Tervehdys ystävät huonohiuksiset.
Syy että kirjoitan tämän on se että olen saanut itsekkin apua tältä palstalta ja päätynyt kokeilemaan erilaisia hiustenkasvatus
tuotteita.Jos tästä on apua muillekkin niin hyvä niin, ei varmaankaan toimi kaikille koska olemmehan yksilöllisiä. Minulla tilanne jo vuosia sitten sisuskumi alkoi loistaa toden teolla päälaelta ja ohimotkin alkoivat vetäytyä uhkaavasti. Olen kuitenkin yli 40v.Hiukset olivat nuorena runsaat mutta suomalaisen ohuet. Tutkin monenlaisia mahdollisuuksia, ja sain hyviä vinkkejä tältä palstalta. Kuitenkin vuosien tutkimustyön johdosta olen löytänyt itselleni sopivan ja toimivan ratkaisun.
Eli käytän Rogaine vaahtoa reilusti aamuisin.(Joskus iltapäivällä lisää,ei aina) .Sitten nukkumaan mennessä laitan Spectral Dnc nestettä 1mm. Syön myös biotiinia ja D-kalkkia molempia 2-3 tablettia päivässä.Olen käyttänyt yhdistelmää parin vuoden ajan ja hiukset on mielestäni todella hyvässä kunnossa nyt, ei aivan täydelliset, viittä vaille, avoimia kohtia ei enää löydy.Näyttäisi siltä että vielä päivä päivältä hiukset tuuheutuu. Katselin juuri peilillä ja totesin hämmästyneenä tuloksen. En aio jatkaa väittelyä/keskustelua käytä vinkki hyväksesi jos tahdot.T. Hannu

Vastaukset 8
Vanhimmat
Just joo.........
"spectral Dnc 1mm" Millimetri?!
käytä vähän mielikuvitusta.
sitten? Ei se desilitrakaan ole,onko se lukijan vastuulla jos aloittaja kirjoittaa väärin?
Kiitos sinulle nimimerkki tyytyväinen. Hyvä, että tänne kirjoitetaan myös silloin kun on saanut itse avun. Yleensä tänne tullaan huutamaan vain apua ja neuvot saatuaan häivytään.
Kirjoitan vielä itsekin omien hiusteni positiivisesta kehityksestä kun kaksi vuotta täyttyy. Itse luovuin alussa Rogainen ja Nizoralin käytöstä ja käytössäni on vain dutasteridi.
Itselläni on vieläpä valokuvat dokumentteina.
Sehän kuulostaa hienolta.Jos joku ei halua ottaa vinkikiä itselleen se on oma häpeä.
Eipä tuossa mitään tullut. Ainoat toimivat keinot ovat:
1. hiustensiirto
2. finasteridi / dutasteridi
3. minoksidiili (rogaine)
4. Ketokonazol
5. Vitamiinit ja hivenaineet (nykyisten hiusten kunto)
Kirjoittajakin tietysti tietää, että asia on vanhaa juttua, mutta näitä tarvitaan, että kaikki tietävät että nuo toimivat.
Nuo viisi kohtaa ovat ne ainoat toimivat. Näinhän se on.