Miksi mäkissä suurten tiedostojen ja lukuisten kansioiden kopioiminen paikasta toiseen on niin tuskastuttavan hidasta? Miksi käyttis pysty niinkään yksinkertaiseen hommaan kohtuullisessa ajassa vaan vain valmistelee ja kalkureeraa operaatiota aikansa ja aikansa ja aikansa...
Käyttis lumileopardi viimeisine päivityksineen Mac-minissä (late 2009).
Kopioinnin hitaus
2
218
Vastaukset
- Mielenkiintoista!
Hmm, mielenkiintoista! Onhan se hidasta, mutta minulla ei ole aavistustakaan siitä, onko se hitaampaa kuin Windowsissa, jota en ole koskaan käyttänyt. Enkä juurikaan kopioi tiedostoja.
En myöskään ole jäänyt tuijottamaan kopioinnin edistymistä vaan jatkanut töitä, mutta voin kyllä uskoa, että jos työnä on suurten tiedostojen kopiointi tai se muuten edellyttää sitä, hitaus on ikävä juttu.
Kopioitko muuten ulkoiselle levylle? Langattomasti? Ja ehkä uskallan kysyä myös syytä? - iSlow
Olen kopioinut sekä sisäiselle kansiosta toiseeen että ulkoiselle kovalle ja aina on ollut huomattavasti hitaampaa kuin wintoosan puolella. Ulkoisen levyn usb-2:sen siirtonopeus nyt onkin jo oletuksena suht' hidas, mutta sisäisen levyn kansiosta toiseen kopioimisen hitaus hämmästyttää. Kun katsoo "activity meteriä" niin prossun, muistin ja levyn käyttö on kopioinnissa alhaisella tasolla - jotenkin vaikuttaa kuin käyttis hukkaisi käytettävissä olevat resurssit täysin. Varsinkin kopioimisen valmistelun hitaus ihmetyttää.
Toinen ihmeellinen asia lumileopardissa on käyttiksen palauttaminen aikaisempaan tilaan "Time Machinella". Palauttamisen päästyä 100%:aan koko palauttaminen jumittuu vaikka ei ole vielä valmis - mitään ilmoitusta seuraavasta toiminnasta ei tule. Ainoa keino päästä eteenpäin on painaa "peruuta"-valintaa, jolloin käyttis kysyy haluanko varmasti peruuttaa toiminnon. Tähän tulee vastata, että en ja "time machine" jatkaa palauttamista kunnes jumittaa uudelleen. Tätä pitää tehdä noin kolme kertaa uudelleen ja palautus on viimeinkin valmis. Huvittavinta on palautuksen ilmoittamat tiedot kestosta - jotain 110% valmis ja aikaa kului jotain kymmeniä miljoonia minuutteja. Ilmeisesti muistinhallinta ei ole macin paras puoli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2664654Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442847Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k232590Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761791Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061644Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591400
- 951282
- 471169