Olen kesäkuussa 20-vuotta täyttävä tyttö ja olen kamppaillut huonon itsetunnon kanssa jo hyvin monta vuotta.
Olen luonteeltani itseään tutkiskeleva persoona ja huono itsetuntoni häiritsee minua ihan toden teolla. Olen 161 cm pitkä ja viimeksi painoa mitatessa painoin 65 kg. Koen itseni pieneksi ja pyöreäksi. Lihapullaksi. Mutta oikeastaan, mikäs siinä on vikana jos on jotain mistä ottaa kiinni? Miehetkin pitävät enempi naisista jotka ovat enemmin pehmeitä kuin luurankoja..
Mutta en ole lihapullakaan.. Olen lyhyt, kyllä, mutta minussa ei oikeastaan roiku mikään muu kuin rinnat, nekin vain kokonsa takia. Yleensä portretteja katsoessani kiinnitän huomiota siihen millä tavalla ihmisillä on muotoja ja poimuja. Olen todennut että näteimmillään ihminen on silloin kun mikään ei erityisemmin roiku.
Kuulun itsekin sellaisiin ihmisiin joilla ei mikään kokonsa puolesta roiku(paitsi juuri nämä maitorauhassäkit). Mutta silti olen tyytymätön itseeni.
Harrastan epäsäännöllistä uimista, tykkään lenkkeillä, ja pyrin kiinteyttämään kehoani erilaisilla sarjoilla joihin siis sisältyy vatsalihasten sekä selkälihasten stimulointi. Olen myös ryhtynyt kylkilihaksia harjoittamaan ja punnerran. Näitä pyrin tekemään päivittäin ja annan viikonloput palautua. Olen tehnyt tätä tammikuusta lähtien ahkerammin, ja pienesti olen varmaan muuttunut, mutta jotenkin se tuntuu riittämättömältä. Minun pitäisi syödä säännöllisemmin, pientä syömishäiriön poikasta tuntuisi kytevän minussa. Mutta tiedostan mahdollisen taudin ja ehkäisen sen edistymistä.
Minä en ikinä ole välittänyt siitä mitä vaaka näyttää, mutta peili on suurin viholliseni. En inhoa mitään muuta enempää kuin vaatekauppojen pukukoppien peilejä. Kuitenkin vietän elämästäni niin monta minuuttia tuon vihaamani laitteen edessä, katsoen itseäni liian läheltä.
Kysyessäni poikaystävä-ehdokkaaltani viimeyönä tämän kuuluisan kielletyn kysymyksen ulkonäöstäni, sain vastaukseksi että olen ihan hyvän näköinen. Tulihan minulle tietenkin hyvä olo, mutta silti jäi kaivelemaan se, että miksei minusta tunnu yhtä hyvän näköiselle kuin miten muut minut näkevät.
Minulla on päällä jatkuvaa epävarmuutta siitä miten minä kelpaan ympäristööni. Minulla on huono isä-tytär suhde, ja tärkeät ihmissuhteet ovat tuhoutuneet ympärilläni. Riidassa on aina kaksi osapuolta mutta koen kaiken omaksi syykseni. Koen että minä olen kaiken aiheuttamani p*skan takana. Olenhan oman elämäni herra, omat valintani ovat tilanteeni summa.
Kokemukseni muiden ihmisten kanssa ovat etäännyttäneet minut muista ihmisistä. Ahdistun suuressa väkijoukossa ja muutenkin istun mieluummin somessa kuin kahvilla ystävättären kanssa. On muutenkin helpompi esimerkiksi istua s24 chatissa tehden uusia tuttavuuksia, kuin kaupungilla katsoen muita ihmisiä kulmien alta. Tämä kaikki vain sen takia etten tahdo pilata uusia tulevia ihmissuhteita typerillä valinnoillani. Minulle kaikki nettituttavuudet joita en ole tavannut oikeasti on vain jotain bittimörköjä joiden kanssa tapan aikaa. Vaikka kyllähän siellä ruudun takana istuu ihan yhtä paljon joku muu kuin minä tässä. Sen tiedostaminen on vain vaikeampaa.
