Madden häät

Koska ? Kertokaa minulle tietämättömälle.
54572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Peruttu tietääkseni, sulholla toinen misu kierroksissa.

Äänestä
  • Minä olen jo tilannut uuden iltapuvin Anttilan postimyynnistä. Haluan pukeutua tyylikkäästi ja juoda kuplivaa omppuviiniä samalla kun tuijotan Madden häitä televisiosta.
    Kai ne nyt televisioidaan kuitenkin, ettei pukuni mene hukkaan.

    Äänestä

  • anette antoinen kirjoitti:

    Minä olen jo tilannut uuden iltapuvin Anttilan postimyynnistä. Haluan pukeutua tyylikkäästi ja juoda kuplivaa omppuviiniä samalla kun tuijotan Madden häitä televisiosta.
    Kai ne nyt televisioidaan kuitenkin, ettei pukuni mene hukkaan.

    Eikö sinulle tule kutsua häihin?

    Itse jo odottelen, milloin postiluukku kolahtaa.

    Äänestä

  • anette antoinen kirjoitti:

    Minä olen jo tilannut uuden iltapuvin Anttilan postimyynnistä. Haluan pukeutua tyylikkäästi ja juoda kuplivaa omppuviiniä samalla kun tuijotan Madden häitä televisiosta.
    Kai ne nyt televisioidaan kuitenkin, ettei pukuni mene hukkaan.

    Minulle tuli toki kutsukortti häihin, mutta en minä sinne Stockholmiin viitsi lähteä kärvistelemään. Eri asia olisi ollut, jos olisivat pitäneet häänsä täällä Helsingissä.

    Niin mihin aikaan ne häät esitetään televisiossa? Pitää varmaan pitää kiirettä, että heidät ehditään vihkiä ennen kuin ensimmäinen erohakemus jätetään raastuvan oikeuteen.

    Niin sanotusti taivaan merkit eivät näytä suosivan tätä avioliittoa. Siksi ihmettelinkin, miksi kukaan haluaa ottaa vaimokseen pelkästä rakkaudesta tällaisen kuninkaallisen korkeuden, joka ei ole elämässään yhtään mitään tavallista arkipäivää joutunut kokemaan.

    Äänestä

Katsotaan nyt ensin, ehtiikö ylkä bisneskiireiltään paikalle.

Äänestä

onneks häät on jo pian! malttamattomana odotetaan tätä ihanaa tapahtumaa. niin kaunis ja seksikäs nuori pari ja Madden pettämätön maku on parasta pukua odotetaan nähtäväksi

Äänestä

Ja kahden vuoden päästä Madde ruikuttaa skidi kourassa, että olihan sulho siinäkin.

Äänestä

Ylkä on ihana!! eikä oo aina suu korvissa! ottaa luonnolisesti kaikki tälläset

Äänestä
  • Totta, tuskin kukaan rakastaa liiallista mediahuomiota, eikä varsinkaan milloin se on ehtinyt olla jo sangen kielteistäkin osaltaan.

    Ylkä on mielestäni komea ja miehekäs, muttei erityisen valokuvauksellinen.

    Äänestä

  • toivokaamme hyvää kirjoitti:

    Totta, tuskin kukaan rakastaa liiallista mediahuomiota, eikä varsinkaan milloin se on ehtinyt olla jo sangen kielteistäkin osaltaan.

    Ylkä on mielestäni komea ja miehekäs, muttei erityisen valokuvauksellinen.

    Ylkä näyttää harmaantuneen ihan silmissä:(

    http://www.iltalehti.fi/kuninkaalliset/2013051817033779_kg.shtml

    Tuskin onnellinen ihminen noin nopeasti harmaantuu. Taitaa stressi painaa jos on kyllästynyt jo nahkaläppien venyttelyyn ja jatkais mieluummin eteenpäin eikä haluaisi kahlita itseään tylsyyteen. Ylkä on selvästikin kyllästyneen näköinen kaikissa kuvissa.

