Nyt mennään kuulkaas naiset äärirajoilla.
Melkolailla 2 vkoa yhtä soittoon yhtä helvetin valvomista, närästystä (vaikkei mitään söisikään), pissatusta ja nyt viimeiset pari päivää etovaa oloa ja vitutusta.
Lantio on kuin tulessa ja paikkoja kolottaa.
Neuvolassa käyty ja sf-mitta sen kuin kasvaa, lapsen jalat tuntuvat jo kurkussa saakka. Ei siis merkkiäkään että laskeutuisi yhtään alemmas. Tämä nyt tietty tuttua edellisistä raskauksista, kiitos ahtaan lantion.
Oikeasti helvetti tätä oloa!!! Sarjassamme kun vitutus ja ärsytys on niin suurta ettei sanat riitä enää kertomaan. Ja maanantaina vasta olisi sektio. Mie en kestä sinne saakka, prkl.
Helvetti tätä oloa!!!!!!! ( rv 39+2 )
4
3542
Vastaukset
- 41+1
Niin, raskauden loppuaika ei oikein ole mitään ruusuilla tanssimista, lähes kellään.
- 38 + 4
Juu ei ollu ei.... itsellä lapsi syntyi 38 4 mutta silti kk ennen syntymistä olo oli helvettiä! Oli laskeutunut jo niin alas että pelkkä varpaan osuminen lattiaan sai helvetillisen kivun aikaan häpyluussa. Eipä siinä kävelty loppu metreillä enää. Onneksi päätti tulla hieman aikaisemmin eikä venynyt yliajaksi.
Nii ja yöllä ei tullut kuuloonkaan että nukuttaisi. - ----
Samoja tuntemuksia minulla oli kuukausi sitten...
Lapsi syntyi rv 41 0, ja kyllä ne viimeiset viikot olivat yhtä helvettiä, kun kolotti ja närästi ja pissatti. Nyt lapsi on kuukauden ikäinen, ja väsymys on jotain aivan järkyttävää, päivät menevät sumussa ja naama on kalpea ja silmänaluset mustat ja tiuskin miehelle ja haluaisin vain nukkua ja nukkua ja nukkua...Yöllä itkettää aina kun vauva herää, kun ei millään jaksaisi nousta ja imettää ja vaihtaa vaippaa...Älkää ymmärtäkö väärin, rakastan vauvaani ja olen hänestä onnellinen enkä ole masentunut tms., mutta kyllä sitä univelkaa pääsee kertymään rutkasti, varsinkin kun on muitakin lapsia hoidettavana, ei siis voi nukkua aina kun vauva nukkuu.
Kyllä se kannattaa niistä vaivoista huolimatta nauttia siitä raskauden loppuajasta ja levähtää, ottaa rennosti...Ei se ole helppoa sen vastasyntyneenkään kanssa ;) - neljättä odottava
Hei täällä ootellaan nejättä nyt rv 26 ja tuleva synnytys ahdistaa ja saa aikaan vastenmielisyyttä vielä tässä vaiheessa =D. Muistan viimeisimmän eli kolmannen raskauden loppuajat, olin ihan hermoraunio, lapsi oli laskeutunut jo kuukautta ennen laskettua aikaa todella alas j akohdun suukin oli 2 senttiä auki ja oli jaloissa jatkuvasti kramppeja ja kusetti ja närästi ja ahisti!!!!Joka minuutti oli yhtä tuskaa...sitten halusi vain synnytyksen alkavan ja oli ihan riemun hetki kun tuli se oikea supistus, limatulppaa ja verta sen mukana. Yöt oli jatkuvaa valvomista ja tunsin välillä inhoa vatsaani kohtaan, kun vauva potkiutui ja supisteli sen kuukauden joka ikinen yö, ilman että mitään vauvaa alkoi syntymään. Onnea sinulle aloittaja tulevaan koitokseen, siihen ei ole todellakaan enää kauan, kun saat oman kehosi itsellesi ja "vapauden" omaan kroppaasi. Minulla on vielä mentävä kesän yli ja ahistaa jo nyt....Odotusaika ei ole kyllä mikään paras aika varsinkaan se viimeinen kuukausi...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85872
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52801- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253667Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,9636Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk57619- 53594