Mutta todellakin, voisiko oikeasti huono itsetuntoni johtua henkisestä kypsymättömyydestä? Voiko huono itsetuntoni olla niin riippuvainen siitä miten olen kokenut isänrakkauden huonot puolet? Siis tarkoitan nyt lievää seksuaalista lähentelyä, kyllä.
Olen luonteeltani itseään tutkiskeleva persoona ja huono itsetuntoni häiritsee minua ihan toden teolla. Olen 161 cm pitkä ja viimeksi painoa mitatessa painoin 65 kg. Koen itseni pieneksi ja pyöreäksi. Lihapullaksi. Mutta oikeastaan, mikäs siinä on vikana jos on jotain mistä ottaa kiinni? Miehetkin pitävät enempi naisista jotka ovat enemmin pehmeitä kuin luurankoja..
Mutta en ole lihapullakaan.. Olen lyhyt, kyllä, mutta minussa ei oikeastaan roiku mikään muu kuin rinnat, nekin vain kokonsa takia. Yleensä portretteja katsoessani kiinnitän huomiota siihen millä tavalla ihmisillä on muotoja ja poimuja. Olen todennut että näteimmillään ihminen on silloin kun mikään ei erityisemmin roiku.
Kuulun itsekin sellaisiin ihmisiin joilla ei mikään kokonsa puolesta roiku(paitsi juuri nämä maitorauhassäkit). Mutta silti olen tyytymätön itseeni.
Harrastan epäsäännöllistä uimista, tykkään lenkkeillä, ja pyrin kiinteyttämään kehoani erilaisilla sarjoilla joihin siis sisältyy vatsalihasten sekä selkälihasten stimulointi. Olen myös ryhtynyt kylkilihaksia harjoittamaan ja punnerran. Näitä pyrin tekemään päivittäin ja annan viikonloput palautua. Olen tehnyt tätä tammikuusta lähtien ahkerammin, ja pienesti olen varmaan muuttunut, mutta jotenkin se tuntuu riittämättömältä. Minun pitäisi syödä säännöllisemmin, pientä syömishäiriön poikasta tuntuisi kytevän minussa. Mutta tiedostan mahdollisen taudin ja ehkäisen sen edistymistä.
Minä en ikinä ole välittänyt siitä mitä vaaka näyttää, mutta peili on suurin viholliseni. En inhoa mitään muuta enempää kuin vaatekauppojen pukukoppien peilejä. Kuitenkin vietän elämästäni niin monta minuuttia tuon vihaamani laitteen edessä, katsoen itseäni liian läheltä.
Kysyessäni poikaystävä-ehdokkaaltani viimeyönä tämän kuuluisan kielletyn kysymyksen ulkonäöstäni, sain vastaukseksi että olen ihan hyvän näköinen. Tulihan minulle tietenkin hyvä olo, mutta silti jäi kaivelemaan se, että miksei minusta tunnu yhtä hyvän näköiselle kuin miten muut minut näkevät.
Minulla on päällä jatkuvaa epävarmuutta siitä miten minä kelpaan ympäristööni. Minulla on huono isä-tytär suhde, ja tärkeät ihmissuhteet ovat tuhoutuneet ympärilläni. Riidassa on aina kaksi osapuolta mutta koen kaiken omaksi syykseni. Koen että minä olen kaiken aiheuttamani p*skan takana. Olenhan oman elämäni herra, omat valintani ovat tilanteeni summa.
