Kuukausi siinä meni, että tulin järkiini ja niin sanotusti heräsin todellisuuteen. Rakastuin haavekuvaan ja halusin hänen olevan juuri sellainen jota olen kaivannut, se oikea. En ole tuntenutkaan tällaista ennen ja ajattelin, että muita ei voi olla. Tiesin senkin, että minulla on paljon voimavaroja, jotka auttavat selviytymään nopeasti pettymyksistä ja uskalsin ottaa riskejä, mutta nyt tuntui siltä kuin sydän olisi pysyvästi tulehtunut, että sopivampaa ei voi tulla. Ajattelin jopa itsemurhaa..
Mutta hävettää kyllä se, että aikuisena sortuu tällaiseen haavekuvaan/idoliin rakastumiseen. :I Ja se, että toimin vastoin periaatteitani hänen vuokseen..ja ne seksuaalispainotteiset vihjailut, eih..:////
No, osaan kyllä nauraakin itselleni ja yritän ottaa opikseni..jatkan vahvempana eteenpäin.
Mutta hävettää kyllä se, että aikuisena sortuu tällaiseen haavekuvaan/idoliin rakastumiseen. :I Ja se, että toimin vastoin periaatteitani hänen vuokseen..ja ne seksuaalispainotteiset vihjailut, eih..:////
No, osaan kyllä nauraakin itselleni ja yritän ottaa opikseni..jatkan vahvempana eteenpäin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
eiköhän tän sivun vakiojäsenet ole juuri samanlaisia ku sä...et ole yksin....
Kuule, Anna anteeksi itsellesi.
Minä olen myös harkinnut itsemurhaa ihan sen vuoksi että en vaan halua elää täällä ja tuntenut olevani virhe, jolla ei oikeastaan ollut mitään väliä ja lopulta oli niin paljon että se tuntui kohtuuttomalta. Kuin jossakin Kiinassa tai ei sittenkään! Ja sitten sille ymmärtämättömyydelle, joka suosii tätä oravanpyörää ja siitä pyörii tämä oravanpyörä. Sen on pyörittävä, ymmärrän sen, mutta mikä sen hinta on ja mikä on ihmisen arvo? No ei mikään, jos vertaa tuohon seuraavaan. Miski ihminen masentuu? Onneksi on lääkkeet jotka pitävät toimintakykyä yllä.
Mutta kun sitä vertaa vaikka siihen kun jonkun äiti hylkää intiassa 3 vuotiaan tyttärensä bussipysäkille vain siinä toivossa että saisi itse paremman elämän, tajuaa että jokainen on täällä sattuman kautta.Sen tytön itku oli vain yhden tytön itku ja sitä tapahtuu niin palon......Tämä oli onnekas kun pääsi telkkariin......
Me länsimaissa olemme niin herran kukkaossa, ja suurin osa........
Puhumattakaan mistään ehkäisystä, mikä etuoikeus se on naiselle! Ja jos noita kehitysmaita lueskelee, niin mikä uhka miehille, jos nainen voikin muuttaa kontrollia ja päättää itse omasta kehostaan.
Onneksi täällä julkiastaan noita joukkoraiskauksia intiasta! Helvetti!!!!!!!!!!!!
mistä puhut :) Täällä varmaan kaikki vuorollaan saavat liikaa vauhtia. Ja kun sitten joku vaan tuntuu niin tutulta heti, niin on ollut ne kaikki moraalit koetuksella itse kullakin. Ja onhan se ainutlaatuista, jos sellaisen kohtaa. Itse tapaan paljon uusia ihmisiä koko ajan, mutta harvan kanssa tuntuu heti, että jotenkin synkkaa. En varmaan enää koskaan uskalla baareissa ihmisille jutella, kun en tajunnut, että näinkin voisi käydä.
Ehkä olisi parasta jos yrittäisit kommunikoida hänen kanssaan joskus palstan ulkopuolella. Itse en ole uskaltanut ottaa yhteyttä, koska olen pelännyt toisen reaktiota. Mutta silti näin ajattelen..
Kiitos sulle, että et tehnyt sitä itsemurhaa. Se ei ole se ratkaisu. Olen vastikään nähnyt läheiseni ystävän murtuvan pystymättä oikeastaan millään tavalla häntä auttamaan. Se oli hirvittävää ja hänen kuolemansa vei myös minulta jotain pysyvää pois. Olen ollut masentunut siitä asti. Miksi? Koska hän oli niin hyvä ihminen meille kaikille. Minäkin voisin luovuttaa. Ajattele, miten helppoa se olisi. Mutta rakastan elämää. Jostain ihmeen kumman syystä. Syystä, jota en oikeastaan tiedä. Jokin johdattaa minua kuin sinuakin - jatkamaan.
sydän on pakko avata jos haluu rakastaa sä muista se ain tyttösein
haavekuva normimenoo
BTW, tämä juttu ei liity palstailuun sikäli, että emme ole tätä kautta kommunikoineet. Itse olen tänne joskus kirjoitellut ja sanonut ottavani yhteyttä, niin teinkin. Tosiaan täältä kuvitelmat kuitenkin saavat vauhtia, on sellaista haavemaailmaa..
Mutta minulle tuli paha olo, koska itse asiassa hänen asiansa ovat huonommin..Tosiaan niitä voimavaroja on itselläni paljon kuitenkin ja pystyn kyllä nauttimaan elämästä, tämä "rakastuminen" itse asiassa teki minusta onnettomamman ja olin kuin jossain huumeessa- hetkittäin tosi ylhäällä, mutta useammin ja yleisemmin alhaalla..Tärkeysjärjestys vääristyi ja tästä ihmisestä, suhteestamme ja hänen mielialoistaan tuli tärkein asia elämässä..:/
Meidän olisi pitänyt olla ainoastaan kavereita, silloin olisin voinut häntä tukeakin. :/