Autolla ajamosen pelko

Mä en ole mies, mutta ajaminen jäi mulla about 5 vuodeks. Kokonaan siis. Olin aivan hermoraunio kun omaiseni sanoi, että nyt lähtee. Olin ihan paniikissa, kun lähti auto liikkeelle ja olin yksin vastuussa tekosistani.

Omaiseni joutui melkeinpä opettamaan mulle ajamisen alkeet uudestaan, mutta parin päivän päästä homma rupes sujumaan. Onneks, koska olis jäänyt seuraava työ saamatta, ellen ois uskaltanut autoa ajaa. Mut naisilla tää taitaa olla yleisempää kuin miehillä. Halusin vaan kertoa, että meitä on muitakin.

Parempi kun käytätte julkisia, ajatte vielä oikeasti jotain päin, kun olette niin epävarmoja.

Kiitos tuesta. Tuon kertomani jälkeen olen ajanut 10 vuotta ilman kolareita. Tai siis en ole koskaan joutunut kolariin. Eikä mulle olis annettu töistä autoa, ellen olis vakuuttanut pomoa hyvällä ajotaidolla. No, enpä mitään positiivista näiltä palstakommenteilta koskaan odotakaan.

en ole siis ainut kuka "pelkää" ajamista.Nuorempana oma epävarmuus ajotaidoista sai aikaan ajopelon ja vuosien ajan pelkäsin rattiin menemistä ja välttelin ajamista kaikintavoin.Nykyään ajelen aina silloin tällöin,mutta en vieläkään pysty nauttimaan ajamisesta vaan aina se vähän arvelluttaa,kehitystä on tapahtunut koska olen uskaltautunut pois omalta mukavuusalueelta ja rohkeasti alkanut ajelemaan.Tykkään ajella maanteillä,mutta kaupunkiajo ahdistaa edelleen.Koskaan en ole kolaria ajanut.Koskaan en ole autoa omistanut enkä ole vähääkään kiinnostunut autoista,mutta ehkä joskus vielä?Autoilussa myös ahdistaa kaikki siihen kuuluva oheistoiminta kuten katsastut,huolto jne jne ja olen kokenut autot lähinnä riesana.Ajopelosta pääsee vain rohkeasti ajamalla.

Ei pelota autolla ajo mutta auton tankkaaminen kyllä. Autoa en ole tankannut taas varmaan vuoteen vaan sen on tehnyt aina joku toinen minun puolestani. Tämä on sama ongelma kuin sekin ettei meinaa kehdata kaupassakaan käydä koska siellä on muita ihmisiä. Ei taida toista minunkaltaistani tästä maasta löytyä. Joo senkus nauratte.

Ei pelota enää joskus Oli pakkoajatuksia että ajan jonkun päälle enkä huomaa Mutta pääsin eroo siitä pelosta. sillain ei pääse eroon ajamis pelosta että sitä ajamista välttää. Rohkeasti liikenteeseen ja jos Pystyy niin voi käydä ajamassa vähän rallia jossain vaikka ajoradalla se helpottaa ja saa varmuutta auton käsittelyyn. Mutta se sananlasku on totta että se ei pelaa joka pelkää.

Autolla ajamosen pelko

Mä tankkasin! Ja oli yks toinen autoilija toisella mittarilla. Mä tein sen mut alkoi niin paha rytmihäiriö et oli pakko ottaa beetasalpaaja. Mut eka kertaa elämässä samaan aikaan toisen tankkaajan kanssa bensiksellä. Hitto kun oon ylpee ittestäni. Koitan vuoden sisällä ehkä toisenkin kerran.

Kumpa sitä itsekin rohkenis useammin menemään tulta päin ja uhmaamaan pelkojaan vaikka mokaamisen pelko on aivan älytön. Pelkään jokaista pienintäkin mokaa ja se on suunnilleen minulle sama asia kuin maailmanloppu.

