpukeisina. Myös Fuengirolassa avattu uusi sauna on mielessäni usein tulevana harrastuksena. Olen ajatellut ottaa palattuani kotiin löytökoiran, joka varmaankin sopisi ystäväksi hyvinä ja huonoina aikoina ymmärtäen minua ja hyväksyy minut sellaisena kuin olen.

        Yllättäen olen hyväksynyt myöskaikki tunteet, myös samaa sukupuolta oleviin ihmisiin aion myös heihin tutustua, olisiko ehdotuksia paikasta ?

        Kun pääsen kotiin Aurinkorannikolle, keitä kahvit, kuuntele radiota, kävele korttelin ympäri- ei elämän tarvitse olla ihmeellistä, ollakseen nautinnollista. Mutta koitan saada joiltakin keskusteluterapiaa, menneisyyteni hyväksymiseen on hyvä olla ulkopuolistakin tukea, sanovat. Siis neuvotko tuollaisia ongelmakimppuja menenään maallikkojen puheille seurakuntaan!!!

        Olen ajatellut, että etsin rauhaa ja voimia helluntaiseurakunnasta, kun se tarjoaa vertaistukea ja antaa mahdollisuuden vaikuttaa alueen tavallisiin ihmisiin ja perheisiin suoraan ja välillisesti lehteni kautta. Minä aion sanoa päin naamaa kyllä jos joku vinkuja isä tai äiti tulee naama mutrussa vastaan ja olettaa että terapoin häntä keskustellessani koulun asioista.

        Suljetulla osastolla, kyllä, ainakin täällä on yleinen tietokone jota saa käyttää. En tiedä onko tämä hyvinkin poikkeuksellista. Ihan sama minulle.

        Ei varmaankaan olisi pitänyt kirjoittaa koko asiasta, ja haluan mielelläni keskustelua. En sitä sano että olisin täydellisessä psykoosissa, mutta psykoottisia tiloja, kyllä. Kuulo - ääni - ja tuntoharhoja, menetän todellisuudentajuni täysin, enkä ole läsnä tässä hetkessä, tässä kuukaudessa tai edes tässä vuodessa.

        A.T.R


      • kiikarilla näkyi
        Terveiset nyt täältä kirjoitti:

        Tulin tänne kotiseudulle, sain lähetteen nimeltä mainitsemattoomaan mielisairaalan suljetulle osastolla. Istun yksin pienessä kopissa, itkisin jos voisin.

        Olen loppu, yksinkertaisesti ihan loppu. Tulin tänne muutama viikko sitten, ja silloin jo minulle kerrottiin että hoito on lyhyt ja pääsen palaamaan Aurinkorannikolle ja vastaamaan minua kohtaan nostettuihin syytteisiin.

        Ymmärrän, eihän kukaan halua hoidon olevan pitkä, mutta samaa sanottiin minulle tänään. minulle, jolla on hyvin selkeää itse tuhoisuutta, monta sekavaa ja ympäristöä tuhoavaa yritystä takana, ja monen monta diagnoosia, ja traumaattisia tapahtumia. Palaan itsekseni noihin kaikkiin tapahtumiin, en elä tätä päivää, enkä edes tätä vuottakaan. Kukaan täällä ei ole edes yrittänyt Aurinkorannikolla kiskaista minua tähän hetkeen. Kerroin lääkärille kokemuksistani ja teoistani, saamatta kommentteja.

        Sanottiin vain että katsotaan nyt muutama viikko. Jollain tasolla tahtoisin korjata tilanteeni, saada elämäni parempaan suuntaan. Mutta jos minut ulos kirjoitetaan ilman tuloksia - niin en tiedä. Resursseja kotikaupungissani Mijaksella ei ole, esim mielenterveyskeskuksessa käynteihin. ainoastaan tarkkailukäyntejä. Joskin Local Policia on tarjonnut apua ensikriisitilanteissa, majoittamalle asemallaan.

        En halua kirjoituksellani sääliä, en todellakaan. Tahtoisin vain vinkkejä, neuvoja, mitä vaan. Kertokaa mitä täytyisi lääkärille tai hoitajille sanoa että he ymmärtäisivät tilanteeni, käsitteet tosin suomenkielessä ja espanjankielessä on erilaiset.

        En usko saavan kunnon apua osastolta, se on säilytyspaikka, jossa ei edes saa puhua ymmärtävälle ihmiselle. Onko sinulla ystävää, perhettä usein kysytään? Myös saan ohjeita, että esim, helluntai seurakunnalla on ihmisiä, joille voin Aurinkorannikolla puhua huolistaan. Eikä tarvitse olla hihhuli-uskovainen sinne mennäkseni.

        Olen ajatellut hakeutuvani sairaslomalla, kokeilla jotain harrastusta - vaikka ihan itsekseenkin. Tiedän sen olevan aluksi vaikeaa, mutta alun jälkeen helpottaa, sanovat.

        Valokuvaus on minulle terapeuttinen ja voimaa antava harrastus, usein olen ottanut kuvan jos toisenkin julkaisemaan lehteeni. .Ja auttaa näkemään sen kauniita naisia rannalla ja vähäpukeisina. Myös Fuengirolassa avattu uusi sauna on mielessäni usein tulevana harrastuksena. Olen ajatellut ottaa palattuani kotiin löytökoiran, joka varmaankin sopisi ystäväksi hyvinä ja huonoina aikoina ymmärtäen minua ja hyväksyy minut sellaisena kuin olen.