Kokemukseni muiden ihmisten kanssa ovat etäännyttäneet minut muista ihmisistä. Ahdistun suuressa väkijoukossa ja muutenkin istun mieluummin somessa kuin kahvilla ystävättären kanssa. On muutenkin helpompi esimerkiksi istua s24 chatissa tehden uusia tuttavuuksia, kuin kaupungilla katsoen muita ihmisiä kulmien alta. Tämä kaikki vain sen takia etten tahdo pilata uusia tulevia ihmissuhteita typerillä valinnoillani. Minulle kaikki nettituttavuudet joita en ole tavannut oikeasti on vain jotain bittimörköjä joiden kanssa tapan aikaa. Vaikka kyllähän siellä ruudun takana istuu ihan yhtä paljon joku muu kuin minä tässä. Sen tiedostaminen on vain vaikeampaa.
Mutta todellakin, voisiko oikeasti huono itsetuntoni johtua henkisestä kypsymättömyydestä? Voiko huono itsetuntoni olla niin riippuvainen siitä miten olen kokenut isänrakkauden huonot puolet? Siis tarkoitan nyt lievää seksuaalista lähentelyä, kyllä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
"Mutta oikeastaan, mikäs siinä on vikana jos on jotain mistä ottaa kiinni? Miehetkin pitävät enempi naisista jotka ovat enemmin pehmeitä kuin luurankoja.."
Heti aloitit tämän lihavien ihmisten tavan väheksyä ylipainoa. Pojat ei todellakaan ottaisi lihavaa naista hoikan sijaan. Sun ikänen henkilö voisi nyt oikeasti kohdata oman lihavuutensa ja hankkiutua eroon niistä lisäkiloista mitä on kertynyt.
"Miehetkin pitävät enempi naisista jotka ovat enemmin pehmeitä kuin luurankoja.."
se lähinnä tarkoittaa muodokasta persettä ja tissejä, ei sitä että sulla vyötäröllä hyllyy ;)
Niin, no enhän minä toki tuossa kirjoittanut harjoittavani kyseistä vyötäröä.. Eihän vatsa-kylki-selkä alueen lihasten stimulointi ainakaan sitä aluetta muuta, eihän?
Sen verran voisin vielä puolustautua ettei itsetuntoni ole kyllä muiden, varsinkaan juuri poikien, mielipiteistä sidonnainen. Jollen tällaisena kelpaa en ole sen ihmisen arvoinen.
Ehkäpi enemmän halusin näkökulmaa siihen, miten muut tilanteeni näkevät, pystyykö joku muu analysoimaan minun tekstin perusteella sitä että johtuuko itseluottamusongelmat juuri tästä mahdollisesta kypsymättömyydestä mitä minulla vielä on.
ps. En hylly ;( vaikka kuinka haluaisin ni ei hylly.
Tää vastaus nyt on jotenkin painottuneempi lifemockerille vaik jyyrgenillekin jotain voisi sanoa, se on vaan se, kun tartuitte nyt tähän poikien mielipide -kohtaan. Enkä minä itselleni mitään keskenkasvusia poikia halua, joille luurankotissitön muija on isompi juttu ku muija jolla on suuri sydän ja hyvä luonne. Aikuistunut ihminen sen olla pitää. Ei mitään äidin pikku tissiposkia. u.u
Mutta öh, kiitos näkökulmista.
... Niin paljon pitää vielä lisätä että siis tyytymätön olen, vaikka muokkaankin kehoani parhaimmillani.
Se on vissiin se isoin juttu mikä unohtui kertoa mut mikä ois pitäny kertoa..
" Enkä minä itselleni mitään keskenkasvusia poikia halua, joille luurankotissitön muija on isompi juttu ku muija jolla on suuri sydän ja hyvä luonne"
Eli siis lihavilla on parempi luonne ja suurempi sydän kuin hoikilla? Nojoo.. Saattaa se sydän olla pikkasen suurempi. Eipä oo kuitenkaan kehumista kun verisuonet täynnä paskaa.
