Alkoholialtistetut lapset

Olisipa joku viisas vastannut sinulle. Olisin minäkin saanut samalla vinkkejä. Joku toisessa ketjussa syyllisti meitä lasten leimaamisesta diagnooseilla. Minusta diagnoosin tarkoitus on saada lapselle kaikki mahdollinen apu ja tuki. Vanhempana diagnoosi auttaa ymmärtämään, ettei lapsi useinkaan itse voi käyttäytymiselleen mitään.

Ja totuushan on, että rahaa ja sädekehää pongahtaa sijaisvanhemmalle diagnoosin myötä. Ja usein noilla sijaisvanhemmilla itsellään on aika monta diagnoosia.

Pääsee juttelemaan naapurisijarin kanssa. On närästystä, kiristystä, puristusta, sydämentykytystä, hikoiluta, kuumia aaltoja, vyöruusua, ihottumaa jne. Kyllä ne monet on erityishenkilöitä.

Meillä fas-lapsen koulunkäynti onnistuu niin että hänellä on henkilökohtainen avustaja koko ajan vierellä. Avustaja selittää vaikeat käsitteet ja pitää muutenkin "lapsen" aisoissa. Välitunneilla pärjää jollain tavalla itsekseen mutta kaikenlaistahan siellä sattuu kun keskutelutaidot ovat puutteelliset eikä oikein aina ymmärrä mitä toiset sanovat. Lapsi opiskelee yleisopetuksessa tosin kaikki aineet on mukautettu.

Meillä asuu kolme äitiensä raskaudenaikaisen alkoholinkäytön eri tavoin vaurioittamaa lasta - diagnoosit ovat ARND, osittainen FAS ja FAS.
Koulu on kaikilla sujunut tähän asti hyvin, koska lapset ovat saaneet tarvitsemansa tukitoimet ja kotona olemme osallistuneet koulutehtävien tekemiseen ja läksyjen lukemiseen juuri niin paljon kuin on ollut tarvis.
Yhdellä lapsista on ollut koko peruskouluajan henkilökohtainen avustaja ja ajoittain hän on opiskellut pienryhmässäkin ja suorittanut kokeet yksin, koska vaikeuksia on ollut varsinkin tarkkaavaisuuden ylläpitämisessä ja keskittymisessä.Päättötodistuksen keskiarvo oli 7 ja yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti oli kaikki aineet opiskeltu. Tämä lapsi opiskelee nyt ammattikoulussa.
Toinen lapsista on suorittanut ensimmäisen luokan kahteen kertaan, koska ei ensimmäisenä vuonna oppinut edes aakkosia - sittemmin on oppinut kyllä vaadittavan oppimäärän ja nyt yläkoulussakin opiskelee yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti, osittain pienryhmässä ja tekee kokeet pienryhmässä. Lyhytkestoisen muistin vaikeudet ovat haitanneet opiskelua, mutta muisti on viime testien mukaan kohentunut.
Kolmas lapsista on myös pärjännyt koulussa nämä ensimmäiset luokat hyvin, vaikeudet ovat olleet lukemisen opettelussa, luetun ymmärtämisessä ja matematiikan sanallisissa tehtävissä - tukiopetusta ja erityisopetusta hän on saanut aina tarvitessaan.
Ammattikoululaisemme oli aikalailla kuvaamasi kaltainen aikoinaan koulun aloittaessaan , mutta onneksi luokka oli pieni, opettaja erinomainen, samoin avustaja. Lapsi, joka ei jaksanut istua 15 minuuttia kauempaa paikoillaan sai aina jotain "hommia", että pääsi liikkumaan (kukkien kastelua, kynien teroittamista, paperien jakoa yms.). Avustaja istui lapsen vieressä omassa pulpetissaan ja puuttui heti ylimääräisiin puuhiin (kynällä rummutus, edessä istuvan hiusten nykiminen jne.). Joskus lapsi oli avustajan kanssa opiskelemassa toisessa tilassa, jos ei jaksanut muuten keskittyä tai tarvitsi lisäselvitystä asiaan, jota ei ollut ymmärtänyt.Ensimmäisinä kouluvuosina välitunneillakin oli avustaja seuraamassa tilannetta ja ohjaamassa lasta, jolle sosiaalisten suhteiden ymmärtäminen on edelleen vaikeaa.