    Äänestä

  • ZZzzz.... kirjoitti:

    Hän on periaatteessa erittäin komea, mutta samalla sitä tyyppiä, josta saa helposti huonon valokuvan painamalla väärällä hetkellä. Jos on skandaaleja tullakseen, on globaalilla pressillä jo valtavat kuvamateriaalit valmiina ;)

    Lähes kaikilla vaikuttaisi olevan tuosta liitosta huonot ja omituiset ennakkoaavistukset, en itsekään ole niiltä välttynyt. Kiva nyt ainakin nähdä huomenna henkilöitä muutoinkin kuin vain valokuvien kautta.

    Äänestä

  • edellllinen kirjoitti:

    Toki eittämättä näin on asia, ja toisaalta prinsessa Madde taas on sitä naistyyppiä, joka vanhenee ja rupsahtaa nuorena. Jo alle kolmikymppisenä hän on näyttänyt joissakin valokuvissa täysin keski-ikäiseltä.

    Maddella on hyvä taipumus saada liikakiloja hyvin latinalaisiin paikkoihin. Hänen lantionsa ja takapuolensa levenee ja pyöristyy, rinnat kasvavat ja rasvaa kertyy herkästi myös leukojen tienoille, jolloin hänen kasvonsa leviävät ja samalla hän saa myös elimääräisi leukoja.

    Madde on väheän sellaista amatsoonien sukua. Kun siihen vielä yhdistää pikkukakarasa asti piloille hemmotellun kuninkaallisen korkeuden, hänestä muodostuukin sellainen pakkaus, jota ei kuka tahansa tavallinen mies ota mielellään käsiteltäväkseen. Veikkaanpa ettei herra O'Neill ole ollenkaan tietoinen kaikista näistä asioista. Ruotsin hovi on sentään aika kaukainen asia New Yorkissa liike-elämän palveluksessa toimivalle sijoittajalle.

    Meidän tulee vain toivoa, että herra O'Neillin rahat riittävät hankintaansa. Luultavasti Ruotsin valtion määrärahat vähenevät nyt porvarillisesti naimisiin menneen tavallisen prinsessan elättämiseksi. Joten Madden pitänee jatkaa shoppailuaan omalla yksityisellä rahalla.

    Äänestä

  • Eittämättä näin on kirjoitti:

    Eihän herra O'Neill voi tietenkään olla yhtä hyvin asioista perillä kuin sinä, keltaisen lehdistön ja oman parempiensa vähättelytaipumuksen välityksellä. Tietenkään he eivät voi pitää toisiaan kauniina eivätkä komeina, jos et kerran edes sinäkään heitä pidä haluttavina omaan tasoosi verrattuna.

    Äänestä

  • ja pelätkäämme pahaa kirjoitti:

    Eihän herra O'Neill voi tietenkään olla yhtä hyvin asioista perillä kuin sinä, keltaisen lehdistön ja oman parempiensa vähättelytaipumuksen välityksellä. Tietenkään he eivät voi pitää toisiaan kauniina eivätkä komeina, jos et kerran edes sinäkään heitä pidä haluttavina omaan tasoosi verrattuna.

    mutta mutta haluan sentään korjata kirjoitustanne ja teidän omia käsityksiänne, sillä en koskaan seuraa niin sanottua keltaista lehdistöä, eivätkä mielipiteeni ja käsitykseni ole koskaan niiden varassa. Se saattaa vaikuttaa teistä oudolta, mutta niin vain on. Enkä edes halua vähätellä ketään parempiani, mutta olen saanut omat käsitykseni asioita seuraamalla. Joten katsotaan nyt ensin miten tässä käy.

    Todella paljon ihmettelen kiihtymistänne asiassa, joka ei mitenkään teille kuulu.

    Äänestä

  • Eittämättä on näin, kirjoitti:

    Madeleinen ja Chrisin suhdespekulaatiot vaikuttavat kuuluvan itse jokaiselle, joille ne eivät kuulu, vaikka kuuluvatkin.

