Mitä olin polttanut?

Mieltäni vaivaa muutaman vuoden takainen ei-niin-hyvä-kokemus. En ollut ennen sitä polttanutn kuin kannabistä pari-kolme kertaa. Kerran vedin överit, myöhemmin vain muutamat savut.
Baari-illan jälkeen erehdyin ottamaan savut kiertävästä sätkästä sen kummempia miettimättä. Otin vain kahdet syvät savut, ja niiden seurauksena sammuin wc'n lattialle.
Kun havahduin, tajusin kaiken mitä ympärillänin tapahtuu, mutta en kyennyt liikkumaan tai puhumaan.
Olin oksentanut päälleni ja hengittäminen tuntui todella raskaalta, samoin luulin että sydän pysähtyy.
Sain hyvin katkonaisesti sanottua että "tilatkaa ambulanssi", johon sain vastaukseksi että "vaik sust tuntuu et sulla on rytmihäiriöitä, ei sul oikeesti oo".
Kuulin kuin ympärillä puhuttiin "mitä jos se kuolee tähän"?

Nukahdin, parin tunnin päästä olo oli ok. Siivosin sotkuni ja poistuin vähin äänin?

Mietin edelleen, mitäköhän menin polttamaan...
9246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

no sitäpä ei voi koskaan tietää, mitä käytettävä huumeannos oikeasti sisältää. se voi sisältää toista huumetta, lääkkeitä, kemikaaleja, kaikenlaisia haitallisia täyteaineita, ihan mitä tahansa.

kannabiskin on tyypillisesti hyvin epäpuhdas huume, jokainen diileriporras voi lisätä siihen mitä tahansa tai kannabis voi saastua epäpuhtauksista jo kasvatettaessa.

vain todella elämäänsä vihaava käyttää huumeita. riskit ovat todella suuret.

ja kuten huomasit, hädän tullen et taatusti saa huumehörhöiltä apua!

Äänestä

ihan normaali marisätkä.se kun ei aiheuta ongelmia,sehän ei olisi edes kannabiksen syy jos olisit tukehtunut oksennukseesi,se olisi vain oma vikasi.

Äänestä

Sätkässä oli kissanpaskaa.

Kannabishörhöjä kusetetaan yleensä oreganon ja kuivan paskan sekoituksella.

Äänestä
  • vanha "vitsi"

    Äänestä

  • siksi kasvatankin kannabikseni itse, niin tiedän mitä sätkässä on.

    Äänestä

  • vitjatin jees.ku psyyke kelaa,että nyt mä vedän myssyt niin kai se toimii ku oikein pinnistät.respect!

    Äänestä

Tod.näk. sulle tarjottiin budia. Itekin vedin joskus 'öyveirit' sen kans, kun oli ollut breikkiä:

Päässäni pörisi, ajatukset huhhuhuh ja jalat kuin lentohiekkaa. Blossi on hyvää, mutta pieni epävarmuustekijähän noissa varsinkin kukkasissa on... ja se kuuluu ikävä/mukava kyllä alan faktoihin.

Äänestä

Sätkässä oli pilveä ja oopiumia, jos oli karheaa polttaa niin oli pilven sijasta tupakkaa. Oopium aiheuttaa sykkeen nousua, euforiaa ja välillä liikkumiskyvyn menettämistä. Elikkä lyhyesti sait ensimmäiset oopium överisi.
Suosittelen tiedustelemaan mitä sätkässä on ennen savujen ottoa (jos ihmeellisesti sanoo pilveä, vastaa: mikä lajike...?). ei kannata pelätä oopiumia vaikka se on huonossa valossa, siihen on todella vaikea kuolla.

~Tietäjä

Äänestä

Sätkässä on voinut olla budin sijasta synteettisiä aineita, jotka voivat aiheuttaa kuvatun olotilan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätietoinen ypäjält kirjoitti:

Mieltäni vaivaa muutaman vuoden takainen ei-niin-hyvä-kokemus. En ollut ennen sitä polttanutn kuin kannabistä pari-kolme kertaa. Kerran vedin överit, myöhemmin vain muutamat savut.
Baari-illan jälkeen erehdyin ottamaan savut kiertävästä sätkästä sen kummempia miettimättä. Otin vain kahdet syvät savut, ja niiden seurauksena sammuin wc'n lattialle.
Kun havahduin, tajusin kaiken mitä ympärillänin tapahtuu, mutta en kyennyt liikkumaan tai puhumaan.
Olin oksentanut päälleni ja hengittäminen tuntui todella raskaalta, samoin luulin että sydän pysähtyy.
Sain hyvin katkonaisesti sanottua että "tilatkaa ambulanssi", johon sain vastaukseksi että "vaik sust tuntuu et sulla on rytmihäiriöitä, ei sul oikeesti oo".
Kuulin kuin ympärillä puhuttiin "mitä jos se kuolee tähän"?

Nukahdin, parin tunnin päästä olo oli ok. Siivosin sotkuni ja poistuin vähin äänin?

Mietin edelleen, mitäköhän menin polttamaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu