Millainen on Tampereen kristillinen yhteisö?

Vasta muuttanut

Olen muuttanut lähelle tuota srk:taa Rantaperkiöön ja nähnyt tuon Kristillisen yhteisön ilmoituksia lehdissä, mutten ole rohjennut siellä käydä, kun en tiedä millainen paikka se on.

Kertokaa te jotka tiedätte onko tuo yhteisö "tavallinen" seurakunta, vai karsimaattinen?

13

3112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vasta muuttanut

      * Siis karismaattinen.

    • ???

      Mitä on olla karismaattinen?

    • Näin Wikipediassa

      Nykyisen karismaattisen liikkeen synty

      Karismaattisen liikkeen katsotaan saaneensa alkunsa vuonna 1960 Kaliforniasta, Los Angelesin lähellä olevasta Van Nuyisin episkopaaliseurakunnasta. Liike herätti syntyaikanaan huomiota, seurakunnassa ilmenneiden armolahjojen ja kielillä puhumisen vuoksi. Aikaisemmin nämä ilmiöt olivat tulleet esille pääasiassa vain helluntaiherätyksessä.

      Karismaattinen herätys oli yleensä rajoittunut protestanttisiin kirkkoihin vuoteen 1967 asti. Katolisen kirkon karismaattinen herätys sai alkunsa siitä, kun kolmessa Yhdysvaltojen katolisessa yliopistossa joukko professoreja ja ylioppilaita oli kokoontunut pitkän ajan kuluessa rukoilemaan sekä tutkimaan apostolien tekoja.

      Pittsburgissa sijaitsevan katolisen Duquesnen yliopiston professori Ralf Keifer ja professori William Storeyh olivat lukeneet David Wilkersonin Risti ja linkkuveitsi -kirjan sekä John L. Sherill kirjan He puhuvat uusilla kielillä. Nämä kirjat olivat tehneet heihin suuren vaikutuksen, olivat saaneet heidät kaipaamaan Pyhän Hengen täyteyttä. Keifer ja Storeyh ottivat yhteyttä karismaattisten protestanttien ryhmään, saivat kokea henkikastekokemuksen ja kielilläpuhumisen, jonka vaikutuksesta karismaattinen liike alkoi katolisten keskuudessa.]

      Karismaattisen liikkeen teologia

      Raamatun mukaan armolahjat ovat Jumalan antamia erityistaitoja hengelliseen palveluun. Tunnetuimpia armolahjoja ovat kielilläpuhuminen, profetoiminen ja rukouksella parantaminen. Kielilläpuhuja puhuu vieraalla kielellä tai niin sanotulla enkelien kielellä, jonka joku toinen voi tulkita kuulijoiden ymmärtämälle kielelle.

      Profetoiminen tarkoittaa Jumalan tahdon tai sanojen tuomista jollekulle, joillekin tai johonkin tilaisuuteen. Karismaatikkojen mukaan yleisimpiä parantamisilmiöitä ovat jalkojen pidentämiset tai muut selvästi havaittavat muutokset. Ilmiön yleisyydestä huolimatta siitä on varsin vähän lääketieteellisiä tutkimuksia.

      Profetian, tiedonsanan, ilmestyksen, kielilläpuhumisen tai kielten selityksen kautta karismaatikot katsovat saavansa Jumalalta selkeitä viestejä siitä miten heidän tulisi elää tai toimia.

      Osassa uudempaa karismaattista liikehdintää katsotaan Pyhällä Hengellä täyttymisen ilmenevän esimerkiksi ”pyhänä nauruna”, erilaisena nytkimisenä, kaatumisena (ks. Niilo Yli-Vainio) tai juopumisen kaltaisena tilana.

      Karismaattinen liike, samoin kuin muu herätyskristillisyys, korostaa konkreettisen, henkilökohtaisen jumalasuhteen merkitystä.

      Karismaattinen liike opettaa yleisesti, että Jumala voi puhua yksittäiselle kristitylle ja johdattaa rukouksen kautta elämässä oikeaan suuntaan. Toisin kuin monissa muissa herätysliikkeissä, ihmisestä jolla on armolahja, voi tulla karismaattisissa ryhmissä tärkeä Jumalan sanan ja tahdon tulkitsija. Tämä voi olla hyvä asia, mutta voi myös aiheuttaa epätervettä vallankäyttöä seurakunnassa.

      Positiivisen käsityksen mukaan karismaattisuuteen liittyy valoisa elämänasenne ja kokemus siitä, että Jumala lahjoittaa uskovalle ilon ja rauhan Pyhän Henkensä välityksellä. Negatiivisen käsityksen mukaan taas karismaatikko on henkilö, joka antautuu liiaksi tunteiden ja subjektiivisuuden valtaan uskonelämässään.

