Kun en saa vastausta Raililta enkä uudelta kaupunginjohtajalta, niin ajattelin kääntyä tavallisten kaupunkilaisten puoleen.
Miltä nyt tuntuu, kun Raili valitsi meille oikean tasoisen kaupunginjohtajan eli koulutukseltaan kasvatustieteidenmaisterin? Rinnevaara olisi ollutkin liian pätevä Heinolan kaupunginjohtajaksi. Minä olen miettinyt kovin Railin perusteita, miksi hän valitsi kasvatustieteiden maisterin eikä hyväksynyt ammattitaitoista henkilöä.
Olen tullut siihen tulokseen, että täällä Railia vastustavien viestien runsas määrä on saanut Railin päättämään, että me napisevat alamaiset tarvitsemme uudelleenkoulutusta. Siihenhän soveltuu hyvin kasvatustieteidenmaisteri.
Muuten huomasitteko Itä-Hämeen uutisesta, että uuden kaupunginjohtajan valinnasta ei puhuttu mitään? Joten tästä voidaan tehdä se päättely, että Hildenin saatua ajetuksi uuden kaupunginhallituksen, niin se esittää Hildeniä pormestariksi.
Kun Hildenistä tulee pormestari, niin hänellä on täydellinen valta, koska hänellä on talutusnuorassa sekä kaupunginhallitus että -valtuusto.
Se tietää meille napisijoille kovia aikoja, koska tunnetusti vanhat naiset ovat hyvin kärttyisiä.
Olisi mukava tietää, käytetäänkö mitä arvonimeä Railista, onko hän diktaattori, äiti aurinkoinen, keisarinna vai joku muu. Kun hän ei vastaa kyselyihin, niin joutuu itse päättelemään.
Kuitenkin Raili joutuu pohtimaan, miten meidät napisijat uudelleen koulutetaan.
Koska seminaarille ei näytä olevan käyttöä, minä ehdotan Railille, että tee siitä meille napisijoille uudelleenkoulutuskeskus. Keskuksen johtajaksi sopii hyvin ammattitaitoinen Hepo-oja.
Miltä nyt tuntuu, kun Raili valitsi meille oikean tasoisen kaupunginjohtajan eli koulutukseltaan kasvatustieteidenmaisterin? Rinnevaara olisi ollutkin liian pätevä Heinolan kaupunginjohtajaksi. Minä olen miettinyt kovin Railin perusteita, miksi hän valitsi kasvatustieteiden maisterin eikä hyväksynyt ammattitaitoista henkilöä.
Olen tullut siihen tulokseen, että täällä Railia vastustavien viestien runsas määrä on saanut Railin päättämään, että me napisevat alamaiset tarvitsemme uudelleenkoulutusta. Siihenhän soveltuu hyvin kasvatustieteidenmaisteri.
Muuten huomasitteko Itä-Hämeen uutisesta, että uuden kaupunginjohtajan valinnasta ei puhuttu mitään? Joten tästä voidaan tehdä se päättely, että Hildenin saatua ajetuksi uuden kaupunginhallituksen, niin se esittää Hildeniä pormestariksi.
Kun Hildenistä tulee pormestari, niin hänellä on täydellinen valta, koska hänellä on talutusnuorassa sekä kaupunginhallitus että -valtuusto.
Se tietää meille napisijoille kovia aikoja, koska tunnetusti vanhat naiset ovat hyvin kärttyisiä.
Olisi mukava tietää, käytetäänkö mitä arvonimeä Railista, onko hän diktaattori, äiti aurinkoinen, keisarinna vai joku muu. Kun hän ei vastaa kyselyihin, niin joutuu itse päättelemään.
Kuitenkin Raili joutuu pohtimaan, miten meidät napisijat uudelleen koulutetaan.
Koska seminaarille ei näytä olevan käyttöä, minä ehdotan Railille, että tee siitä meille napisijoille uudelleenkoulutuskeskus. Keskuksen johtajaksi sopii hyvin ammattitaitoinen Hepo-oja.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Heinolassa on nyt kaupunginjohtajan sijaisena opettaja, joka ei osaa valmistella asioita kaupunginhallitukselle. Ja miksi niitä pitäisi ammattijohtajan valmistellakaan? Hilden päättää hildeniläisten kaupunginhallituksen jäsenten yhteisellä päätökellä kaikki asiat jo etukäteen. Kaupunginhallitus on "kumileimasin", jka toteuttaa näennäisdemokratiaa.
