Eli mulla on ollu melkee 3 vuotta masennus. Olen harkinnut itsemurhaa ja olen ollut äärimmäisen loppu. Nyt kuitenkin n. 2 viikkoa olen ollut iloinen ja hymyillyt kävellessäni pitkin katuja. Mulla ei oo mitään syytä olla onnellinen, mutta nyt olen, enkä tajua mistä se johtuu. Tämän parin viikona aikan on ollut kaksi kertaa vain masentunut olo, kun normaalisti se on joka päiväistä. Ajattelin ennen joka päivä itseni tappamista, mutta nyt en ole ajatellut kertaakaan. Ovatko aivoni lopullisesti seonneet? Jos jollakin on kokemusta, niin olisin tyytyväine jos kertoisit.
Taidan seota...
Aivothajoo
7155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulla oli masennusta jonka seurauksena pessimististä suhtautumista elämään useita vuosia, kunnes 18 vuotiaana päässäni flippasi totaalisesti ja vaivuin psykoosiin. Itse olin ennen psykoosin puhkeamista hyvin iloinen ja yltiösosiaalinen. Psykoosin puhkeamiseen oli kuitenkin useita osatekijöitä, mutta kirjoituksesi kuullosti niin tutulta, että oli pakko kommentoida.
Eli ei siis kannata iloita siitäkään jos yhtäkkiä tunteekin olevansa onnellinen ilman ahdistusta ja masennusta? Tyyntä myrskyn edellä?
Bipolaarinen?
Kokemuksia on minullakin masennuksesta, ihan koko elämäni ajalta. Ja kaksi kertaa on käynyt niinkin,että elämä tuntuu tulevan paremmaksi. 2004 se tuli ensinmäisen kerran. Elämä helpotti hieman. Jaksoin jo tehdä jotakin. Elää hiukan iloisemmin. Nyt 2013 kun vuosi alkoi elämä kirkastui lisää. Nyt voin jo uskoa,että lähes normaalia elämää pystyisin elämään. Joten ei aina muutos hyvään tarkoita,että kohta menisi vielä huonommin.
Et ole seonnut. Aikansa kutakin, sanoi se pässi kun päätä katkaistiin. Kyllä masennus voi loppua. Ei kannatata luovuttaa.
Iloitsemme puolestasi ja toivotamme hyvästejä masennukselle.
Elämän tragikomiikka piilee juuri siinä, että kuolemakin on tavallaan surullinen mutta iloinen loppu. Ikävää että joutuu eroon rakkaistaan mutta lopulta ei enää muista / tiedosta mitään eikä vaivaa kylmä ei nälkä!!!! Mikä vois olla parempaa?
Minulta lähti järki aikoja sitten. Olen ollut mielialojen fanfaarissa, jossa vuoronperään nauraa röhötin itsekseni kaikkia hauskoja juttuja ja hetken päästä pillitin kaikkea surullista. Ainakaan ei ole ollut yksitotista! Joskus rakastan aivojani ja joskus vihaan! Maniassa on kuin huumeissa.
No toivottavasti tää on nyt tohon onnellisempaa suuntaan menossa, etten sekois enempää. Mulle riittä pelkkä masennus tähän elämätilanteeseen. Pitää yrittää tarkailla tilanetta, ennen kun vajoon itekki johonki psykoosiin... Kiitos avusta ja kokemuksien kertomisesta:)