Minä muistelen usein entisiä ja tulen haikealle mielelle, jopa masennun. Tuntuu, että ennen oli kaikki paljon paremmin. On paljon asioita, joita kaipaan ja muistelen haikein mielin. Varmaan aika tavallisia asioita, mutta tärkeitä. Näitä mitään ei voi saada takaisin ja siksi tuntuu joskus ettei tässä maailmassa edes haluaisi elää ja sitten taas masentaa.
Minä kaipaan: Koko lapsuutta, aurinkoisia kesiä, kesälomamatkoja, sen ajan (80-luku) jäätelöitä, makkaroita (käristemakkara), sipsejä, limuja, mummon tekemää kirjolohta, sukulaisten jännittävää taloa vintteineen, vanhaa arkullista legoja, satojen lp-levyjen kokoelmaa, aikaa kun alkoi kirjastosta löytää kirjoja, joista lumoutua (varsinkin Viisikot, 3 etsivää, Tiina, muumipeikot) sarjakuvadivaria, josta haettiin "Maailman vahvin Nalle" (Bamse)-lehtejä, autiotaloja (joissa kuviteltiin aina jonkun kuolleen) yökyläilyjä kavereiden luona, kun nukuttiin teltassa, syötiin karkkeja, dominokeksejä, ja valvottiin yö kahteentoista, sekä paljon, paljon muuta..
Mitä te kaipaatte menneisyydestä?
Minä kaipaan: Koko lapsuutta, aurinkoisia kesiä, kesälomamatkoja, sen ajan (80-luku) jäätelöitä, makkaroita (käristemakkara), sipsejä, limuja, mummon tekemää kirjolohta, sukulaisten jännittävää taloa vintteineen, vanhaa arkullista legoja, satojen lp-levyjen kokoelmaa, aikaa kun alkoi kirjastosta löytää kirjoja, joista lumoutua (varsinkin Viisikot, 3 etsivää, Tiina, muumipeikot) sarjakuvadivaria, josta haettiin "Maailman vahvin Nalle" (Bamse)-lehtejä, autiotaloja (joissa kuviteltiin aina jonkun kuolleen) yökyläilyjä kavereiden luona, kun nukuttiin teltassa, syötiin karkkeja, dominokeksejä, ja valvottiin yö kahteentoista, sekä paljon, paljon muuta..
Mitä te kaipaatte menneisyydestä?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Nuo mainitsemasi kirjat löytyy vieläkin kirjastosta, Maailman vahvin Nalle-lehti ilmestyy edelleen ja tuttavien luo voi vieläkin mennä yöksi. Eri asia sitten, haluaako niitä vanhoja kavereita enää nähdä.
Mä kaipaan Turun seudulta Herkkupariisi-nimistä karkkikauppaa ja heidän Pirelli-merkkisiä salmiakkikarkkeja ja salmiakkijauhetta. Niitä ei enää löydy mistään. Tahtoisin myös päästä uudelleen isoisäni hautajaisiin, paska äijä joka pilasi mun lapsuuden. Tästä kivat muistot-osastosta vielä mun lapsuuskodin naapurin tekemä pulla ja paistinperunat. Ja että äiti olis vielä elossa. Siinä ne.
kaikista nykyhetken mt-ongelmista huolimatta en todellakaan kaipaa mitään lapsuudessani. Nyt elämässäni on rakastava mies, muutama ystävä ja kaverikin, opiskelen mieleistäni alaa (kunhan vain jaksaisin) ja olen periaatteessa vapaa vihdoinkin tekemään mukavia asioita (kunhan vain jaksaisin ja haluaisin).
Lapsuus oli yksinäinen ja väkivallan, pelon, painajaisten täyteinen. Jatkuvaa sovittelijan roolia pidin yllä pienestä asti perheessä. Sisaruksia ei ollut, eikä kavereita, vain loputon määrä ihmisten kylmyyttä satoi niskaan.
Lapsuudestani en kaipaa paljoakaan.
Alkoholistivanhemmat,sitten huonot ekat kasvattivanhemmat...
Kolme vuotta Lastenlinnassa Kuopiossa.
Toiset kasvatusvanhemmat,joissa äiti oli uskovainen,isä lasten hyväksikäyttäjä...
Ei mitään erityisen hienoa lapsuutta.
Useimmat lapsuusmuistot liittyy johonkin ikävään asiaan.
Telttaleirit ovat onnellisimpia muistoja lapsuudesta. Kun pääsi niiden ajaksi pois kasvatusvanhempien luota.
Niiltä ajoilta lienee peräisin rakkaus ulkonaolemiseen ja retkeilyyn.
Se on voimaa-antavaa vieläkin.
Ilman noita hetkiä olisin varmaan jo kuollut...
Nyt olen jo 50v ja nyt syökin minua se,etten enää pysty lähtemään nivelvaivojeni vuoksi vaelluksille Lappiin...
Se rassaa todenteolla...
Toisinaan tulee haikus muitellessa lasuutta ja nuoruutta. muistan kesän kun surasimme jännityksellä tilannetta, kun amerikkalaiset tekivät ihmiksunnan ensimmäistä kuulentoa.
Paljon on ihania muistoja. Menetin vanhemmat nuorena ja omakin elinkkaari on kääntymässä sinnen toiseen ääripäähän.
