Ekseemasta eroon

Itselläni on ollut melkein 20 vuotta riesana ekseemaa päänahassa. Eli sellaisia neliösenttimetrin kokoisia läiskiä, jotka vuoroin tulehtuvat ja vuoroin niihin tulee erittäin kuiva ja paksu iho/rupi.

Lääkärit osasivat antaa vain kortisonia ja parhaimmillaankin protopicciä, joista ei ollut mitään apua. Joten päätin löytää jonkin luontaistuotteen joka tepsisi.

Googlella löysin juttua Kartalinista jota ostin ja kokeilin, http://www.kartalin.cz/. Sen paras ominaisuus oli, että rasvaisuutensa vuoksi se piti jäkälöitymisen kurissa, mutta varsinaista parantumista tällä ei tullut.

Sitten kokeilin kuuria jossa syön 50ug D-vitamiinia (öljyssä, olisiko sitä tolosen), sinkkiä, b-vitamiinia, maitohappobakteereja, kalaöljytabuja ja Omegat-3-6-7-9-öljyseosta, ja lisäksi ulkoisesti IbiBene-hopearasvaa, http://www.hopeavesi.fi/ibibene. Tätä kuuria noin 1kk. Nyt ensimmäistä kertaa ekseemaläiskät ovat parantuneet, joten voin suositella tätä kuuria ekseemasta kärsiville. En tiedä mikä näistä aineista auttoi, mutta ainakin ne kaikki yhdessä.
1263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Low vitamin D in children linked to eczema severity!
http://blog.vitamindcouncil.org/2013/01/25/low-vitamin-d-in-children-linked-to-eczema-severity/

Infant eczema linked to gut bacteria, diet!
http://www.stonehearthnewsletters.com/infant-eczema-linked-to-gut-bacteria-diet/infants/

D-vitamiinia pitää syödä, niin paljon, jotta veren D-vitamiinipitoisuus nousee luonnolliselle (auringon nostamalle) tasolle, joka on keskimäärin 125 nmol/l. Lukuisten tutkimusten valossa tämä tarkoittaa vähintään 50µg D-vitamiinia päivässä. Yleensä 100µg ja jopa enemmänkin, jos on isokokoinen ihminen.

Euroopan Unionin elintarviketurvallisuuselin EFSA nosti D-vitamiinin turvallisena päiväannoksena pidetyn nuorten (11–17 v) ja aikuisten rajan 50 mikrogrammasta (µg) 100 µg:aan. EFSA päätyi tähän tulokseen käytyään läpi uudet D-vitamiinitutkimukset. Vauvojen rajana on nyt 25 ja 1–10-vuotiaiden rajana 50 µg päivässä. Lausunnossa mainitaan, että edes 250 µg päiväannoksella ei löydetty mitään haittavaikutuksia.
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=247

D-vitamiini herättää paljon kysymyksiä. Fysiatrian erikoislääkäri Jukka Pekka Kouri vastaa katsojien kysymyksiin.
http://areena.yle.fi/tv/1802812

Atooppisen ihottuman ruokavalio, joka toimii!
http://www.raikasweb.com/psoriasis

Viljojen mahdolliset haitat!
http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihytfyfytgiui kirjoitti:

Itselläni on ollut melkein 20 vuotta riesana ekseemaa päänahassa. Eli sellaisia neliösenttimetrin kokoisia läiskiä, jotka vuoroin tulehtuvat ja vuoroin niihin tulee erittäin kuiva ja paksu iho/rupi.

Lääkärit osasivat antaa vain kortisonia ja parhaimmillaankin protopicciä, joista ei ollut mitään apua. Joten päätin löytää jonkin luontaistuotteen joka tepsisi.

Googlella löysin juttua Kartalinista jota ostin ja kokeilin, http://www.kartalin.cz/. Sen paras ominaisuus oli, että rasvaisuutensa vuoksi se piti jäkälöitymisen kurissa, mutta varsinaista parantumista tällä ei tullut.

Sitten kokeilin kuuria jossa syön 50ug D-vitamiinia (öljyssä, olisiko sitä tolosen), sinkkiä, b-vitamiinia, maitohappobakteereja, kalaöljytabuja ja Omegat-3-6-7-9-öljyseosta, ja lisäksi ulkoisesti IbiBene-hopearasvaa, http://www.hopeavesi.fi/ibibene. Tätä kuuria noin 1kk. Nyt ensimmäistä kertaa ekseemaläiskät ovat parantuneet, joten voin suositella tätä kuuria ekseemasta kärsiville. En tiedä mikä näistä aineista auttoi, mutta ainakin ne kaikki yhdessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu