Erosin poikaystävästäni noin 5 kuukautta sitten. Ja tunteet vain ovat jatkuneet, Olemme jonkin verran yhteyksissä ja hän kertoo välillä ikävöivänsä minua. Mutta tiedän, että hänellä on muita ja enemmänkin ku kaveri. Ei hän tietääkseni seurustele. Mutta miksi hän kiusaa minua kun tietää, että minulla on vielä tunteita. Teenkö itse tässä pahanolon itselleni kun näen häntä? Kumminki taustalla on yli 3 vuoden seurustelu mihin on mahtunut pettämistä ja riitoja ja kaikkea ikävää. Hän on myös sanonnut, että on tunteita vielä. Mutta luulenko, että joskus saisin hänet vielä? En tiedä. En oikein osaa puhua asiasta. Tämäkin tuntuu tyhmältä, mutta tuntuu, että pakahdun. Miten saisin tunteeni pois? Hän oli kumminkin ensi rakkauteni ja miten saan elämän jatkumaan? En enää jaksa tätä pahaa oloa, koska en saa häneltä sitä mitä haluan. Enkä tiedä miksi edes haluan hänet, koska hän on satuttanut ja minä olen satuttanut. Tunteet ovat riesanani nyt kun en saa niille vastakaikua.. Miten ne saa loppumaan??
Kun ei enää jaksa.
Yksinäinen nainen
18918
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Käytä järkeä ja tajua mitä haluat.
Välillä tunteet ei anna käyttää järkeä, taikka tietää mikä olisi hyväksi muttei vaa tee sitä.
Et oo ainoa, mä täällä tuskailen samanlaisten ajatusten kanssa.
Kiva tietää, että en ole ainoa. Välillä vaan tuntuu, ettei kulje minnekkään.. :(
Onko kenelläkään vastaavia tilanteita taikka tilanteita, että onkin päässyt yli? Koska se tuntuu tällähetkellä mahdottomalta.. :/
on toisenpuolen näkemys eli jätin miehen koska löydin uuden, hoidin asiaa mahdollsimman silkkihansikkain ja ikävöin välillä pitkäänkin ja ikävöin entisiä yhteisiä illanviettoja, ystäviä ym. olisiko mennyt vuosi, mies löysi unelmiensa kumppanin ja kertoi, väistyin takavasemmalle, ovet nyt naimisissa :)))
On vastaava tilanne, erosta noin puolisen vuotta. Ylipääsystä en tiedä koska kelaan tätä naista mielessäni joka päivä halusin tai en. Mahdoton yhtälö meilläkin, jos toinen ei halua edes yrittää ja pokkuroi vastaan ni mitään ei ole tehtävissä vaikka itse halusikin. Ei kannata olla yhteyksissä se auttaa ajan kanssa vaikka tuntuu tylyltä. Niin kauan kun kuulet hänen tuntemuksia otat takapakkia ja samaan aikaan kaveri harrastaa muita naisia ja muka´´välittää´´susta, satutat vain itseäsi.
Tiedän, että satutan itseäni. Tuntuu vaan että pelaan omaa järkeä vastaan.. Sanon monesti, että nyt riittää ja nyt en enää nää, mutta joka kerta kun hän soittaa tai kysyy et nähdään? ni olen heti valmis.. minun täytyisi kai saada jotain millä saisin ajatukset muualle..
Yritä pysyä vahvana ja katkaise kaikki yhteydenpito miehen kanssa. Kyllä ne tunteet siitä pikkuhiljaa kuolee kun niitä ei ruoki millään tavalla. Aloita vaikka joku uusi harrastus ja tapaa ystäviäsi enemmän. Salli itsesi ihastua jos siltä tuntuu, sinulla on oikeus jatkaa elämääsi, niin se eksäsikin tekee. Pidä häntäsi ylhäällä, koskaan ei tiedä mitä tuleva kesä vielä tarjoaa :)
et varmaan saa niitä loppumaan ennenkuin ne loppuvat ja kyllästyt jätkään ja pääset yli ja realiteetti on että hän ei näe suhteellanne tulevaisuutta ja halusi erota vaikka tunteita näköjään on vielä, ole onnellinen ettet tullut kylmästi hyväksikäytetyksi ja jätetyksi, vaikka poikaystäväsi nyt epäreilusti sussa vielä jollain tavalla roikkuukin.jos olette yhdynnässä, käytä kondomia, suhde ei nimittäin parane eikä mies tule takaisin vaikka vahinko sattuisi, pidä huoli :)
elelet vain piruuttasikin älä anna tollaisen rikkoa sinua
Ole vahva, itse olen samassa tilanteessa kuin sinä nyt. Mies pitää minuun yhteyttä, vastaan kyllä, mutta keskusteluni hänen kanssaan on hyvin pintapuolista. En halua että hän elättelee turhia toiveita meidän paluusta yhteen. Tunteita häneen kohtaan on paljon mieleni tekisi monasti soittaa hänelle ja kysellä häneltä "mitä kuuluu?"tms. Pidän tästä miehestä sanoinkuuvaamattoman paljon, Mutta pidän itsestäni vielä enemmän enkä halua että hän satuttaa minua yhä uudestaan ja uudestaan. Joten parempi antaa olla ja olla ylpeä itsestään (vaikka se on vaikeaa) mene baariin flirttaile hanki vaikka "laastari-suhde" mutta pääasia on et olet vahva niin minäkin aion olla ;)
Kyllä kaikki vielä kääntyy parhain päin ja saat muuta ajateltavaa :) Ehkä viisainta olisi nyt hetki olla pitämättä yhteyttä, sillä se on asia mikä auttaa pohtimaan itse mitä haluat elämältä.