Et voi pelätä enempää kuin mä. Mä pelkään jo kaupan kassalla, jotta mitä jos sössin tämänkin homman. Pelkään, et tankkaan dieseliä bensan sijaan ja naapureita pelkään kans.
Et jos löytäis samanlaisen pelokkaan miehen ja vois muuttaa jonnekin vähän syrjemmälle tästä ihmisvilinästä. Yksin en uskalla, kun pelkään pimeää aivan sairaasti.
Kirjastossa pelkään, et möhlin sen palautus- tai lainausautomaatin kanssa. Mun tuurilla näin käykin, että loppuu just kuittipaperi tai kone kiljuu ja kaikki kattoo, et rikoit sit senkin. Useamman viikon kestää et menen uusiks.

Joo ja kun haen lääkettä tähän jännitykseen apteekista, niin koitan aina peittää sitä lääkepakkausta. Pelkään et muut näkee miten hullu mun täytyy olla kun noita troppeja haen. Pelkään myös hakea postia pihan perältä laatikosta, jos vaik törmään naapureihin. Pistä paremmaks jos voit.

Voin sanoa että minulla on kaikki samat pelot ainakin yhtä pahoina mutta eihän tämä mikään sellainen kilpailu pidäkkään olla että kenellä on eniten eri pelkoja ja miten pahoja ne on. Toivottavasti nämä pelot meilläkin edes joskus helpottaa vaikka itse olen kyllä vaipunut synkkyyteen jo vuosia sitten. Tilanne ei kyllä näytä mitenkään lupaavalta jos kamppailee vuodesta toiseen samojen ongelmien kanssa eikä ne ongelmat ole ainakaan yhtään helpottaneet.

En kilpailumielessä omia pelkojani luetellut, olen vaan siinä uskossa ettei kenelläkään voi olla näin paljon pelkoja kuin mulla. Et siis ainoa paikka jossa ei pelota on koti. Tai pelottaa joskus että porukat tulee mun luo "viihtymään". En ole koskaan tavannut ihmistä, jota pelottais postin hakeminen 20 m:n päästä omalta kotiovelta. Mä ehkä kaipaan tietoa, et on muitakin.

Mä olen toivonut, että tässä vuosien saatossa pelot helpottais. Mut ei. Pelon määrä on vakio, vaikka toistaisin jotain pelottavaa asiaa kuinka monta kertaa tahansa. Aina ulos mennessä katson, et naapurit ei hääri pihoillaan. Koska kun ne näkee mut, ne syöksyy pihalle juttelemaan ja melkein väkisin raahaa kahville tai kattomaan jotai viheliäistä istutusta. Olen koittanut olla hyvin lyhytsanainen ja selkeän torjuva, mut ei auta. Pitäs liikkua vain öisin.

Meillä on sitten yhtä pahat pelot. Itse asun kerrostalossa ja katson aina ovisilmästä ettei naapureita olisi rapussa ja yritän livahtaa mahdollisimman nopeasti pihalle. Toivon myös ettei kerrostalon pihassa olisi mitään porukkaa kun poistun ulos. Joskus silti väistämättäkin törmää naapureihin ja joutuu vaihtamaan jopa pari sanaa.

Ootko koskaan kelannu et miks näin on? Et mikä siinä on, että semmoiset jutut, joiden ei pitäis kauheasti hetkauttaa, jää pyörimään päähän ja nousee kauheiks möröiksi? Eihän normaalit ihmiset pelkää esim. toisten ihmisten tapaamista kuin sen ekan kerran, sitte ollaan jo "tuttuja" joita ei tartte jännitää.

Mulla on nyt hiirenpelkoprojekti meneillään. Olen laittanut takapihalle hiirelle kauraa ja välillä laitan omenanpaloja. Sit kun tää kaveri tulee syömään, asetun siihen lähelle ja pakotan itseni pysymään siinä.

Olen aina ennen kiljunut kun syötävä nähdessäni hiiren tai myyrän, joten olen edistyny ällistyttävän hienosti. Uskon et tästä on hyötyä, jos joskus koitan hakea postin, kun joku muukin on pihalla. Et onnistumisen ilo tois rohkeutta ja kannustais jatkamaan. Tiedän et tää hiiriprojekti on aivan naurettava, mut mä en suostu luovuttamaan vielä.