    En ole kiihtynyt, pikemminkin päinvastoin. Luette minua väärin, mutta toivotaan, että luette juoru- ja roskalehtenne silti oikein. :)

    Itse toivon hyvää myös hääparille, kaikista epäilyksistä huolimatta. Muut toivokoot oman itsensä mukaisesti ja näköisesti, toki.

    Äänestä

  • hejaheja... kirjoitti:

    Onneksi pari asuu isossaomenassa joten säästyvät seskoilta hah haa.

    Äänestä

toivotan onnea ja toivon että elätte yhdessä elämänloppuunsaakka.

Äänestä

Madde menee paksuna vihille. Chris on harmaantunut jouduttuaan kultaiseen häkkiin äksyilijä-sessanin myötä.Pari vuotta korkeintaan joudutaan odottamaan, niin johan lööpit kirkuvat Chrisin kadonneen Ameriikan yöhön. Näin tässä vaan käy.

Äänestä
  • Valitettavasti hauska.

    Äänestä

Oli kerrasaan kaunis puku Maddella päällä kihlajaisissa!Todellista naiskauneutta hänessä, saa olla sulho ylpeä ! mutta kukas se oli pukeutunut mummomekkoon? sofia :/ voi kammotus!

Äänestä
  • Juu, peitti hyvin paksuksi pamahtamisen1 Ei se raskaaksi tuleminen mitenkään harvinaista ole Ruotsin kuninkaallisten keskuudessa ennen papin aamenta. Aviottomat lapset, ns frillat, ovat "laaja hylätty suku" Bernadotteilla.Ja hyvin se Kallekustaa -kunkkukin kunnostautui porno- ja huoramarkkinoilla. Nyt asia on vaiennettu.

    Äänestä

  • Silviareginamettemar kirjoitti:

    Juu, peitti hyvin paksuksi pamahtamisen1 Ei se raskaaksi tuleminen mitenkään harvinaista ole Ruotsin kuninkaallisten keskuudessa ennen papin aamenta. Aviottomat lapset, ns frillat, ovat "laaja hylätty suku" Bernadotteilla.Ja hyvin se Kallekustaa -kunkkukin kunnostautui porno- ja huoramarkkinoilla. Nyt asia on vaiennettu.

    Maddeli taitaa pistää varmanpäälle ettei sulho karkaa ainakaan ennen häitä.
    Saapi nähdä kauanko menee että tämä gigolon näköinen sulhokki löytää uutta piiloa lihalleen.

    Äänestä

  • Lihapiilo kirjoitti:

    Maddeli taitaa pistää varmanpäälle ettei sulho karkaa ainakaan ennen häitä.
    Saapi nähdä kauanko menee että tämä gigolon näköinen sulhokki löytää uutta piiloa lihalleen.

    Veikkaan pari vuotta niin komea, mutta hyvin tympääntyneen oloinen Jenkki häipyy Ameriikan yöhön.
    Hänen kaltaisensa bisnesmies tuskin viihtyy "joutilaiden (jopa älyvapaiden) kultaisessa häkissä".Chris tekee nyt velvollisuutensa saattamalla äksy-Madden vihille, ettei synny lisää frilloja Bernadottien sukuun.

    Äänestä

  • sibyllalilian kirjoitti:

    Cris-sulhanen näyttää siltä, että on nauttinut säännöllisesti alkoholia. Naama turvoksissa ja yrmeä ilme, kuin krapulassa konsanaan!

    Äänestä

  • Sofian mekkoon olisi käynyt jokin kaunis vyö ja siniset kengät , vai oliko Sofialla numeroa liian suuri mekko jotta se peittäisi polvet? Tukkakin olisi saanut olla sievemmällä kampauksella.
    Kiva kuitenkin kun pääsi sukukuvaan vaikkeivät ole edes kihloissa.
    Kunkusta on tullut nykyaikainen tai sitten hän on jo antanut huithait virallisuudelle.sen jälkeen kun meni Silvian kanssa naimisiin. Olihan Silvian veljenpoikakin sukukuvassa, miksi ? Vai onko hän veljenpoika, ovat kyllä enemmän ja enemmän samannäköisiä kuvista päätellen.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Cris-sulhanen näyttää siltä, että on nauttinut säännöllisesti alkoholia. Naama turvoksissa ja yrmeä ilme, kuin krapulassa konsanaan!

