Se kaikki oli niin vaikeaa, kun en minä pitkään aikaan ymmärtänyt sitä, minkä hän ehkä viisaampana ymmärsi aiemmin. En tiennyt mistään mitään ja vain ihmettelin. Kun aloin vähitellen ymmärtää, menin kai paniikkiin. Ei minulla ollut mitään tavoitteita, ei tietoisia intressejä, ei halua muuttaa elämääni ja kuitenkin. Olin lopulta aivan hädissäni enkä osannut yhtään tulkita, mitä hänen päässään liikkui. Hän oli kuin kivi, ilmeetön ja tutkimaton. Oliko kaikki sittenkin omaa mielikuvitustani? Päädyin siihen, että todennäköisesti. Mitä minun olisi pitänyt siinä tilanteessa tehdä? Mitään ei ollut tapahtunut kuitenkaan, ja yritin elää sitä lohdullista ajatusta todeksi.
Itsepetos on suloista harhaa. Ihan mitään ei ole tapahtunut, kun mitään ei myönnä itselleenkään. Elää kuten ennenkin ja on mistään tietämätön. Ei kestä ajatella, onko satuttanut jotenkin toista, siitä mahdollisuudesta tulee liian paha mieli. Sitäpaitsi tuskin siitä on kysekään, toinen kun näyttää porskuttavan aivan entiseen malliin.
Halveksittavaa itsekkyyttähän se on. Olen käyttänyt pakoa todellisuudesta aiemminkin, jättänyt selittämättä, mennyt äkkiä eteenpäin ja jättänyt toisen kasaamaan palaset. Kun pitäisi avata suunsa ja sanoa jotain takaisin, sanat vain katoavat. Enkä edes puhu yhdestä vaan useammasta, ihmissuhdepelkuri. Olisin luullut, että olisin kaikkien vuosien jälkeen aikuistunut ja kehittynyt ihmisenä, mutta näköjään en yhtään, ja se masenta ihan hirvittävän paljon.
Hän ei oikeasti menettänyt mitään, kun ei tutustunut minuun. Kamala ihminen. Ei mitään oikeasti ollutkaan, sen hän myöntänee, että kovin hataraa oli. Mutta silti minulle jäi se kauhea tunne, että jotain jäi kesken, selittämättä.
Mitä olisin voinut muutakaan? Olosuhteet, hänen ristiriitainen käytöksensä, omat syvälle juurtuneet mallini toimia tilanteessa, jota en koe hallitsevani... Ja oliko hän yhtään minua parempi, vai olenko minä tarinan ainoa roisto? Miksi en unohtanutkaan, kuten ajattelin käyvän nopeasti. Minä en unohtanut, en hetkeksikään. Lopulta etsin vertaistukea tilanteeseen nimettömiltä ihmisiltä, ja kuinka kamalasti siinä kävikään.
En minä häntä olisi vedättänyt tai tietoisesti saattanut naurunalaiseksi. En ikinä tekisi sellaista kenellekään enkä varsinkaan hänelle. Tiedän hänen halveksivan, ja mielestäni hänellä on siihen oikeus. Silti yhä vieläkään en osaa sanoa itselleni, mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin. En osaa enkä ymmärrä nyt yhtään sen paremmin, vaikka tiedän hänen ajatuksiaan. En näe edelleenkään riittävän tarkasti ja yhä edelleen olen yrittänyt sitä samaa unohtamisen taktiikkaa. Miksi se ei ole toiminut tällä kertaa?
Itsepetos on suloista harhaa. Ihan mitään ei ole tapahtunut, kun mitään ei myönnä itselleenkään. Elää kuten ennenkin ja on mistään tietämätön. Ei kestä ajatella, onko satuttanut jotenkin toista, siitä mahdollisuudesta tulee liian paha mieli. Sitäpaitsi tuskin siitä on kysekään, toinen kun näyttää porskuttavan aivan entiseen malliin.
Halveksittavaa itsekkyyttähän se on. Olen käyttänyt pakoa todellisuudesta aiemminkin, jättänyt selittämättä, mennyt äkkiä eteenpäin ja jättänyt toisen kasaamaan palaset. Kun pitäisi avata suunsa ja sanoa jotain takaisin, sanat vain katoavat. Enkä edes puhu yhdestä vaan useammasta, ihmissuhdepelkuri. Olisin luullut, että olisin kaikkien vuosien jälkeen aikuistunut ja kehittynyt ihmisenä, mutta näköjään en yhtään, ja se masenta ihan hirvittävän paljon.
