Kimppakämppää Oulusta alk. kesä-syksy 2013

ncrasanen

Heippa,

Olen 31-vuotias, pariksi vuodeksi Helsingistä Ouluun maisteriopintojen perässä muuttava nainen - mutta kukapa tietää, ehkä pohjoinen hurmaa ja jään ikiajoiksi! Etsin kotia mukavasta ja viihtyisästä kimppakämpästä tai yhteisöstä alkaen kesä/syksy 2013. Näin etänä en voi itse alkaa kimppakämppää kasailemaan, mutta mikäli ei valmista oikeaa löydy, täytyy semmoinen sitten myöhemmin kasata. :)

Olen kokenut kimppa-asuja, joka tykkää asua porukalla muista(kin) kuin rahasyistä. Minulle on tärkeää, että kotona on elämää ja ihmisiä, ja että siellä on viihtyisää. Pidän myös eläimistä ja lapsista, eikä asuinkumppaneiden sukupuolella tai kansallisuudella ole väliä. Toivoisin kuitenkin, että muut asukkaat olisivat yli 25-vuotiaita, mielellään lähellä kolmeakymppiä ja työssäkäyviä ja/tai opiskelevia, ja että heitä olisi useampi eikä vaihtuvuus olisi kovaa. Etsin semmoisia rentoja aikuisia, jolta pahimmat bileet on jo ajat sitten bailattu, joille koti on tärkeä paikka ja jolle maistuu hyvä ruoka, rento elämä ja hyvä seura ja joiden kanssa ei tarvitse vääntää siivousvuoroista, laskujen maksusta tai muista elämän normiasioista. Toivoisin myös, että myös tulevaan kotiini sohvasurffarit, hoitolemmikit ja kyläilevät kaverit ovat sydämellisesti tervetulleita (kohtuuden rajoissa toki).

Tulen juttuun (ja olen asunut) hyvin monenmoisten ihmisten kanssa. Itse olen kauppatieteitä opiskeleva mutta humanistin sielun omaava rento ja hauska, oppimista ja uusia asioita, lukemista, kulttuuri- ja taidejuttuja, matkustamista ja hyvää ruokaa rakastava tyyppi, jonka aika menee opiskelun lisäksi toivottavasti duunissa (kotoa käsin), liikuntariennoissa, vapaaehtoistyön parissa ja sen sellaisessa. Tykkään luonnosta, eläimistä, nörttijutuista, musiikista ja punaviinistä, ja teen hyvää ruokaa.

Oulusta en tunne ristin sielua, joten aluksi olisi mukava, että edes kotona olisi porukkaa. Lastenvahdiksi minulle ei kuitenkaan tarvitse ruveta, sosiaalisena ihmisenä löydän kyllä kuvioni varmasti pian. Vuokraa olen valmis maksamaan 350 €:on asti (mieluummin toki reilusti alle). Sijainnin tulisi ollä lähellä keskustaa ja/ tai Linnanmaata, mutta aivan ihanan omakotitalon tai porukan vuoksi voisin suostua pidemmällekin.

Koska olen viettänyt viimeiset vuodet töissä ja opiskelijabudjetti on muisto vain (ei tosin enää kauaa), löytyy minulta melkoinen määrä kivoja huonekaluja, joista en halua luopua, joten niiden tulisi joko mahtua tulevaan huoneeseeni, tai niille pitäisi löytyä tilaa julkisista tiloista, joten asunnon tulisi olla aika tilava. Piha olisi ihana! Keittiöroipetta ja sen sellaista minulta löytyy aika hyvin, jos vajetta on.

Kuulostiko kotoisalta? Jos sinä haluaisit kämppiksekseni tai tiedät jonkun, jonka kotiin sopisin, laitahan viestiä osoitteeseen [email protected]. Jos olet myös kimppakämpän etsinnässä, voit laittaa myös viestiä, ehkä voimme yhdistää voimamme.

Terveisin,

- C

0

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

        Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
        Yhteiskunta
        159
        2930
      2. Tapettu

        On joku kangaskadulla perjantaina
        Sotkamo
        50
        2208
      3. Kysy jotain kaivatultasi

        Tämä ketju on sitä varten.
        Ikävä
        235
        2203
      4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

        Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
        Maailman menoa
        247
        2006
      5. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

        Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
        Maailman menoa
        26
        1720
      6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

        Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
        Maailman menoa
        83
        1470
      7. Työvoimatoimisto

        Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
        Työttömyys
        44
        1454
      8. Mitä ajattelet hänestä

        Millaisena pidät kaivattuasi?
        Ikävä
        131
        1236
      9. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

        😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
        Luterilaisuus
        317
        1060
      10. Mietin sua liikaa

        Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
        Ikävä
        65
        905
      Aihe