Olen sairastanut jo diagnosoidusti vuodesta 99. Olen ollut useita jaksoja sairaalahoidossa, yrittänyt kerran lääkeitsemurhaa, joutunut jättämään työpaikkani, luulen, että edelliset opinnot keskeytyivät tämän takia. Nyt olen jo kolme vuotta ollut yliopistossa, mutta näyttää siltä, että olen taas ajautumassa tuhoon. Ei auta terapia, efexor pitää just ja just hengissä. Pahimmalta tuntuu, että menetin oman kultani tämän takia. Ei hän jaksanut minua, ei minun itsesääliä ja toivottomuuttani. Parhaimmillaan meillä meni tosi hyvin ja elettiin hyvässä suhteessa. Mutta tämäkin meni. Lukuvuosi alkamassa ja en osaa keskittyä mihinkään, juominenkaan ei huvita. Eikö ihmisellä, joka on miettinyt kuvioita jo pitkään, ole oikeutta kunnialliseen ja oikeudenmukaiseen kuolemaan? Tuntuu turhalta yrittää kitua täällä, kun mistään ei tule mitään. Rakas ihminen oli voimavara, mutta hänen rakkaus ei ollut minuun kyllin luja. Ymmärrän toki sen, että ei kumppanin kuulu olla mielisairaanhoitaja...
Masennus runtelee elämääni julmasti
Petri
3440
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Älä ihmeessä mieti mitään itsemurhaa, sinulla on kuitenkin opiskelupaikka jonka pohjalle rakentaa elämää. Vaikka tämä kuulostaa ärsyttävältä kliseeltä, pitää vain ottaa päivä kerrallaan ja hyväksyä se, että masennus ei häviä yhdessä yössä vaan toipuminen voi viedä vuosia. Opiskele oman tahtisi mukaan, älä yritä väkisin vaan etene vähä vähältä. Itse opiskelen myös yliopistossa, ja opiskeluni hidastui huomattavasti sairastaessani masennusta. On kuitenkin toipumisen kannalta todella tärkeää, että on jotain mielekästä tekemistä ja jotain, missä asettaa vähä vähältä korkeampia tavoitteita itselleen.
Mitä suhteeseesi tulee, ikävä juttu tietenkin. Todennäköisesti löydät kuitenkin uuden suhteen jossain vaiheessa, ja tämä suhde saattaa tehdä sinut vielä onnellisemmaksi. Vaikka masentuneena ei siltä tunnukaan, tulevaisuus on kuitenkin edessä. Koskaan ei tiedä, mitä se tuo tullessaan.
Alkaa ikääkin olla jo kolmea vaille neljäkymmentä. Ei taida vanha koira oppia uusia temppuja. Ja ei sitä uutta naista tilalle, kun tunteet on voimakkaat vielä menneessä, varmaan hyvin pitkään, jopa loppuelämän.
Jokaisella pitäisi olla oikeus ihmisarvoiseen elämään. Mielen oireista kärsivillä se on hyvin vaikeaa. Yksi vaihtoehto olisi itsemurha, mutta siihen tarvitaan minua karskimpi tapaus...
Kyllä se ohi menee! Muakin masentaa tällä hetkellä paljon, johtuen äidistä, isästä, frendeistä, koulunkäynnistä, kaikesta mitä mun pieneen hulluun sekasin olevaan päähän mahtuu.
mun oma ihana äitini joka on entinen huumeitten diilaaja ja käyttäjä, sai mut käyttäytymään niin että oma entinen rakas kultani jätti minut.. entinen rakkaani ei puhu minulle, ei vastaa puhelimeen/viesteihin, jos näkee mut lähtee nopeesti pois.. en tiedä tarkkaa syytä miksi suhteemme päättyi.. nyt, 1kk eromme jälkeen, hän on löytänyt uuden jätkän.. ja kehtas sanoo päin naamaa et hänellä on uusi ''rakas''.. niin paljon kuin sanoi rakastavansa, nii luulin et vähän kauemmin kestäis uuden jätkän hankkimisessa, tai edes miettimisessä.. sitten sain kuulla että luultavasti mun isä ei ole mun oikea isä.. ja nyt äitini on asustellut 1kk turkissa jonkun turkkilaisen miehen kanssa.. joka käyttää äitini rahoja.. ja koko kesä meni siinä kun isäni ja äitipuoleni riiteli todella rajusti koko kesän.. mulla ei edes ole kunnon ystäviä, kenelle jutella.. koska kaikki aikani sen 1v 4kk ajan kun olin rakkani kanssa meni rakkaalleni.. en tiedä yhtään mitä pitäisi tehdä.. olen hukassa.. itsemurhaa olen miettinyt harkitusti, mutta rakkaita ihmisiä jäisi ilman mua.. enkä kestäisi niiden kipua.. niinpä sulle petri sanon, et vaikka tuntuis siltä ettet jaksais elää, nii elä omalla rakkauden voimalla, älä muiden.. rakkautta voi jakaa, mut ei kannata liikaa turvautua rakkaaseen.. siitä seuraa vaan lisää masennusta kun suhde päättyy.. en nyt yritä neuvoa että älä koskaan rakastu.. tuntuu tyhjältä meillä kaikilla joskus, koska saamme tietää sen suuren kysymyksen, mikä on elämän tarkoitus?
toivon kaikille hyvää, ja antaisin voimia jos jollain tavalla pystyisin. vaikka niitä ei mullakaan ole..