      Karismaattinen liike ei ole opillinen liike, vaan laaja-alainen ekumeeninen karismaattisuutta korostava herätysliike, joka pyrkii vaikuttamaan karismaattisten armolahjojen leviämisessä ja uudistamaan seurakuntia yli kaikkien seurakunta ja kirkkokunta rajojen

    • Hound Dog

      Jos kyseessä on "kristi-yhteisö" siellä puhutaan menninkäisistä ja tontuista ja steinerista ja vähän jumalastakin. Eli kristi-nimityksestä huolimatta se ei ole kristinuskoa. No, ei ole roomalaiskatolisuuskaan, mutta sillä sitä nimitetään.

    • Se on helluntailais-karismaattisuuteen kuuluva itsenäinen seurakunta. Jostakin syystä perustettu jälleen paikkakunnalle jossa toimii jo helluntaikirkkoseurakunta(helluntaikirkko) sekä perinteinen helluntaiseurakunta (Helluntaikansa). Tampereelta taitaa löytyä vielä muitakin helluntailais-karismaattisia yhteisöjä.

      Eri syistä eivät mahdu saman katon alle.

      • Joitain syitä

        Tampereen kristillisen yhteisön pastori riitaantui Tikkurilan hellareiden kanssa, muutti Tampereelle ja perusti ensin Voitonkeskuksen, sitemmin nimi muuttui Tampereen kristilliseksi yhteisöksi jostain syystä.

        Aloitti jo Tikkurilassa ollessa omalaatuiset "ylistyspomppimiset" ja uus-karismaattiset ylistyshommelit, jotka olivat uutta hellareissa, eikä niistä tykätty, siksi joutui lähtemään.


      • YlistysPomppu
        Joitain syitä kirjoitti:

        Tampereen kristillisen yhteisön pastori riitaantui Tikkurilan hellareiden kanssa, muutti Tampereelle ja perusti ensin Voitonkeskuksen, sitemmin nimi muuttui Tampereen kristilliseksi yhteisöksi jostain syystä.

        Aloitti jo Tikkurilassa ollessa omalaatuiset "ylistyspomppimiset" ja uus-karismaattiset ylistyshommelit, jotka olivat uutta hellareissa, eikä niistä tykätty, siksi joutui lähtemään.

        Ylistyspomppimimen on ihan yleistä Tampereen Helluntaikirkko seurakunnassa ja Seinäjoella ja Helsingin Saalemissa. Ylistyspomppiminen on ollut osa helluntailaisuutta jo yli kymmenen vuotta tienraivaajana olivat Petri Kosonen ja Vellu Suonperä.

        Oikeastihan ylistyspomppiminen on älytöntä touhua.


    • Ainakin heidän sivullaan on tilinumero, mutta ei mainintaa rahankeräysluvasta.

      Sivustolla on myös ohjeita rahankäytöstä ja heidän mukaan on hyvä tallettaa "Taivaan tilille"

      Äskettäinhän eräälle kristilliselle yhteisölle tuli tuomio kun olivat keränneet kymmeniä tuhansia ilman keräyslupaa.

    • Voi törkeys sentään

      "Ainakin heidän sivullaan on tilinumero, mutta ei mainintaa rahankeräysluvasta.
      Sivustolla on myös ohjeita rahankäytöstä ja heidän mukaan on hyvä tallettaa "Taivaan tilille"
      Äskettäinhän eräälle kristilliselle yhteisölle tuli tuomio kun olivat keränneet kymmeniä tuhansia ilman keräyslupaa".


      Niinpä Pe.ku, ja arvaappa vaan että KUKA tuon toisen Kristillisen yhdistyksen, AEM:n käräytti - No tämä Tampereen Kristillisen Yhteisön väkipä tietenkin!!!

    • Härskiys huipussa

      "Sivustolla on myös ohjeita rahankäytöstä ja heidän mukaan on hyvä tallettaa "Taivaan tilille".

      Onko pastorin oma tilinumero nykyään "taivaan tili"???

      ...Ja eikun taas uudelle ulkomaan matkalle ja lihaa lällyttelemään, viiniä juomaan, pihvejä popsimaan, aurinkoa ottamaan!

    • Anna-Maria Ammi

      Moi Ammi (Anna-Maria).
      Hauskat tavata taas täällä!

    • Väärä tyyppi

      Olen Loo-Ammi. Hauska tavata silti.

    • Yhyy

      En suosittele, koska johtaja vuosia sitten, huusi suu vaahdossa saarnassaan. Jumala ei kehoita ketään hillumaan suu vaahdossa. Jumala ei ole kuuro ja sokea, että pitäisi vahvistaa saarnojaan hillumalla suu vaahdossa. Voi olla johto vaihtunut, mutta en suosittele.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      136
      1270
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      34
      811
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      570
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      546
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      25
      531
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      516
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      491
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      14
      471
    Aihe