Siitä oiva esimerkki on Hepo-ojan valmistelema:
konsernihalinnon tulosaluejohtaja; vika ja tehtävät (esityslista 6.5. § 14)
vs. kaupunginjohtaja Pirjo Hepo-oja:
"Kaupunginhallitus päättää evästää hakuprosessin valmistelua".
Todennäköisesti 6.5. pidetyn kokouksen pöytäkirjassa lukee:
§ 14. Kaupunginhallitus päätti evästää hakuprosessia.
Kuka kunnan asukkaista tietää, mitä kaupunginhallitus päätti ja miten jatkossa edetään? Entä mitkä ovat uuden muutetun ja yhdistetyn kansliapäällikön eli tulosaluejohtajan tehtävät?
Hildenin asema ei juurikaan nykyisestä muuttuisi, jos hänet valitaan pormestariksi. Kun katsotaan kaupunginhallituksen kokouksen pöytäkirjoja, esim. ravintolalaskujen osalta tyky-toiminnan osalta, niin Hildenin esitystä kannatti Ahonen tai Ahosen esitystä Hilden. Yhtämielisiä olivat siis Hilden, Ahonen, Aven ja Varjo). Tyhjää äänestivät Jävinen, Rusila ja Virtanen.
Rusila eroaa kaupunginhallituksesta.
Vastoin Hildenin ja Ahosen esityksiä äänestivät Rämö ja Ulmanen.
Nyt on suunnitteilla epäluottamus hallitukselle, siten, että kaupunginhallitus erotetaan ja todennäköisesti uuteen hallitukseen valitaan hildeniläiset:
Hilden, Ahonen, Aven, Varjo, Järvinen ja Rämön ja Ulmasen tilalle kaupunginjohtajan erottajat. Virtanen Timo äänesti kaupunginjohtajan puolesta, joten joutunee lähtemään hallituksesta.
Toisin sanoen Hilden on käytännössä kaupunginhallituksen erottamisen jälkeen "pormestari".
Kuntalaki 24 §
Kunnanjohtaja ja pormestari
Kunnan hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnanjohtaja tai pormestari Kunnanjohtajan tai pormestarin vaitsee valtuusto.
Kunnanjohtaja on virkasuhteessa (VIRANHALTIJA) kuntaan ja pormestari on (LUOTTAMUSHENKILÖ). Pormestari toimii kunnanhallituksen puheenjohtajana.
Jos kunnanjohtajan virka on täytettynä pormestarin toimikauden alkaessa, valtuusto päättää kunnanjohtajan siirtämisestä hänelle soveltuvaan toiseen virkaan tai työsopimussuhteeseen.
Pormestari voidaan valita enintään valtuuston toimikaudeksi.
Pormestarin toimikausi jatkuu siihen saakka, kunnes uusi pormestari tai kunnanjohtaja on valittu.
Pormestarin lisäksi kunnassa voi olla apulaispormestareita, jotka valtuusto valitsee.
Ehkäpä tulevaisuudessa käytämme rouva Hildenistä titteliä: Rouva Pormestari, merkonomi. Tyttärestään Saija Jäppisestä, joka on kulttuurisihteeri mutta hoitaan kulttuuritoimen osastopäällikön tehtäviä, (oli myös teknisen lautakunnan jäsen viime vaalikaudella), lienee tuleva apulaispormestari Siwan kassa -kokemuksellaan ja oppisopimuskoulutuksellaan.
Hilden kyllä kouluttaa omia joukkojaan koko ajan porkkana-piiska periaatteella ilman koulutuskeskusta. Hildeniläiset palkitaan lautakuntapaikoilla, hallituspaikoilla ja kaupungin viroilla. "Napisijat" eivät urallaan etene, tai heidän toivotaan muuttavan muualle.
Ongelmat eivät poistu, vaikka kaupunginjohtaja lähtee, totesi eräs valtuutettu. Ja oikeassa hän oli. Nyt ongelmat vasta alkavat erilaisten oikeustoimien osalta ja kun kaupungissa ei ole pätevää kaupunginjohtajaa tai kansliapäällikköä kuntien liittämisien alkaessa.
Tiedetään, miksi uuden kaupunginjohtajan valinnasta ei puhuttu mitään.
Tästä oli pohdittu keskusteluissamme jo aikoja sitten.
Johtopäätöksiämme osuivat naulaan kantaan. Tätä Hilden tavoitteli alusta alkaen.
Historia opettaa, kysykää Hepo-ojalta:
Egyptin sotaretkeltä palannut Napoleon järjesti vallankaappauksen. Julistettiin uudenmuotoinen tasavalta, jota johti kolme konsulia. Napoleon vakiinnutti nopeasti asemansa ensimmäisenä konsulina. Konsulaatista muodostui keisarikunta ja Napoleonista sen ensimmäinen keisari.