    oUTOA ON mADDEN MIEHESSÄ, EPÄILEN, ETTÄ PÄONNISTUI, VANHA SANONTA SANOO, ETTÄ MORSIAMEN KELTAISET KUKAT JA VÄRIT TUO EOÄONNEA, ERO EHKÄ?

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Cris-sulhanen näyttää siltä, että on nauttinut säännöllisesti alkoholia. Naama turvoksissa ja yrmeä ilme, kuin krapulassa konsanaan!

    Tämä minua kummastuttaa. Chrisistä väitetään, että hän on urheilumiehiä! Siis urheileva, kuntoileva ihminen?????? Hän näyttää siltä kuin olisi melkein ongelmaa jonkin nauttimisen suunnassa.
    Ikuinen tuskaisuus kielisi samasta. Mistä kyse?

    Äänestä

  • sdfghjklhdxs kirjoitti:

    Jaa jaa, oli käynyt vetämässä kaksi bisseä baarissa ennen häitä kello 13!

    http://www.aftonbladet.se/nyheter/article16928556.ab

    Hmm...

    Äänestä

  • Mistäköhän kyse kirjoitti:

    Jaa jaa, oli käynyt vetämässä kaksi bisseä baarissa ennen häitä kello 13!

    http://www.aftonbladet.se/nyheter/article16928556.ab

    Hmm...

    Upea fiilis varmaan morsiamella kun mies käy baarissa jo ennen häitä.

    Äänestä

  • sdfghjklhdxs kirjoitti:

    Tämä minua kummastuttaa. Chrisistä väitetään, että hän on urheilumiehiä! Siis urheileva, kuntoileva ihminen?????? Hän näyttää siltä kuin olisi melkein ongelmaa jonkin nauttimisen suunnassa.
    Ikuinen tuskaisuus kielisi samasta. Mistä kyse?

    Niin kauheasti mieli tekisi sanoa tähän jotain, mutta odotetaan keksiikö media saman.

    Äänestä

  • Sisko sisko kirjoitti:

    Niin kauheasti mieli tekisi sanoa tähän jotain, mutta odotetaan keksiikö media saman.

    Toki näin on, mutta eihän media nyt mitenkään voi ihan kaikkea keksiä. Toidaalta me tiedämme ihan tarkasti, että Ruotsin turvallisuuspoliisi on jo tutkinut Chrisin taustan, eihän häntä olisi muuten päästetty etenemään intiimiin suhteeseen Ruotsin prinsessan kanssa.

    Ja jos hän tosiaan vielä osoittautuu naturistiksi, niin sekin asia on jo etukäteen otettu huomioon ja periaatteessa hyväksytty, eikä ainakaan Ruotsin hovilla ole mitään sitä vastaan, kunhan hän vain osaa rajata taipumuksena yksityisalueille median ja varsinkin valokuvaajien ulottumattomiin.

    Äänestä

Morsiusparista on julkaistu onnellisia ja hempeitä kuvia! miksei meidän lehdet niitä esittele?

Äänestä
  • Kuningashuoneen kotisivuilla on pari virallista kuvaa, joissa sulho on photoshopattu julkaisukuntoon ja sama toimenpide on tehty myös prinsessa Maddelle.

    Nythän saattaa olla niin, että näin iäkäs ja varakas poikamies onkin jo itse asiassa varattu toiselle varakkaalle poikamiehelle. Mutta kun sattui sopivasti prinsessan kohtaamaan, niin miksipä sitäkin ei voisi kokeilla, sillä Ameriikassa osataan arvostaa kuninkaallisia ja siitä liiketoimetkin saavat vain lisää potkua.

    Mutta mitä hempukka-prinsessa nyt tajuaisi oikeasta elämästä.