Olen omistanut kortin yli 6-vuotta ja koskaan aikaisemmin en ole kolaroinut. Tänä vuonna sitten yksi minun pahimmista peloistani kävi toteen kun kolaroin parkkipaikalla toisen auton perän lyttyyn. Nyt en enää luota yhtään siihen että osaisin parkkeerata. Itseluottamus meni tuon yhden tapauksen takia kerrasta pohjalukemiin. Pelkään että kolaroin jatkossakin ja se tuottaa kamalasti häpeää sekä suuria taloudellisia tappioita jos näin käy. Pitää varmaan myydä auto pois ja alkaa käyttämään vain julkisia kulkuneuvoja. :(

En ole kyllä ajanut autolla kaikkiaan kuin jonkun 10 000 kilometriä. Ensimmäiset pari vuotta kortin saamisen jälkeen pelkäsin ajamista niin paljon etten ajanut käytännössä ollenkaan. Parkeeraaminen on ollut minulle aina jostain syystä hieman hankalaa. Taskuparkin olen tehnyt ehkä kerran elämässäni enkä tiedä miten ihmeessä selvisin siitä kolhimatta muita autoja. En myöskään ole mennyt peruuttamalla parkkiruutuun kuin ehkä 2 kertaa.

Täällä on toinen, 35 vuotias mies. Ajanut en ole juurikaan kortin saamisen jälkeen. Nimenomaan pelkään ajavani kolarin tai jonkun päälle. Niin oli pian kortin saamisen jälkeen vähällä tapahtuakin. Jotenkin tunsin aina, etten ehdi hahmottaa liikennetilanteita. Liian paljon kaikkea seurattavaa liian nopeasti. Tällä hetkellä en tarvitse autoa, mutta tämä vaikuttaa niin paljon kaikkeen muuhunkin. Naisetkaan eivät halua miestä, joka ei osaa ajaa.

Näin jälkeenpäin arvelen, että syy omaan autolla-ajopelkooni oli masennukseni. Oma masennus on outo juttu, sitä ei välttämättä itse niin huomaa, luulen. Elämä vaan käy harmaaksi eikä mistään oikeastaan ole iloinen ja onnellinenkin ehkä 2 krt vuodessa.
Sitten tulee kaikenlaisia pelkoja, jotka tosiaan haittaavat elämää.

Itselleni tuli autolla ajaminen ihan kauhuksi. Ehkä siksi että meillä oli kamalan huonoja autoja, jotka saattoivat jättää keskelle risteystäkin ja oikkuilivat vaikka miten. Silmälasinikin pikkuhiljaa huononivat ja tuntui etten näe liikennemerkkejäkään riittävän kaukaa. Oli hankalaa kun miehen piti aina kuskata kaikkialle.
Yritimme kerran että jospa nyt lähtisin ajamaan. Olihan ajokortti tullut ajettua heti 18v ja sitten ajoin aikalailla. No ei, tässä yrityksessä meni hermot heti pihalta lähtiessä, kun en saanut heti oikeaa vaihdetta päälle vaan auto sammui pari kertaa.

Jostain se sitten aukeni, se ajopelko-solmu. Ehkä silmälasien uusimisesta? Ja aluksi kevyttä ajoa jossain maantiellä... Pitkään pelkäsin oman pikkukaupungin muutamia sekavia risteyksiä, sitten kun ajoin itsekin. Sydän pamppaili etukäteen, mutta usein niistä pääsi ihan rauhallisesti läpi.

Nyt viimeksi ajelin pitkän matkan, 800 km/pv yksin, ja seikkailin hesan kehäykkösillä ja kolmosilla. Hyvin menee kun ottaa rauhallisesti .

Rakastan ajaa autolla. Yksinkin. Ajan mielestäni erittäin hyvin. -- Tuo ihmeellinen ajopelkoni oli varmasti siitä masennuksesta johtuvaa. Se voi varmaan oireilla aika arvaamattomilla tavoilla, mutta erityisesti juuri pelkoina!

Yksi psykiatri sanoo aina ensimmäisenä hoitona masennuspotilailleen omega-3 tuotteet. Itse käyn keskustelussa psyk hoitajan kanssa vielä silloin tällöin. Elämässä on ollut paljon kaikkea masentavaa, mutta itsekin osaan jo huomata jos masennus pahenee-

Älkää luopuko, hyvät ihmiset, toivosta että voitte tehdä aiemmin pelottavia asioita! pelon voi selättää, ja masennuksenkin.

Klk