Itse tulin myös petetyksi ja lopulta kaiken yhteenvetona parasta oli päättää suhde vaikka minulla oli tunteita häntä kohtaan ja hänellä minua kohtaan. Ei kannata jumiutua johonkin missä on onneton, sillä parempaa on varmasti luvassa, vaikka tällä hetkellä ei siltä tuntuisi. Sitähän sanotaan että ainakin puolet suhteen pituudesta menee toipumiseen kokonaan. Kyllä sinäkin varmasti pian alat näkemään elämässä uusia arvoja ja asioita jotka ovat sinulle tärkeitä. Ala elämään itsellesi ja kaikkein tärkeinä opi rakastamaan itseäsi sillä sinä olet se kaikkein tärkein :) Itse olen eron myötä nähnyt kaiken uudessa valossa ja elämäni on muuttunut täysin. Olin jumissa jossain missä vain olin tyytynyt olemaan. Nyt olen saanut toteuttaa juuri niitä asioita mistä olen aina haaveillut. Myös tärkeä muistaa että läheiset ystävät ja perhe ovat se kaikkein ihanin asia maanpäällä! Kyllä se aurinko vielä risukasaan paistaa ja meri on täynnä kalaa, täytyy vain napata se oikea! sillä välin me pidetään hauskaa :)
napata oikea?Kuinka monta virhearviointia siihen mahtuu?Tunteet kun tulee herkästi pinnalle.
Jatkuvaa pettymystäkään ei kai kukaan kestä.
juu ja eihän se järvi soutamalla kulu
Vaukuttaa siltä, että olet aika nuori ja sinulla ei ole kokemusta miehistä. Sun kannattaa hauduttaa sitä. Älä vastaa soittoihin, älä tekstiviesteihin. Jos kolmen kuukauden jälkeen hän on vielä kiinnostunut, niin voit muuttaa vielä mieltäsi, mutta pettäminen on jo sitä, että hän ei ole sinusta oikeasti kiinnostunut. Pitää sinua varalla. Se on reviirin merkkamista ja hän käy kokeilemassa, että onko vielä mahkuja.
Sun pitää saada mies, joka sinusta oikeasti välittää.
Tiedän, että tuntuu kurjalta ja maailma tuntuu kaatuvan aluksi, mutta haluatko tehdä muutoksen nyt vai sitten kun olet täysin romukoppana ja mies on käytöksellään vienyt sinulta kaiken itsetunnon ja naiseuden ihanuuden ym. Älä anna sille sitä valtaa. Suhtaudu hänen puheisiin, että ne ovat täyttä valetta. Se vaan puhuu, jotta saisi sinulta jotain. Ei siksi, että hän haluaisi sinulle oikeasti hyvää.
Ethän sinä varmaankaan olisi naisystävän kanssa kaveri, jos tietäisit, että hän pettää luottamustasi jatkuvasti. Miksi sitten olet tuon miehen kanssa?
kaipaa häntä, vaan yhdessäolon tuomia onnellisuushormoneja.
Näyttää tosin siltä, että niitä ei enää kovin ollut jaossa.
Kyse siis kemiallisista vieroitusoireista, nämä kaksi asiaa kannattaa todellakin oppia erottamaan!
Oletko edes nainen kun puhut pojasta?
Tyttö ja poika ♡
Nainen ja mies ♡
Maledetta primavera=kirottu kevät