    Äänestä

JIPPIIIIIIIIIII!!!!!! kohta alkaa häähumu! ihana pari !

Äänestä

Sanokaa muuta! Mä uskon tähän pariin ja siihen miten Madeleine on ottanut oman askeleen elämässä jäämättä kuningashuoneen varjoon. :-)))))

Ja mikä puku ihan tippa tuli linssiin UPEA !!

Äänestä
  • Jäykkä Madde, sulhossa tervetullutta inhimillisyyttä, sulhon sisko puhui hienosti, Vickan puhui ihanasti, häät kauniit, Madde ja sulho eivät oikein toisiinsa saaneet millään yhtäaikaa katsottua, sulho ei ensin ollenkaan Madden suuntaan, laskekaa katseyritykset ja onnistumiset puolin toisin. Ovella hyvä meininki, toivottavasti ei pelkkää showta sulhon puolelta, Maddesta ei vain saa sekunniksikaan sellaista käsitystä että on ihanaa. Niin.

    Äänestä

  • vickan on huippu kirjoitti:

    Jäykkä Madde, sulhossa tervetullutta inhimillisyyttä, sulhon sisko puhui hienosti, Vickan puhui ihanasti, häät kauniit, Madde ja sulho eivät oikein toisiinsa saaneet millään yhtäaikaa katsottua, sulho ei ensin ollenkaan Madden suuntaan, laskekaa katseyritykset ja onnistumiset puolin toisin. Ovella hyvä meininki, toivottavasti ei pelkkää showta sulhon puolelta, Maddesta ei vain saa sekunniksikaan sellaista käsitystä että on ihanaa. Niin.

    Siskoonsa katsoi kateellisena alttarilta Madde.

    Äänestä

  • huomaavinani kirjoitti:

    Siskoonsa katsoi kateellisena alttarilta Madde.

    Täyttä roskaa, sinäkin näet juuri mitä itse tahdot, jos on silmissä näköä laisinkaan.

    Äänestä

  • -rillipiru- kirjoitti:

    Kyllä, kuvakaappauksen voisi ottaa.

    Äänestä

  • täysin sokea ugh kirjoitti:

    Jäykkä Madde, sulhossa tervetullutta inhimillisyyttä, sulhon sisko puhui hienosti, Vickan puhui ihanasti, häät kauniit, Madde ja sulho eivät oikein toisiinsa saaneet millään yhtäaikaa katsottua, sulho ei ensin ollenkaan Madden suuntaan, laskekaa katseyritykset ja onnistumiset puolin toisin. Ovella hyvä meininki, toivottavasti ei pelkkää showta sulhon puolelta, Maddesta ei vain saa sekunniksikaan sellaista käsitystä että on ihanaa. Niin.

    Oma kommenttini ei ollutkaan sinulle...

    Äänestä

se osa mikä televisoitiin oli pelkkää teeskentelyä, kun iltauhla alkoi, ei YHTÄKÄÄN toimittajaa päästetty kuvaamaan! Ja kuitenkin kansa maksaa, muttei saa kuvia, ei mitään !! Teatteria oli koko alkuosa! Todellinen biletys alkaa illalla, ja ei kuvaajia laskettu näkemään miten viini/shamppanja virtaa, ja raha palaa, kun ei ole hintalapulla väliä!
Chris Oneillin sisko oli napannut vanhan ukin miehekseen! Hih! Mahtaa olla kuhinaa vällyjen alla!
Chris on lipevän näköinen mies naamaltaan, en pystyisi pussaamaan, mutta niitähän Madde on suosinut, niin kuin se eka poikakaveri, koulukiusaaja elostelija! Veljensä koulukiusaaja.

Äänestä

Mitä teeskentelyä? pitäähän häissä osata käyttäytyä! Tilaisuus oli todella säväyttävän kaunista. Kansahan ei näitä kemuja maksanut=D sitäpaitsi Kunkun suku on ollut ennen kruunajaisia yms äärettömän rikas! nehän pelasti rahoilaan monarkian ;) Pari on tosiiaan ihastuttava!