Hoikalla naisella on yleensä sitä itsekuria ja se on kyllä myönteinen luonteenpiirre. Lihavat taas syövät liikaa ja se ei ole hyvä juttu.
kun sä olet noin lyhyt niin ihanne paino olisi about 55
itsetunto kehittyy iän myötä. toki se, että olet itseesi ja kroppaasi tyytyväinen auttaa myös! kuntoilu ja kropastaan huolen pito eivät tee kellekkään mitään huonoa! huonot elämäntavat eivät ole ihmisen arvostusta nostavia tekijöitä - kannattaa jo nuorena opetella terveelliset elämäntavat niin sun elämä helpottuu ja paranee kaikinpuolin aikalailla!
Olenhan minäkin miettinyt tuota ihannepainoa, ja toisinaan pohdin että olisihan se asiallista päästä 60 kg alapuolelle. Omalta osaltani tosin veikkaan että paino ei vähene koska syön niin huonosti. Huonolla tarkoitan juuri itsensä nälkiinyttämistä. Roskaruoka ja karkit ei muhun uppoa. Ainoa pahe on kokis jota olen ryhtynyt karttamaan... Syön kutakuinkin kerran päivässä niin että pärjään loppupäivän, mitä ravitsemusterapeuttini vihaa yli kaiken. Kyllä minä tiedän miten pitäisi syödä, mutta syönkö niin? No en. Hyvien neuvojen hukkaan heittämistä.
Tämänhetkinen elämäntilanteeni tosin myös sallii epämääräisen syömisen, työttömänä istun tai muutenvain homehdun kotona enkä kuluta nii paljoa että syödä tarvitsisi. Muutenkin jos työttömänä ryhdyn ruokaa ostamaan niin että miellyttäisin kehoani olisin täysin varaton alta aikayksikön. Ruoka on naurettavan kallista.
Luulen että minulle olisi sitten pitänyt opettaa terveellisiä elämäntapoja vielä nuoremmasta, alan olemaan niin jääräpää ettei mikään rutiini tartu minuun. Rutiinini on rutiinittomuus.. Jos vain saisi vakitöitä. Olisi pakko tehdä ja olisi pakko luoda rutiini. No kaipa minullakin jokupäivä käy lykky työelämän kohdalla. Vaikeutuisi muutenkin tämä syrjäytymiseni.
Niin ja täysin kirjaimellisestihan minä jälleen tarkoitin sanani otettavaksi. Tiedätkö miltä minusta juuri nyt tuntuu? Minusta tuntuu että intät näitä sun mielipiteitäsi mulle koska olen mielestäsi lihava. Koska näyt tietävän ja tuntevan minut niin kaipa sinä sitten olet oikeassa. Sinähän kaikista ihmisistä parhaiten tiedät mitä ja miten minä pistän tavaraa suuhuni. Hienot sinulle.
Olihan tietenkin esimerkkini laihoista ihmisistä erittäin kärjistetty. Kaipa minäkin kärjistän siksi kun kokemukset erittäin laihoista ja hoikista ihmisistä on nuivat. Ihminen minäkin olen, yleistän ihan yhtä paljon kuin muutkin.
Elä välitä nuista. Joillaki on vaan taipumusta päteä kaikenlaisia asioita, mutta omasta mielestäni tarvitset rakkautta tällä hetkellä. Tuohon teidän keskusteluun sanon taas kuinkahan monetta kertaa että on ihmisiä jotka tykkää laihoista naisista ja ihmisiä jotka tykkää ns. ei niin laihoista naisista ja siitä ylöspäin. Esimerkkinä itseni näihin jälkimmäisiin. Mutta tosiaan itsetuntosi tuskin johtuu mistään kypsyydestä. Uskoisin että olet vain hieman epävarma itsestäsi ja sehän on juuri se itsetunnon myrkky. Neuvoksi en. Keksi muuta kuin että mieti vähemmän, tee enemmän
Sinulla on tuossa pointtia. Epävarmuus on kyllä kovin suuressa roolissa elämässäni vaikken sitä haluaisi myöntää..
Neuvosi tosin karmii kauheasti, jollen mieti teen kyllä typerimmät valinnat ikinä :D
Kiitos näkökulmasta :)