Auttakaa, ahdistaa!

cu_bu

Hei, olen 18 vuotias tyttö, ja olen jo vähän aikaa halunnut muuttaa omilleni. Välini ovat viimeaikoina kiristyneet sietämättömiksi vanhempieni kanssa. Käyn tällä hetkellä lukiota ja huonot olot kotona ovat vaikuttaneet negatiivisesti lukion käyntiin.

Olen aina ollut ns. hyvä lapsi, koska olen aina kuunnellut vanhempiani, en kiroile heidän kuullen, en saa mennä minnekkään ilman vanhempieni lupaa, en saa yöpyä kavereillani, kunnioitan heitä, enkä ole koskaan tehnyt jotain heidän käskyjään vastaan. En tupakoi ja hekin tietävät, että osaan kontrolloida alkoholin juomistani, joten ongelma ei ole minussa. Ja oikeastaan minua ei ole haitannut hirveästi kaikki rajoitukset nuorempana, koska olen aina ajatellut että saan vapautta kunhan olen täysi-ikäinen. Mutta vapautta ei ole tullut vaikka olen siitä puhunut heille. Olen rupenut miettimään muuttoa, koska vanhempani ovat aina sanoneet että joudun pelaamaan heidän säännöillään niin kauan kun asun heillä.

Vanhempieni rajoitusten takia, minulla on myös erittäin pieni kaveripiiri, koska kuka haluaa kaveerata ihmisen kanssa, joka ei koskaan voi viettää aikaa kodin ulkopuolella? Toisin sanoin olen erakoitunut sosiaalisesta elämästä. Rajoitusten lisäksi olen aina elänyt vaivatonta elämää. Vanhempieni suurien velkamenojen takia ainoa raha, jota saan käyttööni kuukausittain on 62 euroa opiskelurahaa kelalta, josta 56 euroa menee bussi kuluihin.

Tämän lisäksi minulla on aika usein välit kireät vanhempieni kanssa. Otamme melko usein yhteen niin äidin kuin isänkin kanssa. Joskus vain toivon, että saisin olla yksi! Silti koska rakastan heitä, en ole tähän asti edes miettinyt muuttoa, koska tiedän että heidän sydämensä murtuisivat muutostani. Ja toisaalta en kestä enää tätä kultaista vankilaa..

Siksi kysynkin, pitäisikö minun muuttaa vai ei? Mitä tukija ja asunnon löytö apua voin saada opiskelijana? Miten ilmoittaisin tästä vanhemmilleni? Kannattaako minun muuttaa juuri ennen viimeistä lukio vuottani? Auttakaa, koska ahdistaa!

8

396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ööö,aikuistu

      Kela.fi kannattaa sieltä ottaa se laskuri ja siihen laittaa omat tiedot, niin saat selville tukimäärän asumiseen. Erikseen sosiaalitoimistosta voi kysyä toimeentulotukea. Ja ihan vinkkinä, olet 18, joten saat tehdä mitä haluat, jos vanhempasi siitä suuttuvat ettet toimi sääntöjen mukaan, niin silloinhan sinun on helppo sanoa, että parempi muuttaa omilleen sitten.

      • cu_bu

        Kelalta aattelin hakea, mut en vaa oo varma et kuin pal sossu auttaa.. Ku on vähän vaikeaa asua yksin, jos opiskelen enkä käy töissä.


    • hmmm...

      !!ihan vinkkinä, olet 18, joten saat tehdä mitä haluat, jos vanhempasi siitä suuttuvat ettet toimi sääntöjen mukaan, niin silloinhan sinun on helppo sanoa, että parempi muuttaa omilleen sitten.""

      Ei ihan noin. Jos asuu toisen luonna niin pelataan isännän sääntöjen mukaan vaikka olisi ihan omat vanhemmat kyseessä. Jos aloittaja muuttaa omaan niin saa tehdä mitä lystää kunhan toimii laillisuuden piirissä. Joten aloittaja asuu vanhempiensa luonna juuri niillä ehdoilla kun he esittää. Kun hän muuttaa pois niin vanhemmat voivat vain esittää toiveita tyttärensä tekemisistä.

    • 611

      Vanhempasi eivät varmasti tarkoita pahaa, heillekin se on iso juttu että lapsi alkaa aikuistua, "pärjääköhän se nyt?". Totta kai heidän pitäisi uskaltaa nyt antaa sinulle jo vapautta esim. yökyläilyjen suhteen ym.

      18-vuotias on yhteiskunnan silmissä "aikuinen", mutta todellisuudessa vielä aika pihalla oikeasta elämästä :D Ymmärrän toisaalta vanhempiesi halun suojella sinua, mutta kaikkien meidän pitää saada tehdä omat mokamme ja ottaa niistä opiksi. Olet kuitenkin ihan fiksunoloinen nuori ja vanhempiesi pitäisi luottaa sinun arviointikykyysi asioiden suhteen.

      Hae kaupungilta opiskelija-asuntoa (solu), vuokrat ovat halvempia. Tai muuta kimppakämppään. Ja sitten alat hakea osa-aikaista ilta- ja vkltyötä koulun oheen (kauppa, siivous, hese/mäkki). Kelalta saat opintotukea enemmän kun asut yksin (vanhempien tulot vaikuttaa kai silti edelleen?) ja asumistukea.

      Kaikista paras vaihtoehto todellisuudessa olisi jatkaa kotona asumista vuosi tai pari, hakeutua samalla töihin ja alkaa sästää. Lukion jälkeen jatkat opiskelua ja siinä vaiheessa muutat pois kotoa joka tapauksessa.

      • yy7

        Opiskelija ei voi saada vuokrakämppään asumistukea.


    • Dr Psyko

      Ahdistukseen on hyviä lääkkeitä kuten Diapam.

      Ei kannata jättää hoitamatta omaa mielisairautta.

    • pitkäaikaistyötön

      Mutta kun oon työtön, (peruspv.rahalla) eikä oo rahaa.
      dg : masennus,ahdistus,paniikkihäiriö.

    • bvsgff

      Nyrkkisääntö on, että nainen muuttaa aina ensiasuntoonsa poikaystävänsä kanssa, joten hanki sellainen jos ei ole jo. Mies muuttaa omaan kotiinsa taas useimmin yksin, ja tässä yksi syy miksi nuoret miehet syrjäytyvät naisia paljon helpommin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      91
      3942
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3307
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      125
      2617
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      207
      1938
    5. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1774
    6. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      80
      1675
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      95
      1668
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      110
      1529
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1291
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1192
    Aihe