Hän ei oikeasti menettänyt mitään, kun ei tutustunut minuun. Kamala ihminen. Ei mitään oikeasti ollutkaan, sen hän myöntänee, että kovin hataraa oli. Mutta silti minulle jäi se kauhea tunne, että jotain jäi kesken, selittämättä.
Mitä olisin voinut muutakaan? Olosuhteet, hänen ristiriitainen käytöksensä, omat syvälle juurtuneet mallini toimia tilanteessa, jota en koe hallitsevani... Ja oliko hän yhtään minua parempi, vai olenko minä tarinan ainoa roisto? Miksi en unohtanutkaan, kuten ajattelin käyvän nopeasti. Minä en unohtanut, en hetkeksikään. Lopulta etsin vertaistukea tilanteeseen nimettömiltä ihmisiltä, ja kuinka kamalasti siinä kävikään.
En minä häntä olisi vedättänyt tai tietoisesti saattanut naurunalaiseksi. En ikinä tekisi sellaista kenellekään enkä varsinkaan hänelle. Tiedän hänen halveksivan, ja mielestäni hänellä on siihen oikeus. Silti yhä vieläkään en osaa sanoa itselleni, mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin. En osaa enkä ymmärrä nyt yhtään sen paremmin, vaikka tiedän hänen ajatuksiaan. En näe edelleenkään riittävän tarkasti ja yhä edelleen olen yrittänyt sitä samaa unohtamisen taktiikkaa. Miksi se ei ole toiminut tällä kertaa?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Oliko tämä naiselta miehelle?
Nyt heti copy pastella tämä sille toiselle. Minä täällä kerään omia palasia joita tylysti jätettiin keräämään. Tällainen viesti olisi suuri juttu!
Tekstissäsi on (taas?!) liikaa tuttua. Ole mies ja kerro totuus, mikä se ikinä onkin. Sitten minunkaan ei tarvitse kasata erilaisia palapelejä niistä palasista. Haluaisin vain ymmärtää, en muuta
Kerro sinä nainen ensin, miksi iskit liinat kiinni? Vai olinko se sittenkin minä joka teki itsestään niin saavuttamattoman, ja antoi ymmärtää niin?
tiä, missä menee itsensä tyrkyttämisen, ja uuteen ihmiseen tutustumisen raja? viiti sitten aina tikusta repii asiaa. jotenki ehkä odotin jonkinlaista vastavuoroisuutta, tikkujen revinnässä. ja muutenkin, tilanne on mulle täysin uusi, mun elämään on ollut aina tunkua, jossain kohtia aina huomannut, että elämääni on joku jäänyt hengaileen pidemmäksi aikaa. ja oon kyl ristiriitainen perSon, siinä mielessä, että olen kyllä sosiaalinen olento, mutta ihan turisti tässä uudessa tilanteessa, uudessa paikassa, etc..miettinyt tässä..jos ojentaisin käteni, tarttuisitko siihen Joskus?
Niin hyvin suurella todennäköisyydellä tarttuisin. Tilanne on kyllä mullekin uusi tavallaan, niin pitkä aika on edellisestä "tilanteesta"
ymmärtää, ettei kiinnosta
Jos ette olleet oikeassa seurustelusuhteessa kuukausia niin tuskin se mitään selittelyjä kaipaa. Oikeus sullakin kuunnella itseäsi. Mies joka on kuin kivi, heitä se pois! Nyt kaduttaa mutta teit oikean ratkaisun, mitään ei ollut tehtävissä. Mielikuvitus on tärkeä selviytymiskeino pettymyksissä. Sähän petyit siihen :/
Taitaa ap. selittää itselleen asioita parhain päin. Minkä taakseen jättää....sitä ei saa takaisin. Nimittäin luottamusta ja arvostusta. Ainakaan minun. Siinä suhteessa olemme samanlaisia, minä ja hän.
Liian sofistikoitua ollakseen Häneltä. Mutta yhtä kaikki voisin vetää häntä turpiin. Ja ennen kuin yleinen riemastus tulee, en ikinä sitä tekisi kuin korkeintaan ajatuksissani.
Aloittajalle sympatiat. Join the club.
Ja tämä kommentti on varmaankin häneltä.
se on, jos ei voi unohtaa. Mutta ajattele vähän sitä toistakin osapuolta, miltä hänestä mahtaa tuntua. Kun kerran tiedät tekeväsi väärin, teet vielä enemmän väärin, kun tietoisesti teet väärin. Yrität unohtaa, olet kuin mitään ei olisikaan... häpeällistä. Sääliksi käy se toinen osapuoli.