        Yllättäen olen hyväksynyt myöskaikki tunteet, myös samaa sukupuolta oleviin ihmisiin aion myös heihin tutustua, olisiko ehdotuksia paikasta ?

        Kun pääsen kotiin Aurinkorannikolle, keitä kahvit, kuuntele radiota, kävele korttelin ympäri- ei elämän tarvitse olla ihmeellistä, ollakseen nautinnollista. Mutta koitan saada joiltakin keskusteluterapiaa, menneisyyteni hyväksymiseen on hyvä olla ulkopuolistakin tukea, sanovat. Siis neuvotko tuollaisia ongelmakimppuja menenään maallikkojen puheille seurakuntaan!!!

        Olen ajatellut, että etsin rauhaa ja voimia helluntaiseurakunnasta, kun se tarjoaa vertaistukea ja antaa mahdollisuuden vaikuttaa alueen tavallisiin ihmisiin ja perheisiin suoraan ja välillisesti lehteni kautta. Minä aion sanoa päin naamaa kyllä jos joku vinkuja isä tai äiti tulee naama mutrussa vastaan ja olettaa että terapoin häntä keskustellessani koulun asioista.

        Suljetulla osastolla, kyllä, ainakin täällä on yleinen tietokone jota saa käyttää. En tiedä onko tämä hyvinkin poikkeuksellista. Ihan sama minulle.

        Ei varmaankaan olisi pitänyt kirjoittaa koko asiasta, ja haluan mielelläni keskustelua. En sitä sano että olisin täydellisessä psykoosissa, mutta psykoottisia tiloja, kyllä. Kuulo - ääni - ja tuntoharhoja, menetän todellisuudentajuni täysin, enkä ole läsnä tässä hetkessä, tässä kuukaudessa tai edes tässä vuodessa.

        A.T.R

        Ei Artsi ole kuhmossa vaan ilomantsissa, polvia myöten rantakaislikossa seisoo.


    • Kiikarit vääripäin

      Paiholasta päässyt piipahtaa lomasella ?

    • Susi 1

      Kuhmon pelle on viime tiedon mukaan saanut sairaslomaa kun pää viiraa.
      Eikös yleensä tälläisiltä oteta aseet pois ettei tule itselle tai muille pipejä.
      Joutuu sudet tappamaan paljain käsin,siinä voi herkälle tulla p.... Housuun.
      Ei ihan sama kun kiusata aurinkorannikolla kollegoita.

      • titityyy titityy

        Oikea termi on sairausloma ja viimeaikainen paikka, jossa useasti vieraillut on Paihola, Kontiolahdella. Kait Kuhmo ja Ilomantsi myös matkanvarrella on tutuksi tulleet. Mitä aseisiin tulee yleensä, niitä ei poliisi pois ota, vaikka olisi miten pipi. Vaatii aktiivisen uhka- tai oletetunuhkatilanteen kohdistuen itseensä, ulkopuoliseen ihmiseen tai merkittävään omaisuuteen.


      • Puhmon Kelle
        titityyy titityy kirjoitti:

        Oikea termi on sairausloma ja viimeaikainen paikka, jossa useasti vieraillut on Paihola, Kontiolahdella. Kait Kuhmo ja Ilomantsi myös matkanvarrella on tutuksi tulleet. Mitä aseisiin tulee yleensä, niitä ei poliisi pois ota, vaikka olisi miten pipi. Vaatii aktiivisen uhka- tai oletetunuhkatilanteen kohdistuen itseensä, ulkopuoliseen ihmiseen tai merkittävään omaisuuteen.

        Mistä se on saanu nimen Kuhmon pelle, kun ei oo koskaan Kuhmossa ollu?


    • kesän lapsi mä oon

      Nyt on menty väärille raiteille ja pahasti. Täällähän pitäisi olla kirjoituksia koulusta!

      Jos joku voi huonosti niin toivon pikaista paranemista ja hyvä kun on hakeutunut apuun. Se ei ole väärin koska kuka vaan voi voida huonosti koska vaan. Kemppiä Sinulle ja Hyvää Juhannusta.

    • Ohikojo

      Tilanne tänään?

    • fugelainen

      entinen hallitus ei saanutkaan koulua nurin vaikka kovasti yrittivat. nykyinen hallitus ehti valiin ja pelastus onnistui. entiset katkeria kun eivat paaseet ostamaan sita halvalla ja siksi jatkavat taalla valeiden levittamista. tarkeinta etta koulussa taas kaikki hyvin.

    • Marttirules

      Mitä nyt tehtaillaan väärin perustein kotikuntatodistuksia rehtorin ja puheenjohtajan suorastaan kannustaessa siihen. Ja SE-lehti vielä typeryydessään kertoo asian koko maailmalle. ole! Samaa kieroa peliä se on. Mikään ei ole muuttunut. Koulu pitäisi saada ihan uusien ja tuoreiden henkilöiden vedettäväksi. Ihan ensiksi voisi kouluun hakea julkisesti rehtoria.

    • Voi että meitä lukijoita hemmotellaan. Saadaan taas varmasti tietää, monesko kerta lienee, totuus koulun asioista.

    • Benalinhelmi

      Benskussa saadaan myös nauraa näille jatkuville kirjoituksille. Nyt on varmaan seurapiirirouva Nina Ivakon vuoro laukaista jotain terävää. Hahhaa!

    • Vaihdettu

      vanha hallitus nakojaan tanne edelleen purkautuu. turhaan

    Ketjusta on poistettu 53 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2453
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1191
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1092
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      919
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      892
    Aihe