ikuinen sisäpissailija/kakkailija?

koirani täyttää näinä päivinä vuoden, leikkaamaton narttu, juoksuja ei vielä ole ollut. säkä n.58cm, paino n. 33kg
ongelma on se,ettei koira ole vieläkään sisäsiisti.
kotona kun olemme läsnä, koira ei tee tarpeitaan sisälle, jos on hätä, ilmoittaa haukkumalla ovella.
mutta joka yö tulee pissat ja kakkat sisälle. meillä on aika säännöllinen arki, koira käy illalla n. klo 22 viimeisen kerran pihalla pissalla ja melkein aina myös kakkaa.
aamulla herätys on joka aamu klo. 4-5. ja jo silloin on kakat ja pisut (joskus harvoin vain toiset) sisällä. mutta heti ulos mentäessä tulee taas kakat ja pisut.
työpäivien aikana homma on sama. on yksin (toisen koiran kanssa) kotona n. 8h.
koira ulkoilee aamuisin parin korttelin pissalenkin, työpäivän jälkeen n.30-45 min lenkin, ruoan jälkeen koirat menevät yleneensä takapihalle riehumaan (juoksevat, leikkivät ym. kohtalaisen kokoisella aidatulla tontilla), kuuden maissa illalla käydään n. 1h reippaalla lenkillä jossa toisinaan saavat juosta vapaana metsässä. illalla vielä ennen nukkumaan menoa parin korttelin pissa ulkoilu.

tällähetkellä koiralla on yöllä ja yksin ollessa paperit lattialla. olemme kokeilleet myös ilman paperia, mutta silloin tavara tuli sohvalle! olemme tämän myötä joutuneet vaihtamaan sohvat, enkä haluaisi uusille sohville taas kusta.

alan olemaan toivoton tämän tapauksen suhteen.
koira on rokotettu ja viimeksi pari viikkoa sitten madotettu.
koiran ruokaa olen myös muutaman kerran vaihtanut, tuloksetta...
ell. lääkärillä emme ole asian vuoksi käyneet, koska en tiedä onko tuo kuitenkaan ihan lääkärille menon paikka... vai voiko olla mahdollista että kyse olisi jotain sairaudesta?
kertokaa nyt ihmeessä kaikenlaisia vinkkejä tai omia kokemuksia... itse alan olemaan jo niin turhautunut etten tiedä mitä tekisin tai ajattelisin....
4127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meillä oli vähän aikaa samanlaista pulmaa yöaikaan mutta alettiin harrastaa koirajuoksua ja pidempää 1-2x päivään lenkkejä. Aktiivisuuden lisääminen sekä matkojen pidentäminen on jostain syystä auttaneet.

Koirat on yksilöitä toki... Jotkut suosittaa laittamaan yöksi häkkiin tai omaan tilaan mihin ei mielellään tee tarpeitaan. Kannattaa kokeilla myös jos alkaisi antamaan jäisiä luita ruokinnan ohella kohtuu määrissä toki.

Saisi väsytettyä itsensä sen kaluamiseen päivän päätteeksi jos jää vielä energiaa. :)
-> http://www.musch.fi/musch-barffaus
Voi nappuloiden mukanakin antaa lihaa jos ei halua koko lihalle siirtyä ja tosiaan järki luiden syötössä.

Äänestä

Kellä muka on aikaa juosta koiran kanssa ulkona aamustailtaan jatkuvalla syötöllä tunti kaupalla. On kai sitä ihmisillä muutakin elämää vaikka onkin koira talossa. Kai tuohon sisäsiisteyteen nyt muukin vaikuttaa kuin se että pitää olla kokoajan aktiviteettia.

Äänestä

Samanlainen tilanne täällä. Narttu 9 kk ja tekee aina yksin ollessa tarpeet sisälle. Lopulta laitoin sille vaipan kun menee parketit pilalle. Yön tuo on tekemättä tarpeita koska nukumme makuuhuoneessa eikä pääse sieltä pois. Tuo pystyy hyvin pidättämään jopa 11 h yön :( Mäkin rupean olemaan epätoivonen oppiiko pidättämään yksin ollessa. Nyt on kokeilussa serenase um kolmatta viikkoa mutta en ole huomannu mitenkään auttavan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ainavaankakkaa kirjoitti:

koirani täyttää näinä päivinä vuoden, leikkaamaton narttu, juoksuja ei vielä ole ollut. säkä n.58cm, paino n. 33kg
ongelma on se,ettei koira ole vieläkään sisäsiisti.
kotona kun olemme läsnä, koira ei tee tarpeitaan sisälle, jos on hätä, ilmoittaa haukkumalla ovella.
mutta joka yö tulee pissat ja kakkat sisälle. meillä on aika säännöllinen arki, koira käy illalla n. klo 22 viimeisen kerran pihalla pissalla ja melkein aina myös kakkaa.
aamulla herätys on joka aamu klo. 4-5. ja jo silloin on kakat ja pisut (joskus harvoin vain toiset) sisällä. mutta heti ulos mentäessä tulee taas kakat ja pisut.
työpäivien aikana homma on sama. on yksin (toisen koiran kanssa) kotona n. 8h.
koira ulkoilee aamuisin parin korttelin pissalenkin, työpäivän jälkeen n.30-45 min lenkin, ruoan jälkeen koirat menevät yleneensä takapihalle riehumaan (juoksevat, leikkivät ym. kohtalaisen kokoisella aidatulla tontilla), kuuden maissa illalla käydään n. 1h reippaalla lenkillä jossa toisinaan saavat juosta vapaana metsässä. illalla vielä ennen nukkumaan menoa parin korttelin pissa ulkoilu.

tällähetkellä koiralla on yöllä ja yksin ollessa paperit lattialla. olemme kokeilleet myös ilman paperia, mutta silloin tavara tuli sohvalle! olemme tämän myötä joutuneet vaihtamaan sohvat, enkä haluaisi uusille sohville taas kusta.

alan olemaan toivoton tämän tapauksen suhteen.
koira on rokotettu ja viimeksi pari viikkoa sitten madotettu.
koiran ruokaa olen myös muutaman kerran vaihtanut, tuloksetta...
ell. lääkärillä emme ole asian vuoksi käyneet, koska en tiedä onko tuo kuitenkaan ihan lääkärille menon paikka... vai voiko olla mahdollista että kyse olisi jotain sairaudesta?
kertokaa nyt ihmeessä kaikenlaisia vinkkejä tai omia kokemuksia... itse alan olemaan jo niin turhautunut etten tiedä mitä tekisin tai ajattelisin....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu