Säikähdin kun ovikello soi tossa yks päivä. Katoin ovisilmästä ja siellä oli 2 tuntematonta henkilöä. Avasin oven ja he halusivat tulla juttelemaan. Sanoivat olevansa rikospoliisista. He sanoivat: ''normaalisti, kun tulee ilmoitus nettipiratismista, niin me tulemme ja viemme koneen tutkittavaksi, mutta ei nyt''. Poliisit istuivat sohvalla. Yritin tarjota heille pullaa ja kahvia, mutta toinen oli allerginen jollekin aineelle ja toinen ei laihdutuskuurin takia halunnut syödä pullaa. He sanoivat, että TTVK, Teosto, WMG ja MPAA toivoivat meidän keskustelevan siitä mikä se tekijänoikeus on. He eivät ole vaatineet mitään korvauksia sillä ehdolla, että nettilatailu ja jakaminen loppuu tähän. Poliisit sanoivatkin minulle sen miten luulinkin asian olleen: ''Me ei tutkita omatoimisesti muuta kuin järjestäytynyttä nettirikollisuutta (organisaatioita, julkaisujoukkoja, vartaisverkon ylläpitäjiä ja suurta taloudellista hyötyä tavoittelevia) ja pienessä määrin suurempia nettijakotapauksia. Lähes kaikkiin tutkintatapauksiin on johtanut kuitenkin asianomistajan tutkintapyyntö. Yleensä vaaditaan korvauksia, mutta joskus pienemmissä tapauksissa tehdään myös näin''. Toistamalla heidän perässään muutaman lauseen jonkun mörököllin nimeen lupasin lopettaa semmoiset puuhat netissä kokonaan. Lupasin myös lopettaa pornon lataamisen, koska se voi rikkoa niissä kuvattujen henkilöiden yksityisyyttä. Poliisit kiittivät ja kumarsivat. Hyvä että kerrankin näin...
Vastaukset 6
- ttvk satu osa 1
Ja sitten heräsit.
- ttvk satu osa 2
Mistä lähtien poliisit on käyneet kotona juttelemassa syvällisiä liittyen rikosasioihin?
- just joo
Urasi ihmisten kusettajana ei ole kovin nousujohteinen, jos et tuon paremmaksi pääse. Yleensä piraattien ja warettajien julkisuudessa esittämät nyyhky- yms. tarinat ovat sentään uskottavuudeltaan selvästi parempia, vaikka ei niissä tietenkään totta ole sen enempää kuin sepusteessasi.
- sdlkfsjl
Ennen vanhaan kesät oli aina lämpimiä ja provot oli selvästi parempia.
- ...................
Mä heitin ne tekijänoikeuspellet mun edellisestä asuinpaikasta ulos, en varmasti maksa!
- omanahkapeliin
Rupesivat siis kyseleen asiattomuuksia mikset koittannu
hoitaa kyselijöitä sairaalakuntoon
eli nostannu helvetinmoista rähäkkää
johon naapurit / poliisit "oikeet" ois puuttunnu
asia käsiteltäs julkisuudessa .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS962656Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.15995Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63853Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke48775- 51755
- 47664
- 80616
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍69612- 50605
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35594