Uskon, että merkityksellisintä lienee se, millaisen opettajan lapsesi saa. On ihan lottovoitto, että lapsesi on päässyt pienryhmään. Monelle luokanopettajalle, ei toki kaikille, erityislapsi on vielä liian iso haaste osana yleisopetuksen ryhmää. Erityisopettajalla on paitsi tarvittava koulutus, myös paljon kokemusta hyvinkin haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Haluan lohduttaa sanomalla, että lapsenne ei suurella todennäköisyydellä ole ainoa "haasteellisesti" käyttäytyvä lapsi tässäkään luokassa:)

Merkityksellistä on myös tiivis yhteistyö psykologin tai psykiatrin kanssa, yhteiset moniammatilliset palaverit, joissa myös te sijaisvanhempina olette todella tärkeässä asemassa. Ja kuten joku jo aiemmin kirjoittikin, kyky säädellä omia impulsseja ja kyky ymmärtää syy-seuraussuhteita (Mitä tapahtuu jos toimin näin? Entä jos toiminkin näin?) tulee varmasti kehittymään alakoulun aikana roimasti. Nykyisin mm. koulukuraattorit osaavat hienosti opettaa omantoiminnanohjausta, jota voi hyvin soveltaa myös kotona. Tähän tarkoitukseen on olemassa myös ryhmiä, kannattaa kysäistä lapsellenne sopivaa paikkakuntanne perheneuvonnasta.

Lykkyä pyttyyn ja paljon positiivista uskoa lapseenne:) Voimia arkeen ja aurinkoisia päiviä,

toivottelee eräs ope

Sekin vielä... että meidän ihan tavis poika aloittaa koulun syksyllä ja hänen luokalla on 24 lasta, joista poikia 18.

Eli monesti luokat ovat isoja ja lapset vielä taas pieniä eli vaikka olisi miten loistava opettaja niin ei mitenkään ehdi huomioimaan kaikkia lapsia, saatikaan tarpeeksi niitä erityislalapsia jos joku/useampi on tavallisella luokalla.

Eli tosiaan hyvä juttu että pääsee pois tavalliselta luokalta, sinne on sitten helppo mennä jos tilanne helpottuu ajan kuluessa.

Tsemppiä ja tiivistä yhteistyötä opettajan kanssa =)

Meillä nyt 15-vuotias fas-poika oli aivan samassa tilanteessa koulun alkaessa. Oma avustaja luokassa oli aivan välttämätön apu, vaikka kyseessä olikin pienluokka. Mutta nyt jälkeenpäin voin sanoa ihmeen tapahtuneen: poika siirtyi ylä-asteella normaaliopetukseen ilman avustajaa ja menee nyt ysiluokalle. Keskiarvo oli yli 8- aivan normaaliopetuksessa siis.
Ala-asteella psykologi ehdotti concerta lääkitystä. Onneksi suostuimme kokeiluun. Keskittyminen parantui silmissä, kapasiteetti tuli käyttöön. Sosiaaliset suhteet alkoivat kaverihin parantua jne..
Tällä hetkellä käymme terapiassa ( toiminta-) edelleen ja concerta on käytössä koulupäivinä. Poika on positiivinen , itseensä uskova nuori mies. Haasteita on fasin tuomana koko elämän ,mutta uskomme tulevaisuuden tuovan paljon hyvää! Luottakaa tekin tulevaisuuteen ja lapsenne taitoihin , jotka ovat vielä piilossa ja hakekaa ajoissa apua .. Hyvää kesää kaikille !