Elämä on kuitenkin tässä ja nyt. Menneisyydessä on hyvä käväistä, mutta sinne ei voi enää palata. Ei saa juuttua liikaa menneisyyteen.
80-90 luvuilla olin terve ja fyysisesti kovakuntoinen. Kävin naisis ymmär suomee. Oli uudehko auto. Juoksin ja menin joka paikas.
Ennen töihin lähtöään aikaisin aamulla äitini kävi aina vilkaisemassa, että meillä lapsilla oli kaikki hyvin. Tuli turvallinen olo, hän tosiaan välitti.
Mato-onkiretket isän kanssa. Niinä hyvinä hetkinä.
Irtokarkit, joita ostimme aina karkkipäivänä saamillamme viikkorahoilla. Kioskin täti laittoi aina reilusti ylimääräistä. "50 pennillä noita... noita markalla... noita 2... noita..." Täti raukka ;-)
Mökkireissut isotädin luokse. Rempseä täti, joka piti minusta. Soutelimme, uimme ja saunoimme koko päivän.
Mummu piti kerran puoliani, kun naapurin lapset kiusasivat. Se on jäänyt mieleeni, sillä sen jälkeen olen aina joutunut selviämään elämässä yksin. Ainut ohje äidiltä: "tule pois sieltä, älä mene sinne, älä välitä!" , jos kiusattiin. En oppinut koskaan pitämään puoliani. En tiedä vieläkään miten toimia, jos joku käyttäytyy työpaikalla huonosti minua kohtaan. Noilla ohjeilla ei valitettavasti pärjää.
Kaipaan menneisyydestä nuoruuden jaksamista, terveyttä ja
elinvoimaa. Kaikki nämä on kokeneet jonkinasteisen inflaation
ajan kuluessa.
Salmiakkimerkkarit tuli liiankin tutuiksi kouluvaino aikoina ja siitä
seurauksena kovasti paikatut hampaat.
Toivoisin että olisin elänyt nuoruuteni joskus 70-80-luvulla. Luulen että silloin lähes kaikki oli paremmin kuin nykyään.
Tiedä tuota. Ainakaan koulukiusaamiseen ei silloin puututtu lainkaan. Myöskään vanhemmat eivät puuttuneet kiusaamisiin. Lapset hoitivat asiansa itse. Toisaalta hyvä, sillä kiusaajaa pystyi vetämään päähän ilman että siitä kotona tai koulussa tiedettiin.
Käytöshäiriöitä ei tunnettu, sai sairastaa vaikka mitä ilman että kukaan puuttui. Opettajat saivat käydä käsiksi ja harrastaa henkistä väkivaltaa. Numerot tulivat pärstäkertoimen mukaan.
Ihmiset haisivat. Heidän hampaansa olivat huonot.
Rahaa ei ollut. 70-luvulla parsittiin sukkia ja käytettiin sukulaisten vanhoja vaateita. 80-luvun puolivälin jälkeen tuli rahaa joillekin, mutta sehän sitten sekoitti ihmisten ahneet päät ja tuli superlama. Sen jälkeen syntyi uusavuttomien sukupolvi.
Minä kaipaan sitä lapsuudesta Tarmo lähikauppaa ja sitä palmall savua ja intiaanipuistoa jota pelkäsin ehkä salaliittoteorioiden takia ja sitä mummon lähellä olevaa Siwa lähikauppaa
Minä kaipaan inhimillisiä toimittajia, jotka kunnioittavat lukijaansa eivätkä kettuile näille päin naamaa.
Olen ollut nostalgiaan taipuvainen aina, jo teininäkin. Haaveiluihin välillä uppoutuva. Kasari-musaa haikeana kuunteleva. Kummasti muistan vain hyvät puolet nuoruudestani, ja kaipailen niitä aikoja. Vaikka olin todella ujo ja epävarma. Kännissä idiootti. Nyt kun keski-ikäisenä olen kärsinyt pitkään masentuneisuudesta, niin olen oivaltanut että nostalgia on minulle pahasta. Välttelen nykyään kasarimusaa ja vanhoja valokuvia. Erosin facestakin siksi, kun menneisyys kasvoineen ja muistoineen hyökyi päälle. Menneisyyden haikailu on perseestä, ja aiheuttaa myrkyllistä haikeutta ja tyytymättömyyttä elämään. Elämä on tässä ja nyt. Opettelen tätä nyt.
Yleensä jouluna tulee kaipuu lapsuuteen ja muistoihin kun se ydinperhe oli olemassa. Muistelen myös ihania kevätaikoja lapsuudessa, nuoruudessa ja tietenkin rakastumista poikaan josta tuli sitten aviopuoliso nyt tosina exänä muistoissani. Kiva aikoja on muistella, niissä vierailla mutta nyt eletään tätä aikaa ja vaihetta. Onko aloittajalla tällä hetkellä alakulo ja masentava vaihe. Silloin olemassaolo junnaa paikallaan ja ei oikein ole perspektiiviä tulevaisuuteen. Kuitenkin asia on niin että siellä tulevaisuudessakin on mahdollista olla niitä kivoja aikoja ja vaiheita. Elämä voi myös positiivisesti yllättää.
Voi sentään: https://youtu.be/9S8glhooUQo?t=3
https://lapsuusmuistelua.vuodatus.net/ No tuonne on kyllä joku kehveli koonnu sen verran kamaa että tullenee jo nostalgiaähky vähintään