Masentaa

Olen 40 vuotias uusioperheellinen ja nyt tuntuu, etta masentaa niin kovasti, etta on pakko purkaa naita tunteita johonkin.

Minulla on 10 vuotias upea lapsi ja suoraan sanoen han on se ainut syy, etta jaksan tai on pakko jaksaa, muuten varmasti heittaisin hanskat naulaan.

Viime vuonna kavi ilmi, etta isani oli tehnyt uusioperheessaan tehnyt sellaisen ratkaisun, etta oli myynytkin oman osuutensa talosta sisarpuolilleni verotusarvoon jo n. 20 vuotta sitten. Syyksi han sanoo, etta tarvitsi rahaa silloin, mutta itse en suoraan sanoen siihen usko, han vain halusi varmistaa, ettei sisarpuolieni tarvitse koskaan maksaa minua ulos siita ja perintoverojakaan ei tarvitse maksaa. Minulle tama selvisi noin vuosi sitten. En koe olevani kateellinen siita, tuntuu vain, etta mina en sitten ollutkaan samanarvoinen ja se loukkaa enemman kuin mikaan. Ja ensimmainen kommentti sanoessani asiasta, etta en nae asiaa oikeudenmukaisena minua kohtaan oli, etta olet sitten kylla todella kateellinen. Ja nyt sitten jalkeenpain sain kuulla sisarpuoleltani, etta kuulemma olen veljeenikin valit katkaissut, koska han peri aitini tadin ja se on silkka valhe. Ikavoin isaani, mutta en ole kykynevainen olemaan hanen kanssaan enaa tekemisissa, koska se aiheuttaa vain surua ja muistuttaa siita, etta en ollutkaan hanelle sitten samanarvoinen. Ja tamahan on vain sitten jaavuoren huippu, muissakin pienemmissa asioissa se on tietysti tullut esiin, mutta en ole antanut niiden haitata, ennen tata. Tottakai isallani on oikeus tehda omaisuudellaan mita haluaa, mutta tama sattuu siita huolimatta ja kovaa.

Avopuolisoni kanssa meilla on mennyt vaihtelevasti; valilla erittain hyvin ja valilla todella huonosti. Han on todella tempperamenttinen pakkaus, se on oikeastaan ainut hanen huono puolensa. Nyt han hermostui ja kavi minuun kasiksi, otti naamasta kiinni kourallaan ja niskasta toiselta puolelta.... en tieda mita meinasi tehda, katkaista kaulani ehka ja sitten muuttikin mielensa. Sen jalkeen sylki paalle useasti (mina tosin tein sen hanelle sitten takaisin myos). Asumme hanen asunnossaan ja han kaski meidan haipya lapseni kanssa mahdollisimman nopeasti, vaikka sen jalkeen tosin pyorsi puheensa ja sanoi, etta ei halua erota. Lapseni ei olllut kotona silloin luojan kiitos.

Yksi ystavattaristani soitti eilen ja vaitti minun tehneen hanesta rikosilmoituksen, jota en tosiaankaan ole tehnyt. Han on lapseni parhaan kaverin aiti ja han on viime joulusta saakka ollut hieman vainoharhainen, luulee kaikkien haluavan aiheuttaa vahinkoa hanelle ja lapsilleen. Hanen miehensa on tassukka ja ei tee asialle mitaan. Huolestuttaa ja on todella surullista tuo mita hanelle on tapahtunut. Han on harhainen ja ei ymmarra tai kuuntele ja mita mina oikeastaan voin tehda. Han on jotenkin saanut paahansa, etta mina olen vastuussa kaikesta ja yritan tehda pahaa hanelle. En suoraan sanoen uskalla olla missaan tekemisissa ja nain varmaan onkin parempi, koska en voi tietaa mita han ajattelee ja luulee. Hanen lapsen puolesta surettaa ja murehduttaa kovin.

Asun ulkomailla, meilla on yhteinen pankkitili ja mieheni asunnossa asumme. Omia rahojani tuskin tulen saamaan kuten en muutakaan lahtiessamme. Eli olemme taysin tyhjan paalla, jos lahdemme taalta. Mina olen yksityisyrittaja, jossa mieheni on tosin hoitanut asioita myos. Yritystoiminta hankaloituu huomattavasti ilman miesta.

En tieda mita teen, uskallanko hypata tyhjanpaalle ja lahtea taalta ja jattaa kaiken. Mieheni sanoo, etta jos lahden, kadun sita ikani. Yksin en kuulemma voi tulla toimeen mitenkaan ja kun minua ei kukaan voi rakastaa hanen mukaansa (sanoo toki rakastavansa kun kaikki on hyvin, mutta tuskin olisi noin julma, jos se totta olisi), ihan oma isani on oiva esimerkki siita, samoin kun ex-mieheni petti minua ja teki toisen lapsen selkani takana.