Puolivillin kissan kesyttäminen

le chat

Kolme viikkoa sitten haimme ihanan ja suloisen leikatun poikakissan löytöeläinkodista. Ikä ei ole tiedossa, ilmeisesti alle 5-v. Ainoa tieto kissasta on, että se on löydetty ladosta muitten kissojen kanssa. Ei myöskään ole tietoa onko kissa ollut tekemisissä aiemmin ihmisten kanssa. Kissa on erittäin arka. Se asettui heti asumaan saunan ikkunalle, jossa sillä on makuualusta ja ikkuna sijaitsee korkealla, joten kokee olevansa turvassa siellä. Kissa antaa jo hyvin silittää itseään ja jopa harjata upeaa turkkiaan ja syö kädestä herkkuja. Kuuntelee tarkasti kun sille höpötän ja lueskelen ääneen kirjoja ym. Äkkinäiset liikkeet saavat sen kipakasti sähähtämään, ei kuitenkaan enää raapaise, varoittaa vain. Yöaikaan uskaltautuu hiippailemaan huoneistossa ja käy salavihkaa syömässä. Päivällä ei uskalla liikkua lainkaan ihmisten ilmoilla, on jumittunut turvapaikkaansa. Miten edetä tästä? Antaako ajan kulua ja odotellaan josko kissa uskaltautuisi meidän seuraamme vai pitäisikö hellästi puolipakolla kissa tuoda päiväsaikaan muihin huoneisiin jotta tottuisi meihin? Saunaankin olisi kiva joskus päästä.. hiljalleen syntynyttä luottamusta ei vain haluaisi rikkoa pakottamalla kissa johonkin josta se ei pidä. Edesmennyt rakas kissani oli aivan päinvastainen luonteeltaan, äärimmäisen hellyydenkipeä sylikissa, joten tässäpä kissassa nyt sitten haastetta kerrakseen.

2

1998

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kisun emäntä

      Meille tuli aiemmin kaltoinkohdeltu 2-vuotias kissaneiti. Kissa oli kovin arka ja pysytteli lähinna sängyn alla.

      Rupesimme "kesyttämään" häntä pyydystämällä hänet sieltä sängyn alta. Operaatioon tarvittiin ainakin kaksi henkilöä, ettei päässyt kissa livahtamaan karkuun.

      Kissa oli kauhuissaan, kun joutui syliin ja luuli kai, että nyt käy huonosti. Sitten häntä pidettiin sylissä ja kovasti siliteltiin, kunnes kauhu meni ohi ja kissa tuntui rentoutuvan. Sitten hän sai halutessaan vapaasti hypätä sylistä.

      Toistimme tätä "kesytystä" kerran päivässä.

      Riemu oli melkoinen, kun jo parin viikon kuluttua kissa ensimmäistä kertaa hyppäsi itse syliin.

      Nykyään hän on hyvin seurallinen 5-vuotias.

      Entisestä toki muistuttaa se, että hän säikähtää erilaisia asioita, kuten vieraita tai yllättäviä ääniä, helposti. Sitten taas mennään häntä suorana piiloon jonnekin kunnes tilanne rauhottuu.

    • AlluK0lli

      kissa ei elä 5 vuotiaaksi suomen luonnossa ei edes ladosssa ilman ihmiskontaktia. Ole kärsivällinen, voita kissasi luottamus, yksi parhaiswta konsteista on tuotata kissalle mielihyvää, esim. ruokinnalla. Ruoki paljon kädestä, samalla silittele ja juttele, vaihda välillä paikkaa, jotta kissa tottuu liikkumiseesi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1397
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1230
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      6
      1152
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      865
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      860
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      713
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      84
      693
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      26
      668
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      656
    Aihe