Tuota noin...meillä on nyt henkilö joka sijaistaa kaupunginjohtajaa kuten säännöt sanovat. Sijaisuus kuuluu tulosaluejohtajalle. Hepo-Oja oli ainoa joka suostui. Missä tässä on se salaliitto?
Näinhän se menee. Asioita seuranneet sen kyllä hoksaavat, mutta minkäs teet. Toriparlamentin "kaikkitietävät" vain jahkailevat, kuinka väärin täällä valtuusto tekee ja ryystävät väliin pullakahveita ja veikenevat visusti, jos heidän mielipidettään kysytään. Ja jotkut sitten ilkkuvat, että teitä on niin vähän, jotka nyky vallanpitoa vastustatte. Mutta sitä saa mitä tilaa kaiken aikaa.
Osui ja upposi....
Olet oikeassa: saanko vastauksia, :)
mutta kun ei sitä vaan ole niin rohkea ja kovaksikeitetty että uskaltaisi sanoa mielipiteensä ääneen.
Olen sen täällä palstalla huomannut ja viimeisin isku tuli vappupuheissa torilla.
ps. ajattelen omilla aivoilla.
Aika heikolta näyttää...
Se taitaa olla niin et rohkeutta sanoa oma mielipide ei meillä ole.
(ei varmaankaan johdu siitä etteikö sitä ole )
Kun lukee näitä viestejä, niin vahva pitää olla jos tähän lähtee mukaan . . .
Nyt on lähdetty sellaiseen kiitolaukkaan, että heikompia hirvittää. Toivottavasti tämä laukka ei vie hepoa ojaan, sillä siitä on lyhyt matka allikkoon.
Sitähän tällä kyselyllä pyritään, ettei Railin ja Hepo-ojan ammattitaidoton kiitolaukka vie koko Heinolaa allikkoon.
VASTAUS: ptruu.. takaisin
...eli palataan aikaan ennen erottamista ja selvitetään tilanne perinpohjin...
Jos yrityksissä annetaan potkut ammattitaitoisille johtajille, vallan ottaa ammattitaidoton henkilöstö, niin väitän, että tällaiset yritykset ovat lyhyessä ajassa konkurssissa. Heinolan tilanteessa on se etu, että ammattitaidottomuus korvataan korottamalla verotusta, jota etua ei ole yrityksissä.
Tapahtuuko kanslian käyttävissä vaikka jotain lain ja säädösten mukaan?
Mutta tärkeintä on että olemme päässeet Rinnevaarasta eroon lopullisesti !
Ihmiset taas hymyilevät ja jaksavat ahertaa kotikaupungimme puolesta.
Ei ehkä kannata nuolaista ennenkuin tipahtaa. Asiat ovat vielä aivan levällään eikä syytä ainakaan kovin leveään hymyilyyn ole :(
Kyllä Rinnevaaran potkujen jälkeen ihmiset joutuvatkin ahertamaan ahkerammin saadaakseen kokoon riittävästi verorahaa nousevien verojen takia. Tekevätkö he sen hymyillen, sitä epäilen?
Pikkulinnut jo kertovat, että veroäyriä joudutaan nostamaan jos ei ensi vuonna niin ainakin seuraavana. Rinnevaara ammattitaidoillaan yhdessä Maaningan kanssa olisivat pystyneet sen estämään. Rinnevaarahan sai jo lyhyessä ajassa estettyä turhien kulujen syntymisen.
Tällaista taitoa ei ole nykyisellä johtajaparilla.
"Tällaista taitoa ei ole nykyisellä johtajaparilla."
Ei taitoa, eikä haluakaan. Rinnevaaralla ilmeisesti oli asenne: Mitä voin tehdä kaupungin ja kaupunkilaisten hyväksi? Nykyisillä ammattitaidottomilla ja vanhuksilla on asenne: Mitä hyötyä saan itselleni ja sukulaisilleni, ja miten vältyn astuulta, kunnes saamme kaluttua kaupungin tyhjiin?
En ole tavallinen heinolalainen, joten en voi vastata. Vaikka paljon asioista tietäisinkin.
Mikä sinusta tekee erikoisen heinolalaisen?
Sanopa se! Täällä ihmiset luokitellaan, ja en koe olevani aloitusviestiss kaivattu "tavallinen heinolalainen" . Kirjoittajan teksti rajaa minut pois "tavallisesta heinolalaisesta".
Tarkoitatko, että Heinolassa tavikset ovat viroissa ja valtuustossa?