Äänestä

en tarkoittanut käyttäytymistä, vaan esim. tyyliä, mekkoa (siveä, peitti rintamuksen, olkapäät) kampaus siisti nuttura, yms. Ei Madde oikeasti ole tuollainen, jokainen sen tietää. TÄmä oli lavastettu kansaa varten niin "kunnolliseksi" kuin mahdollista. Mutta illalla OIKEA Madde pääsi vauhtiin, puku vaihtui, kampaus, käytös, tyyli. Tukka alas, prisnsessa mekko, jne. Madde ei ole nutturaihmisiä, eikä tanttamainen tyyliltään, niin kuin isosisikonsa. SIKSI EI TOIMITTAJIA ILTAJUHLIIN.RÖÖKI SAVUSI!

Äänestä
  • Jokainenko tietää, millainen Madde oikeasti on! Vai niin. Minäpä en tiedä. Olen nähnyt ainoastaan lehtikuvia ja lukenut naistenlehdistä herttaisia juttuja ko. henkilöstä. En ole edes ohimennen tavannut prinsessa-Maddea!

    Äänestä

  • Ai että jokaisen tulee mennä yhdessä mekossa kohdusta hautaan, ettei vain lipsu "omasta" tyylistään?

    Valentinon suunnittelema pitsiluomus oli kaunis, hieman trendikäs, ei yhtään tanttamainen, oikeastaan varsin Madden näköinen.

    Eikä ole Victoriakaan ollut vanhemmiten juuri koskaan tanttamainen, vaan kaunis ja naisellinen, tyylinsä löytänyt. Tulisiko heidän pukeutua niin, etteivät järkyttäisi sinun käsityksiäsi heistä itsestään? :D

    Äänestä

Chrisin kuvia seuranneena yms. juttuja lukeneena ja itse entisenä alkoholistina sanon että olkoon vaan bisnesmies ja muuta mutta hän on alkoholisti. Selvästi humalassa kaikenlaissa yhteiskuvissa Madden kanssa hiihtohissistä edustus tilaisuuksiin. Laskettelu ei te kenestäkään urheilumiestä. Hissillä mäki ylös, sitten huristetaan pari minsaa mäkeä alas pysähtyen rinnebaariin drinkille.. Humalassa myös häissään alttarilla. Chris oli ollut edellisenä iltana juhlimassa ja tasoitellut sitten pitkin aamua ja vielä baarin kautta kirkkoon. Kasvoista näkee ja vartalon mallista, että hän on alkoholisti.

Äänestä
  • Ei olisi ensimmäinen paljon matkusteleva bisnesmiesalkohilisti...

    Äänestä

Toisissa maissa on tapana miesten mennä polttareihin häiden aattona ;) kaikki rentoutuu Hiihto yms reissuilla, niinkuin hekin tekivät. Tokkopa nyt humalassa alttarilla" Heheeeheeeheeehe he !! en ole montaakaan miestä nähnyt joka ei ennen H" hetkeä ota vahvistavaa!!!!! olen sentään ravintelialalla ja ent.Alkkis myös! joten noiden perusteella ei kukaan alkkis edes moista sanois! haha!! vartalon malli on todellakin komee! hyvin on syöny ja muutama kalja masuun mennyt;) niinkuin tos isääs muillakin! kasvoista ei näy alkkiksen pöhötystä!! turpee voi olla muutenkin! Toinen asia onkin sitten se että sulho ei Maddelle kelpais jos noin olisi!

Äänestä

woutsi , sulhasen siskot napanneet itselleen oikeat namupalat miehkseen! Oikein aatelinen isoisä ja nuori nainen yhdessä, nolo näky! Näkee että raha on se mikä määrää, jopa sydämen asioissa. Huvittavaa! Olikohan hääyö vauhdikas? Mies about 70, nainen ehkä 40.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

:))))). kirjoitti:

Koska ? Kertokaa minulle tietämättömälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu